Presidentti Pauliine Koskelon puhe sisäasiainministeriön 200-vuotisjuhlassa 8.5.2009

Arvoisat ministerit, ärade ministrar,
arvoisa kansliapäällikkö, ministeriön muu johto ja henkilöstö,
hyvät kutsuvieraat

Kuluva vuosi on maamme kansallisen keskushallinnon historian merkkivuosi. Autonomian ajan alku merkitsi alkua myös oman hallintorakenteen luomiselle.

Sisäasiainministeriö juontaa juurensa hallituskonseljin talousosastoon ja sen kansliatoimituskuntaan, sittemmin senaatin siviilitoimituskuntaan. Korkein oikeus puolestaan juontaa juurensa ensin hallituskonseljin ja sitten senaatin oikeusosastoon. Merkkivuosi on siten yhteinen sekä tänään juhlivalle ministeriölle että ylimmälle lainkäytölle.

Tämä yhteinen historiamme kertoo siitä tosiasiasta, että niin sisäasiain hallinnossa kuin oikeuslaitoksessakin on kysymys valtion klassisten ydintehtävien hoidosta. Vuosisataiset juuret kuvastavat siten edustamiemme toimialojen pysyvyyttä. Samalla historian kaaren tarkastelu on kuitenkin erityisen kiintoisaa ja tärkeääkin juuri siksi, että se kiinnittää huomion niihin muutoksiin, joita toimenkuvissa on yhteiskunnan kehityksen ja murrosten myötä tapahtunut.

Perinteinen lähestymistapa tiivistyi avainsanoihin ”laki ja järjestys”. Kuten tunnettua, autonomian historiallisesti tärkeisiin elementteihin kuului Ruotsin vallan aikaisen lainsäädännön säilyminen voimassa. Valtiollisen yhteyden katkeaminen ei merkinnyt oikeusperinteen katkeamista. Vuoden 1734 laki pysyi. Erityisesti lain ja järjestyksen toimialaa tarkasteltaessa on tässä yhteydessä kuitenkin syytä muistaa, että silloinen rangaistuskaari oli erittäin ankara laajalle ulotettuine kuolemanrangaistuksineen, kovennettuine kuolemanrangaistuksineen, elinkautisineen jne. Itse asiassa silloinen laki oli niin kova, ettei sitä käytännössä voitu sellaisenaan soveltaakaan, vaan hovioikeuksissa noudatettiin ns. leuteraatiota, joka tarkoitti rangaistusten lieventämistä rikosolosuhteiden perusteella siitä, mitä laki varsinaisesti edellytti. Rikoksia sinänsä ankara laki ei onnistunut ehkäisemään. Historian muistelu on tässäkin suhteessa valaisevaa.

Nykyäänkin lain ja järjestyksen ylläpito on luonnollisesti valtion tärkeä tehtävä. Tapamme hahmottaa asioita on kuitenkin olennaisesti toisenlainen. Sisäinen turvallisuus nähdään osana hyvinvointia ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Samalla ymmärretään, että huolenpito niistä on paljon laajempi kysymys kuin lain ja järjestyksen valvonta. Edelleen toki esiintyy uskoa siihen, että sisäinen turvallisuus hoituisi parhaiten mahdollisimman ankaralla rikoslainkäytöllä, mutta silloin on kyse paljolti toiveajattelusta – kukapa ei soisi vaikeiden yhteiskunnallisten kysymysten ratkeavan jotenkin ”yksinkertaisesti” - eikä koetellun kokemuksen tukemasta näkökannasta. Etenkin viime aikojen järkyttävät ja ennennäkemättömät kouluympäristön tragediat teroittavat mieliimme sen, kuinka monitahoisia sisäisen turvallisuuden kysymykset ovat ja kuinka kiinteästi ne ovat yhteydessä yleisen hyvinvoinnin tilaan sekä vallitsevan yhteiskunnallisen ja sosiaalisen kulttuurin ilmiöihin ja ongelmiin. Sisäinen turvallisuus on kiinni paljosta muustakin kuin klassisesta rikosoikeudenhoidosta lain ja järjestyksen nimissä.

Yhteiskunnallisten näkemysten ohella myös käsitys yksilön asemasta on kokenut suuren muutoksen. Sitä ilmentää erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien läpimurto ja korostunut merkitys, joka on näkynyt etenkin parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.
Tänään historiaansa juhlivalla toimialalla yhteisön ja yksilön välinen suhde jännitteineen on aivan erityisesti polttopisteessä. Yhteiskunnan intressi sisäisen turvallisuuden hoitamiseksi sekä lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi edellyttää ainakin viime kädessä pakkovallan käyttöä, joka on kyettävä tarkoin sovittamaan yhteen yksilölle kuuluvien, perus- ja ihmisoikeuksina suojattujen oikeusturvatakeiden kanssa.

Kuluvalla vuosikymmenellä olemme konkreettisesti nähneet, kuinka suuriin haasteisiin ja koetuksiin tässä saatetaan joutua. Terrorismin vastaiset toimet ovat nostaneet nämä kysymykset pintaan kärjistyneellä tavalla, mutta vastaava jännite on läsnä muillakin tasoilla. Oikeusvaltion puolustaminen oikeusvaltion keinoin, sisäisen turvallisuuden hoito yksilön oikeuksia kunnioittaen – siinä on tämän päivän tärkeä ydintehtävä, joka asettaa järjestelmän toimintakyvylle ja toimintatavoille ison haasteen ja korkeat vaatimukset.

Yhteiskunnallisen kehityksen myötä esimeriksi kriminaalipolitiikassa on tapahtunut paljon muutakin sisällöllistä murrosta. Perinteisten oikeushyvien – henki, terveys, omaisuus jne - lisäksi rikoslain ja rikosoikeudenhoidon keinoin suojataan nykyisin monia muitakin oikeushyviä, intressejä ja arvoja, kuten ympäristöä, talouden ja markkinoiden toimintaedellytyksiä sekä ihmisten fyysistä ja henkistä koskemattomuutta, ihmisarvoa ja syrjimättömyyttä. Sisäisen turvallisuuden hoidon tehtäväkenttä ja sisällöllinen toimenkuva ovat tässäkin suhteessa laventuneet kattamaan yhteiskunnan ja yksilöiden hyvinvoinnin edellytyksiä sangen laaja-alaisella ja samalla varsin haastavalla tavalla.

Maailman muutosta heijastelee vahvasti myös ministeriön se toimiala, joka liittyy maahanmuuttoon. Tehtäväkentän skaala ja merkitys niin tänne saapuvien ihmisten kannalta kuin oman, vastaanottavan yhteiskuntamme kannalta ovat tänään aivan toiset kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vastuu perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta liittyy hyvin kiinteästi myös tähän toimialaan.

Alussa mainituin tavoin kuluva vuosi on tärkeiltä osin kansallisten instituutioiden historian merkkipaalu. Instituutioita juhlittaessa on aina olennaista korostaa, että ne eivät ole olemassa itseään vaan ihmisiä ja yhteiskuntaa varten. Samalla on erityisen ajankohtaista kiinnittää huomio siihen, että ihmisten perus- ja muiden oikeuksien toteuttaminen edellyttää toiminnallisesti vahvoja instituutioita sekä vahvaa ja aitoa sitoutuneisuutta toimintakykyisen ja tehtävien tasalla olevan julkisen koneiston rakentamiseen ja ylläpitoon.

Meillä esiinnytään mieluusti perus- ja ihmisoikeuksien puolestapuhujina, tasavertaisen oikeusvaltion lipunkantajina jne. Näissä asioissa tarvitaan kuitenkin paljon enemmän vakavaa ja arkista puolesta tekemistä kuin helppoa ja hurskasta puolesta puhumista. Julkishallinnossakin käytetään paljon aikaa strategioiden laatimiseen, mutta strategioiden arvo on kokonaan sen varassa, johtavatko ne oikeisiin tekoihin. Suomalaisia pidetään ”no nonsense” –tyyppeinä, mutta nykyisin herää toisinaan epäilys siitä, onko asioihin tarttumisen ja tosissaan tekemisen hyve sittenkään meillä oikeassa kurssissa. Etenkään perusoikeuksia ei saa samastaa eikä sekoittaa hyviin aikomuksiin. Perusoikeudet ovat yhteiskuntaa sitova velka kansalaisille, josta valtio on ottanut vastatakseen ylimmällä mahdollisella normitasolla. Sen velan hoitoon on toimet sovitettava.

Konkreettinen esimerkki tästä problematiikasta ovat viime vuosina ja päivänkohtaisestikin paljon esillä olleet oikeusturvan ja oikeudenkäyntien keston ongelmat. Ihmisten perusoikeudet eivät toteudu, koska järjestelmä ei ole tehtäviensä tasalla. Se on vakava asia, jonka korjaamiseen on panostettava tosissaan. Ongelma koskee ja koskettaa rikosoikeudenhoidon ketjua kokonaisuudessaan. Siksi se on akuutti yhteinen asia sisäasiainhallinnolle ja oikeushallinnolle – valtiovarainministeriön ja sen myötä koko valtioneuvoston vastuuta unohtamatta. Julkisuudessa näyttää valitettavasti siltä kuin päällimmäisenä huolena ei olisi ihmisten oikeusturvan puutteellisuus, vaan se, että epäkohta tahraa Suomen ulkoista mainetta. Tällaista asennoitumista on vaikea pitää kunnioitettavana. Tässäkin asiassa on tärkeintä itse ongelman eikä imagon hoito. Asiassa tarvitaan johtajuutta eikä puolustelua. Rohkenenkin toivoa, että juhlavuoden kunniaksi oikeusturvan hoidossa päästään aidosti eteenpäin.

Niin poliisiylijohtaja kuin me oikeuslaitoksen edustajatkin olemme korostaneet samoja asioita koko oikeusketjun toimintakyvyn ja tehokkuuden turvaamiseksi. Oikeusturvavelvoitteet sitovat valtiota kaikissa oloissa eivätkä hallinnonalarajat tai rahapulat kelpaa anteeksiantoperusteiksi. Olisikin tarpeen, että sisä- ja oikeusministerit joukkoineen yhdistäisivät voimansa, jotta asioihin valtioneuvoston taholla saataisiin oikea ote. Kuten sanottu, ryhdistäytyminen oikeusturvajärjestelmän kuntoon saattamisessa olisi hieno tapa juhlistaa valtioneuvoston merkkivuotta, onhan kysymys erään valtion ydintoiminnon saamisesta perustuslain edellyttämään tilaan.

Såväl polisledningen som vi från rättsväsendets sida har framhållit samma saker när det gäller det angelägna i att trygga hela rättskedjans funktionsförmåga och effektivitet. Skyldigheten att garantera människors rättsskydd binder staten under alla omständigheter, varken administrativa gränser eller resursbrist duger som ursäkt. Därför skulle det vara påkallat att inrikes- och justitieministrarna med sina trupper skulle samla sina krafter för att se till att man inom statsrådet får ett sådant grepp om dessa saker som är och redan länge har varit i behovet. Som sagt skulle en uppryckning på detta område vara ett fint sätt att hedra statsrådets märkesår – det handlar ju om att se till att en av statens kärnfunktioner kan skötas i enlighet med grundlagens krav.

Arvoisa juhlaväki –
Kuluneiden kahden sadan vuoden aikana Suomi on kehittynyt valtavasti, kokenut ja voittanut suuria vastoinkäymisiä, nostanut ja jalostanut kansastaan esiin mittavaa henkistä voimaa ja yhteistoiminnan kykyä, saavuttanut niiden avulla paljon ja onnistunut luomaan ihmisille runsaasti hyvän elämän edellytyksiä. Tärkeä osansa tässä tarinassa on ollut sillä institutionaalisella rakenteella, jonka juuret ovat autonomian ajassa ja jota kehittämällä ja ajanmukaistamalla on vähitellen luotu kansalaisia ja yhteiskuntaa monipuolisesti palveleva julkinen sektori. Paljossa olemme tässä edellä monia muita yhteiskuntia – mutta emme kaikessa, mihin on edelläkin viitattu.

Myös institutionaaliset rakenteet ovat niissä toimivien ja niitä kehittävien ihmisten varassa. Rehellinen, tunnollinen, vastuuntuntoinen, isänmaan asialle omistautunut ja yhä osaavampi virkakunta on ollut ja tulee vastaisuudessakin olemaan Suomelle tärkeä voimavara. Ymmärrämme tämän asian arvon helposti katsomalla maita, joissa tilanne on huonommalla tolalla. Poliittisen johtajuuden vaatimukset ja odotukset ovat niin ikään suuret.

Vanha sanonta ”noblesse oblige” on muunnettavissa tähän yhteyteen muodossa ”potentiaali velvoittaa”. Potentiaali velvoittaa meitä vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin niin, että pari sataa vuotta sitten taipaleensa aloittanut kansakuntamme saa meiltä julkisen vallan palvelijoilta mitä se tarvitsee ja on oikeutettu odottamaan.

Hyvät kuulijat,
toivotan sisäasiainhallinnolle ja kaikille teille, joiden varassa se toimii, antoisaa juhlapäivää sekä onnea, tarmoa, innostusta ja menestystä kaikkiin edessä oleviin töihin ja vaiheisiin.