KKO:2007:81

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 13.9.2005

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 8.10.2004 Lappeenrannassa ilman hyväksyttävää syytä pitänyt hallussaan kolmea epäaitoa Akseli Gallen-Kallelan, Elvi Maarnin ja Eero Nelimarkan nimellä signeerattua väärinä todistuskappaleina pidettävää taulua.

Arvioidessaan A:n tietoisuutta taulujen epäaitoudesta käräjäoikeus lausui, että esitutkinnassa oli selvitetty, että kaikki kolme A:lta takavarikoitua taulua olivat väärennöksiä. Käräjäoikeus piti asiassa esitetyn selvityksen perusteella ilmeisenä, että A oli ollut tietoinen taulujen epäaitoudesta.

Arvioidessaan oliko A:lla ollut hyväksyttävä syy hallussapitoon käräjäoikeus totesi, että hallituksen esityksessä HE 66/1988 vp mainitaan, että hallussapidon hyväksyttävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon se, kuinka todennäköisesti aineistoa tullaan käyttämään harhauttamistarkoituksessa. A oli siinä oikeassa, että väärennetyn taulun pitäminen kotiseinällä ei ollut rangaistavaa. Mikään asiassa ei kuitenkaan viitannut siihen, että tällaisesta tilanteesta olisi ollut kysymys. A:lla oli ollut autossaan kolme väärennettyä taulua, joista yhtä hän oli yrittänyt pantata vakuuttaen taulun olevan aito. A:n kertomusta muuttokuormasta ei ollut syytä pitää luotettavana, kun hän oli muutoinkin kertonut asiassa epäuskottavasti. A:n tausta huomioon ottaen oli todennäköistä, että myös kahta muuta autossa ollutta taulua olisi käytetty harhauttavana todisteena jossain vaiheessa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n väärennysaineiston hallussapidosta sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Hallavainio sekä lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 6.7.2006

A valitti hovioikeuteen, jossa hän vaati ensisijaisesti, että syyte hylätään muun muassa sillä perusteella, että käräjäoikeuden hänen syykseen lukema menettely ei täyttänyt väärennysaineiston hallussapidon tunnusmerkistöä. Taulu ei ollut lain tarkoittama todistuskappale.

Hovioikeus totesi, että rikoslain 33 luvun 4 §:n 1 kohdassa on säädetty rangaistavaksi väärän tai väärennetyn todistuskappaleen hallussapito. Saman luvun 6 §:n mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista.

Hovioikeus totesi, että lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan (HE 66/1988 vp s. 118) todistuskappaleen määritelmä on tarkoitettu tyhjentäväksi. Ehdotuksen mukaan todistuskappaleella tarkoitetaan esinettä, jota sille tallennetun tai siitä muutoin ilmenevän tiedon takia käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Esityksessä on edelleen todettu, että asiakirja on kirjallinen todiste, jolle on ominaista ajatuksen tai viestin tallentaminen visuaalisesti luettavaan muotoon. Asiakirjalla tarkoitetaan perinteistä asiakirjaa. Oikeuskäytännössä on esiintynyt asiakirjoja muistuttavia todisteita, jotka eivät luontevasti mahdu asiakirjakäsitteen piiriin.

Erilaiset merkit ja leimat voivat olla myös lain tarkoittamia todistuskappaleita. Näitä ovat aikaisemman lain mukaan olleet esimerkiksi julkiset verotusmerkit, jalometallien tarkastusleimat taikka mitassa, painossa, punnitsimessa tai tavarassa oleva kruununleima. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä todetaan, että todistusmerkit ja -leimat liittyvät yleensä kiinteästi johonkin esineeseen. Joko vakiintuneen tulkinnan perusteella tai yhdessä joidenkin muiden todistuskeinojen kanssa ne voivat ilmaista ajatuksen tai viestin, joka puolestaan voi olla oikeudellisesti merkityksellisen todistelun kohteena. Ajatus tai viesti saattaa koskea esimerkiksi esineen alkuperää tai omistus- ja hallintasuhteita. Vaikka merkin tai leimasimen sisältämä tieto onkin tavallisesti ilmaistu ei-kielellisessä muodossa, sen nauttima todistusarvo on usein rinnastettavissa perinteisen asiakirjan todistusarvoon.

Oikeuskäytännössä kysymystä oli tulkittu eri tavalla. Vaasan hovioikeuden tuomiossa 25.9.2003 nro 1234 oli katsottu, että väärennetty signeeraus taideteoksessa täytti väärennetyn todistuskappaleen tunnusmerkistön. Turun hovioikeus taas oli tuomiossaan 18.3.2005 nro 747 katsonut, ettei taulu voinut olla väärennysrikoksen kohteena, koska se ei ollut asiakirja.

Rikoslain 3 luvun 1 §:n ilmaiseman laillisuusperiaatteen mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistussäännöksen soveltamisessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, täyttääkö säännös siltä edellytettävän täsmällisyys- ja tarkkuusvaatimuksen.

Hovioikeus totesi, että maalauksen signeerauksella pyritään vakiintuneesti todistamaan se, että taulu on signeerauksesta ilmenevän taiteilijan maalaama ja hänen työsuorituksekseen hyväksymä. Signeerauksen puuttuessa taulun kuulumisesta tunnetun taiteilijan tuotantoon on esitettävä poikkeuksellisen hyvä muu selvitys. Signeerauksen puuttuminen vaikuttaa siten taulun arvoon. Signeerauksella on näin ollen merkittävä todistusvaikutus.

Hovioikeus katsoi, että tauluun merkittyä signeerausta voidaan siihen sisältyvän asiakirjan allekirjoittamiseen verrattavan ilmaisu- ja laatimistapansa vuoksi pitää lainkohdan tarkoittamana asiakirjana, vaikka se on paperimuotoisen asiakirjan asemesta tehty taide-esineen kangasalustalle. Signeeraus ei myöskään olennaisella tavalla poikkea lainkohdassa tarkoitetusta todistuskappaleena pidettävästä merkistä. Tauluun tehtyä tekijän signeerausta on pidettävä lainkohdan tarkoittamana todistuskappaleena.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomiossa mainituin perustein, että A:lla ei ollut ollut hyväksyttävää syytä taulun hallussapitoon.

A:n oli täytynyt käräjäoikeuden tuomiossa mainitut seikat huomioon ottaen ymmärtää, että hänen hallussaan olevat taulut eivät varsin todennäköisesti olleet aitoja.

Mainituilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ikävalko, Tapani Vasama ja Minna Manninen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että syyte hylätään.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. A:n syyksi on luettu väärennysaineiston hallussapito. A:n hallussa on ollut kolme taulua, joissa olevat Akseli Gallen-Kallelan, Elvi Maarnin ja Eero Nelimarkan signeeraukset eivät ole näiden taiteilijoiden tekemiä. Asiassa on A:n valituksesta kysymys enää siitä, onko tällainen signeerauksella merkitty maalaus tai maalauksen signeeraus rikoslain 33 luvun 6 §:ssä tarkoitettu todistuskappale. A:n mukaan hovioikeuden tulkinta on hänelle vahingollisella tavalla lain määritelmän vastainen ja tunnusmerkistöä laajentava.

2. Rikoslain 33 luvun 4 §:n 1 kohdan mukaan väärennysaineiston hallussapidosta on tuomittava se, joka ilman hyväksyttävää syytä vastaanottaa, hankkii, kuljettaa tai pitää hallussaan väärän tai väärennetyn todistuskappaleen. Saman luvun 6 §:n 1 momentin mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Taideteoksen signeerausta ei ole kyseisen säännöksen luettelossa erikseen mainittu.

3. Väärennysrikosten alaa laajennettiin 1.1.1991 voimaan tulleella lailla (769/1990) muun muassa siten, että asiakirjaväärennyksen lisäksi rangaistavaksi tuli tietyin edellytyksin myös "muun todistuskappaleen" väärennys. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, todistuskappaleen yleisin ja perinteisin laji olisi luonnollisesti ollut asiakirja eli kirjallinen todiste. Sen johdosta, että oikeuskäytännössä oli esiintynyt asiakirjoja muistuttavia todisteita, kuten esimerkiksi automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvia tallenteita, jotka eivät luontevasti mahdu asiakirjakäsitteen piiriin, ehdotettiin väärennysrikoksen kohteen yleisnimeksi "todistuskappaletta", joka voi olla asiakirja tai muu 6 §:n luettelossa mainittu todiste (HE 66/1988 vp s. 118).

4. Signeerattua taideteosta, esimerkiksi patsasta, tai siihen merkittyä signeerausta ei ole luontevaa pitää asiakirjana sanan varsinaisessa merkityksessä. Toisaalta on selvää, että taideteoksen signeerauksella on merkitystä tosiasioiden todistelun kannalta. Vakiintuneen tavan mukaan taiteilija, joka merkitsee nimensä, nimikirjaimensa tai nimimerkkinsä teokseen, selittää luoneensa sen ja ilmaisee hyväksyvänsä sen valmiina teoksenaan. Tekijänoikeuslain 7 §:n säännöksen vuoksi sanotunlainen merkintä luo olettaman teoksen tekijästä, joten signeerauksella on merkitystä myös tekijänoikeuksien kohdentumisen kannalta. Maalaukseen tehtyä signeerausta, jonka tarkoituksena on kertoa teoksen alkuperä, voidaan siten perustellusti pitää edellä mainitussa määritelmäsäännöksessä tarkoitettuna merkkinä, jota käytetään ja voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista ja tosiseikoista.

5. Rikoslain 33 luvun väärennysrikoksia koskevien säännösten tarkoituksena on turvata todistelutarkoituksessa tapahtuvan tiedonvälityksen luotettavuutta (ks. HE 66/1988 vp s. 109). Tulkinta, jonka mukaan taideteokseen merkittyä signeerausta voidaan pitää väärennysrikoksessa tarkoitettuna merkkinä eli siis todistuskappaleena, on sopusoinnussa väärennysrikoksen tarkoituksen kanssa. Lopputulos on myös ollut tekijän kannalta kohtuudella ennakoitavissa.

6. Näillä ja muilta osin hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä. Esittelijä Kari Vesanen.