KKO:2005:52

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Rauman käräjäoikeudessa

Rauman Betoni ja Elementti A. Lampola Oy:n entiset työntekijät vaativat kanteessaan yhtiöltä muun muassa irtisanomisajan palkkoja, joiden tuli määräytyä kunkin työntekijän työsuhteen pituuden perusteella. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olleet työntekijät, jotka yhtiö oli lomauttanut toistaiseksi vuoden 1992 kuluessa, olivat irtisanoneet työsuhteensa 27.9.1996 yhtiön 14.12.1994 alkaneen yrityssaneerausmenettelyn aikana.

Yhtiö myönsi, että kantajat olivat oikeutettuja irtisanomisajan palkkaan. Kun yhtiö oli kuitenkin ollut yrityssaneerausmenettelyssä, irtisanomisessa oli tullut noudattaa kahden kuukauden irtisanomisaikaa, vaikka irtisanomisaika tai työsuhteen kestoaika muutoin olisi ollut pidempi. Näin ollen yhtiö oli velvollinen maksamaan irtisanomisajan palkan vain kahdelta kuukaudelta.

Käräjäoikeuden tuomio 5.2.2002

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että irtisanomisajasta yrityssaneerausmenettelyn yhteydessä säädetään työsopimuslain 41 a §:ssä (50/1993). Sanotun pykälän 1 momentin 1 kohdassa todetaan, että jos työnantaja on yrityksen sanee-rauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetun menettelyn kohteena, työntekijän työsopimus voidaan irtisanoa noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa, vaikka irtisanomis- tai työsopimusaika muuten olisi pidempi, mikäli irtisanomisen perusteena on sellainen saneerausmenettelyn aikana suoritettava järjestely tai toimenpide, joka on välttämätön konkurssin torjumiseksi ja jonka vuoksi työ lakkaa tai vähenee vähäistä suuremmassa määrin ja muuten kuin tilapäisesti.

Yhtiön saneerausmenettely oli alkanut 14.12.1994. Yhtiö oli siis katsonut, että mikäli se olisi saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen irtisanonut työntekijät, irtisanomisaika olisi ollut edellä mainitun lainkohdan mukaan kaksi kuukautta. Näin ollen työntekijöiden irtisanoessa työsuhteensa oli edelleenkin noudatettava jo aikaisemmin muodostunutta irtisanomisaikaa eli kahta kuukautta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei jälkikäteen voitu käyttää yhtiön tarkoittamaa erityisperustetta irtisanomisajan palkan maksuun, kun tätä ei ollut aikanaan perusteen ollessa voimassa käytetty, eikä siihen ollut yrityssaneeraushakemuksessa vedottu.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi työntekijöiden kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Erkki Suotsalo.

Turun hovioikeuden tuomio 3.12.2003

Yhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui perusteluinaan, että kantajat olivat irtisanoutuneet 27.9.1996 heidän ollessaan lomautettuina. Lomautuksen aikana ei ollut tullut esille mitään sellaista seikkaa, josta olisi voitu päätellä, että yhtiön tarkoituksena olisi ollut jatkaa kantajien työsuhdetta. Siten irtisanomisaika ei määräytynyt työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin (50/1993), vaan työntekijän kohdalla noudatettavan normaalin irtisanomisajan mukaan.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Impivaara, Juhani Leinonen ja Kari Hirvonen. Esittelijä Sinikka Linnavuori.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Rauman Betoni ja Elementti A. Lampola Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati hovioikeudessa esittäminsä tavoin edelleen kantajille tuomittujen irtisanomisajan palkkojen ja vuosilomakorvausten alentamista.

Kantajat vastasivat valitukseen ja kiistivät muutosvaatimukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olleet työntekijät, jotka Rauman Betoni ja Elementti A. Lampola Oy oli vuoden 1992 aikana lomauttanut toistaiseksi, ovat irtisanoneet työsopimuksensa 27.9.1996 kunkin työntekijän lomauttamisen kestettyä tuolloin vähintään 200 kalenteripäivää. Irtisanoutumiset ovat tapahtuneet yhtiön 14.12.1994 alkaneen yrityssaneerausmenettelyn aikana. Yhtiön saneerausohjelma on vahvistettu 26.10.1998.

2. Asiassa sovellettavan työsopimuslain 42 §:n 3 momentin (106/1996) mukaan milloin lomauttaminen on tullut voimaan työntekijän saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa ja toistaiseksi voimassa ollut lomauttaminen on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 200 kalenteripäivää, lomautetulla työntekijällä on työsopimuksen irtisanoessaan oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menetyksestä samalla tavalla kuin työnantajan irtisanoessa työsopimuksen. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys enää siitä, minkä irtisanomisajan perusteella työntekijöille tämän lainkohdan mukaan kuuluvat korvaukset määräytyvät.

3. Työnantajan noudatettavat yleiset irtisanomisajat määräytyvät työsopimuslain mukaan työntekijän työsuhteen keston perusteella, jollei muusta ole sovittu. Tässä asiassa ei ole erimielisyyttä siitä, mikä on ollut kantajina olevien työntekijöiden yleinen irtisanomisaika.

4. Työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin 1 kohdan (50/1993) mukaan kuitenkin jos työnantaja on yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetun menettelyn kohteena, työntekijän työsopimus voidaan irtisanoa noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa, vaikka irtisanomis- tai työsopimusaika muuten olisi pidempi, mikäli irtisanomisen perusteena on sellainen saneerausmenettelyn aikana suoritettava järjestely tai toimenpide, joka on välttämätön konkurssin torjumiseksi ja jonka vuoksi työ lakkaa tai vähenee vähäistä suuremmassa määrin ja muuten kuin tilapäisesti.

5. Kantajat ovat katsoneet, että heille työsopimuslain 42 §:n 3 momentin (106/1996) mukaan kuuluvat korvaukset määräytyvät työnantajan noudatettavien yleisten ja siten heidän työsuhteidensa kestot huomioon ottaen kahta kuukautta pidempien irtisanomisaikojen perusteella. Yhtiö puolestaan on katsonut, että se olisi saneerausmenettelyn aikana voinut työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin (50/1993) nojalla irtisanoa työsopimukset milloin tahansa noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa ja että tähän nähden työntekijöillä, jotka olivat irtisanoutuneet itse, ei voinut olla oikeutta sitä pidemmältä irtisanomisajalta maksettavaa palkkaa vastaavaan korvaukseen.

6. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin (50/1993) säännös on erityissäännös. Se antaa työnantajalle mahdollisuuden siinä tarkoitetuissa tilanteissa poiketa yleisistä irtisanomisajoista. Samalla säännös heikentää työntekijälle muutoin kuuluvia oikeuksia. Nämä seikat huomioon ottaen lainkohdan soveltamisen mahdollisuutta harkittaessa lähtökohtana on lain sanamuotoon perustuva suppea tulkinta.

7. Työsopimuslain 41 a §:n 1 momentti (50/1993) koskee tilannetta, jossa työnantaja on yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitetun menettelyn kohteena. Momentin 1 kohdasta ilmenee selvästi, että oikeutta työntekijän irtisanomiseen noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa ei kuitenkaan ole pelkästään sen tosiseikan perusteella, että saneerausmenettely on aloitettu. Lainkohdan soveltaminen edellyttää lisäksi muun muassa sitä, että irtisanomisen perusteena on sellainen saneerausmenettelyn aikana suoritettava järjestely tai toimenpide, joka on välttämätön konkurssin torjumiseksi. Vain sellaisessa tilanteessa työnantajalla on 1 kohdan mukaan oikeus noudattaa lainkohdan mukaista erityistä irtisanomisaikaa.

8. Käräjäoikeus on todennut siellä todistajana kuullun yhtiön tehtaanjohtajan kertoneen, että yhtiön tarkoituksena ei ollut ollut irtisanoa työntekijöitä vaan pitää heidät lomautettuina parempien aikojen varalle. Myös Korkeimmalle oikeudelle tehdyssä valituksessa yhtiö on nimenomaisesti todennut, että se ei ollut aikonut irtisanoa työntekijöitä. Yhtiön tietoinen ratkaisu on siten ollut pitää työntekijät lomautettuina irtisanomatta heitä.

9. Yhtiö on tosin ollut saneerausmenettelyn kohteena, mutta pelkästään sen perusteella sillä ei olisi ollut oikeutta työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin 1 kohdan (50/1993) nojalla irtisanoa työntekijöitään. Yhtiö ei ole myöskään missään vaiheessa ryhtynyt tai edes aikonut ryhtyä työntekijöiden irtisanomiseen. Se ei siten ole itse pitänyt irtisanomista lainkohdassa edellytetyin tavoin saneerausmenettelyyn liittyvistä syistä välttämättömänä konkurssin torjumiseksi. Tilannetta ei voida jälkikäteen arvioida työntekijöiden vahingoksi toisin.

10. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että kantajien oikeus irtisanomisajan korvaukseen ei määräydy työsopimuslain 41 a §:n 1 momentin 1 kohdan (50/1993) erityisen irtisanomisajan vaan työnantajan noudatettavien yleisten irtisanomisaikojen perusteella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sami Myöhänen.