Oikeussihteeri Jarmo Hirvonen: Todistelu rikosasioissa korkeimmassa oikeudessa

1. Syyttäjän rooli

Syyttäjä on rikosprosessin "moottori" kaikissa oikeusasteissa. Muutoksenhakuasetelmasta riippumatta syyttäjän on huolehdittava syytteen toteen näyttämisestä myös KKO:ssa. Syyttäjä ei siis voi olla muutoksenhakijan vastapuolenakaan passiivinen. Käytännössä tarve varsinaisesti esittää näyttöä liittyy juttuihin, joissa kysymys on suullisesta todistelusta ja joissa siksi toimitetaan suullinen käsittely.

2. Syyttäjä muutoksenhakijana

Jos syyttäjä on hakijana, kysymys on yleensä prejudikaattiperusteella myönnetystä luvasta. Tällöin todistelun tarve voi liittyä siihen, että oikeudelliseen prejudikaattikysymykseen kiinni pääseminen edellyttää faktojen selvittämistä. Prejudikaattikysymys on siis "näytön takana". Tällaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 2004:132, 2004:120, 2004:119, 2004:80, 2004:63 ja 2004:57.

Toisaalta kysymys voi olla myös siitä, että näytön arviointiin liittyy KKO:n kannanottoa edellyttävä prejudikaattikysymys jo sinänsä. Tällaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 2004:60, KKO 2002:47 ja KKO 2000:35.

Oikeuskysymyksen erottaminen tosiasiakysymyksistä ja näytön arvioinnista ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole mahdollista.

3. Menettelyn ennakointi

Todisteluun liittyvät syyttäjän tehtävät KKO:ssa kytkeytyvät siihen, tuleeko asiassa toimitettavaksi suullinen käsittely vai ratkaistaanko asia kirjallisessa menettelyssä.

Voimassa olevan OK 30 luvun 20 §:n 1 momentin (104/1979) mukaan KKO toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Suullinen käsittely saadaan rajoittaa koskemaan vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta asiasta.

KKO:n asemasta ennakkopäätöstuomioistuimena seuraa, että KKO:ssa toimitettavan suullisen käsittelyn tavoitteet, käsittelyn laajuus ja toimittamistapa poikkeavat usein alemmissa oikeuksissa toimitettavista pääkäsittelyistä. KKO:n suullinen käsittely voidaan toimittaa hovioikeuden pääkäsittelyä suppeammin ja kirjallista käsittelyä täydentävänä esimerkiksi

• tietyn oikeuskysymyksen käsittelemiseksi suullista todistelua lainkaan vastaanottamatta (harvemmin rikosjutuissa) tai

• hovioikeudessa esitetyn suullisen todistelun vastaanottamiseksi vain tietyiltä osin (esimerkiksi tietty todistusteema).

KKO:n suullinen käsittely voidaan myös toimittaa samassa laajuudessa kuin hovioikeuden pääkäsittely ja asiaan liittyvä henkilötodistelu voidaan ottaa vastaan tarvittaessa kokonaisuudessaan.

Todistelun rajoittamisella esimerkiksi vain tiettyihin teemoihin pyritään siihen, että suullisessa käsittelyssä keskityttäisiin vain aidosti riitaisiin näyttökysymyksiin.

Myös muutoksenhakuprosessia koskee välittömyysperiaate, jonka mukaan suullista todistelua voi itsenäisesti arvioida vain se tuomioistuin, joka on ottanut sen vastaan. Jotta KKO:lla olisi (ainakin teoriassa) samanlaiset edellytykset arvioida jutussa esitettyä suullista todistelua kuin alemmillakin oikeuksilla, suullinen käsittely on toimitettava ja siinä on otettava vastaan todistelun kohteena olevaa riidanalaista kysymystä koskeva suullinen todistelu, jos kysymyksen ratkaiseminen riippuu alemmassa oikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista.

Samaa riidanalaista todistusteemaa koskeva suullinen todistelu on lähtökohtaisesti otettava vastaan kokonaisuudessaan, vaikka vain yhden todistajan tai asianosaisen kertomuksen näyttöarvo riitautetaan.

KKO voi toimittaa suullisen käsittelyn asianosaisen vaatimuksesta tai omasta aloitteestaan.

4. Hakemuksen laatiminen

Syyttäjän on jo valituslupahakemusta ja valitusta laatiessaan hyödyllistä pohtia, onko asiassa kysymys suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista ja jos on, esittää näkemyksensä mahdollisuuksista rajoittaa suullinen käsittely esimerkiksi tiettyihin todistusteemoihin. Yleensä KKO:ssa pyritään mahdollisimman suppeisiin suullisiin käsittelyihin.

Todistusteemalta edellytetään KKO:ssa yleensä tiettyä konkreettisuutta. Todistusteemaksi ei välttämättä kelpaa esimerkiksi: "tapahtumainkulku" tai "A:n menettely". Erään jutun valmistelussa todistusteema määriteltiin "tosiasiaa koskevaksi väitteeksi".

Säännökset eivät nimenomaisesti edellytä todisteiden ja todistusteemojen mainitsemista hakemuksessa. Asian arviointia kuitenkin helpottaa, jos riitaiset kysymykset on jo hakemuksessa mahdollisuuksien mukaan kartoitettu ja niihin liittyvät teemat ja todisteet määritelty.

5. Prekluusio

Asianosaiset eivät KKO:ssa OK 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin asianosainen saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

Jos hakija haluaa esittää muutoksenhakemuksensa tueksi uusia todisteita, hänen on ilmoitettava ne ja lisäksi mainittava, mitkä seikat hän tahtoo näyttää toteen ja mistä syystä todistetta ei ole aikaisemmin esitetty.

Edellä mainittu prekluusio koskee kaikenlaisia asioita siis myös rikosasioita.

6. Kirjallinen valmistelu

Ennen suullisen käsittelyn toimittamista asianosaisia yleensä lähestytään kirjeellä tai sähköpostilla, jossa tiedustellaan erikseen, keitä henkilöitä suullisessa käsittelyssä halutaan kuulla. Samalla pyydetään ilmoittamaan, mitä mainittujen henkilöiden kuulemisella halutaan näyttää toteen.

Eräissä tapauksissa kirjallisessa valmistelussa on otettu nimenomaisesti kantaa myös kirjallisten todisteiden asemaan.

Mikäli kirjallisen valmistelun perusteella näyttää siltä, ettei suullisen käsittelyn rajoittamiseen ole aihetta, KKO tekee yleensä suullisen valmistelun istuntoa toimittamatta erillisen päätöksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Päätöksessä mainitaan suullisessä käsittelyssä kuultavat henkilöt ja asetetut uhat.

Suullinen valmistelu

Ennen suullista käsittelyä tulee KKO:ssa usein toimitettavaksi suullinen valmistelu. Valmistelu voidaan toimittaa jo ennen suullisen käsittelyn toimittamisesta päättämistä sen selvittämiseksi, onko asiassa ylipäätänsä tarpeen järjestää suullinen käsittely.

Valmistelun tavoitteena on määritellä suullisen käsittelyn rajat ja yksilöidä siellä käsiteltävät kysymykset. Oikeudenkäynnin kohteen täsmentäminen ja riitaisten kysymysten erottaminen riidattomista saattaa vielä KKO:ssakin olla tarpeen. Tällaista rajaamista ei useinkaan voida riittävässä määrin tehdä pelkästään valituksen ja vastauksen perusteella. Valmistelussa pyritään luomaan edellytykset sille, että suullisessa käsittelyssä voidaan mahdollisimman tehokkaasti keskittyä asian ratkaisemisen kannalta keskeisten kysymysten käsittelemiseen.

Kutsu suulliseen valmisteluun sisältää yleensä kehotuksen lausumien ja luetteloiden toimittamiseen KKO:een ja vastapuolelle jo ennen suullista valmistelua.

Suullisen valmistelun jälkeen voidaan tehdä erillinen asianosaisille toimitettava päätös suullisesta käsittelystä. Suullisen käsittelyn laajuudesta voidaan ilmoittaa asianosaisille myös muulla tavoin.

Joissakin tapauksissa voi olla tarkoituksenmukaista laatia valmistelun perusteella yhteenveto kysymyksistä, joihin suullisessa käsittelyssä tullaan keskittymään. Tämä yhteenveto voidaan toimittaa asianosaisille tiedoksi.

Suullinen käsittely

Menettely suullisessa käsittelyssä ei ole täysin vakiintunut vaan riippuu jutun erityispiirteistä, kokoonpanosta ja puheenjohtajasta. Usein esittelijä laatii suulliseen käsittelyyn prosessisuunnitelman, joka käsitellään jaostolla. Tarvittaessa prosessisuunnitelma toimitetaan etukäteen myös asianosaisille.

KKO:n ratkaisussa otetaan huomioon suullisessa käsittelyssä esitetyn aineiston lisäksi asiassa aikaisemmin esitetty oikeudenkäyntiaineisto siltä osin kuin siitä on muutoksenhaussa kysymys. Asianosaisilta ei siten edellytetä oikeudenkäyntiaineiston esittämistä kokonaisuudessaan uudelleen.

Asiaa ratkaistaessa KKO:n suullisessa käsittelyssä esitetyillä kertomuksilla on luonnollisesti keskeinen merkitys. Myös aikaisemmilla kertomuksilla on kuitenkin merkitystä vertailuaineistona, jos asianosainen, todistaja tai muu kuultava poikkeaa asiassa aikaisemmin kertomastaan.

9. Syyttäjä muutoksenhakijan vastapuolena

Todistelun suhteen syyttäjän roolissa KKO:ssa ei ole juurikaan eroja, olipa hän muutoksenhakija tai vastaaja.

10. Toisen asteen jutut

Toiseen asteen juttuja, joissa virallinen syyttäjä on mukana, ovat nykyisin käytännössä enää sotilasjutut ja maanpetosrikoksia koskevat jutut.

Toisin kuin kolmannen asteen jutuissa tai HO:ssa valitukseen on toisen asteen jutuissa vastattava oma-aloitteisesti. Määräaika vastauksen antamiseen on 14 päivää muutoksenhakuajan päättymispäivästä.

Vaikka syyttäjä ei olisi vastannut valitukseen, hänet kutsutaan suulliseen käsittelyyn ja hänen on osallistuttava myös valmisteluun.

11. Hakemuksissa toistuvasti esiintyviä todisteluun liittyviä kysymyksiä

Kysymykset "pelkän" asianomistajan kertomuksen riittävyydestä tai "pelkän" kanssasyytetyn kertomuksen riittävyydestä näyttönä esitetään hakemuksissa usein mahdollisina prejudikaattikysymyksinä. Myös esitutkintakertomuksen merkitys kaikissa muodoissaan on usein esillä. Erilaisten asiantuntijalausuntojen tulkinta ja näyttöarvo on myös viime aikoina nostettu usein esiin. Henkilön tunnistamiseen liittyvät kysymykset ovat myös olleet hakemuksissa esillä.

Huumausainerikosjutuissa törmätään usein siihen, kuinka paljon tuomioistuin saa ja kuinka paljon sen pitää tietää viran puolesta esimerkiksi huumausaineiden ominaisuuksista, pitoisuuksista, käyttöannoksista ja hinnoista. Pitääkö syyttäjän esimerkiksi esittää näyttöä siitä, mihin uusi huumausaine vaarallisuudeltaan sijoittuu huumausainekentässä? Entä saako tuomioistuin omasta aloitteestaan viran puolesta hankkia asiantuntijaselvitystä aineen vaarallisuudesta?

Huumausainerikosjuttuihin kuuluu Suomessa erityinen jutturyhmä, jota tiettävästi missään muualla ei tunneta - "menneen ajan jutut". Näille jutuille on ominaista, ettei huumausainetta enää ole olemassa muualla kuin syytettyjen ja muiden kuultavien kertomuksissa. Takavarikkoja ei ole tehty eikä tarkkoja selvityksiä aineen laadusta tai määrästä näin ollen saada. Nykyisin rangaistuksen mittaamisessa tärkeinä pidettävät aineen pitoisuudetkin jäävät selvittämättä. Syyksilukeminen voi kuulua esimerkiksi:

"...pitänyt hallussaan selvittämättä jääneen määrän laadultaan selvittämättä jäänyttä huumausainetta..."

Ratkaisun KKO 2001:13 ("älä katso kassiin") antamisen jälkeen lisääntyivät erilaiset huumausaineen hallussapitäjän ja muun osallisen tahallisuuden arviointiin liittyvät syytettyjen hakemukset.