Presidentti Pauliine Koskelon puhe Asianajajapäivillä 16.1.2009

Arvoisa Asianajajaliiton puheenjohtaja, hyvät asianajajat ja kutsuvieraat –

Kiitän kutsusta osallistua asianajajapäivään ajankohtaisine aiheineen. Aamupäivän teemaan liittyen voin kertoa, että viikko sitten sain eräältä ulkomaiselta kollegalta uudenvuoden tervehdyksen, jossa ystävällisesti toivotettiin ehtymätöntä energiaa. Toivotus tuli tarpeeseen ja jos se toimii, jaksamispuolen pitäisi olla osaltani kunnossa.

Vakavasti puhuen on ilmiselvää, että päivän teema kuuluu aikamme isoihin ja monitahoisiin haasteisiin, joihin vastaamiseen ei vilpittöminkään toivelause voi riittää.

Meidän alamme töissä henkisen vireyden säilyminen on olennaista työkyvyn ja työn laadun kannalta samoin kuin tietenkin elämänlaadun kannalta. Tehtävämme on hoitaa, käsitellä ja ratkaista toisten asioita, jotka ovat asianosaisille usein isoja ja tärkeitä. Työmme yhteiskunnallinen merkitys on suuri, samoin siihen liittyvä vastuu. Uupuneena tai vailla riittävää ammattitaitoa näitä tehtäviä ei voi hoitaa hyvin. Lisäksi ammatillinen ajan tasalla pysyminen vaatii yhä enemmän. Tietojen ja taitojen päivittäminen ja kehittäminen samoin kuin yleisen valveutuneisuuden ylläpito edellyttää henkisen vireyden säilymistä läpi koko työuran.

Työmme edellyttää vahvaa sitoutumista ja on tärkeä osa elämämme sisältöä. Se vaatii meiltä paljon. Toisaalta työ antaakin paljon – kuitenkin vain niin kauan kuin kohtuullinen tasapaino säilyy. Elämään täytyy mahtua muutakin kuin työtä. Meillä kaikilla on muitakin vastuita kuin ammattiin liittyvät. Jos työ vie elämästä liikaa, kielteisiä seurauksia tulee ennen pitkää, tavalla tai toisella. Vaativissa henkisissä tehtävissä työtyytyväisyys, työn ilo, ei ole pelkästään hyvinvointikysymys, vaan lopulta myös työkyvyn ja sen tulosten laadun edellytys.

Jaksamisessa on kysymys eritasoisista asioista. Jokainen työ rasittaa ainakin ajoittain, ja ihmisen energisyydessä on luontaista vaihtelua. Normaali väsymys kuitenkin poistuu levon ja virkistymisen myötä. Ongelmissa ollaan, jos joudutaan jatkuvampaan epätasapainoon energisyyden ja työn vaatimusten välillä taikka työstä saatavan tyydytyksen ja hoidettavana olevien vastuiden välillä. Meidän alallamme työ liittyy usein tai jopa tyypillisesti tilanteisiin, joissa on tapahtunut jotakin ikävää, onnetonta tai pahaa, mikä jo sinänsä on henkisesti kuormittavaa. Samalla työn laatuun ja tuloksiin kohdistuvat vaatimukset ovat kovia.

Uupuminen tulee usein hiipimällä, vähitellen ja kenties salakavalastikin. Riski koskee useimpia meistä ja sen tiedostaminen ajoissa on edellytys sille, että kykenisimme välttämään sen toteutumista.

Huolenpito jaksamisesta on tärkeä asia, joka vaatii huomiota henkilökohtaisella tasolla, työyhteisöjen tasolla ja myös rakenteellisella tasolla, sillä jaksamisen edellytykset ovat osaksi yksilöllisiä, osaksi yhteisöllisiä, osaksi rakenteellisia.

Henkilökohtaisella tasolla uskon, että tässäkin asiassa itsetuntemus on yksi tärkeä ennaltaehkäisyn elementti. Me ihmisethän olemme osaksi erilaisia siinä, mikä meitä ajaa, mikä meitä kuormittaa ja mikä meitä kannattelee. Ilman riittävää itsetutkiskelua tuskin voi etsiä, löytää ja ylläpitää sitä elämän tasapainoa, jonka kautta jaksaminen ja henkinen vireys ovat saavutettavissa. Motivaation ja jaksamisen kannalta on olennaista, toimimmeko sellaisessa tehtävässä ja sellaisessa roolissa, joka on yhteensopiva yhtäältä sisimpien arvojemme, pyrkimystemme ja vakaumustemme kanssa ja toisaalta henkilö¬kohtaisten ominaisuuksiemme kanssa. Samaan tapaan kuin huonosti istuvat pukimet ovat epämukavia, omaan persoonaan huonosti istuva rooli on epämukava ja rasittaa varmasti enemmän kuin kuormitus tehtävässä, joka pohjimmiltaan vastaa omia sekä arvoja että omia taipumuksia.

Oikeuslaitoksen ammatillisissa rooleissa perusarvot ovat selkeitä, koska ne pohjautuvat oikeusvaltion kulmakivinä oleviin normeihin, periaatteisiin ja ihanteisiin. Perusarvojen tiedostaminen ja niihin sitoutuminen on välttämätöntä tehtävien hyvän hoidon kannalta. Myös työssä jaksamisen kannalta on tärkeää, että voi ammentaa voimaa siitä arvoperustasta, joka on ohjannut ammatin valintaa ja johon sitoutuminen myös ylläpitää työn mielekkyyttä silloinkin kun se muuten on raskasta. Jos käy niin, ettei pysty vastaamaan itselleen kysymykseen, miksi oikeastaan olen tässä, työn kuormituksen kantaminen käy varmaankin vaikeammaksi kuin jos vastaus tuohon kysymykseen löytyy.

Työyhteisöjen tasolla jaksamiseen vaikuttavia tekijöitä on luonnollisesti monia eikä niihin ole tämän lyhyen puheenvuoron puitteissa mahdollista juuri paneutua. Selvää on, että esimerkiksi työilmapiirillä on suuri merkitys. Hyvässä yhteishengessä jokainen jaksaa paremmin kuin sisäisten ristiriitojen rasittamassa tai avoimeen kommunikaatioon kykenemättömässä työyhteisössä. Etenkin tuomioistuimissa riippumattomuuteen kuuluva harkinnan itsenäisyys on sekä luovuttamaton oikeus että luovuttamaton velvollisuus ja sellaisena kaiken perusta. Yhtä kaikki siinäkin työympäristössä avoin vuorovaikutus, keskusteleva ja kollegiaalinen henki on vähintään yhtä arvokas kuin missä tahansa asiantuntijatehtävissä.

Tärkeää on, että jaksamiseen liittyvistä ongelmista voidaan työpaikalla puhua ja myös puhutaan. Uupuminen tai sen uhka ei ole vain yksityinen ongelma, vaan lopulta koko työyhteisön ongelma. Lisäksi se voi vaarantaa niiden etua, joita ollaan palvelemassa. Siksi on kaikkien etu, että jaksamisvaikeudet otettaisiin ajoissa puheeksi, jotta ratkaisuja tai apukeinoja voitaisiin etsiä riittävän varhain. Pitkittyessään ongelmat ja myös niiden seuraukset helposti pahenevat. Kynnys asioiden esiin ottamiseen ei saisi olla liian korkea.

Myös toiminnallisten rakenteiden tasolla työssä jaksamiseen liittyy monia tekijöitä, joita tässä ei ole mahdollista tarkastella. Pari asiaa haluaisin kuitenkin ottaa esille.

Työssä jaksaminen edellyttää, että on mahdollisuus tehdä työ hyvin. Se, että vaatimusten mukaiset tulokset ovat saavutettavissa, on tärkeää paitsi itse tulosten myös sen tekijöiden henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tässä tullaan jälleen monessa yhteydessä puituun ongelmaan eli oikeuslaitoksen toimintaan kohdistuvien vaatimusten ja tosiasiallisten toimintaedellytysten väliseen epätasapainoon. Oikeusvaltion toiminnallisten rakenteiden hoitoon pätee sanonta siitä, että ratkaisevaa on ”walking the walk” eikä ”talking the talk”. Vaikka kysymys on yhteiskunnan ydin¬toiminnoista, joihin lisäksi kohdistuu tiukat ja oikeudellisesti sitovat laatuvaatimukset, resurssiahdinko näyttää olevan jatkuva ongelma, joka monissa yksiköissä pitää henkilöstöä puun ja kuoren välissä. Hallinnollisten tukirakenteiden ja –toimintojen heikkous ja jälkeenjääneisyys kostautuvat jatkuvasti työmme arjessa ja tuloksissa. Edistysaskeleita tarvitaan paljon!

Organisaatiorakenteiden uudistaminen on välttämätöntä ja tärkeää. Se että tässä on päästy eteenpäin, on myönteistä. Samalla on selvää, että tämänkaltaiset muutosprosessit toimeenpanovaiheessaan aiheuttavat henkilöstölle lisäkuormitusta ja saattavat koetella jaksamista. Erityisesti käräjäoikeusuudistuksen kannalta on onnetonta, että sen toteuttaminen nyt näyttää osuvan yhteen talouden taantuman kanssa, joka tietää juttumäärien kasvua. Henkilöstön jaksaminen uhkaa joutua vakavalle koetukselle, jos ennestäänkin tiukkaan resurssitilanteeseen tulee lisäkuormitusta samalla kertaa sekä organisaatiouudistuksen että asiamäärien kasvun kautta. Tilanne vaatii tarkkaa seurantaa ja valmiutta tarpeita vastaaviin resurssivahvistuksiin.

Toinen asia liittyy urarakenteisiin. Kaikki eivät ole samasta puusta veistettyjä ja jotakuta ehkä saattavat samat ympyrät jaksaa innostaa läpi koko työelämän. Itse kuitenkin uskon, että vaihtelu virkistää ja ehkäisee leipääntymistä. Sama työpaikka, samankaltaiset asiat, sama näkökulma – jos tätä jatkuu liian kauan, en usko sen olevan kenellekään hyväksi. Riittävä liikkuvuus tuottaa kokemusta erilaisista tehtävistä ja työpaikoista, pakottaa omaksumaan uutta sekä avartaa näköaloja antamalla erilaisia vaikutteita. Se on eduksi paitsi oikeudenhoidon laadun kannalta myös ammatillisen vireyden säilymisen kannalta. On paha, jos maailmaa päädytään katsomaan liian pienestä reiästä. Tutkimuksinkin on todennettu, että jos ihminen kokee työnsä kehittäväksi, työn kuormitus heikentää hyvinvointia vähemmän. Samoin on tutkimustukea sille, että leipääntymisen kannalta oleellisempaa kuin ikä on työn sisältö ja siinä vietetty aika. Tämäkin vahvistaa sitä käsitystä, että liikaa samaa ei ole hyvä konsepti.

Tästä tultaisiinkin kysymyksiin koulutuksesta, kompetenssin kehittämisestä ja erikoistumisesta kontra erityisosaamisesta. Keskeinen haaste on turvata erityistaitojen tarve ajautumatta kapeutumisesta seuraaviin ongelmiin. Näitä kysymyksiä olen käsitellyt äskettäin muissa yhteyksissä. Sitä paitsi minulle varattu aika on käytetty, joten en koettele jaksamistanne tämän enempää.

Kun kyseessä on tärkeä poikkiammatillinen tapaaminen, on kuitenkin lopuksi syytä korostaa hyvän oikeudenkäyntikulttuurin merkitystä myös työssä jaksamisen kannalta. Toimimme eri tehtävissä ja erilaisissa rooleissa, mutta korkeatasoisen ammatillisen kulttuurin ja hyvien prosessikäytäntöjen vaaliminen ei ole ristiriidassa noiden roolien kanssa. Sitä vastoin sillä on osaltaan suuri vaikutus myös hyvinvointiin työssä.

Onnittelen Asianajajaliittoa 90. merkkivuotensa johdosta. Asianajajaliiton tapaohjeiden modernisointihankkeen valmistuminen on oiva tapa juhlistaa merkkivuotta.

Alussa mainitsemani uudenvuodentoivotuksen hengessä toivotan teille kaikille ehtymätöntä energiaa. Niin ikään toivotan kaikille osanottajille antoisaa ja virkistävää asianajajapäivää sekä liitolle jäsenineen hyvää ja menestyksellistä juhlavuotta.