Presidentti Pauliine Koskelon puhe Korkeimman oikeuden 90-vuotispäivänä 1.10.2008

Arvoisa oikeusministeri, arvoisat presidentit, hyvä korkeimman oikeuden väki, sekä entinen että nykyinen,
hyvät oikeuslaitoskollegat ja muut oikeudenhoidon palvelijat

Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi korkeimman oikeuden 90. vuosipäivän tilaisuuteen. Korkeimmassa oikeudessa on pitkänä perinteenä viettää aina lokakuun
1. päivänä tai sen tienoilla vuosipäivää. Useimmiten se tapahtuu oman väen eli entisen ja nykyisen henkilöstön kesken, mutta näin pyöreiden vuosien yhteydessä hieman laajemmalla joukolla.

Tänään on kulunut tasan 90 vuotta korkeimman oikeuden toiminnan aloittamisesta ja sen autonomianaikaisen edeltäjän eli senaatin oikeusosaston lakkauttamisesta. Heinäkuun 22 päivänä 1918 annettu laki korkeimmasta oikeudesta tuli voimaan lokakuun 1. päivänä 1918. Itsenäinen Suomi sai silloin yhden keskeisistä valtiollisista instituutioistaan ”käyttämään ylintä tuomiovaltaa oikeusasioissa”, kuten tuolloinen laki ilmaisi korkeimman oikeuden tehtävän.

Olen iloinen, että näin lukuisa joukko on tullut tätä merkkipäivää juhlistamaan. Vaikka 90. vuosipäivä on iso päivä, vietämme sitä kuitenkin aika vaatimattomasti ja vähäeleisesti, sillä jo ensi vuonna meillä on edessä vielä isompi merkkipäivä, kun lokakuun alussa 2009 tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta autonomian ajan alusta ja äsken mainitun KKO:n edeltäjän eli senaatin oikeusosaston perustamisesta. Tuota ensi vuoden merkkipäivää, joka samalla on valtioneuvoston vastaava merkkipäivä, olemme varautuneet kunnioittamaan hieman korkeammalla profiililla kuin tänään vietettävää vuosipäivää.

Selvää kuitenkin on, ettei tätä itsenäisyyden ajan
90. vuosipäivää sopisi sivuuttaa. Autonomian ajan instituutiot tasoittivat tunnetuin tavoin tietä itsenäisyyden ajan valtiollisille rakenteille, ja tämä koski myös oikeusasioiden ylimmän tuomiovallan siirtymää senaatin oikeusosastolta korkeimmalle oikeudelle. Tämän jatkuvuuden ohella on kuitenkin samalla olennaista palauttaa mieleen, että 90 vuotta sitten tapahtui myös tärkeitä muutoksia. Vasta tuolloin toteutui puhdaslinjainen lainkäyttö­vallan erottaminen hallintovallasta, ja vasta tuolloin turvattiin ylimmän oikeusasteen jäsenten erottamattomuus tuomiovallan riippumattomuuden edellyttämällä tavalla. Vuoden 1919 hallitusmuodossa tämä sitten vahvistettiin nimenomaisella selkeydellä myös perustuslain tasolla.

Edesmennyt oikeusneuvos Martti Miettinen aloitti KKO:n
60-vuotisjuhlakirjassa ilmestyneen kirjoituksensa ”Prejudikaattidispenssistä valituslupaan” toteamuksella, jonka mukaan korkein oikeus aloittaessaan työnsä itsenäisen Suomen riippumattomana ylimpänä tuomioistuimena sai edeltäjältään senaatin oikeusosastolta varsin kohtuullisen perinnön eli vajaan vuoden ratkaisukapasiteettia vastaavat puolisentoistatuhatta ratkaisematonta asiaa.

Myöhempinä vuosikymmeninä tämä suotuisa tilanne tunnetusti muuttui kovin huonoon suuntaan. Oikeus meni tukkoon. Menemättä tässä yhteydessä sen pidempiin historiallisiin katsauksiin onkin aiheellista muistaa myös se, että tänä vuonna on kulunut 30 vuotta siitä, kun eduskunnalle annettiin hallituksen esitys, jolla luotiin pohja korkeimman oikeuden toiminnalle sen nykyisessä roolissa. Vuonna 1978 annetun lakiesityksen myötä siirryttiin vuoden 1980 alusta alkaen valituslupa­järjestelmään ja korkeimmasta oikeudesta tuli ensisijaiselta tehtävältään prejudikaatti-instanssi. Voidaankin sanoa, että 90 vuotta sitten syntyi korkein oikeus ja 30 vuotta sitten luotiin modernin korkeimman oikeuden perusta.

Viimeksi mainittu uudistus oli tärkeä ja viisas. Nykykatsannossa voimme olla erityisen kiitollisia siitä, että tuo uudistus saatiin aikaan jo silloin. Eräät muut oikeuslaitoksen uudistushankkeet nimittäin ovat antaneet odottaa itseään paljon pidempään. Myös kansainvälisessä katsannossa voimme olla sangen tyytyväisiä siitä, että valituslupajärjestelmän varaan rakentuva ylimmän oikeusasteen roolin modernisointi toteutui ja vakiintui melko hyvissä ajoin. Täältä pohjoisemmilta leveys­asteilta vastaava aalto on vähitellen edennyt etelämmäksi, mutta esimerkiksi Saksassa samankaltainen uudistus toteutui vasta tällä vuosikymmenellä ja Hollannissa se on vireillä. Monissa eteläisemmän Euroopan maissa ylimmät oikeusasteet ovat edelleen vanha­kantaisemmalla tolalla – ja samalla monesti pahasti tukossa sekä vailla nykyajan tarpeiden mukaisia edellytyksiä keskittyä oikeuskäytännön tehokkaaseen ja laadukkaaseen ohjaamiseen.

Merkkivuosia voi siis tarkastella niin instituutioiden kuin prosessienkin kannalta, ja niitä on syytä tarkastella myös oikeuden sisällöllisten muutosvaiheiden pohjalta. Erityisesti voimme panna merkille, että lähestymme hyvää vauhtia Euroopan ihmisoikeussopimuksen kansallisen voimaantulon 20-vuotisetappia, kansallisen perusoikeusuudistuksen 15-vuotisetappia, EU-jäsenyyden
15-vuotisetappia sekä uuden perustuslain 10-vuotisetappia.

Viimeksi mainituilla muutosvaiheilla on läheiset ja tärkeät linkit oikeuslaitoksen toimintaan. Sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen, Euroopan unionin että nykyisen perustuslain myötä on korostunut yhteiskunnan velvollisuus taata sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti tehokas ja toimiva oikeusturva. Samalla tuomioistuinten rooli on entisestään korostunut. Kaikki tämä asettaa oikeuslaitokselle ja sen toimintakyvylle isot ja aiempaa kovemmat vaatimukset.

Tässäkin katsannossa on olennaisen tärkeää, että kullakin oikeusasteella on oma selkeä roolinsa ja että kukin oikeusaste on omassa roolissaan vahva, eli osaavasti, vastuullisesti ja tehokkaasti toimiva. Tässä meillä oikeuslaitoksen toimijoilla on jatkuvan itsetutkiskelun, yhteistyön ja kehittämisen vastuu. Jotta oikeusturvan laatu sekä sitovat perus- ja ihmisoikeus­vaatimukset kyettäisiin täyttämään, on välttämätöntä panostaa entistä enemmän sen tarkasteluun, miten oikeusketju toimii kokonai­suutena maan eri osissa. Vanhoista johtamisvajeista on päästävä eroon. Niin hallinnon kuin oikeuslaitoksenkin puolella täytyy saada fokus oikein kohdennettua, jotta kaikki puskisivat samaan suuntaan tehokkaan ja laadukkaan oikeusturvan eteen. Me toimimme eri instansseissa ja erilaisissa rooleissa tehtävienjaon ja oikeusturvan takeiden vuoksi – emme puolustaaksemme reviirejä. Vaikka roolien ja tehtäväjaon niin hallinnon ja tuomioistuinten kesken kuin myös oikeusasteiden välillä tulee pysyä selkeinä, kaikki palvelevat sitä yhteistä velvoitetta, joka meillä on eli ihmisten oikeuksien toteuttaminen.

Oikeusturvaa ei tehdä retoriikalla vaan rakentamalla ja vaalimalla. Se vaatii sitkeää ja pitkäjänteistä tekemistä, jossa ajavaksi voimaksi tarvitaan sitoutumista ja osaamista, tarmoa ja innostusta. Korkein oikeus on tänään siinä onnellisessa asemassa, että meillä on talo täynnä tällaista väkeä. Toivottavasti tilanne pystytään pitämään tällaisena jatkossakin.

Jag läste häromdagen en artikel som bl.a. handlade om de romerska dygderna – gravitas, pietas, dignitas. Dessa dygder kan inte översättas med enstaka ord, men gravitas innebär att besitta substans och djup, pietas innebär att vara plikttrogen på ett hängivet sätt, med ett positivt sinnelag.
Dignitas är kanske svårast att beskriva – dignitas uppnås med tiden och har att göra med anseende, respekt och förtroende hos omgivningen. Egentligen kan man anse att dessa dygder passar ganska väl även som slagord för de dygder som bör råda inom rättsvården.

Hyvät läsnäolijat –
Haluan lämpimästi kiittää edeltäjiäni samoin kuin kaikkia muita nyt jo aktiivipalvelun jättäneitä KKO:n jäseniä, esittelijöitä ja toimihenkilöitä siitä arvokkaasta panoksesta, jonka KKO ja oikeuslaitos laajemmin on teiltä vuosien varrelta saanut.

Niin ikään haluan suuresti kiittää KKO:n nykyistä, kerrassaan erinomaista henkilökuntaa, kaikkia erikseen ja kaikkia yhdessä, siitä että päivittäin annatte tälle instituutiolle sisällön äsken mainittujen hyveiden hengessä.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia oikeuslaitoskollegoja sekä oikeusministeriön edustajia samoin kuin muita sidosryhmiemme edustajia hyvästä ja alati kehittyvästä yhteistyöstä.

Vuosipäivän perinteistä tapaa noudattaen ehdotan, että juomme maljan korkeimman oikeuden menestykselle tehtävässään ja samalla oikeusturvan rakentamiselle ylipäänsä.