KKO:2008:73

Asian tausta

Jorma ja Paula J olivat Lohjalla sijaitsevan Pietarinmäen tilan omistajina tehneet tilaansa koskevan metsänkäyttöilmoituksen suorittaakseen noin 6,3 hehtaarin alueella uudistushakkuun. Uudenmaan ympäristökeskus totesi 22.9.2004 antamassaan päätöksessä, että suunnitellulla hakkuualueella oli tehty liito-oravahavaintoja ja että luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen oli kielletty. Tämän johdosta ympäristökeskus luonnonsuojelulain 72 a §:n nojalla rajasi hakkuun ulkopuolelle noin hehtaarin suuruisen alueen, joka käsitti liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ja tärkeät kulkuyhteydet.

Kun hakkuun estymisestä johtuvan haitan korvaamisesta ei ollut sovittu ympäristökeskuksen kanssa, Jorma ja Paula J vaativat Uudenmaan maanmittaustoimistoon 10.3.2005 toimittamassaan hakemuksessa, että valtio luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentin nojalla velvoitetaan suorittamaan korvausta hakkuun estymisestä johtuvasta haitasta.

Toimitusmiesten päätös 13.12.2005

Toimitusmiehet totesivat, että hakkuukieltoalueen tarkka ala oli 1,02 hehtaaria ja että kysymyksessä olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähtämispaikan puuston arvo oli 11 013,81 euroa.

Koska ei voitu luotettavasti arvioida, oliko alue myös tulevaisuudessa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka, ympäristökeskus oli ilmoittanut, että alueen käyttöoikeuden rajoitus on voimassa vain viisi vuotta ympäristökeskuksen päätöksestä eli se päättyy 22.9.2009. Tämän jälkeen harkittiin erikseen kiellon jatkamisesta tai päättämisestä sen perusteella, käyttääkö liito-orava vielä tätä aluetta lisääntymis- ja levähdyspaikkana. Tämän johdosta toimitusmiehet totesivat, että luonnonsuojelulain 53 §:n 4 momentin mukaan, jos haitan pysyvyyttä ei voida luetettavasti ennalta arvioida, voidaan korvaus määrätä enintään kymmeneksi vuodeksi. Tämän jälkeen korvaus tuli määrätä pysyvästä haitasta, jos oli todennäköistä, että lisääntymis- ja levähdyspaikka on pysyvä.

Luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentissa säädettiin, että jos kiellosta aiheutuu kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa, hänellä on oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Toimitusmiehet totesivat lainkohdan tarkoittavan sitä, että jos haitta ei ollut merkityksellinen, korvausta ei tulisi maksaa lainkaan.

Korvauskynnyksen ylittymistä oli arvioitava kokonaisuutena eli siten, että eri aikoina estyneistä toimenpiteistä aiheutunut kokonaishaitta otettiin huomioon. Merkityksellisyyden arvioinnin perusteena käytettiin maanomistajan omistuksen suuruutta alueeseen. Rajoituksesta johtuvan haitan kohdistuminen koko kiinteistöön tai sen huomattavaan osaan lisäsi haitan merkityksellisyyttä. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen käsitysten perusteella 3 prosentin menetys ei vielä ylittänyt korvauksen saamiselle säädettyä merkityksellisen haitan kynnystä. Ympäristökeskus oli noudattanut merkityksellisen haitan kynnystä, joka oli 5 - 8 prosentin menetys käyttöyksikön pinta-alasta ja haitan suuruus vastasi 4 000 - 5 000 euron suuruista korvausta.

Edellä mainituilla tiedoilla voitiin likimäärin arvioida, että yhden hehtaarin suuruinen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka aiheutti merkityksellistä haittaa vain silloin, jos metsätilan koko oli noin 15 - 30 hehtaaria. Jorma ja Paula J omistivat metsää kysymyksessä olevan liito-orava-alueen läheisyydessä huomattavasti enemmän.

Koska alueen käyttöoikeuden rajoitus oli toistaiseksi voimassa vain noin neljä vuotta, se vaikutti maanomistajille aiheutuvaan haittaan vähentävästi.

Koska liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä ja heikentämistä koskevasta kiellosta ei aiheutunut Pietarinmäen tilalle luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentissa tarkoitettua merkityksellistä haittaa, toimitusmiehet eivät määränneet suoritettavaksi korvausta.

Asian ovat ratkaisseet toimitusinsinööri Henry Nyman ja uskotut miehet.

Vantaan käräjäoikeuden maaoikeutena antama tuomio 3.8.2006

Maaoikeus, jonne Jorma ja Paula J valittivat, totesi, että luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentissa säädettiin, että jos liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikan suojaamisen johdosta annetusta kiellosta aiheutui kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa, omistajalla oli oikeus saada siitä valtiolta täysi korvaus. Asiassa oli kysymys siitä, oliko merkityksellisen haitan kynnys ylittynyt Pietarinmäen tilan kohdalla.

Merkityksellisen haitan korvauskynnystä oli käsitelty eduskunnan ympäristövaliokunnassa vuoden 2005 hallituksen toimenpidekertomuksen käsittelyn yhteydessä. Ympäristövaliokunnan lausunnon YmVL 25/2006 vp mukaan korvauskynnys luonnonsuojelulain mukaisissa korvaustoimituksissa oli asettunut korkeammalle tasolle kuin esimerkiksi yleistietoimituksissa. Valiokunta oli todennut, että merkityksellisen haitan kynnys oli ollut 4 000 - 5 000 euroa, kun huomattavan haitan kynnykseksi yleistietoimituksissa oli arvioitu noin 1 000 - 2 000 euron suuruinen absoluuttinen haitta. Valiokunta olikin katsonut, että metsänomistajien tasavertainen kohtelu edellytti, että haitan korvaamisen taso ei vaihdellut näin paljon omaisuudelle aiheutetun haitan perusteesta riippuen.

Maaoikeus totesi, että luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentissa tarkoitetun merkityksellisen haitan kynnys oli muutoksenhaun alaisessa toimituksessa arvioitu ympäristöministeriön niiden ohjeistusten mukaan, joita eduskunnan ympäristövaliokunta oli mainitulla lausunnollaan sittemmin edellyttänyt korjattavaksi.

Maaoikeus katsoi, että merkityksellisen haitan kynnyksenä Pietarinmäen tilan osalta oli pidettävä 1 000 - 2 000 euron määräistä absoluuttista haittaa.

Asiaa maaoikeudessa käsiteltäessä ympäristökeskus oli ilmoittanut, että Pietarinmäen tilalle liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiskiellosta aiheutunut haitta oli suuruusluokkaa 1 745 euroa. Ottaen huomioon edellä määritellyt merkityksellisen haitan kynnyksen likimääräiset euromäärät, maaoikeus katsoi, ottamatta kantaa haitan lopullisen euromäärään, että Pietarinmäen tilalla oli oikeus saada korvausta kiellosta jo pelkästään ympäristökeskuksen ilmoittaman haitan arvioidun määrän perusteella.

Jorma ja Paula J olivat pitäneet kiellosta aiheutunutta haittaa pysyvänä, mutta sen varalta, että haitta arvioitaisiin viiden vuoden pituiseksi, toissijaisesti vaatineet korvausta metsän uudistamisesta ja hakkuutulojen viivästymisestä 4 631 euroa. Edellä mainittu 1 000 - 2000 euron absoluuttinen haittakynnys huomioon ottaen haittaa oli määräaikaisenakin, tilan omistajien vaatiman suuruisena, pidettävä merkityksellisenä, mikä myös puolsi korvauksen määräämistä.

Merkityksellisen haitan korvauskynnyksen ylittymistä oli arvioitava kokonaisuutena siten, että eri aikoina estyneistä toimenpiteistä aiheutunut kokonaishaitta otettiin huomioon. Häme - Uusimaan metsäkeskuksen muistiosta 15.4.2002 kävi ilmi, että Pietarinmäen tilan puustoa oli jo aikaisemmin jätetty hakkaamatta liito-oravien suojelun turvaamiseksi. Sen johdosta maaoikeus katsoi, että maanomistajien taholta tapahtunut, periaatteessa vapaaehtoinen, mutta tosiasiallisesti välttämätön liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu oli otettava huomion merkityksellisen haitan kynnystä arvioitaessa. Aikaisemmin tapahtunut suojelu osaltaan puolsi korvausten määräämistä.

Maaoikeus katsoi, että ympäristökeskuksen päätöksestä sitä seuranneine metsänhakkuurajoituksineen oli aiheutunut luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentissa tarkoitettua merkityksellistä haittaa. Tämän johdosta toimituksessa tehty päätös kumottiin ja asia palautettiin uuteen toimitukseen, jossa oli määrättävä täysi korvaus 22.9.2004 annetusta liito-oravien lisääntymis- ja levähdysalueen hävittämis- ja heikentämiskieltopäätöksestä aiheutuvasta haitasta Pietarinmäen tilalle ja määrättävä haitankorvauksen määräaikaisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet maaoikeuden jäsenet käräjätuomari Markku Markkula ja maaoikeusinsinööri Sampo Hatunen sekä lautamiehet.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Uudenmaan ympäristökeskukselle myönnettiin valituslupa.

Ympäristökeskus vaati valituksessaan, että maaoikeuden tuomio kumotaan.

Jorma ja Paula J vastasivat valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Mistä asiassa on kysymys

1. Uudenmaan ympäristökeskus (ympäristökeskus) on 22.9.2004 antamallaan luonnonsuojelulain 72 a §:n mukaisella päätöksellä rajannut Jorma ja Paula J:n omistaman Pietarinmäen tilan RN:o 1:107 metsäalueella sijaitsevat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sekä tärkeät kulkuyhteydet metsänkäyttöilmoituksen mukaisen uudistushakkuun ulkopuolelle. Päätöksen tarkoittama alue käsittää kaksi lähekkäin sijaitsevaa kokonaisalaltaan 1,02 hehtaarin suuruista metsäaluetta. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaisesti alueilla on kielletty liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen. Alueen puuston kokonaisarvo on määritetty 11 013,81 euroksi. Puiden hakkuu alueella on kielletty.

2. Jorma ja Paula J ovat vaatineet luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentin nojalla valtiolta korvausta alueen käyttöoikeuden rajoituksesta heille aiheutuvasta haitasta. Vaatimuksensa tueksi Jorma ja Paula J ovat viitanneet myös siihen, että he olivat jo aikaisemmin Metsäkeskus Häme-Uusimaan 15.4.2002 laatimasta muistiosta ilmenevin tavoin sopineet, että tuolloin ilmoitetun uudistushakkuun ulkopuolelle jätettiin myös alueita liito-oravan kulkukäytäviksi ja ruokailualueiksi. Nämä kokonaisalaltaan lähes hehtaarin suuruiset alueet sijaitsevat Pietarinmäen tilalla lähellä ympäristökeskuksen päätöksellä nyt määriteltyjä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.

3. Luonnonsuojelulain 53 §:n 3 momentin mukaisessa lunastustoimituksessa toimitusmiehet ovat todettuaan metsänkäytön rajoituksen olevan voimassa viisi vuotta ympäristökeskuksen päätöksestä lukien päättäneet, ettei rajoituksesta määrätä suoritettavaksi korvausta. Maaoikeus on kumonnut toimitusmiesten päätöksen ja palauttanut asian toimituskäsittelyyn haittakorvauksen määräämistä varten.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, aiheutuuko luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta johtuvasta metsänkäytön rajoituksesta Pietarinmäen tilalla lain 53 §:n 1 momentissa tarkoitettua merkityksellistä haittaa, josta Jorma ja Paula J ovat oikeutettuja saamaan valtiolta täyden korvauksen.

Sovellettavista säännöksistä

5. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan Euroopan yhteisön neuvoston direktiivin (92/43/ETY) eli luontodirektiivin liitteissä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden, kuten liito-oravan, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

6. Luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentin mukaan, jos 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta aiheutuu kiinteistön omistajalle tai erityisen oikeuden haltijalle merkityksellistä haittaa, hänellä on oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Pykälän 4 momentin mukaan jos 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta aiheutuvan merkityksellisen haitan pysyvyyttä ei voida luotettavasti ennalta arvioida, voidaan korvaus määrätä lajista riippuen enintään kymmeneksi vuodeksi. Tämän jälkeen korvaus tulee määrätä pysyvästä haitasta, jos on todennäköistä, että lisääntymis- tai levähdyspaikka on pysyvä.

Valtion korvausvastuun perusteista

7. Luonnonsuojelulain mukaisista suojelupäätöksistä aiheutuvien haittojen korvattavuudelle on lain 53 §:n 1 momentissa asetettu yleinen korvauskynnys, jonka mukaan taloudellisen menetyksen tulee olla merkityksellinen oikeuttaakseen korvaukseen valtiolta. Laissa ei ole mainittu perusteita, joiden mukaan korvausvastuun edellytykset yksittäistapauksessa arvioitaisiin. Korvausvastuun syntymistä valtiolle erilaisista rakentamis- ja muista maankäytön rajoituksista johtuvista taloudellisista menetyksistä on useissa laeissa rajoitettu määräämällä korvausvelvollisuuden edellytykseksi esimerkiksi kohtuullista taikka tavanomaista hyötyä tuottavan omaisuuden käyttömahdollisuuden estyminen, huomattavan haitan syntyminen tai merkittävän haitan aiheutuminen (muun muassa maankäyttö- ja rakennuslaki 101 §, maa-aineslaki 8 §, rakennussuojelulaki 11 §, muinaismuistolaki 7 § ja maantielaki 71 §). Toimituskäytännössä on tällaisten korvauskynnysten ylittymistä arvioitu eri perustein, kuten haitan rahamääräinen suuruus tai haitta-alueen koko (absoluuttiset haitat) taikka haitan prosentuaalinen osuus maaomaisuuden arvosta tai haitta-alueen prosentuaalinen osuus maaomaisuuden alasta (suhteelliset haitat).

8. Luonnonsuojelulain 53 §:n 3 momentin mukaan korvausta määrättäessä on noudatettava, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (lunastuslaki) säädetään. Viittaussäännöksen voidaan perustellusti tulkita tarkoittavan yhtäältä lunastuslain menettelyä koskevien säännösten noudattamista ja toisaalta lain korvausperusteiden soveltamista määrättäessä korvausta luonnonsuojelullisin perustein. Kuitenkaan luonnonsuojelulain 53 §:n 1 momentin mukainen haitankorvaus ei rajoitu vain lunastuslain mukaisiin haitankorvauksiin, vaan korvaus käsittää maankäytön rajoituksesta sinänsä aiheutuvat taloudelliset menetykset maanomistajalle.

9. Luonnonsuojelulain (1096/1996) säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 79/1996 vp s. 47) ehdotettiin valtion korvausvastuun rajoittamiseksi korvauskynnyksen asettamista merkityksellisen haitan tasolle. Ehdotuksen tueksi viitattiin eräiden maankäyttöä sääntelevien lakien korvaussäännöksiin, joissa oli omaksuttu huomattavan haitan taikka vähäistä suuremman haitan käsitteet korvauskynnyksen määrittämiselle. Merkityksellisen haitan käsitteen katsottiin tarkoittavan vähäistä haittaa suurempaa, mutta huomattavaa haittaa pienempää haittaa. Haittaa tulisi tarkastella suhteessa siihen maanomistukseen, joka asianomaisella alueella on. Siten koko kiinteistöä koskevasta rajoituksesta aiheutuisi paljon herkemmin merkityksellistä haittaa kuin jos rajoitus kohdistuisi vain johonkin osaan ehkä hyvinkin laajasta kiinteistöstä. Valtion korvausvastuu tuli koskemaan ainoastaan laissa säännellystä luontotyyppien muuttamiskiellosta (29 §) ja erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan muuttamiskiellosta (47 §) aiheutuvia haittoja. Korvausvelvollisuutta ei ulotettu lain 49 §:n 1 momenttiin sisältyvästä tiettyjen eläinlajien, kuten liito-oravan, lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta johtuvista rajoituksista aiheutuvaan haittaan.

10. Tähän korvaussääntelyn aukollisuuteen kiinnitettiin huomiota luonnonsuojelulain muuttamisesta annetun lain (553/2004) esitöissä (HE 76/2003 vp s. 3 ja 7). Esityksessä ei kuitenkaan ehdotettu korvausvastuun laajentamista, vaan viitattiin siihen, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat olivat lähtökohtaisesti varsin pienialaisia, joten lain 53 §:n 1 momentissa säädetty korvauskynnys ei yleensä ylittyisi. Toisaalta kuitenkin todettiin, että käytännön ongelmia oli aiheutunut tilanteissa, joissa useita tällaisia paikkoja sijoittui lähekkäin saman maanomistajan maalle. Tällöin voi syntyä tilanteita, joissa laissa olevasta hävittämis- ja heikentämiskiellosta aiheutui alueen omistajalle sellaisia taloudellisen hyödyn menetyksiä, jotka olisi perusteltua korvata.

11. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 15/2003 vp s. 1 - 2), että luonnonsuojelulain 49 § on merkittävä perustuslaissa turvatun omaisuuden suojan kannalta, mutta myös perustuslain 20 §:n 1 momentin näkökulmasta, koska sen mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille. Perustuslakivaliokunta piti luonnonsuojelulain korvaussääntelyä aukollisena, koska valtion korvausvelvollisuus ei kattanut tapauksia, joissa lain 49 §:n mukaisesta kiellosta aiheutui kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa, esimerkiksi rakennusluvan hylkäämisen vuoksi. Perustuslakivaliokunta viittasi aikaisempaan lausuntoonsa (PeVL 21/1996 vp s. 3), jossa valiokunta oli pitänyt tärkeänä valtion korvausvelvollisuuden liittämistä kaikkiin luonnonsuojelulakiin perustuviin menetyksiin, joista omistajalle aiheutuisi merkityksellistä haittaa.

12. Ympäristövaliokunta piti mietinnössään (YmVM 6/2004 vp s. 7 - 8) poikkeuksellisina tilanteita, joissa merkityksellisen haitan kynnys ylittyisi, jos kysymys oli lain 49 §:n 1 momentissa tarkoitetun liito-oravan esiintymispaikan suojelusta johtuvasta haitasta. Lisäksi valiokunta viittasi ehdotettuun uuteen säännökseen, jonka mukaan korvaus voitaisiin määrätä määräajaksi, jos suojelusta aiheutuva merkityksellinen haitta olisi väliaikaista. Korvaus voitaisiin määrätä tapauskohtaisesti enintään kymmeneltä vuodelta ja se edellyttäisi, että kiellon vuoksi toteuttamatta jäävä toimenpide taikka hanke voitaisiin viivästymisestä huolimatta toteuttaa myöhemmin määräajan jälkeen.

13. Maa- ja metsätalousvaliokunta esitti lausunnossaan (MmVL 5/2004 vp s. 6) euromääräisen kynnyksen määrittelemistä korvattavalle haitalle. Ehdotusta perusteltiin viittaamalla korvausten määräämisessä noudatettuun suhteellisuusperiaatteeseen, josta voi johtua, että esimerkiksi pienen metsäalan omistaja saisi korvauksen, vaikkei sillä hänen taloudelliseen tilanteeseensa ole mitään merkitystä, mutta metsätaloutta merkittävänä tuotantosuuntana harjoittava jäisi vaille korvausta. Valiokunnan arvion mukaan yhden liito-oravayksilön suojelu merkitsisi noin kolmen prosentin metsän tuoton menetystä, mikä ei kuitenkaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan vielä ylittäisi merkityksellisen haitan korvauskynnystä. Ympäristövaliokunta taas perusteli euromääräisen kynnyksen soveltumattomuutta viittaamalla siihen, että luonnonsuojelulain korvauksia koskeva 53 §:n säännös perustui lunastuslakiin, jonka mukaan niin luonnonsuojelulain kuin muidenkin lakien mukaiset haitan korvauskynnystä koskevat arvioinnit tulevat tapauskohtaisesti lunastustoimituksessa arvioitaviksi (YmVM 6/2004 vp s. 9).

14. Ympäristövaliokunta on hallituksen toimenpidekertomuksesta vuodelta 2005 antamassaan lausunnossa (YmVL 25/2006 vp - K 4/2006 s. 6) todennut, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan korvauskynnys luonnonsuojelulain mukaisissa korvaustoimituksissa oli asettunut selvästi korkeammalle tasolle kuin esimerkiksi yleistietoimituksissa (laki yleisistä teistä 234/1954). Merkityksellisen haitan kynnys on ollut 4 000 - 5 000 euroa, kun huomattavan haitan kynnykseksi yleistietoimituksissa on arvioitu noin 1 000 - 2 000 euron suuruinen absoluuttinen haitta.

Valtion korvausvastuun toteutumisesta tässä tapauksessa

15. Jorma ja Paula J ovat perustaneet korvausvaatimuksensa ensisijaisesti puuston hakkuuarvoa vastaavaan noin 11 020 euron suuruiseen hakkuutulon menetykseen sekä metsän uudistuksen viivästyksestä vuosittain kertyviin metsän kasvutappioihin ja toissijaisesti viiden vuoden ajalta arvioituihin mainitun hakkuutulon korkotuoton menetykseen sekä metsän vuosittaisiin kasvutappioihin, jolloin heidän taloudelliset menetyksensä olisivat vähintään 4 631 euroa. Ympäristökeskus on puolestaan arvioinut Jorma ja Paula J:lle metsänkäytön rajoituksesta aiheutuvan haitan viideltä vuodelta 1 745 euron suuruiseksi.

16. Ympäristökeskuksen mukaan ympäristöhallinnon korvauskäytännössä merkityksellinen haitta on arvioitu absoluuttisena haittana, jolloin kynnysrajana on sovellettu 4 000 - 5 000 euroa. Tämä vastasi myös kestävän metsätalouden rahoituksesta annetussa laissa (1094/1996) tarkoitetun metsätalouden ympäristötuen myöntämisen raja-arvoa vähäistä suuremmalle taloudelliselle menetykselle. Maaoikeus on tuomiossaan viitannut Maanmittauslaitoksen keskushallinnon 5.6.2006 päivätystä lausunnosta ilmenevään yleistietoimituksissa vakiintuneeseen huomattavan haitan korvauskynnykseen 1 000 - 2 000 euroa, mihin ympäristövaliokuntakin edeltä 14 kohdasta ilmenevin tavoin viittasi. Korkein oikeus toteaa, että esitetyn kaltaista korvaustason erilaisuutta eri korvausperusteiden välillä on sinänsä pidettävä maanomistajien tasavertaisen kohtelun kannalta varsin epätyydyttävänä.

17. Luonnonsuojelulain esitöiden mukaan, niin kuin edeltä 9 ja 10 kohdista ilmenee, haittakynnyksen ylittyminen arvioitaisiin pinta-alaperusteisena suhteellisena haittana ja lisäksi, kuten ympäristövaliokunnan mietinnössä on todettu, siten, että huomioon otettaisiin eri aikoina estyneistä toimenpiteistä aiheutunut yhteenlaskettu haitta. Ympäristökeskuksen käsityksen mukaan korvauskynnys edellyttäisi 5 - 8 prosentin menetystä käyttöyksikön arvosta. Siihen nähden suhteellisen merkityksellisen haitan kynnys ei tässä tapauksessa ylittyisi, koska nyt määritelty 1,2 hehtaarin suuruinen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen alue vastasi vain noin 1,13 prosentin osuutta arviointiin mukaan otettavasta Jorma ja Paula J:n metsän kokonaisalasta 91,3 hehtaaria.

18. Jorma ja Paula J ovat pitäneet ympäristökeskuksen arviota virheellisenä, sillä heidän omistamansa metsätalousmaan ala on noin 76 hehtaaria, josta on kasvullista metsämaata vain noin 60 hehtaaria. Jorma ja Paula J:n mukaan kiellon kohdealueella olevan puuston arvo noin 11 020 euroa vastasi suuruudeltaan heidän vuotuisia ansioitaan hakkuista, mistä jo sellaisenaan on pääteltävissä hakkuukiellon selvä vaikutus heidän harjoittamaansa metsätalouteen. Lisäksi Jorma ja Paula J ovat vedonneet aikaisemmassa hakkuussa liito-oravan suojelusyistä hakkaamatta jätetyltä lähes hehtaarin suuruiselta alueelta saamatta jääneen noin 6 000 euron hakkuutulon menetyksen merkitykseen arvioitaessa suhteellisen haitan kynnysrajan ylittymistä. Korkein oikeus toteaa, että Jorma ja Paula J:n esittämien seikkojen pohjalta arvioitu yhteenlaskettu haitta olisi lähes neljä prosenttia kasvullisesta metsämaasta, minkä voidaan katsoa selkeästi ylittävän ainakin vähäisenä pidettävän haitan.

19. Luonnonsuojelulain 53 §:n säännöksistä, luonnonsuojelulain esitöistä tai muustakaan kohdissa 7 - 13 mainitusta lainsäädäntöaineistosta ei ole saatavissa sellaista tukea käytännössä syntyneille korvauskynnyksille, että merkityksellisen haitan korvauskynnyksen arvioinnissa voitaisiin tukeutua pelkästään niihin. Luonnonsuojelulaista voidaan havaita, että siinä tarkoitettu erityisesti haitan suhteellisen merkityksen vaikuttavan korvauskynnyksen arviointiin. On kuitenkin selvää, että luonnonsuojelulain mukaista korvausta arvioitaessa taloudellisen haitan absoluuttinen määrä voi jo sellaisenaan olla merkityksellinen, mihin viittaa sekin, että lain mukaan kynnyksen ylittyessä menetyksestä on suoritettava täysi korvaus. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu sinänsä vaatii, että korvauskynnyksen arviointikäytäntö myös perustuessaan samantyyppisten haittojen kohdalla eri lakeihin on mahdollisimman yhdenmukainen. Asian laadusta kuitenkin johtuu, että ratkaisu jää yksittäistapauksessa monien arvionvaraisten seikkojen harkinnan varaan. Jorma ja Paula J:n esittämät arviot liito-oravien esiintymispaikkojen suojelusta johtuvista taloudellisista menetyksistä ylittävät kyseisissä korvauskäytännöissä noudatetut absoluuttisen merkityksellisen ja huomattavan haitan kynnysrajat. Tämä jo puhuu korvausvastuun syntymisen puolesta ottaen huomioon, että luonnonsuojelulain mukainen korvauskynnys sijoittuu lain esitöissä lausutun mukaisesti vähäisen haitan ja huomattavan haitan välille.

20. Jorma ja Paula J eivät ole väittäneet, että kysymyksessä olevia suojelualueita olisi mahdollista käyttää metsätalouden ohella myös muutoin taloudellisesti hyväksi eikä sitä osoittavia näkökohtia ole tullut asiassa esiin. Haitassa on siten kysymys ainoastaan alueiden metsätaloudellisten käyttömahdollisuuksien estymisestä. Asiassa esitetystä ilmenee, että Jorma ja Paula J ovat menettäneet luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momenttiin perustuvan kiellon johdosta joka tapauksessa usean vuoden ajaksi käytännöllisesti katsoen kokonaan mahdollisuuden käyttää suojelualueita yhdessä muiden metsäalueidensa kanssa metsätaloudessa hyötyä tuottavalla tavalla. Lisäksi kieltoalueet sijaitsevat lähellä aikaisempia samasta syystä hakkuun ulkopuolelle jätettyjä alueita. Nämä seikat vaikuttavat korvauskynnyksen ylittymisen arvioinnissa haitan merkitystä lisäävästi.

Johtopäätös

21. Edeltä ilmeneviä seikkoja kokonaisuutena harkitessaan Korkein oikeus päätyy katsomaan, että luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaisesta kiellosta aiheutuu tässä tapauksessa lain 53 §:n 1 momentissa tarkoitettua merkityksellistä haittaa, josta Jorma ja Paula J:llä on oikeus saada valtiolta täysi korvaus.

Tuomiolauselma

Maaoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen. Esittelijä Matti Sepponen.