KKO:2005:142

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vaatimukset Kuopion käräjäoikeudessa

A vaati käräjäoikeuteen toimittamassaan haastehakemuksessa, että käräjäoikeuden laamanni X ja käräjätuomari Y sekä valtio velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvausta X:n ja Y:n virkaa hoitaessaan aiheuttamista vahingoista.

A perusteli vaatimustaan X:n osalta sillä, että Itä-Suomen hovioikeus oli tuomiollaan 30.9.2002 lukenut X:n syyksi tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, koska X oli 28.9. - 8.12.1999 käräjäoikeuden laamannina huolimattomuudesta ja varomattomuudesta laiminlyönyt huolehtia A:n 21.7.1998 vireillepaneman jutun asianmukaisesta diaarioimisesta, tutkimisesta ja valmistelusta sekä ehkä tarvittavien haasteiden antamisesta kohtuullisessa ajassa. Mainitsemillaan perusteilla hovioikeus oli kuitenkin jättänyt X:n rangaistukseen tuomitsematta.

Y:n osalta A perusti vaatimuksensa siihen, että hän oli nostanut Y:tä vastaan virkarikossyytteen Itä-Suomen hovioikeudessa. Siinä A oli vaatinut Y:lle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska Y oli tahallaan laiminlyönyt X:n hänen hoidettavakseen siirtämän edellä mainitun rikosasian käsittelemisen, mistä oli ollut seurauksena tuon jutun rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimusten vanhentuminen. Y:tä vastaan nostetun rikosasian käsittely oli vielä kesken. X ja Y olivat aiheuttaneet vahingot rikollisella teolla julkista tehtävää hoitaessaan.

Käräjäoikeuden päätös 22.10.2003

Käräjäoikeus lausui, että oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n mukaan kanne, joka koski yksinomaan rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, tutkittiin siinä tuomioistuimessa, jolla oli tai oli ollut toimivalta tuomita rangaistus kysymyksessä olevasta rikoksesta. Käräjäoikeuslain 20 §:n 1 momentin mukaan laamannia ja käräjätuomaria syytettiin virkarikoksesta hovioikeudessa.

Vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuossa laissa tarkoitettu kanne julkisyhteisöä vastaan laissa tarkoitetun korvauksen saamisesta oli pantava vireille riita-asioista säädetyssä järjestyksessä sen paikkakunnan alioikeudessa, jolla vahinkoa aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut suoritettava tahi missä vahinko tapahtui. Tämä ei kuitenkaan 2 momentin mukaan estänyt vaatimasta korvausta julkisyhteisöltä rikosasian yhteydessä.

Käräjäoikeus totesi, että A:n kanne koski yksinomaan rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Sen vuoksi X:ää ja Y:tä vastaan ajettuna kanne oli käsiteltävä hovioikeudessa. Koska vaatimusten perusteet olivat kaikkien vastaajien osalta samat, prosessiekonomiset syyt puolsivat sitä, että kaikkia vastaajia vastaan esitetyt vaatimukset käsiteltiin samassa oikeudenkäynnissä. Näin ollen myös valtiota vastaan ajettuna kanne voitiin tutkia hovioikeudessa.

Tämän vuoksi käräjäoikeus haastetta antamatta jätti kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut määräaikainen käräjätuomari Ari Kyllönen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 29.6.2004

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n säännös oli tuomioistuimen toimivaltaa koskeva erityissäännös erityisesti siltä osin kuin se oikeutti nostamaan kanteen suoraan hovioikeudessa tapauksessa, jossa toimivalta tuomita rangaistus oli tai oli ollut alioikeuden asemesta hovioikeudella. Hovioikeuden mukaan säännöstä oli tältä osin pidettävä ehdottomana. Hovioikeus katsoi, että myös vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n edellä selostetut säännökset olivat luonteeltaan ehdottomia.

A oli kysymyksessä olevassa asiassa vaatinut korvauksia kahdelta tuomarilta sekä vahingonkorvauslain niin sanotun kanavointisäännöksen perusteella heidän työnantajaltaan valtiolta. Hovioikeus katsoi, että asiayhteyden vuoksi A:n vaatimukset oli käsiteltävä yhdessä oikeudenkäynnissä, mikäli haasteen antamiselle esitetyn haastehakemuksen perusteella muutoin oli edellytykset. Tämän vuoksi oli ratkaistava, kumman edellä mainitun säännöksen nojalla oikeuspaikka määräytyi.

Hovioikeus totesi, että valtion vastuu perustui vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännökseen, jonka mukaan julkisyhteisö oli velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Säännöksen nojalla valtiota vastaan nostettu kanne perustui tuomarin tehtävässä tehtyyn mahdolliseen virheeseen tai laiminlyöntiin ja sen vuoksi samaan perusteeseen ja oikeudenkäyntiaineistoon kuin tuomareita vastaan esitetty vaatimus. Hovioikeus katsoi, että tällaisessa tapauksessa, kun vastaajina olivat sekä virkamiehet että valtio, oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n oikeuspaikkaa koskevaa säännöstä oli pidettävä oikeusastetta ja oikeuspaikkaa koskevana erityismääräyksenä, joten sille oli annettava etusija vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n oikeuspaikkaa koskevaan säännökseen nähden. Hovioikeus oli siten oikea tuomioistuin tutkimaan myös valtiota vastaan ajetun kanteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie (eri mieltä), Paavo Eestilä ja Tuula Jauhiainen. Esittelijä Terhi Helttunen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Karotie totesi ensiksi, että A ei ollut esittänyt puheena olevia vahingonkorvausvaatimuksia virkarikosasioiden yhteydessä, ja lausui sen jälkeen, että vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin säännös julkisyhteisöä vastaan ajettavan korvauskanteen oikeuspaikasta syrjäytti siviiliprosessuaalisena erityissäännöksenä oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n säännöksen. A:n valtiota vastaan ajaman kanteen osalta laillinen tuomioistuin oli, kun vaatimus perustui X:n toimiin käräjäoikeuden laamannina ja Y:n toimiin käräjätuomarina, Kuopion käräjäoikeus. Kun A oli pannut kanteensa vireille valtiota vastaan laillisessa tuomioistuimessa, käräjäoikeuden ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella jättää kannetta valtiota vastaan ajettuna tutkimatta. Sen vuoksi Karotie kumosi käräjäoikeuden päätöksen valtiota vastaan ajetun kanteen osalta ja palautti asian siltä osin käräjäoikeuteen. Sikäli kuin kanne X:ää ja Y:tä vastaan oli jätetty tutkimatta, Karotie hylkäsi valituksen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen.

Laamanni X ja valtio vastasivat valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. A on Kuopion käräjäoikeudessa vireille panemassaan kanteessa kohdistanut virkarikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimuksensa laamanni X:ään ja käräjätuomari Y:hyn sekä vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n nojalla valtioon, johon X on ollut ja Y on virkasuhteessa.

2. Käräjäoikeus on jättänyt vahingonkorvauskanteen tutkimatta katsoen, että se olisi tullut panna vireille sekä valtiota että X:ää ja Y:tä vastaan hovioikeudessa. Hovioikeus on pysyttänyt ratkaisun. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys siitä, onko kanne pantu vireille toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

3. Vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan korvauskanne julkisyhteisöä vastaan laissa tarkoitetun korvauksen saamisesta on pantava vireille riita-asioista säädetyssä järjestyksessä sen paikkakunnan alioikeudessa, jolla vahinkoa aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut suoritettava tahi missä vahinko tapahtui. Jollei laillista tuomioistuinta edellä sanotun mukaisesti ole, on asia pantava vireille Helsingin käräjäoikeudessa. Kanne valtiota vastaan voidaan panna vireille myös kantajan kotipaikan alioikeudessa. Saman pykälän 2 momentin mukaan se, mitä 1 momentissa säädetään, ei estä vaatimasta korvausta julkisyhteisöltä rikosasian yhteydessä.

4. Nyt on kysymys rikosasiasta erillisestä vahingonkorvauskanteesta. Valtiota vastaan se on pantu vireille edellä mainitun lainkohdan mukaisessa laillisessa oikeuspaikassa. Kannetta ei siten valtion osalta olisi saanut jättää tutkimatta. Merkitystä ei ole sillä, että kanne on samalla kohdistettu laamanni X:ään ja käräjätuomari Y:hyn väitetyn vahingon aiheuttajina.

5. Tämän jälkeen jää arvioitavaksi, onko käräjäoikeus toimivaltainen tutkimaan kanteen myös X:n ja Y:n osalta.

6. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n mukaan kanne, joka yksinomaan koskee rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, tutkitaan siinä tuomioistuimessa, jolla on tai on ollut toimivalta tuomita rangaistus kysymyksessä olevasta rikoksesta. Käräjäoikeuslain 20 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeuden laamannia ja käräjätuomaria syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

7. Lainkohtien mukaan virkarikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta koskeva kanne, joka kohdistetaan käräjäoikeuden laamanniin tai käräjätuomariin vahingon aiheuttajana, on siis nostettava hovioikeudessa, jonka käsiteltäväksi tuomariin kohdistettu virkasyyte ja tuomarin menettelyn rikosoikeudellinen arvioiminen kuuluvat. Laissa ei ole säännöstä, joka oikeuttaisi muun kuin oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n mukaisesti määräytyvän tuomioistuimen tutkimaan tuomarin osalta hänen tekemäkseen väitetystä virkarikoksesta johtuvan vahingonkorvauskanteen.

8. Asiayhteys ja oikeudenkäynnin tarkoituksenmukainen järjestäminen puoltaisivat sellaista mahdollisuutta, että korvauskanteet tuomaria ja valtiota vastaan voitaisiin panna vireille samassa tuomioistuimessa ja käsiteltäisiin yhdessä sen asemesta, että samoihin perusteisiin nojautuvia kanteita ajettaisiin eri tuomioistuimissa, jopa eri oikeusasteissa. Nämä syyt eivät kuitenkaan ole niin painavia, että niiden perusteella voitaisiin syrjäyttää laillista oikeuspaikkaa koskevat nimenomaiset säännökset.

9. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Kuopion käräjäoikeus on toimivaltainen käsittelemään kanteen valtion osalta, mutta ei X:n ja Y:n osalta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan siltä osin kuin A:n valtioon kohdistama kanne on jätetty tutkimatta. Asia palautetaan tältä osin käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Muilta osin hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat vahvennetulla jaostolla ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Mikael Krogerus (eri mieltä), Gustav Bygglin, Pertti Välimäki (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Leena Söderholm.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimäki: Enemmistön perusteluissa selostettujen oikeuspaikkaa koskevien säännösten perusteella asiassa, jossa virkarikokseen perustuvaa vahingonkorvausta vaaditaan syyteasian käsittelystä erillisessä oikeudenkäynnissä erikseen joko käräjäoikeuden tuomarilta tai valtiolta, laillinen oikeuspaikka tuomarin osalta on hovioikeus ja valtion osalta käräjäoikeus. Säännösten sanamuodosta tai esitöistä ei käy ilmi, että lakia säädettäessä olisi otettu huomioon tilanne, jossa vahingonkorvausta vaaditaan samalla kanteella sekä tuomarilta että valtiolta, mistä siis nyt on kysymys.

Tällaisessa tilanteessa on asiayhteyden ja oikeudenkäynnin tarkoituksenmukaisen järjestämisen vuoksi asianmukaista, että korvauskanteet tuomaria ja valtiota vastaan pannaan vireille samassa tuomioistuimessa ja käsitellään yhdessä sen asemesta, että samoihin perusteisiin nojautuvia kanteita ajettaisiin eri tuomioistuimissa, jopa eri oikeusasteissa. Näistä syistä on perusteltua tulkita selostettuja laillista oikeuspaikkaa koskevia säännöksiä niin, että toinen säännös väistyy ja oikeudenkäynti sekä tuomaria että valtiota vastaan pannaan vireille samassa tuomioistuimessa. Tällaiseen tulkintaan oikeuttaa erityisesti se edellä todettu seikka, että sellaista tilannetta, josta nyt on kysymys, ei puheena olevia oikeuspaikkasäännöksiä säädettäessä ole otettu huomioon. Kysymys onkin nyt siitä, määräytyykö laillinen tuomioistuin oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n vai vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla eli pannaanko kanne vireille sekä tuomaria että valtiota vastaan hovioikeudessa vai käräjäoikeudessa.

Hovioikeutta laillisena tuomioistuimena sekä tuomarin että valtion osalta puoltaa se, että käräjäoikeuden tuomarin virkasyyte kuuluu hovioikeuden käsiteltäväksi. Laissa ei ole säännöstä, jonka mukaan tuomarin väitettyyn virkarikokseen perustuvia tuomariin kohdistettuja vaatimuksia jossain tilanteessa käsiteltäisiin alioikeudessa. Ajettaessa rikosasiasta erillistä vahingonkorvauskannetta tuomaria ja valtiota vastaan, on myös valtion osalta tutkittava korvausvelvollisuuden ensisijaisena perusteena, voidaanko korvausvastuu perustaa tuomarin menettelyyn virassaan. Tältä kannalta olisi johdonmukaista, että kanne olisi molempia vastaan pantava vireille hovioikeudessa. Tätä tukee myös se, että hovioikeus käsitellessään vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olevaa virkarikosta koskevaa syytettä on toimivaltainen käsittelemään samaan menettelyyn perustuvat vahingonkorvausvaatimukset, paitsi tuomaria vastaan, vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan myös valtiota vastaan.

Käräjäoikeutta laillisena tuomioistuimena sekä tuomarin että valtion osalta taas puoltaa se, että vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla valtio on ensisijaisesti vastuussa sellaisesta vahingosta, josta nyt on kysymys, ja tuomari vastaa lain 6 luvun 2 §:n nojalla vain siitä määrästä, jota ei voida saada vahingosta 3 luvun mukaan vastuussa olevalta valtiolta. Tämän vuoksi olisi luontevaa, että kanne pantaisiin vireille sekä valtiota että tuomaria vastaan siinä tuomioistuimessa, jossa sitä on ajettava ensisijaisesti vastuussa olevaa valtiota vastaan.

Käräjäoikeutta laillisena tuomioistuimena puoltaa myös se, että tavanomainen riita-asia, jollaisesta nytkin sinänsä on kysymys, käsitellään riita-asioista säädetyssä järjestyksessä. Riita-asiat pannaan säännönmukaisesti vireille käräjäoikeudessa. Asianosaiset saavat silloin myös mahdollisuuden muutoksenhakemiseen normaalissa järjestyksessä ja siten asiansa käsiteltäväksi tarvittaessa kaikissa oikeusasteissa. Muutoksenhaun merkitystä korostaa erityisesti se, että tuomarin menettelyyn perustuvassa tuomaria ja valtiota vastaan ajettavassa vahingonkorvausasiassa voivat tulla ratkaistavaksi tuomarin menettelyn lisäksi monet vahingonkorvausoikeudelliset erityiskysymykset kuten vahingon laatua ja määrää sekä syy-yhteyttä koskevat ongelmat.

Tuomarin virassa tekemästä virheestä johtuvien niin rikosoikeudellisten kuin yksityisoikeudellistenkin seuraamusten määrääminen aina omaa tuomioistuinta ylemmässä oikeudessa on varteenotettava tavoite. Voimassa olevan lain mukaan siihen ei kuitenkaan ole mahdollista päästä kaikissa tilanteissa. Kun vain valtiolta vaaditaan vahingonkorvausta tuomarin tekemän virheen perusteella, oikeudenkäynti alkaa vahingonkorvauslain mukaan tavanomaisena riita-asiana käräjäoikeudessa. Tällöin siis joka tapauksessa joudutaan käräjäoikeuden tuomarin menettelyä arvioimaan käräjäoikeudessa. Tuomaria on tuolloin myös kuultava oikeudessa. Nämä seikat heikentävät kappaleen alussa mainitun tavoitteen merkitystä käsillä olevaa kysymystä ratkaistaessa. Ristiriita onkin mahdollista täysin korjata vain lainmuutoksella.

Punnitessani eri vaihtoehtojen puolesta ja niitä vastaan puhuvia näkökohtia katson, että suuremman painoarvon saavat edellä selostetut käräjäoikeutta laillisena oikeuspaikkana puoltavat seikat erityisesti laajemmista muutoksenhakumahdollisuuksista johtuvien asianosaisten oikeusturvaan liittyvien syiden vuoksi. Laillinen oikeuspaikka määräytyy siten tässä tapauksessa vahingonkorvauslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesti ja on sekä tuomarin että valtion osalta käräjäoikeus.

Näillä perusteilla kumoan hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset ja palautan asian Kuopion käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeusneuvos Krogerus: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.

Oikeusneuvos Lehtimaja: Julkisyhteisöä vastaan ajettava vahingonkorvauslaissa tarkoitettu korvauskanne on mainitun lain 7 luvun 4 §:n mukaan pantava vireille käräjäoikeudessa. Kun julkisyhteisö on ensisijaisesti vastuussa myös virkamiestensä julkista valtaa käyttäessään aiheuttamasta vahingosta ja kun virkamiehet vastaavat vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n nojalla vain siitä määrästä, jonka osalta korvausta ei voida julkisyhteisöltä saada, olisi tarkoituksenmukaista, että virkamiesten aiheuttamaa vahinkoa koskeva korvauskanne, jota ajetaan samanaikaisesti sekä julkisyhteisöä että virkamiehiä itseään vastaan, voidaan panna vireille samassa käräjäoikeudessa kumpaankin tahoon kohdistettuna. Tämä mahdollistaisi sen, että kaikkia samaan vahinkotapahtumaan perustuvia korvausvaatimuksia päästään käsittelemään keskitetysti samassa oikeudenkäynnissä. Tavoite on järkevä siitä huolimatta, että kanteen perusteena oleva, virkamiehen vahinkoa aiheuttanut menettely saattaa samalla käsittää myös virkarikoksen ja että tällaisesta virkarikoksesta olisi ajettava syytettä jossakin muussa tuomioistuimessa, mahdollisesti jopa toisessa oikeusasteessa, kuten käsillä olevassa tapauksessa.

Julkisyhteisöä vastaan ajetussa vahingonkorvausasiassa joudutaan joka tapauksessa arvioimaan vahinkoa aiheuttaneiden virkamiesten menettelyä ja heitä on myös kuultava tässä asiassa. Olisi epätarkoituksenmukaista, että samaa menettelyä jouduttaisiin samanaikaisesti arvioimaan kahdessa eri oikeudenkäynnissä tai jopa useissa eri oikeusasteissa. Tällaista lopputulosta ei kuitenkaan voitaisi välttää, mikäli virkamiehiä vastaan ajettujen, virkarikokseen perustuvien korvausvaatimusten oikeuspaikan katsottaisiin aina määräytyvän sen mukaan, missä heitä koskevat virkasyytteet on ajettava.

Virkamiehiin itseensä kohdistuvien korvausvaatimusten käsittelyä yhdessä julkisyhteisöön käräjäoikeudessa kohdistettujen vaatimusten kanssa puoltaa myös se näkökohta, että virkamiestä vastaan ajettava, syyteasiasta erillinen vahingonkorvauskanne on aina käsiteltävä riita-asioista säädetyssä järjestyksessä, vaikka korvausvaatimuksen perusteena olisikin virkamiehen tekemä virkarikos. Kun vahingonkorvausasia pannaan vireille käräjäoikeudessa, asianosaiset saavat mahdollisuuden myös hakea muutosta normaalissa järjestyksessä, toisin kuin siinä tapauksessa, että korvauskanne olisi pantava vireille suoraan hovioikeudessa tai Korkeimmassa oikeudessa, riippuen siitä, mikä virkamiestä vastaan ajettavan virkasyytteen oikeuspaikka on. Tämä on sellaisenaan omiaan parantamaan asianosaisten oikeusturvaa.

Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n tulkinta

Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n (14.1.1972/21) mukaan kanne, "joka yksinomaan koskee rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta", tutkitaan siinä tuomioistuimessa, jolla on tai on ollut toimivalta tuomita rangaistus kysymyksessä olevasta rikoksesta. Virkarikoksiin sovellettuna tämä säännös näyttäisi sanamuotonsa mukaan johtavan siihen epätarkoituksenmukaiseen ja asianosaisten oikeusturvaa mahdollisesti jopa heikentävään lopputulokseen, että virkamiehiin kohdistetut ja virkarikokseen perustuvat korvausvaatimukset olisi usein käsiteltävä eri tuomioistuimessa tai jopa eri oikeusasteessa kuin samanaikaisesti esitetty ja samaa vahinkotapahtumaa koskeva julkisyhteisöön kohdistettu korvausvaatimus.

Tämän vuodelta 1972 olevan säännöksen pääasiallisena tarkoituksena on ollut turvata se, että rikoksentekijään kohdistettava ja rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan käsitellä myös rikospaikan tuomioistuimessa. Sitä säädettäessä ei ole voitu ottaa huomioon niitä oikeuspaikan määräytymistä koskevia erityistarpeita, joita vuonna 1974 säädetty vahingonkorvauslaki ja sen 3 luvussa säännelty julkisyhteisön korvausvastuu virkamiesten aiheuttamista vahingoista on luonut. Julkisyhteisön korvausvastuun peruste ei ole vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan sama kuin vahingon aiheuttaneen virkamiehen henkilökohtaisen vastuun peruste, vaikka kummankin vastuu aiheutuisi samasta vahinkotapahtumasta. Näistä syistä pidän perusteltuna tulkita oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:n sanamuotoa niin, että säännös virkarikosten osalta koskee yksinomaan rikoksentekijää itseään vastaan ajettuja kanteita mutta ei sellaisia kanteita, joissa vahingonkorvausta vaaditaan samanaikaisesti myös julkisyhteisöltä vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan.

Käsillä olevan tapauksen tarkastelu

A:n vahingonkorvauskanne kohdistuu, paitsi väitettyä vahinkoa aiheuttaneisiin virkamiehiin, laamanni X:ään ja käräjätuomari Y:hyn, myös valtioon. Valtiota vastaan ajetulta osalta kanne perustuu vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännökseen, jossa on kysymys julkisyhteisön vastuusta julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta. Näin ollen katson, että A:n kanne ei koske oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla "yksinomaan" rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta eikä mainittu oikeuspaikkasäännös siten tule sovellettavaksi.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin oikeusneuvos Välimäki.