KKO:2007:90

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli ollut 5.2.1999 kello 19.40 - 19.3.1999 kello 11.00 vapautensa menettäneenä useita rikosepäilyjä koskevan esitutkinnan johdosta. Helsingin hovioikeus oli 9.5.2003 (Vantaan käräjäoikeus 11.4.2001) lainvoiman saaneella tuomiolla tuomitessaan A:n avunannosta törkeään veropetokseen ja kirjanpitorikokseen (tekoajat 4.4.1996 - 1.4.1998) 3 kuukauden yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen vähentänyt rangaistuksesta 42 päivää. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika oli päättynyt 31.12.2002.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 16.4.2004

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta törkeästä veropetoksesta (tekoajat 1.3.1995 - 15.1.1999 ja 1.4.1996 - 15.5.1999) sekä kahdesta kirjanpitorikoksesta (tekoajat 1.3.1995 - 12.11.1998 ja 19.9.1996 - 31.3.1999) 2 vuoden 4 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen ja vähensi siitä rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 26. - 27.1.2004 vastaavat 2 päivää.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Sirkka Jäntti ja Markku Saalasti sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.10.2006

A kertoi valituksessaan hovioikeuteen, että hänen vapaudenmenetysaikansa oli merkitty virheellisesti käräjäoikeuden tuomioon ja että vapaudenmenetysaika oli tosiasiassa ollut paljon pidempi.

Hovioikeus lausui, että A:n valituksessaan esiin tuoma vapaudenmenetysaika oli jo otettu huomioon Vantaan käräjäoikeuden 11.4.2001 (Helsingin hovioikeus 9.5.2003) antamassa tuomiossa. Sen vuoksi hovioikeus, samalla kun se alensi A:lle tuomitun rangaistuksen 2 vuoteen vankeutta, vähensi vankeudesta käräjäoikeuden jo vähentämät 2 päivää.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Anja Antila, Tuula Nousiainen ja Tuomas Nurmi. Esittelijä Jari Raappana.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksesta rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävää vapaudenmenetysajan vähennystä koskevalta osalta.

A vaati valituksessaan, että hänen syykseen luettujen tekojen johdosta aiheutunut vapaudenmenetysaika vähennetään täysimääräisesti ehdottomasta vankeudesta.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Välitoimi

Korkein oikeus varasi syyttäjälle ja A:lle tilaisuuden lausua kysymyksestä, vaikuttiko 1.10.2006 voimaan tulleen vankeuslain (767/2005) mukanaan tuoma muutos vangin vapaaksi päästämistä koskevaan käytäntöön rikoslain 6 luvun 13 §:n perusteella tehtävän vapaudenmenetysajan vähennyksen laskemiseen.

Syyttäjä antoi pyydetyn lausuman. A ei antanut lausumaa.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on ollut pidätettynä ja tutkintavankeudessa esitutkintapöytäkirjaan tehdyn merkinnän mukaisesti 5.2.1999 kello 19.40 - 19.3.1999 kello 11.00. Häntä on tänä aikana kuultu esitutkinnassa useiden rikosepäilyjen johdosta. Vantaan käräjäoikeus on 11.4.2001 tuominnut A:n eräistä tuolloin tutkinnan alaisina olleista rikoksista 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja vähentänyt siitä mainittua vapaudenmenetysaikaa vastaavat 42 päivää. Helsingin hovioikeus on 9.5.2003 antamallaan tuomiolla pysyttänyt ratkaisun. Tuomio on saanut lainvoiman.

2. Hovioikeus on käsillä olevassa asiassa 20.10.2006 tuominnut A:n eräistä muista samassa yhteydessä tutkituista rikoksista yhteiseen 2 vuoden vankeusrangaistukseen. Koska vapaudenmenetysaika oli jo kohdassa 1 kerrotussa tuomiossa otettu huomioon, hovioikeus on vähentänyt rangaistuksesta vain vapaudenmenetysaikaa 26. - 27.1.2004 vastaavat kaksi päivää. A:ta koskevasta nimilehdenjäljennöksestä ilmenee, että hänet oli vangitsemismääräyksen nojalla pidätetty 26.1.2004 kello 17.30 ja vapautettu 28.1.2004 kello 18.45.

3. A on valituksessaan vedonnut siihen, ettei hän juttujen erillisen käsittelyn seurauksena tosiasiallisesti ollut saanut hyväkseen kaikkea sitä aikaa, jonka hän oli ollut rikosten tutkinnan yhteydessä vapautensa menettäneenä. Kysymys on siten siitä, onko kohdassa 1 tarkoitettua vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys tehtävä A:lle tässä jutussa tuomitusta ehdottomasta vankeudesta, vaikka sama vapaudenmenetysaika on vähennetty hänelle jo aikaisemmin tuomitusta ehdollisesta vankeudesta.

4. Mikäli kohdassa 1 mainittua vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys tehdään tässä jutussa A:lle tuomitusta rangaistuksesta, on vielä ratkaistava, onko tätä ja kohdassa 2 mainittua vähennystä laskettaessa otettava huomioon, että 1.10.2006 voimaan tulleen vankeuslain (767/2005) 21 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rangaistusaikana otetaan huomioon myös se päivä, jona vanki vapautetaan.

Vähennyksen määrääminen

5. Rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika tai katsottava vapaudenmenetys rangaistuksen täydeksi suoritukseksi, jos määräaikainen vankeusrangaistus tuomitaan teosta, jonka johdosta rikoksen tehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden. Säännös vastaa asialliselta sisällöltään ennen 1.1.2004 voimassa ollutta rikoslain 3 luvun 11 §:ää (1060/1996). Säännöstä on vakiintuneesti tulkittu siten, että aikaisemmin suoritettu vähennys estää samaa vapaudenmenetysaikaa koskevan vähennyksen tekemisen uudelleen.

6. Vankeusrangaistukseen tuomittavan on siis rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaan saatava hyväkseen vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys. Jos ehdollinen rangaistus, josta vähennys tässä tapauksessa on tehty, ei tule täytäntöön pantavaksi, vapaudenmenetysaika jää tosiasiallisesti hyvittämättä, ellei vähennystä tehdä myös sittemmin tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta. Toisaalta, vaikka samaa kalenteriaikaa koskeva vapaudenmenetysaika olisi määrätty vähennettäväksi useammasta kuin yhdestä rangaistuksesta, otetaan vähennys vankeuslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan huomioon rangaistuksen täytäntöönpanossa vain kerran.

7. Virallinen syyttäjä on vastauksessaan katsonut, ettei A tosiasiassa ole jäänyt ilman hyvitystä vapaudenmenetysajasta, vaikka vähennys on tehty vain ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Jos syytteet olisi käsitelty yhdessä, A olisi tuomittu yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, joka olisi ollut nyt tuomittua pidempi.

8. Korkein oikeus toteaa, että A on tuomittu erillisiin rangaistuksiin, eikä täsmällinen arvio yhteisen vankeusrangaistuksen pituudesta ole mahdollinen. Näin ollen syyttäjän ilmoittamalle perusteelle ei voida antaa merkitystä.

9. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kohdassa 1 mainittua vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys on tehtävä myös valituksenalaisella tuomiolla A:lle tuomitusta 2 vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta.

Rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaisen vapaudenmenetysajan laskeminen

10. Vapaudenmenetysajan laskemiskäytäntö on ollut yhdenmukainen rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun 2 §:n (302/1971), määräaikaisen vankeusrangaistuksen rangaistusajan laskemista koskevien säännösten ja niihin perustuneen vankien vapauttamiskäytännön kanssa. Tämän käytännön mukaan vanki päästettiin vapaaksi suorittamasta vankeusrangaistusta vankilassa suoritettavan rangaistusajanjakson viimeistä päivää seuranneena päivänä. Myös vapaudenmenetysaikaa vastaavaa vähennystä laskettaessa vapaudenmenetysajan viimeisenä päivänä on yhdenmukaisesti vapauttamiskäytännön kanssa pidetty sitä kokonaista kalenterivuorokautta, jonka syytetty on ollut vapautensa menettäneenä.

11. Rangaistusten täytäntöönpanosta annettu laki on kumottu 1.10.2006 voimaan tulleella vankeuslailla (767/2005). Vankeuslain 21 luvun 1 §:n 1 momentista seuraa, että vanki nykyisin vapautetaan vankilassa suoritettavan rangaistusajan viimeisenä päivänä eikä enää sitä seuraavana päivänä. Vankeuslain mainittua säännöstä ei sanamuotonsa mukaan sovelleta rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaisen vapaudenmenetysajan vähennyksen laskemiseen, eikä lain esitöistä myöskään ilmene, että rikoslain 6 luvun 13 §:n soveltamiskäytäntöä olisi ollut tarkoitus muuttaa.

12. Henkilökohtaiseen vapauteen puuttuminen edellyttää perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan laissa säädettyä perustetta. Myös vapaudenmenetysajan vähennyksen laskemisen tulee siten perustua lakiin. Vaikka laissa ei ole aikaisemminkaan ollut nimenomaista säännöstä vapaudenmenetysajan laskemisesta, laskemisessa on vakiintuneesti noudatettu laista johdettua käytäntöä. Muualla kuin vankeuslaissa ei ole laintasoisia säännöksiä, joihin vapaudenmenetysajan vähennyksen laskeminen voitaisiin perustaa. Kun laskemiskäytännön perusteena ollut lainsäädäntö on muuttunut siten, että vankeusrangaistusta täytäntöönpantaessa vapaudenmenetykseksi lasketaan myös vapauttamispäivä, on muuttunutta laskutapaa perusteltua noudattaa myös rikoslain 6 luvun 13 §:ää sovellettaessa. Näin ollen vapauttamispäivä lasketaan vapaudenmenetysajaksi myös rangaistusta tuomittaessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:lle tuomitusta 2 vuoden vankeusrangaistuksesta vähennetään rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla hovioikeuden jo vähentämien 2 päivän sijasta 3 päivää ja sen lisäksi nyt vähennettäväksi määrättävät 1 kuukausi 15 päivää eli yhteensä 1 kuukausi 18 päivää. Vapaudenmenetysajat 5.2. - 19.3.1999 ja 26. - 28.1.2004.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Ilkka Rautio. Esittelijä Mika Huovila.