KKO:2008:29

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Vaasan käräjäoikeudessa

Virpi L oli ollut Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa hengityshalvauspotilaan hoitajana kahden määräaikaisen työsopimuksen perusteella 21.10.2002 - 20.10.2004. Työsuhde oli ollut voimassa enintään niin kauan kuin sopimuksessa mainittu potilas oli tarvinnut hoitoa. Potilas oli kuollut 20.10.2004, ja Virpi L:lle oli annettu seuraavana päivänä kirjallinen ilmoitus palvelussuhteen päättymisestä.

Virpi L katsoi kanteessaan, että hoitohenkilökunnan työvoiman tarve oli pysyvä, joten hengityshalvauspotilaiden hoitamista koskevaa työsopimusta ei ollut perusteltua tehdä määräaikaiseksi. Näitä hoitajia ei ollut perustetta asettaa eriarvoiseen asemaan muun henkilökunnan kanssa. Virpi L vaati, että Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 14 kuukauden palkkaa vastaavat 19 285,28 euroa korkoineen ja irtisanomisajan palkkaa 918,35 euroa.

Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä katsoi vastauksessaan, että sillä oli ollut perusteltu syy tehdä työsopimus määräaikaisena. Kysymys oli ollut selkeästi erillisestä hoidosta verrattuna tavanomaiseen sairaalassa tapahtuvaan potilaiden hoitoon. Kaikkien kuntayhtymässä hengityshalvauspotilaita hoitavien työsopimukset tehtiin määräaikaisina. Mikäli sopimus katsottaisiin toistaiseksi voimassa olevaksi, kuntayhtymällä oli joka tapauksessa ollut peruste irtisanoa Virpi L:n työsopimus. Kuntayhtymä vaati, että kanne hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio 9.12.2005

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että kuntayhtymä oli tarjonnut kysymyksessä olevaa hoitomuotoa yli kymmenen vuoden ajan ja että potilaita oli ollut viimeiset vuodet noin kymmenen. Kunkin potilaan hoidon ja hoitohenkilöstön tarve oli yksilöllinen. Henkilöstöä tarvittiin myös loma- ja sairaslomasijaisuuksiin. Yksittäisen hoitosuhteen syntyminen ja päättyminen eivät olleet ennakoitavissa. Käräjäoikeuden mukaan voitiin perustellusti väittää, että muidenkin hoitohenkilöstöryhmien työsopimukset olisivat voineet olla potilaan eliniän perusteella määräaikaisia, koska niin kutsuttu potilasvirta oli ollut vuosia tasainen myös hengityshalvauspotilaiden osalta eikä potilasmäärissä ollut suurta vaihtelua. Potilaan elinikä ei voinut olla peruste työsuhteen määräaikaisuudelle, koska työn kesto ei ollut tiedossa sopimusta solmittaessa ja koska työvoiman tarve oli pysyvä yksittäisestä potilaasta riippumatta. Potilaan hoidon tarve oli jatkuvaa ja Virpi L oli tehtävään sopiva. Kun kuntayhtymä tarjosi hoitomuotoa vakiintuneesti, myös työvoiman tarve voitiin katsoa vakiintuneeksi. Työsopimuksen määräaikaisuutta ei voitu perustella sillä, että työ tehtiin muualla kuin työnantajan tiloissa. Työn luonne ei siten edellyttänyt määräaikaisen työsopimuksen tekemistä, joten kuntayhtymällä ei ollut perusteltua syytä tehdä Virpi L:n työsopimusta määräaikaisena. Mikäli muuta työtä ei ollut tarjolla potilaan hoitotarpeen päättyessä, käsillä olisi ollut irtisanomisperuste. Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla, ettei kuntayhtymä ollut näyttänyt, että Virpi L:lle ei olisi voitu tarjota muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän suorittamaan Virpi L:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 4 178,33 euroa korkoineen ja irtisanomisajan palkkaa 918,35 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jorma Väyrynen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 27.11.2006

Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja Virpi L:n kanne hylätään taikka toissijaisesti ainakin työsopimuksen perusteetonta päättämistä koskeva korvausvelvollisuus poistetaan.

Hovioikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, ettei hengityshalvauspotilaiden hoitajia tullut asettaa eri asemaan kuin muita sairaanhoitopiirin palveluksessa olevia hoitajia pelkästään sillä perusteella, että itse hoitotyö tapahtui pääsääntöisesti muualla kuin sairaanhoitopiirin toimitiloissa. Hengityshalvauspotilaiden määrä ja myös hoidon tarve oli vakiintunut tietylle tasolle. Myös potilaiden ikärakenne puolsi pitkäaikaista hoidon tarvetta. Kuntayhtymä oli myös vakinaistunut huomattavan määrän lähihoitajien virkoja. Sairaanhoitopiiri ei voinut palkatessaan lähihoitajan koulutuksen saaneen Virpi L:n määräaikaiseen työsopimussuhteeseen perustellusti lähteä siitä, ettei sillä olisi hoidon tarpeen lakatessa mahdollisuutta tarjota hänelle hengityshalvauspotilaan hoitotyötä tai muuta hoitotyötä ja ettei tällaista työtä olisi ollut tarjolla Virpi L:n mahdollisen uudelleen perehdyttämisen jälkeen. Kuntayhtymä oli näin ollen olennaisesti rikkonut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua pääsääntöä työsopimussuhteen solmimisesta toistaiseksi voimassa olevaksi.

Mainituilla perusteilla hovioikeus hylkäsi valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli Varila, Juha Halijoki (eri mieltä) ja Tomi Vistilä.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Halijoki katsoi lausunnostaan ilmenevin perustein, että Virpi L:n työsopimukset olivat työsuhteen keston määrittelyn osalta työsopimuslain mukaisia. Hengityshalvauspotilaiden hoito asetti työntekijälle sellaisia erityisvaatimuksia, joita kaikilla sairaanhoitopiirin hoitajilla ei välttämättä ollut. Myös potilaan hoitoon osallistuvien omaisten työsuhteen kesto voitiin ottaa yhtenä tekijänä huomioon arvioitaessa hoitajien työsuhteen kestoa. Hoidon henkilökohtainen luonne huomioon ottaen ei ollut varmaa, että hoitaja sopisi toisen hengityshalvauspotilaan hoitajaksi. Työnantaja ei voinut myöskään hengityshalvauspotilaan hoitajaa palkatessaan tietää, mikä työtilanne organisaatiossa tuli olemaan ehkä vuosikymmeniäkin kestäneen hoidon päätyttyä ja voitiinko hoitaja sijoittaa toisiin tehtäviin. Arvio perustellun syyn olemassaolosta oli tehtävä työsopimusta tehtäessä, ja jos perusteltu syy oli tällöin olemassa, ei irtisanomismahdollisuuden olemassaolo tulevaisuudessa estänyt määräaikaisen työsopimuksen tekemistä.

Mainituilla perusteilla Halijoki katsoi, että kuntayhtymällä oli ollut perusteltu syy tehdä työsopimus määräaikaisena eikä sen tarkoituksena ollut ollut kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissuojasäännöksiä. Halijoki kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti kuntayhtymän sille asetetusta maksuvelvollisuudesta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan kuntayhtymä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja Virpi L:n kanne hylätään.

Virpi L vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.

2. Säännöksen mukaan työsopimus voi olla siis määräaikainen vain silloin, kun siihen on perusteltu syy. Sitä, milloin perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen on olemassa, ei ole määritelty. Perustellun syyn vaatimuksella pyritään siihen, ettei työnantaja voi kiertää työsuhdeturvaa koskevia työsopimuslain pakottavia säännöksiä työsopimuksen kestoaikaa koskevalla valinnalla.

3. Kuntayhtymä on katsonut, että sillä on ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen työn luonteen vuoksi. Hengityshalvauspotilaan hoidossa on kysymys selvästi muusta sairaalassa annettavasta hoidosta erillisestä hoidosta. Hoitosuhde on henkilökohtainen ja edellyttää, että hoitaja sopeutuu työskentelyyn kyseisen potilaan kanssa. Kuntayhtymä on edelleen katsonut, että hengityshalvauspotilaiden osalta hoidontarpeen syntyminen on täysin sattumanvaraista, koska potilaita on vähän. Hoidon tarpeen kestoa ei voida etukäteen täysin ennakoida. Tässä tapauksessa kuitenkin on ollut ennakoitavissa, ettei hoidon tarve ollut kovin pitkäaikainen, koska potilas oli ollut jo 74-vuotias työsopimusta solmittaessa.

4. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että kuntayhtymän alueella hengityshalvauspotilaiden määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut 9 - 12 välillä. Yhtä potilasta hoitaa hoitajaryhmä, jossa on enimmillään viisi hoitajaa. Vuonna 2005 potilaita on ollut yhdeksän ja heille on ollut palkattuna 27 hoitajaa. Potilaista on yleensä huomattava osa nuoria, jolloin hoito saattaa kestää pitkään. Kuntayhtymän palveluksessa on 2000-luvulla ollut keskimäärin noin 80 lähihoitajaa.

5. Korkein oikeus toteaa, että työn luonne sinänsä, kun kysymys on yhden potilaan hoitamisesta, jonka kanssa työntekijän on sopeuduttava toimimaan, puhuu sen puolesta, että työsopimuksen kesto voisi myös olla sidottu potilaan hoidon tarpeeseen. Kuitenkin hoidon tarve varsinkin silloin, kun potilas on nuori, voi olla jopa kymmeniä vuosia. Näin pitkäaikainen hoitosuhde puoltaa enemmänkin sitä, että työvoiman tarvetta on tällaisessa tapauksessa pidettävä pysyvänä.

6. Esitetyn selvityksen mukaan kuntayhtymällä on ollut kerrallaan useita tällaisen hoidon tarpeessa olevia potilaita, ja hoidon tarve on myös jatkuva. Yhden potilaan hoitoon tarvitaan yleensä useita hoitajia. Vaikka otetaan huomioon hoitosuhteen henkilökohtainen luonne, kuntayhtymällä voidaan katsoa olevan tätäkin työtä tarjolla siinä määrin, ettei työvoiman tarve ole täysin sattumanvaraista. Tämän lisäksi kuntayhtymän sairaaloissa palvelee myös muutoin lähihoitajia. Kuntayhtymällä on siten mahdollisuus silloin, jos hengityshalvauspotilaan hoitotyötä ei ole tarjolla, siirtää ja tarvittaessa kouluttaa tässä työssä olleita lähihoitajia sairaalatyöhön.

7. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon edellä todettu hoitosuhteen muodostuminen usein varsin pitkäaikaiseksi, hengityshalvauspotilaan hoitotyötä ei kuntayhtymän kannalta voida pitää sellaisena, että siihen soveltuvan työvoiman tarve olisi sillä tavoin satunnaista, että määräikaisten työsuhteiden käyttö olisi yleensä perusteltua. Tässä tapauksessa on vedottu erityisesti siihen, että potilas on ollut jo hoitosuhteen alussa iäkäs. Hoitosuhteen pituutta ei ole kuitenkaan voitu työsopimusta tehtäessä tällöinkään ennakoida. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei työsopimuksen tekemiseen tässäkään tapauksessa ole ollut perusteltua syytä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kari Kitunen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Minna Ihonen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen oikeussihteeri Ihonen: Korkein oikeus lausunee asiassa seuraavan.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Asiassa on kysymys siitä, onko kuntayhtymällä ollut tässä lainkohdassa tarkoitettu perusteltu syy tehdä hengityshalvauspotilaan henkilökohtaiseksi hoitajaksi palkatun Virpi L:n työsopimus määräaikaisena siten, että sopimuksessa nimetyn potilaan hoitoa koskeva työsuhde oli voimassa enintään niin kauan, kun mainittu potilas tarvitsi hoitoa.

Mainitun lainkohdan esitöistä (HE 157/2000 vp s. 60) ilmenee, että työsopimusten päätyyppinä ovat toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Säännöksen tarkoituksena on kuitenkin ollut ottaa huomioon myös työmarkkinoiden ja käytännön työelämän tarpeet. Niinpä määräaikaisten työsopimusten käyttö olisi mahdollista, jos tämä olisi työnantajan toiminnan ja teetettävien töiden kannalta perusteltua eikä tarkoituksena olisi kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissuojasäännöksiä. Perustellun syyn vaatimusta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon myös työn luonne. Jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna.

Kuntayhtymä on korostanut hengityshalvauspotilaiden hoitotyön erityisluonnetta verrattuna sairaanhoitopiirin muuhun hoitotyöhön. Näiden potilaiden hoito on järjestetty yleensä muualla kuin sairaanhoitopiirin toimintayksiköissä, usein nimenomaan kotihoitona. Hoito on räätälöity kullekin potilaalle yksilöllisesti, ja siitä vastaa kullekin potilaalle erikseen muodostettu henkilökohtainen hoitotiimi. Hoitotiimiin kuuluvat hoitajat on palkattu erikseen tätä tehtävää varten, eivätkä he osallistu sairaanhoitopiirin muuhun hoitotyöhön. Heidän työsuhteensa on alkanut lyhyellä määräaikaisella työsopimuksella, koska on ollut tarpeen varmistaa asianomaisen työntekijän soveltuvuus juuri kysymyksessä olevan potilaan hoitajaksi. Potilaan hoitotarpeen luonteen vuoksi tavoitteena on ollut pysyvän hoitosuhteen muodostaminen. Asiassa ei ole väitetty, että mainitun kaltainen hoitojärjestely olisi sinänsä perusteeton tai epäasianmukainen.

Virpi L:n työsopimuksesta päätettäessä ei ole ollut todennäköistä, että hän olisi työsopimuksensa päätyttyä voinut siirtyä samanlaiseen työhön toisen hengityshalvauspotilaan hoitajaksi, koska Virpi L:n työsopimuksen päättymisajankohdasta ei ole ollut tietoa ja hengityshalvauspotilaiden määrä on ollut vähäinen. Uusia hengityshalvauspotilaita on tullut sairaanhoitopiiriin hoidettavaksi satunnaisesti. Kun kunkin potilaan hoitosuhteet on tarkoitettu pysyviksi, hoitotiimeissä ei ole ollut odotettavissa merkittävää työvoiman vaihtuvuutta. Kun lisäksi on edellytetty hoitajan ja hoidettavan sopeutumista toisiinsa, työntekijän menestyksellinen siirtyminen yhdestä hoitosuhteesta toiseen ei ole muutenkaan ollut itsestään selvää. Näin ollen hengityshalvauspotilaiden hoidon osalta työvoiman tarpeen ei voida katsoa olleen kuntayhtymässä sillä tavoin pysyvä, että Virpi L:n työsopimuksen tekeminen määräaikaisena olisi estynyt tästä syystä.

Virpi L on esittänyt, että hänet olisi joka tapauksessa voitu siirtää mihin tahansa sellaiseen muuhun sairaanhoitopiirin työtehtävään, joissa pätevyysvaatimuksena oli lähihoitajan tutkinto. Lähtökohtana on tältäkin osin, ettei määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ole sallittua, jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve. Hengityshalvauspotilaiden hoitotyö poikkeaa kuitenkin luonteeltaan ja sisällöltään siinä määrin sairaanhoitopiirin muusta hoitotyöstä, ettei sairaanhoitopiirin muita tehtäviä ole ollut tarpeen ottaa huomioon arvioitaessa työvoiman tarpeen pysyvyyttä Virpi L:n oman työtehtävän osalta. Lisäksi voidaan todeta, että Virpi L:n työllistyminen tällaiseen muuhun hoitotyöhön hänen työsopimuksensa päätyttyä on ollut jo Virpi L:n työsopimuksen kestoa koskevan epätietoisuuden vuoksi varsin epävarmaa. Työllistymismahdollisuuden epävarmuutta tukee myös asiassa esitetty todistelu, jonka mukaan sairaanhoitopiirissä ei ole Virpi L:n työsuhteen päättyessä ollut tarjolla pysyviä lähihoitajan tehtäviä vaan pelkkiä lyhyitä sijaisuuksia.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, että kuntayhtymällä on ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu työn luonteeseen liittyvä perusteltu syy tehdä Virpi L:n työsopimus määräaikaisena ja sitoa työsopimuksen kesto kysymyksessä olevan hengityshalvauspotilaan hoidon tarpeen kestoon. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että kuntayhtymä olisi pyrkinyt kiertämään työntekijän suojaksi säädettyä irtisanomissuojaa. Virpi L:ää ei ole myöskään asetettu eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin sairaanhoitopiirin hengityshalvauspotilaita hoitaviin työntekijöihin.

Hovioikeuden tuomio kumottaneen ja Virpi L:n kanne hylättäneen.

Oikeusneuvos Lehtimaja: Hyväksyn mietinnön.