Korkein oikeus
Sivukartta    Opaste    Tulosta

 | Ajankohtaista  | Tehtävät  | Ennakkopäätökset  | Lausunnot  | Puheet  | Tietoiskuja  | Jäsenet  | Linkit  | Yhteystiedot
Etusivu -  Ennakkopäätökset -  KKO:2007:94

KKO:2007:94

Rangaistuksen määrääminen - Yhdyskuntapalvelu - Muuntaminen vankeudeksi

Diaarinumero: R2007/199
Esittelypäivä: 11.10.2007
Taltionumero: 2787
Antopäivä: 14.12.2007

A tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A:lle aikaisemmin tuomittuja kahta yhdyskuntapalvelurangaistusta kuitenkaan tullut määrätä suoritettavaksi vankeutena.

L yhdyskuntapalvelusta 11 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Joensuun käräjäoikeuden tuomio 13.6.2006

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä A:n syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja tuomitsi hänet näistä rikoksista kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Käräjäoikeus katsoi, että A:n aikaisempi rikollisuus edellytti rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana eikä edellytyksiä yhdyskuntapalvelun tuomitsemiseen enää ollut.

Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen siitä, että kaksi aikaisempaa yhdyskuntapalvelurangaistusta tuli määrätä suoritettavaksi vankeutena. Käräjäoikeus totesi, että yhdyskuntapalvelusta annetun lain 11 §:ssä ei ollut ohjeita siitä, milloin aikaisemman yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano tuli kieltää. Yleinen oikeuskäytäntö oli muodostunut sellaiseksi, että tuomitulle annettiin ainakin kaksi kertaa yhdyskuntapalvelua ennen kuin aikaisempien yhdyskuntapalvelurangaistusten katsottiin olevan esteenä uuden yhdyskuntapalvelurangaistuksen tuomitsemiselle. Jos A:n aikaisemmat yhdyskuntapalvelurangaistukset nyt keskeytettäisiin, hän joutuisi huonompaan asemaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kalevi Asp ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 21.12.2006

A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänet tuomitaan ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalveluun. Syyttäjä vaati vastavalituksessaan, että rangaistusta korotetaan ja että A:n aikaisemmat kaksi yhdyskuntapalvelurangaistusta muunnetaan vankeudeksi.

Hovioikeus totesi, että A oli tuomittu aikaisemmin Joensuun käräjäoikeuden tuomiolla 28.2.2006 kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalveluun sekä Itä-Suomen hovioikeuden tuomiolla 16.2.2006 (Joensuun käräjäoikeus 29.9.2004) törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalveluun. Lisäksi A oli vuosina 2001 - 2003 tuomittu neljä kertaa samankaltaisista rikoksista, ja näistä tuomioista yksi oli ollut yhdyskuntapalvelurangaistus. Hovioikeus totesi edelleen, että A:n nyt kysymyksessä olevat teot olivat samankaltaisia kuin hänen aikaisemmatkin rikoksensa. Lisäksi A:n veren alkoholipitoisuus oli kysymyksessä olevassa törkeässä rattijuopumuksessa ollut huomattavan korkea. Nämä seikat muodostivat esteen yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Samasta syystä aikaisemmat yhdyskuntapalvelurangaistukset tuli hovioikeuden mukaan muuntaa myös takaisin vankeudeksi. Tuomittua rangaistusta ei ollut kuitenkaan aihetta korottaa.

Hovioikeus määräsi aikaisemmat kaksi yhdyskuntapalvelurangaistusta suoritettavaksi vankeutena ja muunsi 85 tunnin yhdyskuntapalvelun 85 päiväksi vankeutta ja 150 tunnin yhdyskuntapalvelun 5 kuukaudeksi 15 päiväksi vankeutta. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Paavo Eestilä ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Katriina Tiihonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänelle aikaisemmin 16.2.2006 ja 28.2.2006 tuomittuja yhdyskuntapalvelurangaistuksia ei määrätä takaisin vankeudeksi.

Virallinen syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, tuleeko A:lle aikaisemmin tuomittujen yhdyskuntapalvelurangaistusten täytäntöönpano määrätä kiellettäväksi tai keskeytettäväksi ja jäljellä oleva osa yhdyskuntapalvelusta määrätä suoritettavaksi vankeutena.

Yhdyskuntapalvelun vankeudeksi määräämiseen vaikuttavat seikat

2. Yhdyskuntapalvelusta annetun lain 11 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi tuomitessaan aiemmin yhdyskuntapalveluun tuomitun henkilön ehdottomaan vankeusrangaistukseen kieltää aloittamasta tai jatkamasta yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanoa. Kieltäessään aiemmin tuomitun yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon tuomioistuimen on määrättävä, että jäljellä oleva osa yhdyskuntapalvelusta on suoritettava vankeutena.

3. Säännöksessä ei ole tarkemmin määritelty perusteita, jotka tulisi ottaa huomioon harkittaessa, onko aikaisempi yhdyskuntapalvelurangaistus uuden vankeusrangaistuksen tuomitsemisen yhteydessä syytä määrätä suoritettavaksi vankeutena. Kysymys on jätetty tuomioistuimen tapauskohtaiseen harkintaan, johon voivat vaikuttaa monet eri seikat. Keskeinen merkitys on uuden rikoksen laadulla ja siitä tuomittavan rangaistuksen ankaruudella. Pitkä ehdoton vankeusrangaistus voi konkreettisestikin estää aikaisemman yhdyskuntapalvelun suorittamisen yhdyskuntapalvelusta annetun lain 5 §:n mukaisessa ajassa. Kuten yhdyskuntapalvelun kokeilemisesta annetun lain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestäkin (HE 62/1990 vp s. 20) ilmenee, yhdyskuntapalvelun jatkaminen saattaisi loukata yleistä oikeustajua, kun sen suorittaja on syyllistynyt uuteen, suhteellisen törkeään rikokseen. Jos sitä vastoin uudesta rikoksesta tuomitaan vain lyhyehkö vankeusrangaistus, yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon keskeyttämiselle ei ole samanlaista tarvetta. Harkinnassa on perusteltua kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka suuri osa yhdyskuntapalvelusta on jo suoritettu. Mitä suurempi osa yhdyskuntapalvelusta on suoritettu, sitä harvemmin se on syytä määrätä uuden rikoksen vuoksi takaisin vankeudeksi.

4. Rikoslain 6 luvun 11 §:ssä on mainittu muun muassa aikaisemmat yhdyskuntapalvelurangaistukset syinä, jotka voivat olla esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Näillä syillä ei kuitenkaan ole samanlaista merkitystä harkittaessa aikaisemman yhdyskuntapalvelun määräämistä suoritettavaksi vankeutena. Uuden rangaistuksen tuomitseminen ehdottomana vankeutena saattaa jo täyttää ne vaatimukset, jotka rikosten uusiminen asettaa rangaistuskokonaisuuden ankaruudelle. Aiemman yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon kieltäminen ei tällöin useinkaan ole tarpeellista (HE 144/1996 vp s. 16).

Korkeimman oikeuden johtopäätös

5. A:lle tuomitut aikaisemmat yhdyskuntapalvelu- ja muut rangaistukset ovat hovioikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla muodostaneet esteen hänen tuomitsemiselleen yhdyskuntapalveluun uusista rikoksista. A:lle niistä tuomittu ehdoton vankeusrangaistus riittää Korkeimman oikeuden arvion mukaan täyttämään vaatimukset, joita rangaistusjärjestelmän uskottavuudelta tässä rikosten uusimistilanteessa edellytetään. Tuomittu kolmen kuukauden vankeusrangaistus ei ole myöskään pituudeltaan sellainen, että sen voisi olettaa estävän yhdyskuntapalvelujen täytäntöönpanon. A:lle uusista, laadultaan tavanomaisista rikoksista tuomitun rangaistuksen ankaruus ei siten edellytä aikaisempien yhdyskuntapalvelujen määräämistä vankeudeksi. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että A oli ilmoituksensa mukaan jo ennen hovioikeuden tuomion antamista suorittanut merkittävän osan hänelle 16.2.2006 tuomitusta 85 tunnin yhdyskuntapalvelusta, jonka hovioikeus on muuntanut kokonaisuudessaan vankeudeksi.

6. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, ettei aikaisempien kahden yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanoa ole syytä kieltää eikä niitä näin ollen ole määrättävä suoritettavaksi vankeutena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A:lle Itä-Suomen hovioikeuden tuomiolla 16.2.2006 tuomitun 85 tunnin yhdyskuntapalvelun ja Joensuun käräjäoikeuden tuomiolla 28.2.2006 tuomitun 150 tunnin yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano on kielletty ja yhdyskuntapalvelut on muunnettu takaisin vankeudeksi.

Vaatimukset yhdyskuntapalvelujen määräämisestä suoritettavaksi vankeutena hylätään ja asia jätetään tältä osin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Timo Esko. Esittelijä Timo Ojala.