KKO:2005:138

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Toijalan käräjäoikeuden päätös 22.7.2004

Tampereelta oleva A vaati hakemuksessaan, että hänen ja Valkeakoskelta olevan B:n yhteiselle, yksin B:n huollossa olevalle lapselle C:lle (syntynyt 18.2.2001) vahvistetaan oikeus tavata isäänsä. B vastusti tapaamisoikeuden vahvistamista ja esitti toissijaisesti, että tapaamiset tulisi järjestää vain valvotuissa olosuhteissa.

Käräjäoikeuden pyytämistä Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ja Valkeakosken sosiaali- ja terveyslautakunnan olosuhdeselvityksistä selvisi, ettei A ollut koskaan hoitanut lasta yksin ja että hänellä oli päihdeongelma. Molemmat sosiaalilautakunnat suosittelivat tapaamisten järjestämistä valvotuissa olosuhteissa.

Käräjäoikeus totesi, että tapaamisoikeutta koskeva asia oli ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Tapaamiset oli pyrittävä järjestämään siten, että lapselle turvataan hyvä hoito sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Tapaamisia ei voitu sallia, jos ne eivät olleet lapsen edun mukaisia.

C tarvitsi nuoren ikänsä vuoksi jatkuvaa huolenpitoa, turvallisuutta sekä vastuullisen hoitajan, eikä hänen turvallisuuttaan ja huolenpitoaan voitu vallitsevissa olosuhteissa taata riittävällä tavalla muutoin kuin järjestämällä lapsen ja isän väliset tapaamiset valvottuina.

Asianosaisten huonojen välien vuoksi C:n ja isän tapaamisia ei voitu järjestää lapsen äidin luona. Valkeakosken sosiaalitoimi oli ilmoittanut, ettei se järjestänyt valvottuja tapaamisia viranomaistoimin eikä kumpikaan asianosaisista ollut asiaa tiedusteltaessa esittänyt muuta vaihtoehtoa valvottujen tapaamisten järjestämiseksi. Koska tapaamisia ei siten ollut mahdollista järjestää lapsen edun edellyttämällä tavalla eli valvottuina, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian on ratkaissut notaari Leena Laurila.

Turun hovioikeuden päätös 3.1.2005

Hovioikeus, jossa A haki muutosta toistaen hakemuksensa, lausui Tampereen kaupungin perheasiainyksikön johtavan sosiaalityöntekijän sähköpostiviestiin viitaten, että koska Tampereella järjestettäviä valvottuja tapaamisia koskeva palvelu oli tarkoitettu Tampereella asuville lapsille ja koska C asui Valkeakoskella, ei valvottujen tapaamisten järjestäminen ollut mahdollista myöskään Tampereella.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen, Pekka Tuomaala ja Elise Suvanto. Esittelijä Kirsti Avola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että C:n tapaamisoikeus häntä kohtaan vahvistetaan.

B antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 2 §:n mukaan tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Lain 9 §:n mukaan tuomioistuin voi päättää tuollaisen oikeuden myöntämisestä. Lain 10 § edellyttää asian ratkaisemista ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti.

2. Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Yleensä on lapsen edun mukaista pitää yhteyttä myös siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Tapaamisoikeuden tarkoituksena on palvella tätä lapsen etua ja mahdollistaa se, että lapsen suhde molempiin vanhempiin säilyy. Myös vanhempien tulee lain mukaan keskinäisessä yhteisymmärryksessä pyrkiä siihen, että tapaamisoikeuden tarkoitus toteutuu.

3. Tuomioistuimen ei pitäisi sen vuoksi evätä lapselta tapaamisoikeutta pelkästään siitä syystä, että tämän oikeuden toteuttamisessa voi ilmetä käytännön hankaluuksia. Syyksi tapaamisoikeuden epäämiseen ei siten riitä se, että huoltajana oleva vanhempi lapsen edun vastaisesti kieltäytyy myötävaikuttamasta tapaamisten edellyttämiin järjestelyihin tai että sosiaaliviranomainen ei katso voivansa järjestää tapaamisten mahdollisesti vaatimaa valvontaa. Tapaamisoikeus voidaankin evätä kokonaan yleensä vain siinä tapauksessa, että tarve suojata lasta sitä vaatii tai on muutoin aihetta olettaa tapaamisoikeuden vahvistamisen olevan lapsen edun vastaista.

4. Kuten alempien oikeuksien ratkaisuista ilmenee, asiassa on hankittu A:n ja C:n asuinpaikkakuntien sosiaaliviranomaisilta olosuhdeselvitykset. A:n asuinpaikkakunnan Tampereen sosiaalilautakunnan lausunnon mukaan isä ei ole koskaan hoitanut lasta yksin eikä ole kyennyt järjestämään elämäänsä siten, että lapsen olisi turvallista tulla hänen luokseen. C:n asuinpaikkakunnan Valkeakosken sosiaalilautakunta on omassa lausunnossaan todennut, että tapaamisten toteuttamisessa on tärkeää turvata C:n hyvä hoito, ja viitannut vanhempien velvollisuuteen luoda tapaamisille sellaiset olosuhteet, että C voi turvallisesti tavata isäänsä. Molemmissa lausunnoissa on päädytty esittämään tapaamisia mutta valvottuina. Näin ollen sosiaaliviranomaiset eivät kummassakaan kunnassa olleet tekemiensä selvitysten perusteella arvioineet tilannetta sellaiseksi, että isän tapaaminen voisi sinänsä vahingoittaa lasta ja että tapaamisoikeuden vahvistaminen olisi sen vuoksi lapsen edun vastaista. Edellä esitettyyn nähden alemmat oikeudet eivät olisi saaneet mainitsemillaan perusteilla hylätä A:n hakemusta ja jättää tapaamisoikeutta vahvistamatta.

5. Korkein oikeus toteaa, että estettä tapaamisoikeuden vahvistamiselle ei ole ilmennyt. Sosiaalilautakuntien selvitysten ja suositusten perusteella ja ottaen huomioon lapsen iän sekä A:n nykyisen elämäntilanteen Korkein oikeus katsoo, että isän ja lapsen välisessä yhteydenpidossa on pidettävä riittävänä normaalia selvästi suppeampaa tapaamista eli lyhyttä tapaamista kerran kuukaudessa. Tapaamiset tulee järjestää valvottuina. B:n tulee myötävaikuttaa siihen, että yhteydenpito myös toiseen vanhempaan voi onnistua.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan pääasian osalta.

Korkein oikeus vahvistaa, että C:llä on oikeus tavata isäänsä A:ta kerran kuukaudessa kunkin kuukauden ensimmäisenä perjantaina kello 12.00 ja 16.00 välisenä aikana valvotusti enintään kolmen tunnin ajan.

Jolleivät asianosaiset muuta sovi, tapaamiset toteutetaan siten, että

• ne järjestetään B:n tai lapsen asuinpaikkakunnan sosiaaliviranomaisen osoittamassa paikassa;
• valvojana toimii B:n tai lapsen asuinpaikkakunnan sosiaaliviranomaisen hyväksymä henkilö;
• A:n on ilmoitettava B:lle kirjallisesti tai puhelimitse edelliseen perjantaihin kello 12.00 mennessä, tuleeko hän käyttämään tapaamisoikeuttaan;
• tämän jälkeen B:n on ilmoitettava samalla tavalla A:lle tapaamista edeltävään torstaihin kello 12.00 mennessä tapaamisen paikka ja huolehdittava siitä, että lapsi viedään tapaamispaikkaan ja että sinne saapuu myös tapaamisen valvoja.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén ja Pertti Välimäki sekä määräaikainen oikeusneuvos Dan Frände. Esittelijä Elisa Mäntysaari (mietintö).

Esittelijän mietintö

Oikeussihteeri Mäntysaari, jonka mietintö vastasi kappaleiden 1 - 5 koskevilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisua, lausui mietintönään muilta osin seuraavaa:

Voimassa olevaan lainsäädäntöön ei sisälly säännöksiä lapsen ja tapaavan vanhemman välisten tapaamisten järjestämisestä valvotusti.

Oikeudellinen sääntely ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kansalliseen lainsäädäntöön, vaan esillä olevan kysymyksen arviointiin vaikuttaa lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa säädetty perhe-elämän suoja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö. Artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Tämä tarkoittaa, että myös vanhemmalla on oikeus perhe-elämään eli oikeus lapseen, jota oikeutta voidaan rajoittaa lapsen edun niin vaatiessa. Selvänä on pidetty, että lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten epääminen on perhe-elämään puuttumista. Perhe-elämän suojaa koskeva säännös velvoittaa viranomaisia toiminnassaan ja ratkaisuissaan. Ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla perusti vanhemmalle oikeuden hänen ja hänen lapsensa jälleenyhdistämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin ja viranomaisille velvollisuuden ryhtyä niihin (ks. esim. Zawadka-tapaus, EIT 23.6.2005).

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Säännöksen sisältämä julkiseen valtaan kohdistuva toimintavelvoite on kuitenkin siten yleisluontoinen, ettei se velvoita yksittäistä kuntaa tarjoamaan palveluna valvottuja tapaamisia tai hoitamaan sellaisten käytännön järjestelyjä, eikä näin ollen lapsen vanhemmalla ole yksilöllistä ja ehdotonta oikeutta vaatia kotikunnaltaan sellaista palvelua.

Siitä huolimatta että perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, tuomioistuin ei voi tapaamisoikeutta koskevassa päätöksessä velvoittaa kunnallisia viranomaisia hoitamaan valvontaa, ellei tällaiseen menettelyyn ole saatu etukäteen suostumusta. Näin ollen lainsäädännössä olevan aukon johdosta valvottujen tapaamisten järjestäminen jää viimekädessä lapsen vanhempien huolehdittavaksi.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 2 §:ssä säädetyn vanhempien yhteistoimintavelvoitteen on oikeuskäytännössä katsottu sisältävän sen, että tarvittaessa se vanhempi, jonka luona lapsi asuu, on velvollinen edistämään tapaamisoikeuden tarkoituksen toteutumista, paitsi muutoin, myös osallistumalla niihin kustannuksiin, jotka tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvat (KKO 2003:66). Yleisesti vanhemman, jonka luona lapsi asuu, riittäväksi myötävaikuttamiseksi valvottujen tapaamisten käytännön järjestelyjen suhteen on katsottu se, että hän huolehtii siitä, että lapsi on tapaavan vanhemman tavattavissa valvotuille tapaamisille varattuna aikana ja paikassa. Yhteistoimintavelvoitteen tulkitseminen niin laajaksi, että valvottujen tapaamisten käytännön järjestelyjen toteuttaminen tähän velvoitteeseen nojaten siirretään kokonaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu, ei kuitenkaan ole perusteltua pelkästään siitä syystä, että sosiaaliviranomaiset ilmoittavat, ettei lapsen ja tapaavan vanhemman tapaamisten edellytyksenä olevaa valvontaa ole mahdollista järjestää viranomaistoimin. Valvontavelvollisuuden siirtäminen vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu, ei ole tässä tapauksessa perusteltua siitäkään syystä, ettei hänellä ole edes esitetty olevan tapaavaa vanhempaa parempia edellytyksiä valvonnan käytännön järjestelyistä huolehtimiseen. Näin ollen tässä tapauksessa, jossa sosiaaliviranomaiset ovat evänneet osallistumisensa lapsen ja tapaavan vanhemman valvontaa vaativien tapaamisten käytännön järjestelyjen toteuttamiseen, on kuitenkin perustellumpaa katsoa vastuun käytännön järjestelyistä kuuluvan lasta tapaavalle vanhemmalle.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset pääasian osalta.

Korkein oikeus vahvistanee, että C:llä on oikeus tavata isäänsä A:ta kerran kuukaudessa kunkin kuukauden ensimmäisenä perjantaina kello 12.00 ja 16.00 välisenä aikana valvotusti enintään kolmen tunnin ajan.

Jolleivät asianosaiset muuta sovi, tapaamiset toteutetaan siten, että

• ne järjestetään lapsen asuinpaikkakunnalla B:n tai lapsen asuinpaikkakunnan sosiaaliviranomaisen hyväksymässä paikassa ja B:n tai edellä mainitun sosiaaliviranomaisen hyväksymän henkilön valvonnassa;
• A:n on ilmoitettava B:lle kirjallisesti tai puhelimitse edelliseen perjantaihin kello 12.00 mennessä tapaamispaikka ja valvojana toimiva henkilö. Mikäli B ei hyväksy tapaamispaikkaa ja/tai valvojaksi esitettyä henkilöä, lapsen asuinpaikkakunnan sosiaaliviranomainen ratkaisee erimielisyyden ja ilmoittaa asiasta B:lle ja A:lle viimeistään tapaamista edeltävään keskiviikkoon kello 12.00 mennessä kirjallisesti tai puhelimitse;
• B:n on huolehdittava siitä, että lapsi viedään edellä kerrotuin tavoin hyväksyttyyn tapaamispaikkaan ja luovutetaan samalla tavoin hyväksytylle tapaamisen valvojalle.