Etusivu -
Ennakkopäätökset -
KKO:2007:69
KKO:2007:69Työsopimus - Työntekijän takaisin ottaminen
Diaarinumero: S2006/317 Esittelypäivä: 25.1.2007 Taltionumero: 1693 Antopäivä: 23.8.2007
Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet työsopimuksen irtisanomista koskevan sopimuksen, jonka mukaan työntekijä hyväksyi sen, että hänet oli irtisanottu taloudellisella ja tuotannollisella syyllä siten, että työsopimus päättyi kuusi kuukautta myöhemmin. Työnantajan takaisinottovelvollisuuden osalta sopimuksessa oli todettu, ettei työntekijälle tarvinnut ilmoittaa, mikäli vastaavia tehtäviä ilmaantui. Sopimusehto oli työsopimuslain 13 luvun 6 §:n nojalla mitätön. (Ään.)
TSL 6 luku 6 § TSL 13 luku 6 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Asian tausta ja vaatimukset Turun käräjäoikeudessa
John Nurminen Oy oli 6.6.2002 irtisanonut yhtiön Turun yksikössä työskennelleen Timo V:n työsopimuksen taloudellisella ja tuotannollisella syyllä päättymään 6.12.2002. V:llä ei ollut työntekovelvoitetta irtisanomisaikana. Irtisanomisen yhteydessä osapuolet olivat kirjallisesti sopineet, että V:lle ei tarvinnut ilmoittaa, mikäli vastaavia tehtäviä Länsi-Suomen alueella ilmaantui.
Asiassa on lainvoimaisesti ratkaistu, että yhtiöllä oli ollut laillinen peruste irtisanoa V:n työsopimus.
V vaati kanteessaan, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta 31 590,32 euroa korkoineen 7.9.2004 lukien, koska yhtiö oli laiminlyönyt työsopimuslain mukaisen takaisinottovelvollisuuden. V oli ollut työsopimuksensa päättymisen jälkeen työnhakijana työvoimatoimistossa ja yhtiö oli yhdeksän kuukauden aikana työsopimuksen päättymisestä palkannut työntekijän samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin kuin mitä V oli tehnyt.
Yhtiö kiisti kannevaatimuksen. V:n kanssa oli sovittu, että takaisinottovelvollisuutta ei ollut. Lisäksi yhtiö totesi, että kumpikaan V:n irtisanomisaikana palkatuista työntekijöistä ei ollut tehnyt samaa tai samankaltaista työtä kuin V.
Käräjäoikeuden tuomio 31.3.2005
Käräjäoikeus lausui perusteluinaan muun muassa, että asianosaiset olivat 6.6.2002 allekirjoitetussa sopimuksessa sopineet, että V:lle ei tarvitse ilmoittaa, mikäli vastaavia tehtäviä Länsi-Suomen alueelta vapautuu. V:n väitettä siitä, että hän olisi sopimusneuvottelussa ilmoittanut olevansa halukas tulemaan takaisinottoaikana töihin, jos töitä ilmaantuu Turussa, ei voitu todistajana kuultujen henkilöiden kertomusten perusteella pitää uskottavana.
V oli siis työsopimuksen irtisanomista koskevassa sopimuksessa ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan saada työnantajalta takaisinottovelvollisuutta koskeva ilmoitus. Työsopimuslain 6 luvun 6 §:n absoluuttisuus ei estänyt asiasta sopimista. Kyse ei ollut siitä, että työntekijä olisi luopunut lain pakottavasta suojasta etukäteen vaan siitä, että työntekijä oli ilmoittanut jo tässä vaiheessa, ettei hän ollut halukas mahdollisesti ilmaantuvaan työhön.
Koska käräjäoikeuden mukaan takaisinottovelvollisuudesta etukäteen luopuminen tuli yksittäistapauksessa selvitettäväksi sellaisessa irtisanomistilanteessa, jossa oli syntynyt työnantajan takaisinottovelvollisuus, käräjäoikeus käsitteli asiassa esitettyä selvitystä siitä, olivatko yhtiöön V:n irtisanomis- tai takaisinottoaikana palkatut työntekijät tehneet samaa tai samankaltaista työtä kuin V. Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, ettei yhtiöön ollut palkattu työntekijöitä tällaisiin töihin.
Kanne hylättiin.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Pekka Aaltonen ja Tuomo Seppänen sekä notaari Niko Rautio.
Turun hovioikeuden tuomio 14.2.2006
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Saara Laapas ja Riitta Sandholm. Esittelijä Kari Lahdenperä.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
V:lle myönnettiin valituslupa. V toisti valituksessaan takaisinottovelvoitteen laiminlyömiseen perustuvaa vahingonkorvausta koskevan vaatimuksensa.
John Nurminen Oy kiisti vastauksessaan muutosvaatimukset.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
1. John Nurminen Oy ja V ovat yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaisten neuvottelujen jälkeen allekirjoittaneet 6.6.2002 työsopimuksen irtisanomista koskevan sopimuksen. Sen mukaan V on hyväksynyt sen, että hänet on irtisanottu taloudellisella ja tuotannollisella syyllä siten, että työsopimuksen päättymispäivä on ollut 6.12.2002. Edelleen sopimuksen mukaan työntekemisvelvollisuus on päättynyt 6.6.2002, mutta työnantajalla on ollut oikeus pyytää V:tä takaisin työhön, mikäli tämän tekemiä laivanselvitykseen liittyviä työtehtäviä ilmaantui irtisanomisaikana. Työnantajan takaisinottovelvollisuuden osalta sopimuksessa on todettu, ettei V:lle tarvinnut ilmoittaa, mikäli vastaavia työtehtäviä Länsi-Suomen alueella ilmaantui. Lisäksi sopimuksessa on lausuttu, että "molemmat osapuolet hyväksyvät em. toimenpiteen, enkä ryhdy mihinkään jatkotoimenpiteisiin asian suhteen".
2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksi siitä, onko edellä mainittu takaisinottovelvollisuutta koskeva sopimusehto työsopimuslain 13 luvun 6 §:n nojalla mitätön.
3. Työsopimuslain säännösten pakottavuutta koskevan työsopimuslain 13 luvun 6 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei tästä laista johdu muuta. Saman luvun 7 §:n mukaan työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 6 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia muun muassa siitä, mitä saman lain 6 luvun 6 §:ssä (työntekijän takaisin ottaminen) säädetään. Näistä säännöksistä ilmenee, ettei työntekijän lain 6 luvun 6 §:ään perustuvaa oikeutta voida vähentää työnantajan ja työntekijän tekemällä sopimuksella.
4. Epäselvyyttä on vallinnut siitä, koskeeko työsopimuslain 13 luvun 6 §:n säännös myös työsuhteen päättyessä tehtäviä sopimuksia. Työntekijän aseman ja suojan tarpeen on katsottu olevan sinänsä erilainen työsuhteen kestäessä kuin sen päätyttyä, mille periaatteelle on annettu merkitystä myös vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:ää sovellettaessa. Sanotun säännöksen mukaan sellainen työsopimuksen tai muun sopimuksen ehto, jolla lisätään työntekijän vahingonkorvauslain mukaista korvausvastuuta, on mitätön. Julkaistussa ratkaisussa KKO 1984 I 1 katsottiin kuitenkin, ettei mainittua säännöstä sovellettu työntekijän työnantajalleen aiheuttaman vahingon korvaamista koskevaan sopimukseen, kun sopimus oli tehty työsuhteen päättymisen jälkeen. Ratkaisussa KKO 1995:86 katsottiin, että vahingon korvaamista koskevan sopimuksen solmiminen samana päivänä, kun työsuhde päättyi, oli rinnastettavissa siihen, että sopimus tehdään työsuhteen jo päätyttyä. Kummassakin tapauksessa sopimus koski vahingonkorvausta tilanteessa, jossa vahingon peruste ja määrä tai sen enimmäismäärä oli tiedossa. Korkein oikeus katsoi, että kysymys sopimuksen pätevyydestä oli näissä tilanteissa arvosteltava oikeustointen pätemättömyyttä koskevien yleisten sopimusoikeudellisten säännösten ja periaatteiden mukaisesti eikä vahingonkorvauslain 7 luvun 1 §:n mukaan.
5. Työsopimuslain 6 luvun 6 §:n mukaan työnantajan on tarjottava työtä lain 7 luvun 3 §:ssä säädetyillä perusteilla eli taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanomalleen, työvoimatoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. Niin kuin lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp s. 94) todetaan, takaisinottovelvollisuuden kestoaika lasketaan vasta irtisanotun työntekijän työsuhteen päättymisestä eikä työsopimuksen irtisanomisesta. Irtisanomisaikana, työsuhteen ollessa vielä voimassa, työnantajalla on tästä pykälästä riippumatta velvollisuus tarjota työtä irtisanotulle työntekijälle.
6. Työsopimuslain 6 luvun 6 §:n säännöksen tarkoituksena on suojella työntekijää työttömyydeltä tai varata hänelle tilaisuus palata ammattitaitoaan vastaavaan työhön. Työntekijä on tällaisen suojan tarpeessa vasta sen jälkeen, kun hänen työsuhteensa on irtisanomisajan umpeen kuluttua päättynyt (KKO 1985 II 49). Sopimalla 6.6.2002 siitä, ettei työnantajalla ole lain mukaan 6.12.2002 alkavaa velvollisuutta ilmoittaa hänelle työnsaantimahdollisuudesta, V on etukäteen luopunut hänelle työsopimuslain mukaan kuuluvasta oikeudesta. Tällainen sopimus on työsopimuslain 13 luvun 6 §:n mukaan mitätön.
7. V on työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla hakenut työvoimatoimistosta työtä. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, oliko John Nurminen Oy tarvinnut yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin töihin, joita V oli tehnyt, jolloin työnantajalla olisi ollut velvollisuus tarjota V:lle työtä. Käräjäoikeus on asiassa esitetyn selvityksen perusteella katsonut, ettei yhtiö ollut palkannut takaisinottoaikana työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin töihin, joita V oli tehnyt. V on valituksissaan hovioikeudelle ja Korkeimmalle oikeudelle vedonnut tältä osin myös henkilötodisteluun katsoen, että käräjäoikeudessa näyttö oli arvioitu virheellisesti. Asian ratkaiseminen riippuu siten osaltaan tarjotusta henkilötodistelusta ja sitä koskevista uskottavuusarvioinneista. Todistelun vastaanottaminen tapahtuu tarkoituksenmukaisimmin hovioikeudessa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori, Kari Kitunen, Mikael Krogerus ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Sami Myöhänen (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeussihteeri Myöhänen: Mietintöni on kolmen ensimmäisen kappaleen osalta Korkeimman oikeuden enemmistön perustelujen mukainen. Sen jälkeen esitän seuraavaa:
Korkeimman oikeuden aikaisempien kannanottojen mukaan työsopimuslain 13 luvun 6 §:n säännöksen on perusteltua katsoa suojaavan työntekijää niin kauan kuin hän on heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan. Tilanne on tämä työsuhteen aikana. Jo aikaisemminkin Korkein oikeus on päätynyt siihen (muun muassa ratkaisussa KKO 1995:86), että työnantajan ja työntekijän välistä työsuhteen päättyessä tehtyä sopimusta, kuten sen jo päätyttyäkin tehtyä sopimusta, oli arvosteltava oikeustointen pätevyyttä ja sovittelua koskevien yleisten sopimusoikeudellisten säännösten ja periaatteiden mukaisesti.
V ja yhtiö ovat työsopimuksen irtisanomistilanteessa työsuhteen päättyessä allekirjoitetussa työsopimuksen irtisanomista koskevassa sopimuksessa sopineet työnantajan takaisinottovelvollisuuden osalta, ettei työnantajan tarvinnut ilmoittaa V:lle vastaavien tehtävien ilmaantumisesta. Työsopimuslain 6 luvun 6 §:n lähtökohtaisesti pakottava työntekijän takaisinottamista koskeva säännös ei tee osapuolten välistä sopimusehtoa mitättömäksi, kun V on ilmaissut nimenomaisesti haluttomuutensa palata mahdollisesti ilmaantuvaan työhön ja kun sopimus on tehty työsuhteen päättyessä.
Osapuolten välisen sopimusehdon ei edes väitetä olevan pätemätön tai kohtuuton. Kun sopimusehto ei ole mitätön, asiassa on tarpeetonta arvioida sitä, oliko yhtiö palkannut työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin töihin, joita V oli tehnyt.
Näillä perusteilla käräjäoikeuden kanteen hylkäävän tuomion, jonka hovioikeus on tuomiollaan pysyttänyt, muuttamiseen lopputuloksen osalta ei ole aihetta.
Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn mietinnön.
|