KKO:2008:55

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 3.5.2005

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Alaikäinen B huoltajansa C:n edustamana yhtyi syytteeseen. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen näyttämättömänä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Liisa Paul ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.9.2006

Virallinen syyttäjä tyytyi käräjäoikeuden tuomioon, mutta B huoltajansa C:n edustamana valitti hovioikeuteen. Valituksessaan B uudisti rangaistusvaatimuksensa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus velvoitti B:n maksamaan oikeusapua saaneelle A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa A:n omavastuuosuuden määrän 179,71 euroa. Tämän lisäksi hovioikeus velvoitti B:n korvaamaan valtiolle sen varoista A:n avustajalle hovioikeudessa maksetut 718,82 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Heljä Järvelä ja Maija Nyyssönen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B vaati, että hänet vapautetaan korvaamasta valtiolle ja A:lle oikeudenkäyntikuluja tai että niiden määrä ainakin alennetaan.

Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen.

A ei antanut häneltä pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä näyttämättömänä. Alaikäinen B, joka oli käräjäoikeudessa yhtynyt virallisen syyttäjän syytteeseen, on asianomistajana valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun ja samalla velvoittanut B:n suorittamaan oikeusapua saaneelle A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa tämän omavastuuosuuden määrän 179,71 euroa sekä valtiolle sen varoista A:n avustajalle hovioikeudessa maksetut 718,82 euroa korkoineen. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko B:lle määrättyä korvausvelvollisuutta kohtuullistaa poistamalla se tai alentamalla suoritettavia korvauksia.

Oikeusohjeet

2. Koska virallinen syyttäjä on tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun, hovioikeuteen yksin valittaneen asianomistajan velvollisuus korvata syytteestä vapautetun oikeudenkäyntikulut muutoksenhakuasteessa määräytyy samalla tavalla kuin asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa (KKO 1982 II 47). Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntikuluista on tällöin soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asioista säädetään.

3. Hovioikeuden ratkaisu on perustunut siihen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevään pääsääntöön, että asian hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Saman luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin viran puolestakin alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys.

4. Niin kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n esitöissä on todettu (HE 107/1998 vp s. 19), säännöksen soveltaminen tulee kysymykseen poikkeustapauksissa, ja ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä eikä mikään niistä voi yksinään synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. Lakivaliokunnan mietinnössä (26/1998 vp s. 5) on todettu, että korvattavaksi tuomittavia kuluja on niin sanotun sosiaalisen tai asianosaiseen liittyvän perusteen johdosta alennettava, jos lainkohdan soveltamisen edellytykset täyttyvät. Oikeudenkäyntikuluja tulee lakivaliokunnan kannanoton mukaan kohtuullistaa, jos asianosaisella on ollut perusteltu kanta, jonka hän lopullisesti häviää, jos oikeudenkäynnin vastapuolet eivät ole tasavertaiset keskenään ja jos asialla on todellista merkitystä hävinneelle osapuolelle.

5. Oikeusapulain 22 §:n mukaan, jos oikeusavun saajan vastapuoli olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut, vastapuoli on velvoitettava korvaamaan vastaavasti valtiolle sen varoista maksettavaksi määrätyt kustannukset. Oikeusapulaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan tämä korvaus voitaisiin jättää tuomitsematta tai sen määrää alentaa, jos korvausvelvollisuus muodostuisi asianomaisen taloudellisiin oloihin nähden kohtuuttomaksi. Sellainen säännös sisältyi aikaisempaan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annettuun lakiin (87/1973), mutta vastaava säännös on tarkoituksellisesti jätetty sisällyttämättä tuon lain korvanneeseen oikeusapulakiin. Säännöstä pidettiin tarpeettomana muun muassa sen vuoksi, että oikeudenkäymiskaaren mukaisia sovittelumahdollisuuksia oli laajennettu. Lisäksi katsottiin, ettei olisi periaatteellisestikaan oikeutettua, että oikeusapua saaneen asianosaisen vastapuoli pääsisi normaalia kuluvastuutaan parempaan asemaan vain siitä syystä, että hänen vastapuolelleen on myönnetty julkista oikeusapua (HE 82/2001 vp s. 111).

Asianosaisten asema

6. B on nyt 8-vuotias ja hänelle on myönnetty oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden kattamiseen ilman perusomavastuuta. Oikeusapuratkaisua on perusteltu sillä, että hakija on taloudellisen asemansa perusteella oikeutettu oikeusapuun korvauksetta. Tarkempia tietoja B:n mahdollisista tuloista tai varallisuusoloista ei asiakirjoista ilmene, mutta häntä voidaan pitää varattomana tai ainakin vähävaraisena eikä hänen myöskään voida olettaa vielä moniin vuosiin saavan ansiotuloja.

7. A on ammatiltaan taksinkuljettaja. Tarkkoja tietoja hänen varallisuusasemastaan ei ole esitetty, mutta oikeusaputoimisto on A:n tuloja ja varallisuusasemaa koskevan selvityksen perusteella myöntänyt hänelle oikeusapua 20 prosentin perusomavastuulla.

8. Suurin osa korvattavista kuluista onkin maksettava valtiolle, joka on antanut A:lle oikeusapua. Tältä osin B:n korvausvelvollisuus perustuu oikeusapulain 22 §:ään. Koska oikeusapulaissa ei ole kohtuullistamiseen oikeuttavaa säännöstä, tätä korvausvelvollisuutta ei voida alentaa eikä poistaa pelkästään sillä perusteella, että sen täyttämisen ehkä sinänsä voitaisiin arvioida muodostuvan B:n taloudelliset olot huomioon ottaen vaikeaksi. Sillä, että oikeus kulukorvaukseen on siirtynyt oikeusavun saajalta valtiolle, ei siten ole asiassa merkitystä, vaan vaatimus kulukorvausvelvollisuuden kohtuullistamisesta tulee tältäkin osin ratkaista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Tätä säännöstä sovellettaessa B:n asemaa on siten arvioitava suhteessa oikeudenkäynnin vastapuoleen eli A:han eikä valtioon, jolle A:n oikeus kulukorvaukseen on siirtynyt. Olennaista eroa B:n ja A:n taloudellisen kantokyvyn osalta ei ole tässä asiassa ilmennyt.

9. B on tosin alaikäinen eikä hän siten ole voinut itse tehdä puheena olevaa oikeudenkäyntiä koskevia ratkaisuja, mutta A:ta ei syytteestä vapautettuna henkilönä voida asettaa kulukorvaukseen nähden muita huonompaan asemaan vain siitä syystä, että hänen vastapuolenaan on ollut vajaavaltainen henkilö. Vajaavaltaisen edunvalvoja vastaa niistä oikeudenkäyntiä koskevista ratkaisuista, joita hän on vajaavaltaisen puolesta tehnyt. B on oikeudenkäynnissä edustanut huoltajana hänen äitinsä C, jota on avustanut oikeusapulain nojalla määrätty avustaja. Päättäessään valittaa asiassa hovioikeuteen C:n on tullut ottaa huomioon myös se mahdollisuus, etteivät hänen alaikäisen poikansa puolesta tekemänsä vaatimukset hovioikeudessa menesty ja että tällöin saattaa syntyä velvollisuus korvata vastapuolen kulut.

Oikeudenkäyntiin johtaneet seikat

10. Oikeudenkäynti on tullut vireille käräjäoikeudessa virallisen syyttäjän nostamalla syytteellä, johon asianomistajan edustaja on käräjäoikeudessa yhtynyt. Ei ole edes väitetty, että A olisi valheellisella tunnustuksella tai muulla vastaavalla tavalla itse antanut aiheen syytteen nostamiseen tai velvollisuuden vastaisella menettelyllään pitkittänyt asian käsittelyä. Toisaalta B:llä on ollut oikeus, syytteen tultua näyttämättömänä käräjäoikeudessa hylätyksi, saattaa asia virallisesta syyttäjästä riippumatta hovioikeuden tutkittavaksi. Valitusta ei voida pitää ilmeisen perusteettomana pelkästään siitä syystä, että syyttäjä oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon ja ettei hovioikeus ollut muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Oikeudenkäyntiin johtaneista seikoista ei näin ollen ilmene mitään sellaista, joka antaisi aiheen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ratkaistaessa poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevästä pääsäännöstä.

Asian merkitys

11. Kysymyksessä on ollut vakava rikosepäily, jonka oikeuskäsittelyllä on ollut tärkeä merkitys sekä asianomistajalle että rikoksesta epäillylle. B on lapsi, jonka henkilöön rikoksen on väitetty kohdistuneen. Toisaalta A:lle, jota todennäköisin syin on epäilty rikoksen tekijäksi, on ollut tärkeätä saada puolustautua häntä vastaan nostettua syytettä vastaan. Se, että rikosepäily on koskenut nimenomaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, ei sellaisenaan oikeuta arvioimaan kulukorvauskysymystä eri tavalla kuin rikosoikeudenkäynneissä yleensä. Asian merkityksenkään osalta ei siten ole ilmennyt mitään sellaista, joka puoltaisi kulukorvauskysymyksen poikkeuksellista ratkaisua.

Johtopäätös

12. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden johdosta B:lle tuomittua kulukorvausvelvollisuutta voitaisiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan kokonaisuutena arvioiden pitää lainkohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen kohtuuttomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Kari Kitunen, Ilkka Rautio (eri mieltä) ja Marjut Jokela (eri mieltä). Esittelijä Sari Ruokojärvi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi, jonka mietintö oli perustelujen kohtien 1 - 5 osalta Korkeimman oikeuden päätöksen mukainen, esitti, että Korkein oikeus tämän jälkeisinä perusteluinaan ja päätöslauselmanaan lausuisi seuraavan:

Edellä viitatuissa oikeusapulainsäädännön esitöissä on todettu, ettei erityissäännös valtiolle tulevan korvauksen sovittelusta enää ollut tarpeellinen, koska oikeudenkäymiskaaren säännökset jo muutoinkin mahdollistavat vastapuolen kulukorvauksen sovittelun taloudellisten olojen perusteella. On huomattava, että aikaisempaa erityissäännöstä sovellettiin nimenomaan vähävaraisten yksityishenkilöiden välisten oikeudenkäyntien kustannusten korvaamiseen. Näin ollen säännöksestä luopuminen perustui sille näkemykselle, että yleisiä oikeudenkäyntikulujen sovittelusäännöksiä voidaan riittävällä tavalla soveltaa myös yksityishenkilöiden välisissä rikosasioissa.

Tapauskohtaiseen harkintaan perustuva kulukorvausten sovittelu sosiaalisten ja taloudellisten syiden vuoksi on pidettävä erillään oikeudenkäynnin lopputuloksesta, kuten syytteen hylkäämisestä, ja voittaneen osapuolen lähtökohtaisesta oikeudesta saada oikeudenkäyntikulunsa korvatuiksi. Kulukorvauksen kohtuullistaminen ei perustu oikeudenkäynnin lopputuloksen epäselvyyteen eikä se sisällä oikeudenkäynnin osapuolten toimien arvostelua.

Hyväksikäyttöä koskeva epäily on saanut alkunsa siitä, että B oli päivähoitopaikasta palattuaan kertonut päivähoitajan puolison häneen kohdistamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämän ja B:n käytöksessä havaittujen poikkeavuuksien johdosta lastenpsykiatrian erikoislääkäri oli useita kertoja haastatellut tuolloin 4-vuotiasta B:tä ja päätynyt epäilemään seksuaalista hyväksikäyttöä. Oikeudenkäynti on tullut vireille virallisen syyttäjän nostamalla syytteellä, johon C on B:n huoltajana yhtynyt. Tässä tapauksessa jutun laadun ja siihen liittyvien näyttökysymysten vuoksi asianomistajalla on ollut perusteltu syy saattaa todistelun uskottavuus hovioikeuden arvioitavaksi.

B on nyt 8-vuotias lapsi, jolle on hänen taloudellisen asemansa perusteella myönnetty oikeusapua korvauksetta. A on ammatiltaan taksinkuljettaja, ja hänelle on myönnetty oikeusapua 20 prosentin perusomavastuulla. Asiakirjoista ei ilmene tarkempia tietoja kummankaan osapuolen tuloista tai varallisuudesta.

B:n ja A:n taloudellista asemaa vertailtaessa on heidän tämänhetkisten varojensa lisäksi otettava huomioon, että B:n ei voida olettaa vielä pitkään aikaan saavan ansiotuloja. B:ltä lopulta perittävän kulukorvauksen määrä saattaakin kasvaa olennaisesti ennen kuin hän kykenee sen maksamaan. A:n asemaan taas vaikuttaa se, että hän voi henkilökohtaisesti joutua vastaamaan vain siitä osasta oikeudenkäynnin aiheuttamista kuluista, joista valtio ei vastaa.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on vakava rikos, jonka tiedetään voivan aiheuttaa uhrilleen pitkäaikaisia, jopa elinikäisiä henkisiä ongelmia. Asian oikeudellista selvittämistä voidaan pitää tärkeänä myös rikoksen aiheuttamien seurausten vähentämiseksi. Alaikäisen lapsen puolesta arvion valituksen menestymisen mahdollisuuksista ja oikeudenkäyntikuluriskistä joutuu tekemään hänen huoltajansa, jonka on otettava huomioon myös se, että asian jääminen selvittämättä voi haitata lapsen kehitystä.

Johtopäätös

Oikeudenkäyntiin ja hovioikeudelle tehtyyn muutoksenhakuun johtaneet seikat samoin kuin asian vakava, henkilöön liittyvä luonne ja sen tärkeä merkitys B:lle puoltavat tässä tapauksessa kulukorvausvelvollisuuden sovittelua. Erityisesti B:n ikä huomioon ottaen hänen taloudellista asemaansa voidaan pitää heikompana kuin A:n. Oikeudenkäyntikuluja koskevan ratkaisun merkitys A:lle, jonka kuluista valtio joka tapauksessa pääosin vastaa, on huomattavasti vähäisempi kuin B:lle, joka ei ilmeisestikään kykenisi suoriutumaan korvausten maksamisesta. Nämä seikat puoltavat niin ikään selvästi kulukorvausvelvoitteen kohtuullistamista.

Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsonee, että on ilmeisen kohtuutonta velvoittaa B maksamaan korvausta vastapuolen oikeudenkäyntikuluista. Hovioikeuden tuomiota muutettaneen siten, että B vapautetaan velvollisuudesta korvata A:lle tämän oikeudenkäyntikulujen omavastuuosuuden määrä 179,71 euroa ja valtiolle sen varoista A:n avustajalle hovioikeudessa maksetut 718,82 euroa korkoineen.

Oikeusneuvos Jokela: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Rautio: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Jokela.