KKO:2009:6

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Keravalla työssä olleen A:n työ oli päättynyt 17.6.2005 kello 19.30, jonka jälkeen hän oli aloittanut tavanomaisesti käyttämänsä reitin mukaisen työmatkan työpaikkakunnalta asuinpaikkakunnalleen Järvenpäähän. Ensimmäinen juna, johon A oli ehtinyt työnsä päättymisen jälkeen ja joka oli pysähtynyt Järvenpäässä lähimpänä hänen asuntoaan, oli lähtenyt Keravan asemalta kello 20.11. A oli työnsä päätyttyä mennyt suoraan Keravan asemalle odottamaan junaa. Junaa odottaessaan hän oli juonut Keravan asemalla olutta. A oli noussut Keravalla junaan kello 20.11 ja jäänyt pois junasta Järvenpään asemalla kello 20.20. A oli lähtenyt kävelemään asemalta asunnolleen pitkin kevyen liikenteen väylää, jossa hänet oli noin kello 20.20 pahoinpidelty.

Keskinäisen Vakuutusyhtiön Fennian päätös 27.9.2005

Vakuutusyhtiö ei maksanut A:lle tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta, koska se katsoi, että ilmoitettu pahoinpitely ei ollut sattunut työstä johtuvissa olosuhteissa työmatkalla. Ottaen huomioon A:n työmatkan tavanomainen kesto, aika työpäivän päättymisen ja pahoinpitelyn sattumisen välillä sekä silminnäkijän lausunto, jonka perusteella voitiin katsoa, että A oli työpäivän jälkeen poikennut omille asioilleen, vakuutusyhtiö katsoi, että vahinkotapahtuman sattuessa ajallinen yhteys työpäivän päättymiseen oli katkennut. Vakuutusyhtiö katsoi, että pahoinpitely 17.6.2005 ei ollut sattunut tapaturmavakuutuslain edellyttämällä tavalla työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa siten, että siihen johtaneet seikat olisivat olleet olennaisessa syy-yhteydessä työhön. Kyse ei ollut ollut myöskään sellaisesta työmatkaan liittyneestä lisääntyneestä riskistä, että sillä perusteella olisi ollut oikeus korvaukseen.

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 5.4.2006

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta katsoi A:n työmatkasta esitetyn selvityksen perusteella, että pahoinpitely 17.6.2005 oli sinänsä tapahtunut hänen työmatkallaan. A oli matkustanut Keravalta Järvenpäähän ensimmäisellä mahdollisella junalla, eikä työmatkareitin ollut esitetty poikenneen hänen tavanomaisesti käyttämästään reitistä. Ottaen huomioon, että A oli joka tapauksessa joutunut odottamaan junaa Keravalla, ei sillä seikalla, että A oli nauttinut olutta junaa odottaessaan ollut merkitystä arvioitaessa ajallista yhteyttä A:n työajan päättymiseen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voitu myöskään arvioida, että A:n nauttimat oluet olisivat myötävaikuttaneet pahoinpitelytapahtumaan. Pahoinpitely oli kuitenkin tapahtunut kesäaikaan noin kello 20.20, eikä sen ollut esitetty tapahtuneen erityisen syrjäisessä paikassa. Näillä perusteilla muutoksenhakulautakunta katsoi, että vaikkakin pahoinpitely oli tapahtunut A:n työmatkalla, riski joutua pahoinpidellyksi ei ollut lisääntynyt työmatkan olosuhteiden johdosta, eivätkä hallituksen esityksessä (HE 324/1992 vp) selostetut, oikeuskäytännössä vakiintuneet tapaturmavakuutuslain 4 a §:n soveltamisedellytykset siten täyttyneet.

Vakuutusoikeuden päätös 13.11.2007

Vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen.

Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Olli Olanterä, Annukka Suvioja, Juhana Ritola, joka myös esitteli asian, Minna Etu-Seppälä ja Nikolas Elomaa (eri mieltä).

Jäsen Elomaa lausui: Katson A:han työmatkalla kohdistuneen pahoinpitelyn tapaturmavakuutuslain nojalla korvaukseen oikeuttavaksi työtapaturmaksi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että vakuutusyhtiö velvoitetaan maksamaan hänelle tapaturmavakuutuslain mukaiset korvaukset työmatkalla sattuneen pahoinpitelyn johdosta.

Vakuutusyhtiö antoi A:n muutoksenhakemuksen johdosta siltä pyydetyn vastauksen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n työn päätyttyä Keravalla perjantaina 17.6.2005 kello 19.30 hän oli lähtenyt palaamaan kotiinsa Järvenpäähän tavanomaista työmatkareittiään. Saavuttuaan Keravalta kello 20.11 lähteneellä junalla kotiasemalleen Järvenpään Saunakallioon ja jäätyään siellä junasta pois A oli ollut kävelemässä lyhintä reittiä asunnolleen, kun hänet oli noin kello 20.20 pahoinpidelty.

2. A on hakenut vakuutusyhtiöltä korvauksia pahoinpitelystä aiheutuneista vammoista tapaturmavakuutuslain perusteella. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n pahoinpitely tapahtunut työstä johtuvissa olosuhteissa matkalla työpaikalta asuntoon, ja mikäli vastaus tähän kysymykseen on myöntävä, onko hänelle aiheutuneet vammat korvattava tapaturmavakuutuslain perusteella huomioon ottaen, että ne ovat aiheutuneet pahoinpitelystä eivätkä tapaturmasta.

Työstä johtuvat olosuhteet

3. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin mukaan työtapaturmalla tarkoitetaan tapaturmaa, joka aiheuttaen vamman tai sairauden on kohdannut työntekijää muun muassa 1) työssä tai 2) työstä johtuvissa olosuhteissa a) työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella, b) matkalla asunnosta työpaikalle tai päin vastoin taikka c) hänen ollessaan työnantajan asioilla.

4. A on siis matkustanut työpaikkakunnalta asuinpaikkakunnalleen ensimmäisellä mahdollisella junalla, johon hän on työnsä päättymisen jälkeen voinut ehtiä. A on mennyt työpaikaltaan suoraan asemalle odottamaan junaa ja asuinpaikkakuntansa asemalle saavuttuaan lähtenyt välittömästi kulkemaan lyhintä mahdollista reittiä asunnolleen. Kysymyksessä on ollut A:n työmatkalla normaalisti käyttämä reitti. Vaikka A on junaa asemalla odottaessaan nauttinut olutta, tästä ei ole aiheutunut viivästystä hänen kotimatkaansa eikä sellaista poikkeamaa hänen tavanomaiseen työmatkaansa, että työmatkan ja työpäivän päättymisen välinen ajallinen ja välitön yhteys olisi katkennut. Näin ollen A on 17.6.2005 pahoinpidelty tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetulla matkalla työpaikalta asuntoon.

Pahoinpitelystä aiheutuneen vamman korvaaminen tapaturmavakuutuslain 4 a §:n perusteella

5. Tapaturmavakuutuslain 4 a §:n mukaan sovelletaan sitä, mitä tuossa lainkohdassa ja muualla laissa säädetään työtapaturmasta, myös sellaiseen vammaan tai sairauteen, joka on aiheutunut työntekijälle 4 §:n 1 momentin 1 - 3 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa pahoinpitelystä tai muusta toisen henkilön tahallisesta teosta.

6. Säännöksellä on tapaturmavakuutuksen korvauspiiriä laajennettu niin, että vakuutuksesta korvataan työtapaturmien lisäksi toisen henkilön tahallisesti, esimerkiksi pahoinpitelemällä työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa aiheuttamat vammat ja sairaudet. Tapaturmavakuutuslain 4 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 324/1992 vp s. 3) on todettu, että jo aikaisemmin tapaturmavakuutuksen korvaussuoja oli oikeuskäytännössä eräissä tapauksissa ulotettu perinteisen tapaturman käsitteen ulkopuolelle tilanteissa, joissa vahingon aiheuttanut teko oli korostetusti syy-yhteydessä työn suorittamiseen. Korostuneen syy-yhteysvaatimuksen vuoksi korvaussuojan ulkopuolelle oli kuitenkin jäänyt tilanteita, joissa tahallinen teko ei liittynyt suoranaisesti työtehtävien suorittamisvelvollisuuteen, mutta joissa tekoon johtaneet seikat olivat muutoin olennaisessa yhteydessä työhön tai työstä johtuviin olosuhteisiin. Hallituksen esityksen mukaan (s. 6) säännöksellä pyrittiin siihen, että työssäkäymiseen liittyvä lisääntynyt riski vahingoittua tapaturman tai siihen läheisesti rinnastettavan tapahtuman seurauksena tulisi lainsäädännöllisesti kaikilta osin saman ja yhtenäisen korvaussuojan alaiseksi. Edelleen todettiin (s. 7), että tapaturmavakuutuksen korvaussuoja ulottuisi myös työmatkoihin, jos riski joutua pahoinpitelyn kohteeksi on lisääntynyt esimerkiksi työmatkan myöhäisen ajankohdan taikka työpaikan tai asunnon syrjäisen sijainnin vuoksi. Tavanomaisissa olosuhteissa kuten päiväsaikaan asutuskeskuksessa suoritettuun työmatkaan ei korvaussuoja hallituksen esityksen mukaan tältä osin yleensä ulottuisi.

7. Korkein oikeus toteaa, että tapaturmavakuutuskorvauksen myöntämis- ja epäämisperusteista on säädetty tapaturmavakuutuslaissa. Siitä ei ilmene, että oikeus tapaturmakorvaukseen työmatkalla sattuneen pahoinpitelyn seurauksena rajoittuisi vain edellä mainittuihin lain perusteluissa todettuihin erityisen riskialttiisiin tilanteisiin. Sen sijaan lain 4 a §:n mukaan pahoinpitelystä aiheutuneen vamman korvaamisessa on noudatettava, mitä lain 4 §:n 1 momentin 1 - 3 kohdassa on työtapaturmien korvaamisesta säädetty. Viimeksi mainitun säännöksen 2 kohdan nojalla työmatkalla sattuneet tapaturmat korvataan riippumatta siitä, onko työntekijän riski joutua työmatkallaan tapaturman kohteeksi jostakin syystä mahdollisesti ollut tavanomaista suurempi vai ei.

8. Sanottujen säännösten mukaan työmatkalla tapahtuneesta pahoinpitelystä työntekijälle aiheutuneiden vammojen korvattavuuden kannalta merkitystä ei siten ole sillä, onko työntekijän riski joutua pahoinpitelyn kohteeksi työmatkan olosuhteiden vuoksi jotenkin lisääntynyt. Näin ollen ja ottaen huomioon lain tältä osin yksiselitteinen sanamuoto A:n oikeutta tapaturmakorvaukseen ei ole voitu rajoittaa sillä lain perusteluista ilmenevällä ja alempien asteiden mainitsemalla perusteella, ettei A:n riski joutua pahoinpidellyksi ollut työmatkan olosuhteiden vuoksi lisääntynyt.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden päätös kumotaan. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia määrätään suorittamaan A:lle lainmukainen korvaus 17.6.2005 sattuneesta pahoinpitelystä aiheutuneiden vammojen johdosta. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Timo Esko, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Johanna Palovaara.