KKO:2008:68

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja asian tausta

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 1.1.2003 - 28.1.2004 tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteen mukaan A oli tehnyt tapahtuma-aikaan 5-vuotiaalle tyttärelleen B:lle seksuaalisen teon. B:n ollessa isänsä luona tapaamisoikeuteen perustuvalla käynnillä tämä oli tyydyttänyt itseään makuuhuoneen sängyssä B:n ollessa sängyssä samanaikaisesti. A:n siemennestettä oli joutunut B:n yöpuvulle. Teko oli ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.

A kiisti syytteen.

Lasta oli tutkittu ennen esitutkinnan aloittamista vuodesta 2002 asti lastenpsykiatrisella poliklinikalla "levottomuuden, karkailun ja kiukkukohtausten takia". Lapselle oli suoritettu ajalla 21.1. - 12.2.2004 psykologisia tutkimuksia "kognitiivisten valmiuksien ja psyykkisen kehityksen arvioimista varten". Psykologi X oli haastatellut lasta 28.1.2004 ja 30.1.2004 ja näissä haastatteluissa ilmenneiden seikkojen johdosta asiassa oli tehty Kokkolan kaupungin perusturvalautakunnan toimesta rikosilmoitus. Lapsen haastatteluita 28.1.2004 ja 30.1.2004 ei ollut tallennettu ääni- ja kuvatallenteelle eikä muullakaan tavoin.

Esitutkinnan käynnistämisen jälkeen psykologi X oli 1.4.2004 suorittanut poliisin pyynnön johdosta asiassa myös esitutkintakuulustelun, jossa lapsi ei ollut kertonut tapahtumista. Tämä kuulustelu oli tallennettu videotallenteelle, mutta A:lle ei ollut varattu tilaisuutta kysymysten esittämiseen.

Poliisi takavarikoi A:n asunnosta sängyssä olleet lakanat ja lapsen yöpuvun. Yöpuvun housuista oli havaittavissa viitteitä siemennesteestä.

Kokkolan käräjäoikeuden tuomio 4.4.2006

Käräjäoikeus totesi, että lapsen 28.1. ja 30.1.2004 psykologille antama kertomus oli A:n henkilöön liittyvä ja yksityiskohdiltaan sellainen, että se viittasi syytteessä kuvatun tyyppiseen seksuaaliseen tekoon, jossa lapsi oli joutunut katselemaan A:n masturbointia. Näin ollen näytön arvioinnissa oli lähtökohtaisesti kysymys lapsen 28.1. ja 30.1.2004 antamien kertomusten luotettavuudesta asiassa muuten esille tulleiden seikkojen valossa.

Käräjäoikeus totesi, että syytettä tukivat seuraavat seikat:

• lapsen psykoseksuaalinen kehitys oli tutkimusten mukaan tullut jollakin tapaa häirityksi;

• lapsi oli tammikuussa 2004 kahdessa eri haastattelutilanteessa kertonut psykologille "isän pissaamisesta" ja kertomukset olivat olleet spontaaneja;

• lapsi oli iältään 5-vuotias eikä ollut voinut keksiä kertomaansa;

• lapsi oli myöhemmin 1.4.2004 videoidussa haastattelussa todennut, ettei muista aikaisemmin kertomaansa ja että hänen kertomansa ei ollut totta, mutta tähän myöhempään kertomukseen oli voitu vaikuttaa;

• lapsen yöpuvusta, jota oli säilytetty vain A:n asunnossa, oli useasta kohtaa löydetty viitteitä siemennesteestä;

• A:lla oli tapana harjoittaa itsetyydytystä sängyssään ja lapsella oli puolestaan tapana nukkua tapaamiskäynneillään isänsä kanssa samassa sängyssä.

Käräjäoikeuden mukaan syytettä vastaan olivat puolestaan seuraavat seikat:

• lapsi ei ollut enää videoidussa haastattelussa 1.4.2004 toistanut kertomaansa isän pissaamisesta, vaan oli todennut, ettei "iski olleenkaan pissannut, vaan minä ite yksin pissasin",

• kokonaan poissuljettua ei ollut sekään, että lapsi olisi saattanut jossakin muussa yhteydessä saada tietoonsa seikkoja, joita hän oli käyttänyt psykologille tammikuussa 2004 antamissaan kertomuksissa,

• lapsen oireet, kuten levottomuus, kiukkuisuus, seksuaalisesti ylivirittyneet leikit ja vuorovaikutuksen ongelmat saattoivat olla oireita myös muusta kuin seksuaalisesta hyväksikäytöstä,

• lapsen vanhemmat olivat molemmat kertoneet B:n kärsineen yökastelusta ja tämä saattoi selittää lapsen kertomaa,

• A:n siemennestettä oli saattanut päätyä lapsen yöpuvulle muussakin yhteydessä.

Käräjäoikeus päätyi johtopäätöksenään siihen, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:n oli näytetty syyllistyneen syytteen mukaiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen koeajan päättyessä 4.4.2008. Lisäksi A velvoitettiin suorittamaan lapselle korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Erkki Seppä ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 20.12.2006

A valitti hovioikeuteen vaatien muun ohella syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa otettiin vastaan pääosin sama todistelu kuin käräjäoikeudessa. Videotallenteen osalta hovioikeus totesi, että lapsen haastattelu 1.4.2004 oli suoritettu poliisin tutkimuspyynnön johdosta, mutta A:lle ei ollut esitutkintalain 39 a §:n edellyttämällä tavalla varattu mahdollisuutta esittää kysymyksiä lapselle. Huomioon ottaen, että lapsi oli tässä haastattelussa kiistänyt aikaisemmin isän pissaamisesta kertomansa asiat, hovioikeus katsoi, ettei A:n mahdollisilla lisäkysymyksillä olisi näissä olosuhteissa varsin todennäköisesti saatu asiaan mitään selvitystä.

Hovioikeus totesi edelleen, että asian pääasiallinen näyttö ei myöskään perustunut puheena olevaan videoituun haastatteluun, vaan lapsen 28.1. ja 30.1.2004 psykologisten tutkimusten yhteydessä spontaanisti kertomiin seikkoihin.

Hovioikeus arvioi näytön samalla tavoin kuin käräjäoikeus eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli Varila, Osmo Hänninen ja Maija Hakkarainen-Ylänkö.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Syyttäjä ja B vastasivat valitukseen ja vaativat valituksen hylkäämistä.

Välitoimi

Korkein oikeus on varannut asianosaisille tilaisuuden esittää käsityksensä siitä, mikä merkitys kysymyksessä olevassa tapauksessa on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulla tapauksessa F ja M v. Suomi, tuomio 17.7.2007. Asianosaiset ovat antaneet heiltä pyydetyn lausuman.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tyttäreensä B:hen kohdistuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteensä tueksi syyttäjä vetosi näyttönä kolmeen kirjalliseen todisteeseen ja lasta haastatelleen psykologin kertomukseen. Hovioikeus, joka pysytti käräjäoikeuden syyksi lukevan tuomion, totesi tuomiossaan, että pääasiallinen näyttö asiassa perustui lapsen psykologisten tutkimusten yhteydessä psykologille kertomiin seikkoihin. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko syyksi lukeva tuomio voitu ratkaisevassa määrin perustaa psykologin kertomaan.

Kuulopuhetodistelu

2. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Lainkohta ilmaisee vapaan todistelun ja vapaan todistusharkinnan periaatteen. Sen mukaan asianosaisen harkintaan jää, mihin todisteisiin hän asiassa vetoaa, ja tuomioistuin puolestaan harkitsee, mikä todistusarvo kullekin todisteelle annetaan.

3. Kuulopuhetodistelulla tarkoitetaan sitä, että kuulusteltava kertoo siitä, mitä hän on kuullut toisen henkilön sanovan, ja todistelun kohteena on tämän toisen henkilön havaintojen paikkansa pitävyys. Kuulopuhetodistelua ei ole laissamme kielletty, vaan sitäkin arvioidaan vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaisesti.

4. Kuulopuhetodistelulla pyritään siis selvittämään oikeudenkäyntiin osallistumattoman kolmannen henkilön lausumaan sisältyvän seikan olemassaoloa. Tuomioistuimen kannalta kuulopuhetodistelu on ongelmallista, koska seikan olemassaolon arviointi puolestaan perustuu tämän kolmannen henkilön kertomuksen luotettavuuden ja uskottavuuden arviointiin, jota tuomioistuin ei voi tehdä häntä itseään välittömästi havainnoimalla.

5. Kuulopuhetodistelu on myös pulmallista sen vastaajan oikeuksien kannalta, jota vastaan kuulopuhetodistelua käytetään. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen e-kohdan sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d-kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus muun muassa kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut, että syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu, jos syyksilukeva tuomio on perustettu pääosin sellaisen todistajan kertomukseen, jota syytetyllä ei ole ollut mahdollisuutta missään prosessin vaiheessa kuulustella tai kuulustuttaa selvittääkseen todistajan luotettavuutta ja uskottavuutta (esimerkiksi Unterpertinger-tapaus 24.11.1986, Delta-tapaus 19.12.1990 sekä Rachdad-tapaus 13.11.2003). Lisäksi on otettava huomioon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan F ja M v. Suomi 17.7.2007 todennut, että lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa asianomistajana olevaa lasta tuli pitää todistajana ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 d-kohdan tarkoittamassa mielessä, vaikka lasta ei ollut kuultu esitutkinnassa eikä tuomioistuimessa, mutta hänen psykologille antamiaan lausumia oli käytetty todisteena syytettyä vastaan. Mainituista sopimusvelvoitteista ja ratkaisuista ilmenevien periaatteiden asettamat vaatimukset todistelulle on otettava huomioon arvioitaessa kuulopuhetodistelun merkitystä yksittäisessä rikosasiassa.

Näyttöasetelma tässä asiassa

6. Syyksilukemisen kannalta merkityksellisinä kirjallisina todisteina on asiassa esitetty ensinnäkin Keski-Pohjanmaan lastenpsykiatrian yksikön lausunto 27.5.2004 sekä videotallenne psykologin lapselle 1.4.2004 tekemästä haastattelusta. Kirjallisesta lausunnosta ilmenee, että psykologi oli haastatellut lasta kolmena eri päivänä, joista kahdella ensimmäisellä kerralla 28.1.2004 ja 30.1.2004 tehtyjä haastatteluja ei ollut tallennettu ääni- ja kuvatallenteelle. Nämä haastattelut, joissa lapsi oli kertonut isänsä "pissaamisesta" hänen päälleen, oli tehty ennen kuin esitutkinta oli aloitettu ja lapsi oli ollut tutkimuksissa muista syistä kuin epäillystä hyväksikäytöstä. Esitutkinnan aloittamisen jälkeen psykologi oli poliisin pyynnöstä suorittanut 1.4.2004 haastattelun, joka oli tallennettu videotallenteelle. Tässä kolmannessa haastattelussa lapsi oli vedonnut muistamattomuuteensa ja todennut, ettei hänen isänsä ollut menetellyt niin kuin hän oli aikaisemmin psykologille kertonut. Haastatteluissa vastaaja ei ollut edustettuna eikä vastaajalle ollut varattu tilaisuutta esittää lapselle kysymyksiä.

7. Lisäksi on esitetty Keskusrikospoliisiin rikosteknisen laboratorion lausunnot 7.7. ja 12.8.2004. Niistä ilmenee, että lapsen yöpuvusta, joka oli takavarikoitu A:n asunnosta, oli ollut osoitettavissa viitteitä siemennesteestä.

8. Vielä asiassa on kuultu vastaajaa todistelutarkoituksessa ja todistajana lasta haastatellutta psykologia. Vastaaja on kiistänyt harjoittaneensa itsetyydytystä sellaisissa olosuhteissa, että lapsi olisi voinut sen havaita.

Korkeimman oikeuden kannanotot

9. Asiassa on riidatonta, että lapsen yöpuku oli ollut A:n asunnossa myös silloin, kun lapsi ei ollut ollut isänsä luona tapaamisoikeuteen perustuvilla käynneillä. Senkin vuoksi on mahdollista, että siemennestettä on voinut päätyä yöpukuun muutoin kuin siten, että A olisi harjoittanut itsetyydytystä lapsen nähden. Näin ollen Keskusrikospoliisin lausunnot tukevat syytettä vain heikosti eikä syyksilukemista voida perustaa pelkästään niihin.

10. Hovioikeus onkin todennut, että pääasiallinen näyttö asiassa perustuu lapsen 28.1. ja 30.1.2004 psykologisten tutkimusten yhteydessä psykologille spontaanisti kertomiin seikkoihin. Asiassa ei kuitenkaan ole esitetty niitä lapsen omia, alkuperäisiä kertomuksia tapahtumista, joiden on katsottu osoittaneen vastaajan menetelleen syytteessä kerrotuin tavoin. Sen sijaan haastattelujen sisällöstä on kuultu todistajana haastattelut suorittanutta psykologia, minkä lisäksi kirjallisena todisteena esitetystä Keski-Pohjanmaan lastenpsykiatrian yksikön lausunnosta 27.5.2004 ilmenee mainitun psykologin kirjaamana lapsen kahdessa ensimmäisessä haastattelussa kertoma.

11. Asiassa esitetyn suullisen todistelun osalta on olennaista, miten luotettavana ja uskottavana lapsen eri vaiheessa esittämiä kertomuksia väitetyistä tapahtumista on pidettävä. Tässä tapauksessa sitä jouduttaisiin arvioimaan pelkästään psykologin kertomuksen pohjalta, eikä tuomioistuimella siten ole lainkaan mahdollisuutta välittömästi arvioida todistelun kohteena olevien lapsen kertomusten uskottavuutta ja luotettavuutta. Viimeisessä, videoidussa kertomuksessaan 1.4.2004 lapsi on lisäksi kertonut tapahtumista eri tavoin kuin kahdessa aiemmassa haastattelussa. Kertomusten muuttumiselle on sinänsä voinut olla erilaisia syitä. Edellä mainitusta lastenpsykiatrian yksikön lausunnosta ilmenee, että B:llä on havaittu taipumusta sepittää mielikuvituksen värittämiä tarinoita. Mahdollista toisaalta on sekin, että esimerkiksi lapsen vanhemmat tai toinen heistä on vaikuttanut lapsen käyttäytymiseen viimeisessä haastattelussa. Tämän viimeisen, sisällöltään muuttuneen lapsen kertomuksenkaan merkitystä ei ole mahdollista luotettavasti arvioida, koska sen sisältöä ei voida vertailla kahden ensimmäisen haastattelun alkuperäiseen sisältöön. Kun lisäksi otetaan huomioon, että lapsen kertomukset on annettu haastatteluissa, jota varten vastaaja ei ole voinut esittää lapselle kysymyksiä, on selvää, että syyksilukevaa tuomiota ei näissä olosuhteissa voida ratkaisevasti perustaa siihen, mitä haastattelut tehnyt psykologi kertoo haastattelujen sisällöstä ja niitä koskevista tulkinnoistaan.

12. Kun asiassa esitetty muukin näyttö tukee syytettä vain heikosti, Korkein oikeus katsoo, että syyte on jäänyt toteen näyttämättä.

13. Kun asiassa on olennaisesti kysymys lapsen kertomuksen luotettavuudesta ja uskottavuudesta eikä psykologin kertomuksen uskottavuudesta, suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa on tarpeetonta.

Vahingonkorvaukset

14. A:n ei ole näytetty menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla, joten perusteita vahingonkorvauksen tuomitsemiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekoaika 1.1.2003 - 28.1.2004) hylätään ja A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan korvaamasta B:lle henkisestä kärsimyksestä tuomittua 4 000 euron vahingonkorvausta korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pertti Välimäki, Pasi Aarnio (eri mieltä) ja Jukka Sippo. Esittelijä Timo Ojala.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Aarnio: Asiassa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt tyttäreensä B:hen kohdistuneeseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kuultuaan lasta tutkinutta psykologia todistajana ja A:ta vastaajana sekä vastaanotettuaan muun esitetyn todistelun alemmat oikeudet ovat syytteen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena arvioidessaan päätyneet hyväksymään syytteen. Kuten enemmistö katson, ettei ole estettä ottaa psykologin todistajankertomusta huomioon. Asian ratkaiseminen riippuu siten myös Korkeimmassa oikeudessa suullisenkin todistelun arvioinnista. Sen vuoksi katson, että Korkeimmassa oikeudessa on tarpeellista toimittaa suullinen käsittely sanotun todistajan ja vastaajan kuulemiseksi.

Koska enemmistö ratkaisee asian suullista käsittelyä toimittamatta suullisen todistelun arviointiin samalla tavoin kuin alemmissa oikeuksissa ei ole mahdollisuutta. Sen vuoksi katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Alemmat oikeudet ovat tuomioistaan ilmenevin perustein hyväksyneet syytteen. Vaikka asiassa ei ole pyydetty suullista käsittelyä, katson, että sellainen tulisi asian laadun vuoksi toimittaa. Alempien oikeuksien tuomioiden ja niissä viitatun oikeudenkäyntiaineiston perusteella totean seuraavan:

B:n vanhemmat ovat asuneet erillään vuodesta 2000 alkaen. B:n huolto on uskottu vanhemmille yhdessä, hän on asunut äitinsä luona ja tavannut isäänsä joka toisena viikonloppuna sekä keskiviikkoisin ja torstaisin. Sosiaaliviranomaiset ovat kieltäneet B:n oleskelun isänsä luona sen jälkeen, kun vuonna 2004 oli syntynyt epäilyjä B:n seksuaalisesta hyväksikäytöstä. B on ollut tuolloin 5-vuotias.

Asiassa kirjallisina todisteina esitetyistä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan lastenpsykiatrian yksiköltä esitutkinnan yhteydessä hankitusta asiantuntijalausunnosta, psykologi X:n tuolloin suorittamasta videonauhalle tallennetusta B:n haastattelusta ja kahdesta keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnosta ilmenee muun ohella, että

• B on tullut lastenpsykiatrian poliklinikalle tutkimuksiin vuonna 2002 levottomuuden, karkailun ja kiukkukohtausten takia. Lausunnon mukaan poliklinikkakäynnillä vuonna 2003 oli syntynyt hämmentävä tilanne, kun levoton B oli syöksynyt isänsä jalkoväliin ikään kuin nuolemaan isää. Kotikäyntien aikana huomio oli kiinnittynyt B:n ikään nähden poikkeavalla tavalla seksuaalisesti virittyneisiin leikkeihin. Kotihoitoon ovat osallistuneet lastenpsykiatrian poliklinikan sairaanhoitaja ja lastensuojelun yksikön työntekijä.

• B on käynyt lastenpsykiatrian poliklinikan psykologin X:n suorittamissa koulukypsyystutkimuksissa 21.1.-12.2.2004 seitsemän kertaa. B on 28.1.2004 yleistä käsityskykyä kartoittavan testitehtävän kohdalla (miksi täytyy käydä vessassa ennen nukkumaanmenoa) vastauksensa jälkeen kertonut spontaanisti "isän pissaamisesta", että "sillä ruiskas pippelistä, melkein massuun asti", ja näin käyneen "monesti". B on vastannut kysymykseen, kerkesikö hän itse vessaan vai tuliko hänelläkin pissat housuihin, "tuli". Seuraavalla tutkimuskerralla kaksi päivää myöhemmin B on kertonut tapahtumista lausunnosta ilmenevin tavoin edellistä yksityiskohtaisemmin ja laajemmin.

• B ei kertomansa mukaan ole nähnyt äidin tai isän luona aikuisten filmejä.

• B on kaksi kuukautta myöhemmin 1.4.2004 psykologi X:n videonauhalle tallentamassa haastattelussa muistanut kysymyksen, miksi pitää käydä vessassa ennen nukkumaanmenoa ja vastauksensa siihen, mutta ei sitä, mitä oli tämän jälkeen kertonut.

• Johtopäätöksinä lastenpsykiatrisista tutkimuksesta on todettu muun muassa, että B:n puheet isän ja B:n välisistä salaisuuksista, joiden sisällöstä ei äiti sano olleensa tietoinen, olivat jääneet avoimiksi. Yhteenvetona on todettu, että B:n psykoseksuaalinen kehitys oli jollain tapaa tullut häirityksi. Siitä, milloin ja miten näin oli tapahtunut, ei tutkimuksen perusteella ole voitu tehdä varmoja päätelmiä.

• Laboratoriotutkimuksissa B:n kaksiosaisen yöpuvun housuissa on todettu useissa kohdin viitteitä siemennesteestä; paidasta ei vastaavia viitteitä ole voitu osoittaa.

A:ta on kuultu todistelutarkoituksessa sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa, B:n äitiä vain käräjäoikeudessa. Psykologi X:ää on kuultu todistajana sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

A on kertonut harrastaneensa itsetyydytystä syytteessä tarkoitettuna aikana sängyssään B:n ollessa hänen luonaan, ei tämän nähden. B on nukkunut A:n sängyssä ja B:n yöpuku on usein jäänyt A:n sänkyyn tyynyn alle. B:n yökastelu on "salaisuus", josta he eivät ole halunneet kertoa äidille, koska tämä olisi suuttunut siitä B:lle. B:n syöksyminen A:n jalkoväliin oli johtunut B:n halusta leikkiä koiran käyttäytymistä. A oli saatuaan tietää häneen kohdistuvasta epäilystä kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä sosiaalityöntekijöiden kanssa. A oli saanut psykologi X:ltä kuulla B:n valehdelleen psykologille "isän pissaamisesta".

Äidin käräjäoikeudessa kertoman mukaan B ei ollut voinut hänen luonaan nähdä pornolehtiä, -videoita tai aikuisten välistä seksuaalista kanssakäymistä. Sosiaaliviranomaiset olivat kieltäneet B:n oleskelun isänsä luona sen jälkeen, kun epäilyt olivat syntyneet. Äiti oli saatuaan tietää B:n koulukypsyystutkimuksissa kertomasta puhutellut tätä. B, jolla oli tapana puhella paikkansa pitämätöntä, oli kertonut äidille valehdelleensa puhuessaan psykologille isän pissan lentämisestä.

Psykologi X:n mukaan B:n kertomus koulukypsyystutkimuksissa oli ollut omaehtoinen. Psykologi X:n käsityksen mukaan B oli videoitavaan haastatteluun tullessaan tiennyt sen tarkoituksen ja käyttäytynyt tuolloin ikäänsä nähden liian päättäväisesti. B:n yökastelusta ei aikaisemmissa tutkimuksissa ollut tullut mitään viitteitä, mutta myöhemmin vanhemmat olivat pitäneet kiinni siitä. Psykologi X on hovioikeudessa videotaltioinnista lausuessaan todennut, ettei B:n käyttäytymiseen tuossa yhteydessä ollut kiinnitetty psykiatrisessa lausunnossa tarpeeksi huomiota, vaan se oli tuolloin kiinnittynyt vain tämän sanomiin asioihin.

Alemmat oikeudet ovat johtopäätöksenään todenneet, että selvitys riittävällä varmuudella tukee syytettä. Kuten hovioikeuden tuomiosta ilmenee, se on "käräjäoikeuden tuomiossa selostettuja syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja harkitessaan" päätynyt samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus. Myös hovioikeuden ratkaisu perustuu siten näytön kokonaisarviointiin.

A on Korkeimman oikeuden lausumapyynnön johdosta todennut asiassa olevan ennen kaikkea kysymys siitä, mikä näyttöarvo voidaan antaa sanotuille koulukypsyystutkimuksille ja tutkinnanjohtajan pyynnöstä suoritetulle videoidulle haastattelutilaisuudelle, jossa kysymysten tekeminen on jäänyt haastattelijan omaan harkintaan ja jonka lopputuloksena asianomistaja on perunut aikaisemmat kertomuksensa.

Totean ensinnäkin, että se, mitä syytteeseen johtaneista seikoista ja epäillyistä tapahtumista on muussa yhteydessä spontaanisti tullut ilmi ja mitä näistä seikoista voidaan päätellä, tulee punnittavaksi asiassa vapaan todisteluharkinnan periaatteen mukaisesti. Selvää sinänsä on, että A:lle olisi tullut varata mahdollisuus esittää kysymyksiä videoidussa haastattelussa ja että tuomiota ei saa perustaa yksinomaan tai ratkaisevassa määrin lausumiin, joita syytetty ei ole voinut riitauttaa (ks. esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu F ja M v. Suomi 17.7.2007). Kuten edeltä kuitenkin ilmenee, A oli jo ennen videoitua haastattelua kieltäytynyt "kaikista neuvotteluista" sosiaalityöntekijöiden kanssa. Toisaalta B on sanotussa haastattelussa nimenomaan ilmoittanut, ettei hän muista aikaisemmin kertomaansa nyt kyseessä olevilta osin. B:n kuulemista oikeudenkäynnissä ei ole vaadittu. A on päinvastoin itse vedonnut videotallenteeseen näyttönä asiassa ja hänellä on ollut tilaisuus esittää käsityksensä videotallenteen arvosta, minkä hän on myös tehnyt. Tallennetta on siten saatu käyttää todisteena tässä asiassa (ks. KKO 2006:107). Tallenteelta ilmenevä on osaltaan ollut näyttöä arvioitaessa harkinnan kohteena.

Toiseksi totean, että alussa viitattu näyttö on yhdensuuntainen ja tukee syytettä. Toisaalta käräjäoikeuden perusteluissa mainitut muut seikat eli B:n lausumat 1.4.2004, B:n käyttäytymistä selittävät muut mahdolliset tekijät, vanhempien B:n yökastelusta lausuma ja A:n kertomus siitä, miten hänen siemennestettään on voinut joutua B:n yöpuvulle sen säilytystavan johdosta, puhuvat syytettä vastaan.

On luonnollista, ettei syytteessä väitetyn kaltaisille teoille ole yleensä ulkopuolisia silminnäkijöitä. Toisaalta B on epäilemättä joutunut hänen psykoseksuaalista kehitystään häirinneen käyttäytymisen kohteeksi ajankohtana, jota ei ole voitu selvittää. B:n äidin kertomuksesta ilmenee, että B on puhunut syytteeseen johtaneesta teosta psykologille, mikä tukee tämän yksityiskohtaista kirjausta ja kertomusta B:n lausumista. Toisin kuin edellä mainitussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisemassa tapauksessa F ja M vastaan Suomi, alemmat oikeudet ovat voineet videonauhalta tarkkailla paitsi B:lle esitettyjä kysymyksiä ja tämän lausumia, myös sitä tapaa, jolla B reagoi kysymyksiin ja käyttäytyy muutoin haastattelun aikana. Hovioikeus on nimenomaan kirjannut, että psykologin otettua esille B:n lausuman isän pissaamisesta B:n käyttäytyminen muuttuu levottomammaksi ja hän alkaa pelleillä, sekä että psykologin palattua haastattelun lopuksi sanottuun asiaan B laittaa kätensä korvien päälle eikä puhu mitään.

Katson, ettei yksin A:n valituksessaan tarkoittaman kyselyoikeuden puuttumista voida näissä olosuhteissa pitää seikkana, jonka perusteella syyte olisi hylättävä. Suulliseen todisteluun en voi enemmälti ottaa kantaa yksin kirjallisen aineiston perusteella. Hylkään valituksen.