Etusivu -
Tiedotteet -
20.6.2005 - Rattijuopumukseen syyllistyneen ajoneuvo voidaan tuomita valtiolle menetetyksi
20.6.2005 - Rattijuopumukseen syyllistyneen ajoneuvo voidaan tuomita valtiolle menetetyksi
Korkein oikeus (KKO) on antanut kaksi ennakkopäätöstä siitä, millaisissa tapauksissa rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettama auto voidaan tuomita valtiolle menetetyksi.
KKO:n mukaan ajoneuvon menetetyksi tuomitseminen voi tulla harkittavaksi vuonna 2002 voimaan tulleiden rikoslain 10 luvun uusien säännösten perusteella. KKO korosti, että menetetyksi tuomitseminen ei voi olla säännönmukainen seuraamus rattijuopumusrikoksesta, vaikka rikoksentekijä omistaisikin ajoneuvon. Ensisijainen turvaamistoimi uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi onkin rattijuopumusrikokseen syyllistyneelle tuomittava ajokielto.
Ajoneuvon tuomitseminen valtiolle menetetyksi rattijuopumusrikoksen johdosta voi kuitenkin KKO:n mukaan tulla kysymykseen, jos rikoksentekijä on syyllistynyt vastaaviin rikoksiin toistuvasti ja jos aiempien rikosten määrän ja toistumistiheyden perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyy myöhemminkin rattijuopumukseen, jollei ajoneuvoa tuomita valtiolle menetetyksi.
KKO tuomitsi auton menetetyksi tapauksessa (KKO:2005:76), jossa rikoksentekijä oli syyllistynyt kahteen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuonna 2003. Tuomitulla oli myös runsaasti aikaisempaa rattijuopumusrikollisuutta. Lahden käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus eivät olleet tuominneet autoa menetetyksi. Henkilö tuomittiin 5 kk ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä ajokieltoon.
Toisessa KKO:n ratkaisemassa tapauksessa (KKO 2005:75) autoa ei tuomittu menetetyksi. Törkeästä rattijuopumuksesta tuomittu oli edellisen kerran syyllistynyt rattijuopumusrikokseen noin puolitoista ja sitä ennen noin kymmenen vuotta aikaisemmin. KKO ei pitänyt tässä tapauksessa syyllistymistä uusiin rattijuopumusrikoksiin niin todennäköisenä, että auton menetetyksi tuomitseminen olisi ollut tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi. Kuopion käräjäoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus eivät olleet tuominneet autoa menetetyksi. Henkilö tuomittiin 75 päivän vankeuteen, jonka muutettiin 75 tunniksi yhdyskuntapalvelua sekä ajokieltoon.
Lisätietoja: Oikeussihteeri Pasi Kumpula. puh. 010 36 40064
|