KKO:2008:100

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Seinäjoen käräjäoikeuden tuomio 30.5.2006

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta pahoinpitelystä ja taposta yhteiseen 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus määräsi menetettäväksi A:n 13.10.2004 alkaneen ehdonalaisen vapauden.

Käräjäoikeus lausui, että A oli nyt syyksiluettua tappoa edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt muun ohessa kahteen tapon yritykseen ja yhteen törkeään pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus katsoi, että A:n rikoksista ilmenevien seikkojen perusteella häntä oli pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli myös lausunnossaan katsonut, että A:ta oli pidettävä vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain mukaisesti erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle. Käräjäoikeus määräsi, että A voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen siten kuin laissa vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä on säädetty.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kari Onikki ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 7.12.2006

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään. Toissijaisesti A vaati, että hänen katsotaan tappona syyksiluetun teon osalta syyllistyneen korkeintaan kuolemantuottamukseen tai hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon. Lisäksi A vaati, että vankeusrangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja että häntä ei määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen.

Hovioikeus hylkäsi syytteen yhdestä pahoinpitelystä.

Siltä osin kuin asiassa oli kysymys siitä, sovellettiinko asiassa pakkolaitokseen eristämistä vai koko rangaistuksen suorittamista vankilassa koskevia säännöksiä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut siltä osin kuin niissä oli ollut kysymys A:n eristämisestä pakkolaitokseen. A:n esittämä uusi todistelu ei antanut aihetta vaarallisuusarvion osalta päätyä toiseen tulokseen kuin mihin käräjäoikeus oli päätynyt.

Hovioikeus totesi, että pakkolaitokseen eristämistä koskevan määräyksen antamisen edellytyksiä ja oikeusvaikutuksia koskevat säännökset olivat käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen muuttuneet. Rikoksen tekohetkellä voimassa ollut laki vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä (317/1953) oli kumottu 1.10.2006 voimaan tulleella lailla vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain kumoamisesta (786/2005). Pakkolaitokseen eristämistä vastaavat säännökset olivat nyt 1.10.2006 voimaan tulleessa rikoslain 2 c luvun (780/2005) 11 ja 12 §:ssä. Pakkolaitokseen eristämistä vastasi koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.

Kysymys oli siitä, johtivatko tuomitsemishetkellä voimassa olevat koko rangaistuksen suorittamista vankilassa koskevat rikoslain 2 c luvun säännökset A:n tapauksessa lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekohetkellä voimassa olleet pakkolaitokseen eristämistä koskevat säännökset, jolloin oli rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan sovellettava tuomitsemishetkellä voimassa olleita säännöksiä.

Hovioikeus lausui, että pakkolaitosjärjestelmää koskevan muutoksen esitöissä on todettu, että koko rangaistuksen suorittamisen edellytykset vastaisivat pääpiirteissään pakkolaitokseen eristämisen edellytyksiä (HE 262/2004 vp s. 34). Puheena olevan määräyksen antamisen edellytykset eivät ole rikoslain 2 c luvun säätämisen myötä muuttuneet A:n tapaukseen sovellettaessa hänen kannaltaan lievemmiksi. Yksin tältä kannalta tarkasteltuna puheena olevan määräyksen antamiseen olisi sovellettava käräjäoikeuden tavoin tekohetkellä voimassa ollutta lakia vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä. Koska uusi laki kuitenkin mahdollistaa ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen tietyin lisäedellytyksin jo siinä vaiheessa, kun rangaistusta on suoritettu viisi kuudesosaa ja koska tekohetkellä voimassa olleen lain aikana ehdonalaiseen vapauteen oli edes teoriassa mahdollista päästä vasta koko rangaistuksen suorittamalla, johtaa uusi laki kokonaisuutena arvioiden lievempään lopputulokseen. Tämän vuoksi hovioikeus sovelsi puheena olevan määräyksen antamiseen tuomitsemishetkellä voimassa olevia säännöksiä. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevien seikkojen perusteella hovioikeus määräsi rikoslain 2 c luvun 11 §:n nojalla, että A vapautui vankilasta vasta suoritettuaan hänelle tuomitun rangaistusajan kokonaan.

Siltä osin kuin asiassa oli kysymys siitä, sovellettiinko asiassa ehdonalaisen vapauden menettämistä vai jäännösrangaistuksen määräämistä täytäntöön pantavaksi koskevia säännöksiä hovioikeus lausui, että A oli syyllistynyt hänen syykseen nyt luettuihin rikoksiin 13.10.2004 alkaneen ehdonalaisen vapautensa aikana. Ehdonalaisen vapauden koeaika olisi päättynyt 12.10.2007. A:n jäännösrangaistus hänen päästessään ehdonalaiseen vapauteen oli ollut yli yhdeksän vuotta. Nyt voimassa oleva rikoslain 2 c luvun 14 § jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi ei johtanut A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekohetkellä voimassa olleet ehdonalaisen vapauden menettämistä koskeneet rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain (19.12.1889) säännökset. Tältä osin hovioikeus sovelsi asiassa siten rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaisesti rikoksen tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen siltä osin kuin siinä oli määrätty menetetyksi A:n ehdonalainen vapaus.

Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen. A:lle tuomittu yhteinen 10 vuoden vankeusrangaistus ei ollut liian ankara, vaikka yksi pahoinpitelyä koskeva syytekohta oli hylätty.

Mainituilla perusteilla hovioikeus tuomitsi A:n taposta ja pahoinpitelystä yhteiseen 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus määräsi A:n suorittamaan koko rangaistuksen vankilassa. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Juha Halijoki ja Jukka Mäkelä. Esittelijä Antti Koskinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa niiltä osin kuin hänet oli määrätty menettämään ehdonalaisen vapautensa ja suorittamaan koko rangaistus vankilassa.

Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään. Toissijaisesti A vaati, että hovioikeuden ratkaisu kumotaan siltä osin kuin A:n ehdonalainen vapaus oli määrätty menetetyksi tai että A:lle määrätään uudesta rangaistuksesta ja jäännösrangaistuksesta yhteinen vankeusrangaistus.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. Seinäjoen käräjäoikeus on 30.5.2006 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n taposta ja kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen. Samalla käräjäoikeus on määrännyt menetetyksi A:n 13.10.2004 alkaneen ehdonalaisen vapauden. Lisäksi käräjäoikeus on lausunut, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen siten kuin laissa vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä säädettiin.

2. Vaasan hovioikeus on 7.12.2006 antamallaan tuomiolla hylännyt syytteen yhden pahoinpitelyn osalta ja tuominnut A:n pahoinpitelystä ja taposta yhteiseen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

3. Hovioikeus on katsonut, että 1.10.2006 voimaan tulleet rikoslain 2 c luvun 11 ja 12 §:n säännökset koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa johtavat kokonaisuutena arvioiden A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain säännökset pakkolaitokseen eristämisestä, ja määrännyt ensiksi mainitun lainkohdan nojalla, että A vapautuu vankilasta vasta suoritettuaan hänelle tuomitun rangaistusajan kokonaan.

4. Siltä osin kuin käräjäoikeus oli määrännyt A:n ehdonalaisen vapauden menetetyksi, hovioikeus on katsonut, että 1.10.2006 voimaan tullut rikoslain 2 c luvun 14 §:n säännös jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi ei johda A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin rikosten tekohetkellä voimassa olleet ehdonalaisen vapauden menettämistä koskeneet rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain säännökset. Tämän vuoksi hovioikeus on soveltanut rikosten tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä ja pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, mitä menettelyä ja mitä säännöksiä on sovellettava A:n rangaistusseuraamusta määrättäessä.

Sovellettavat säännökset

6. Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain (317/1953) 1 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saattoi rangaistuksen tuomitessaan samalla päättää, että tuomittu voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen niin kuin tässä laissa säädettiin. Kun tuomio, jonka mukaan rikoksentekijä voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, oli saanut lainvoiman, kysymys eristämisestä oli lain 7 §:n mukaan otettava käsiteltäväksi ja ratkaistava vankilaoikeudessa. Vankilaoikeuden oli määrättävä rikoksentekijä eristettäväksi pakkolaitokseen, jos häntä oli pidettävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. Jos vankilaoikeus määräsi rikoksentekijän eristettäväksi, hänet oli 9 §:n mukaan välittömästi siirrettävä pakkolaitokseen. Muussa tapauksessa hänen oli suoritettava rangaistuksensa niin kuin vapausrangaistuksen suorittamisesta oli säädetty.

7. Pakkolaitokseen eristetyn katsottiin lain 14 §:n mukaan kokonaan suorittaneen rangaistuksensa, kun hänen vapaudenmenetyksensä rangaistus- ja pakkolaitoksessa oli kestänyt täytäntöönpantavaksi tullutta rangaistusta vastaavan ajan luettuna siitä päivästä, josta vapausrangaistuksen aika luettiin alkavaksi. Mikäli tuomiossa oli määrätty ehdonalainen vapaus menetetyksi, merkitsi pakkolaitokseen eristäminen myös jäännösrangaistuksen suorittamista kokonaan.

8. Pakkolaitokseen eristetty oli lain 15 §:n mukaan päästettävä ehdonalaiseen vapauteen, kun hän oli kokonaan suorittanut rangaistuksensa, jollei vankilaoikeus katsonut, että häntä oli edelleen pidettävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle.

9. Laki vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä on kumottu lailla vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain kumoamisesta (786/2005) 1.10.2006 lukien eli ennen kuin hovioikeus on ratkaissut käsillä olevan asian.

10. Uuden, 1.10.2006 voimaan tulleen rikoslain 2 c luvun 11 §:n mukaan tuomioistuin voi säännöksessä mainittujen edellytysten vallitessa rangaistukseen tuomitessaan syyttäjän vaatimuksesta päättää, että erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle pidettävä henkilö vapautuu vankilasta vasta hänen suoritettuaan tuomitun rangaistusajan kokonaan. Näin tuomittu henkilö päästetään kuitenkin saman luvun 12 §:n mukaan ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan rangaistuksesta viisi kuudesosaa, jos häntä ei enää ole pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Ehdonalainen vapauttaminen voi tämän momentin mukaan tapahtua aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt kolme vuotta.

11. Saman luvun 14 §:n 1 momentissa säädetään jäännösrangaistuksen määräämisestä pantavaksi täytäntöön. Lainkohdan mukaan täytäntöön pantavasta jäännösrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa noudattamalla, mitä 7 luvussa säädetään.

Edellytykset soveltaa rikoslain 2 c luvun 11 §:ää

12. Rikoslain 2 c luvun uudistuksella vankilaoikeus lakkautettiin eikä vaarallisten rikoksenuusijoiden eristäminen pakkolaitokseen rikosoikeudellisena turvaamistoimenpiteenä ole enää mahdollista. Rikoksentekohetkellä voimassa olleen pakkolaitokseen eristämistä koskevan sääntelyn soveltaminen ei siten voi enää tuon järjestelmän lakkauttamisen jälkeen tulla kysymykseen.

13. Puheena olevan uudistuksen voimaantulosäännöksiin sisältyy oikeusohje sellaisten vaarallisia rikoksenuusijoita koskevien asioiden käsittelyn varalta, jotka olivat uudistuksen voimaan tullessa vireillä vankilaoikeudessa. Voimaantulosäännöksen 6 momentista ilmenee, että vankilaoikeuden toimivalta päättyi heti myös näiden asioiden osalta. Sen mukaan "jos yleinen tuomioistuin on päättänyt, että rikoksentekijä voidaan eristää pakkolaitokseen ja vankilaoikeuden ratkaistavana on kysymys pakkolaitokseen eristämisestä, asian käsittelyä jatkaa sitä viimeksi käsitellyt yleinen tuomioistuin, jos vankilaoikeus ei ole tehnyt päätöstä lain tullessa voimaan."

14. Voimaantulosäännös ei sitä vastoin sisällä oikeusohjetta sen nyt kysymyksessä olevan tilanteen varalta, että alioikeus on aikaisemman lainsäädännön nojalla antanut pakkolaitoslausuman, mutta asian jatkokäsittelyä ei ollut lainmuutoksen tullessa voimaan pantu vireille vankilaoikeudessa, koska pakkolaitoslausuman sisältävästä tuomiosta oli valitettu hovioikeuteen. Selvää kuitenkin on, ettei puutteellinen voimaantulosäännös voi johtaa siihen, että muutoksenhakuasteessa ei esillä olevan kaltaisessa tilanteessa voitaisi soveltaa sen enempää aiemman kuin voimassa olevankaan lain mukaista vaarallisia rikoksenuusijoita koskevaa seuraamusjärjestelmää.

15. Lainsäätäjän ilmeisenä tarkoituksena onkin ollut, että kaikkien uudistuksen voimaantullessa vireillä olleiden vaarallisia rikoksenuusijoita koskevien asioiden käsittelyä jatketaan uuden sääntelyn pohjalta sen mukaisesti. Tätä tarkoitusta osoittaa, paitsi aikaisemman vaarallisia rikoksenuusijoita koskevan järjestelmän lakkauttaminen sellaisenaan, osaltaan myös se, että edellä mainitun voimaantulosäännöksen perustelujen mukaan vankilaoikeudessa jo vireillä olleidenkin ja siis yleiseen tuomioistuimeen siirtyvien asioiden käsittely jatkuisi uudistuksen voimaan tultua ehdotetun lain mukaisesti, ja kysymys rikoksentekijän vaarallisuudesta käsiteltäisiin uuden lain edellyttämällä tavalla (HE 262/2004 vp s. 53).

16. Näin ollen on perusteltua lähteä siitä, että myös sellaiset vaarallisten rikoksenuusijoiden eristämistä koskevat asiat, jotka eivät vielä lain muutoksen voimaan tullessa olleet edenneet vankilaoikeuteen, ratkaistaan yleisissä tuomioistuimissa lähtökohtaisesti uuden sääntelyn pohjalta.

17. Pakkolaitoslausuman antanut käräjäoikeus oli hankkinut rikoslain 2 c luvun 11 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun selvityksen A:n mielentilasta, ja hovioikeuden pääkäsittelyssä on käsitelty kysymystä A:sta vaarallisena rikoksenuusijana, A:ta koskenutta vaarallisuusarviointia ja siihen liittyneitä selvityksiä. Näin ollen hovioikeus on voinut ottaa arvioitavakseen kysymykset A:n vaarallisuudesta ja muista sanotun säännöksen mukaisista edellytyksistä määrätä A vapautumaan vankilasta vasta suoritettuaan hänelle tuomitun rangaistusajan kokonaisuudessaan.

Laillisuusperiaatteen asettamat vaatimukset rikoslain 2 c luvun 11 §:n soveltamiselle

18. Arvioitavaksi vielä jää, asettaako rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja siihen liittyvä taannehtivuuskielto rajoituksia rikoslain 2 c luvun 11 §:n soveltamiselle tässä tapauksessa. Perustuslain 8 §:n mukaan rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.

19. Koko rangaistusajan suorittamisella vankilassa on ollut tarkoitus korvata pakkolaitokseen eristäminen siten, että koko rangaistuksen suorittamisen edellytykset vastaisivat pääpiirteissään pakkolaitokseen eristämisen edellytyksiä. Koko rangaistusaikaa vankilassa suorittava voisi kuitenkin päästä tuomioistuimen päätöksellä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta viisi kuudesosaa, jos häntä ei enää olisi pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle (HE 262/2004 vp s. 34 ja 48).

20. A:n tapauksessa täyttyvät sekä pakkolaitokseen eristämisen että rikoslain 2 c luvun 11 §:n soveltamisen edellytykset. Viimeksi mainitun säännöksen soveltaminen ei myöskään johda A:n tapauksessa ankarampaan seuraamukseen kuin rikoksen tekohetkellä voimassa olleiden pakkolaitokseen eristämistä koskevien säännösten soveltaminen. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun määrätä A rikoslain 2 c luvun 11 §:n nojalla suorittamaan koko rangaistusaika vankilassa.

Ehdonalaisen vapauden määrääminen menetetyksi

21. Niin kuin Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2007:20 todennut, ovat ehdonalaisen vapauden menettäminen ja jäännösrangaistuksen täytäntöönpaneminen rikosoikeudellisia seuraamuksia. Niitä koskevat määräykset vaikuttavat osaltaan uuden tuomion perusteella täytäntöönpantavan ja vankilassa suoritettavan rangaistuksen pituuteen. Sen vuoksi on perusteltua katsoa, että jäännösrangaistuksen täytäntöön panemista koskevissa ratkaisuissa tulee noudattaa rikoslain ajallista soveltamista koskevia rikoslain 3 luvun 2 §:n säännöksiä. Lähtökohta siten on, että näiltä osin sovelletaan seuraamuksen perusteena olevan rikoksen tekoajan lakia. Huomioon tulee kuitenkin ottaa myös lievemmän lain periaate.

22. Lievemmän lain periaatteen soveltamisen edellyttämässä vertailussa puolestaan tulee ottaa huomioon täytäntöönpantavasta jäännösrangaistuksesta tosiasiallisesti aiheutuvan vapaudenmenetyksen pituus. Koska A:han soveltuu vaarallista rikoksenuusijaa koskeva erityissääntely, tekohetken ja tuomitsemishetken lakien lievemmyysvertailussa on otettava huomioon myös tästä, niin ikään muuttuneesta sääntelystä johtuvat vaikutukset täytäntöönpannusta jäännösrangaistuksesta A:lle konkreettisesti aiheutuvaan vapaudenmenetykseen.

23. Rikosten tekohetkellä voimassa olleen rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain nojalla ehdonalainen vapaus määrättiin menetetyksi mainitsematta jäännösrangaistuksen pituutta. Tuomiosta ilmeni vain uusista rikoksista tuomittu rangaistus. Rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun 16 §:n vakiintuneen tulkinnan mukaan suoritettavaksi määrättyä jäännösrangaistusta pantiin täytäntöön enintään yksi kuukausi. Kuten edellä kohdassa 7 on todettu, vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen eristetty henkilö joutui kuitenkin suorittamaan paitsi koko tällöin tuomitun rangaistuksensa, myös jäännösrangaistuksen kokonaisuudessaan.

24. Voimassa olevan, jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan rikoslain 2 c luvun 14 §:n mukaan täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta ja tuomittavana olevista uusista rikoksista tuomitaan yhteinen rangaistus noudattamalla, mitä rikoslain 7 luvussa säädetään. Näin menetellään myös silloin, kun vaaralliseksi rikoksenuusijaksi katsottu määrätään rikoslain 2 c luvun 11 §:n nojalla suorittamaan koko tuomittu rangaistusaika vankilassa ja samalla määrätään jäännösrangaistus täytäntöönpantavaksi. Uuden lain mukaan jäännösrangaistus vaikuttaa siten korottavasti jutussa tuomittavaan ja tuomiosta välittömästi ilmenevään rangaistukseen. Vaaralliseksi rikoksenuusijaksi katsotun kohdalla näin määrätty yhteinen rangaistus johtaisi kuitenkin yleensä lievempään seuraamukseen eli lyhyempään vapaudenmenetykseen kuin ennen 1.10.2006 voimassa olleiden säännösten soveltaminen. Tähän nähden hovioikeuden olisikin tullut määrätä A:lle tuomitsemastaan vankeusrangaistuksesta ja jäännösrangaistuksesta yhteinen rangaistus rikoslain 7 luvun säännösten nojalla.

25. Hovioikeus on kuitenkin määrännyt A:n menettämään ehdonalaisen vapautensa rikosten tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä soveltaen katsoen niiden johtavan A:n kannalta lievempään lopputulokseen. Hovioikeuden lievemmyysvertailun lopputulos osoittaa, ettei hovioikeus ole vertailua suorittaessaan ottanut huomioon vaarallista rikoksenuusijaa koskevan sääntelyn vaikutuksia jäännösrangaistuksen tosiasialliseen pituuteen, vaan on lähtenyt siitä, että A:n yli yhdeksän vuoden jäännösrangaistuksesta tulisi tekohetkellä voimassa olleiden, muita kuin pakkolaitokseen eristettyjä koskevien säännösten ja niiden vakiintuneen tulkinnan perusteella suoritettavaksi vain yksi kuukausi. Hovioikeuden ratkaisu tosiasiassa myös merkitsee sitä, että A joutuu suorittamaan jäännösrangaistuksestaan vain kuukauden. Näin ollen hovioikeuden tuomio ei johda siihen A:n valituksessaan esittämään lopputulokseen, että hän joutuisi suorittamaan myös jäännösrangaistuksensa kokonaan.

26. Tämän vuoksi ja kun A:n valituksessaan vaatima yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja jäännösrangaistuksesta ei johda lievempään seuraamukseen kuin hovioikeuden tuomio, johon virallinen syyttäjä tai asianomistajat eivät ole hakeneet muutosta, Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita päätyä muuhun lopputulokseen kuin mihin hovioikeus on asiassa tältä osin päätynyt.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eeva Vuori, Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Timo Esko ja Jukka Sippo. Esittelijä Kari Vesanen.