KKO:2005:59

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A vaati käräjäoikeudessa vireille panemassaan hakemuksessa, että B:lle asetetaan uhkasakko B:n huollossa olevan lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi. Sittemmin A peruutti hakemuksensa.

B vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 7.6.2002

Käräjäoikeus jätti asian sillensä ja velvoitti A:n oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. Käräjäoikeus totesi, että kysymys oli asiasta, jossa sovinto oli sallittu ja katsoi, ettei asiassa ollut erityisiä syitä poiketa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevasta pääperiaatteesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannele Lindholm.

Helsingin hovioikeuden päätös 11.12.2003

A valitti käräjäoikeuden päätöksestä siltä osin kuin hänet oli velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut. A lausui valituksessaan peruuttaneensa hakemuksensa saatuaan valmisteluistunnossa B:ltä tietää, että lapsi käy terapiassa.

Hovioikeus lausui, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan asioissa, joissa sovinto ei ollut sallittu, asianosaiset vastasivat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ollut erityistä syytä velvoittaa asianosainen korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus katsoi, että A:n hakemuksessa tarkoitettu lapsen tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoa koskeva asia oli sanotussa 2 §:ssä tarkoitettu asia, huomioon ottaen säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelut (HE 107/1998 vp s. 17).

Sanottu kulusäännös oli otettava lähtökohdaksi myös tässä tapauksessa, kun arvioitiin A:n mahdollista kuluvastuuta B:lle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista A:n peruutettua hakemuksensa (esim. Lappalainen, siviiliprosessioikeus II Helsinki 2001, s. 86). Näin ollen A oli velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut vain siinä tapauksessa, että siihen oli erityinen syy.

B oli väittänyt, että A:n hakemus oli ollut perusteeton.

Käräjäoikeuden asianomaisen puheenjohtajan 2.4.2002 allekirjoittamasta valmisteluun liittyvästä pöytäkirjasta ilmeni kuitenkin sanotun puheenjohtajan tuolloinen käsitys hakemuksesta. Sen mukaan Helsingin hovioikeuden asianosaisten lapsen huoltoa ynnä muuta koskevan päätöksen nojalla lapsella oli oikeus tavata A:ta. Tapaamiset eivät olleet toteutuneet. Hakemuksessa oli kysymys siitä, oliko B estänyt tapaamiset tai vaikuttanut tuolloin 10-vuotiaaseen lapseen niin, ettei tämä halunnut tavata A:ta, vai oliko lapsi itse perustellusta syystä kieltäytynyt tapaamasta A:ta.

Hovioikeus katsoi, ettei A:n hakemus ollut ollut perusteeton siten, että sen oikeuteen saattamisesta voisi aiheutua A:lle vastuu B:n oikeudenkäyntikuluista. A:n ilmoituksen paikkansapitävyyttä hakemuksen peruuttamisen syistä ei ollut aihetta epäillä. Koska erityisiä syitä ei ollut, A oli vapautettava käräjäoikeuden päätöksessä tarkoitetusta B:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. A sai kuitenkin pitää hovioikeudessa olleet kulunsa vahinkonaan.

Mainituilla perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden päätöstä siten, että A vapautettiin velvollisuudesta suorittaa B:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Karppinen, Juha Paimela ja Risto Jalanko. Esittelijä Elina Setälä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa. B vaati valituksessaan hovioikeuden päätöksen kumoamista ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.

A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Käräjäoikeus on A:n peruutettua lapsen tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoa koskevan hakemuksen jättänyt asian käsittelyn sillensä ja velvoittanut hänet oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. Hovioikeus puolestaan on katsonut, että kysymyksessä oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asia ja että A oli velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut vain, mikäli siihen oli erityinen syy. Koska hakemus ei ollut ollut perusteeton eikä erityisiä syitä ollut, asianosaiset saivat pitää heillä käräjäoikeudessa olleet kulunsa vahinkonaan.

2. B on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, koska tämän peruuttama hakemus oli ollut aiheeton. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, minkä säännöksen perusteella oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus määräytyy ja toiseksi siitä, onko A sovellettavan säännöksen perusteella velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

3. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan asianosaisen, jonka kanne jätetään tutkimatta, katsotaan hävinneen asian. Pykälän 2 momentin mukaan jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.

4. Sanotusta säännöksestä tai muistakaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksistä ei ilmene, ettei sitä olisi sinänsä tarkoitettu sovellettavaksi myös asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu. Kysymyksessä oleva hakemus on kuitenkin koskenut tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanoa, mikä on mahdollista ilman viranomaisen myötävaikutusta. Se, että lapsen tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanohakemus tulee viime kädessä tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei muuta asian tahdonvaltaista luonnetta. Asia ei ole siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asia, jossa sovinto ei ole sallittu.

5. Pääsääntöisesti kulujen korvaaminen kanteen peruuttamistilanteessa rinnastuu sanotun 7 §:n 1 momentin mukaiseen kanteen tutkimatta jättämiseen. Kanteen peruuttaminen merkitsee siten lähtökohtaisesti sitä, että asianosainen on hävinnyt asian. Kuten säännöksen esitöissä (HE 191/1993 vp s. 15) on todettu, erityinen syy pääsäännöstä poikkeamiseen on varsinkin tilanteessa, jossa peruuttaminen on tapahtunut sen vuoksi, että vastaaja vireillepanon jälkeen on täyttänyt vaaditun suorituksen. Kantaja on silloin asiallisesti voittanut asian, jolloin hänen tulee saada kulunsa korvattua.

6. A on hakemuksessaan vaatinut uhkasakon asettamista B:lle, koska lapsen tapaamisoikeus ei ollut Helsingin hovioikeuden 26.10.2001 antamassa päätöksessä määrätyin tavoin toteutunut. Asiassa on toimitettu valmisteluistunto ja määrätty sovittelija, joka on antanut kertomuksensa. A on tämän jälkeen peruuttanut hakemuksensa ilmoittaen peruuttamisen syyksi sen, että hän oli valmisteluistunnossa saanut kuulla lapsen käyvän terapiassa eikä asian käsittelyn jatkaminen siinä tilanteessa olisi ollut lapsen edun mukaista.

7. A:n hakemus ei ole johtanut siihen, että asian tila tapaamisoikeuden toteutumisen suhteen olisi muuttunut. Asiassa ei ole esitetty muutakaan sellaista erityistä syytä, jonka perusteella kulujen korvausvelvollisuudesta olisi määrättävä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin pääsäännöstä poikkeavasti.

8. A on siten velvollinen korvaamaan B:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden asianmukaisena pitämästä korvauksen määrästä ei ole aihetta poiketa.

9. Asian näin päättyessä A:n on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 ja 1 §:n nojalla korvattava B:lle myös hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa olleet oikeudenkäyntikulut. A:n näiltä osin oikeiksi myöntämistä määristä ei ole aihetta poiketa.

10. Asiassa ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitettuja perusteita alentaa A:n korvattavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevalta osalta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. A on siten velvollinen suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 3 881,80 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen.

A velvoitetaan lisäksi suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeuden osalta 200 euroa ja Korkeimman oikeuden osalta 300 euroa. Näille määrille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa säädetään oikeudenkäyntikuluvastuusta tilanteessa, jossa asian käsittely jätetään sillensä kanteen peruuttamisen tai asianosaisen poissaolon vuoksi. Pääsäännön mukaan kanteen peruuttaminen ja poissaolo rinnastetaan jutun häviämiseen, josta seuraa kuluvastuu. Lainkohtaan sisältyy kuitenkin varauma; "jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin".

Käsillä olevassa tapauksessa A on vaatinut uhkasakon asettamista lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanemiseksi, koska tapaamisoikeus ei ollut määräysten mukaisesti toteutunut. Hakija on uskottavana pidettävän ilmoituksensa mukaan peruuttanut vaatimuksensa, kun valmisteluistunnossa oli käynyt ilmi lapsen käyvän terapiassa. Asiassa on siten oikeudenkäynnin aikana ilmennyt uusi seikka, jonka valossa asian jatkamista on tullut tarkastella uudelleen asettaen lapsen terveydentila etusijalle.

Näissä olosuhteissa on erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta pääsäännöstä poikkeavalla tavalla. Päädyn siten samaan lopputulokseen kuin hovioikeus ja vapautan A:n korvaamasta B:n oikeudenkäyntikuluja.