Etusivu -
Ennakkopäätökset -
KKO:2009:23
KKO:2009:23Tapaturmakorvaus - Työstä johtuvat olosuhteet
Diaarinumero: VA2008/140 Esittelypäivä: 11.12.2008 Taltionumero: 740 Antopäivä: 3.4.2009
Työntekijälle oli varattu puhelimitse aika työterveyslääkärin vastaanotolle työuupumusoireiden vuoksi. Matkalla vastaanotolle työntekijä oli kaatunut ja loukannut oikean jalkansa. Tapaturman katsottiin sattuneen tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla työstä johtuvissa olosuhteissa.
TapVakL 4 § 1 mom 2 kohta
Asian aikaisempi käsittely
Asian tausta
Saara A oli 20.12.2004 soittanut työpaikkansa työterveyshoitajalle ja kertonut itkuisena työuupumuksestaan. Puhelinkeskustelun johdosta A:lle oli varattu aika työterveyslääkärin vastaanotolle työuupumusoireiden vuoksi. A oli jo ollut aiemmin sairauslomalla työuupumuksen johdosta. A oli kaatunut ja loukannut oikean jalkansa 23.12.2004 matkalla edellä sovitulle työterveyslääkärin vastaanotolle.
Vakuutusyhtiön päätös 6.10.2005
Vakuutusyhtiö epäsi A:lta tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauksen katsoen, että kaatuminen matkalla käynnille työterveyshuollossa ei ollut sattunut työssä, eikä työstä johtuvissa olosuhteissa. Käynti ei liittynyt työnantajan määräämään terveystarkastukseen eikä kysymyksessä ollut aikaisemmin sattuneen työtapaturman hoitamiseksi tehtävä käynti. Näissä olosuhteissa käynti ei ollut tapahtunut työaikana, vaan A:n omalla ajalla.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 18.10.2006
A haki muutosta tapaturmalautakunnalta (nykyisin tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta). Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta katsoi päätöksessään, että A oli ollut tapaturman sattuessa matkalla lääkäriin työhön liittyvän sairauden vuoksi, joten tapaturma oli kohdannut A:ta työstä johtuvissa olosuhteissa ja näin ollen A:lla oli oikeus tapaturmavakuutuslain mukaiseen korvaukseen työtapaturman johdosta.
Vakuutusoikeuden päätös 8.4.2008
Vakuutusoikeus, jolta vakuutusyhtiö haki muutosta, ei muuttanut tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä.
Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Eeva Wahlberg, Annukka Suvioja, Antti Tapanila, Timo Sarparanta (eri mieltä) ja Jukka Heikkerö. Esittelijä Antti Tapanila.
Eri mieltä ollut jäsen Sarparanta katsoi, että valitus tuli hyväksyä, koska tapaturma ei ollut sattunut korvatusta tapaturmasta, ammattitaudista tai muusta erityistilanteesta, kuten pakollisesta työterveystarkastuksesta johtuvasta lääkärissä tai työterveysasemalla käynnistä, joihin korvattavuus tällaisessa tapauksessa tulisi rajata.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan vakuutusyhtiö vaati, että vakuutusoikeuden päätös kumotaan kokonaisuudessaan.
A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
1. A on vahingoittunut tapaturmaisesti ollessaan kesken työpäivän matkalla työterveyslääkärin vastaanotolle. Vastaanottokäynnin syynä ovat olleet A:n työuupumusoireet.
2. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin mukaan työtapaturmalla tarkoitetaan tapaturmaa, joka aiheuttaen vamman tai sairauden on kohdannut työntekijää muun muassa 2) työstä johtuvissa olosuhteissa a) työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella, b) matkalla asunnosta työpaikalle tai päin vastoin taikka c) hänen ollessaan työnantajansa asioilla.
3. Vakuutusyhtiö on myöntänyt, että työaikana tehty matka työpaikalta lääkäriasemalle on rinnastettavissa edellä mainitun säännöksen a - c kohtien tilanteisiin. Näin ollen asiassa on ratkaistavana, onko A:lle sattunut tapaturma kohdannut häntä työstä johtuvissa olosuhteissa.
4. Jos lääkäriasemalla käynnin syynä ei ole ollut työssä saadun vamman tai työperäisen sairauden hoito, tapaturmaa ei oikeuskäytännössä ole pidetty edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettuna työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa sattuneena työtapaturmana (KKO 1995:138). Oikeuskäytäntö ei kuitenkaan anna johtoa sen arvioimiseksi mitä työssä saadulla vammalla tai työperäisellä sairaudella on tapaturmavakuutuskorvauksen edellytyksenä tarkoitettava.
5. A:n lääkärissäkäynnin syynä ovat olleet hänen työpaikalla ilmenneet selvät ja vakavat työuupumukseen viittaavat oireet. Työuupumus on nimenomaan työhön liittyvien rasitustekijöiden johdosta syntynyt uupumistila. Sen vaikutukset työntekijän vointiin saattavat olla yhtä voimakkaita ja samankaltaisia kuin eräiden sairauksien. Työuupumuksen hoito voi edellyttää lääketieteellistä asiantuntemusta. Korkein oikeus katsoo, että työuupumusta voidaan pitää työstä johtuvana, sairauteen rinnastettavana tilana. Myös työuupumuksesta johtuvalla lääkärissäkäynnillä sattuneen tapaturman on sen vuoksi perusteltua katsoa syntyneen työstä johtuvissa olosuhteissa.
6. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n tapaturma on sattunut tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla työstä johtuvissa olosuhteissa.
Päätöslauselma
Vakuutusoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Juha Häyhä ja Ilkka Rautio. Esittelijä Mira Koivumaa.
|