Korkein oikeus
Sivukartta    Opaste    Tulosta

 | Ajankohtaista  | Tehtävät  | Ennakkopäätökset  | Lausunnot  | Puheet  | Tietoiskuja  | Jäsenet  | Linkit  | Yhteystiedot
Etusivu -  Ennakkopäätökset -  KKO:2009:36

KKO:2009:36

Heitteillepano
Kuolemantuottamus

Diaarinumero: R2008/74
Esittelypäivä: 15.1.2009
Taltionumero: 987
Antopäivä: 13.5.2009

A ja B, jotka olivat seurustelleet noin vuoden asumatta kuitenkaan yhdessä, olivat viettäneet päivän A:n asunnossa ja menneet illalla yhdessä saunomaan taloyhtiön saunaan. Saunomisen jälkeen A oli lähtenyt asuntoonsa, ja vahvassa juopumustilassa ollut B oli tällöin jäänyt löylyhuoneeseen. A oli palannut melko pian hakemaan B:tä. Saunatiloihin johtava ovi oli tällä välin lukkiutunut, eikä A ollut saanut yhteyttä B:hen. B oli seuraavana aamuna löytynyt löylyhuoneesta kuolleena lämpöhalvauksen seurauksena. Kysymys siitä, oliko A syyllistynyt heitteillepanoon ja kuolemantuottamukseen.

RL 3 luku 3 § 2 mom
RL 21 luku 8 §
RL 21 luku 14 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus ja vastaus Pieksämäen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati Nora A:lle rangaistusta heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta seuraavasti:

Heitteillepano

Nora A oli 3. - 4.9.2005 jättänyt avuttomaan tilaan Jarkko B:n, josta hän oli ollut velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttanut vaaraa Jarkko B:n hengelle ja terveydelle. Jarkko B oli lauantaiaamuna 3.9.2005 tullut Nora A:n vieraaksi tämän kerrostaloasuntoon. Nora A ja voimakkaasti juopunut Jarkko B olivat noin kello 20.30 menneet yhdessä taloyhtiön saunaan. Ennen kello 22 Nora A oli poistunut saunatiloista ja vienyt saunomisvälineitä asuntoonsa. Tällöin Jarkko B oli jäänyt löylyhuoneen lauteitten alimmalle askelmalle. Nora A:n palatessa saunalle saunatiloihin vievä ulko-ovi oli aikalukituksella kello 22 lukkiutunut. Nora A oli palannut takaisin asuntoonsa. Jarkko B oli sunnuntaina 4.9.2005 noin kello 10 löytynyt löylytilan lauteitten jalkatasanteelta kuolleena. Voimakkaasti juopunut Jarkko B oli kuollut lämpöhalvauksen seurauksena.

Kuolemantuottamus

Nora A oli 3. - 4.9.2005 edellä kerrotuin tavoin jättämällä voimakkaasti juopuneen Jarkko B:n selviytymään yksin lukitussa saunatilassa huolimattomuudesta aiheuttanut Jarkko B:n kuoleman.

Jarkko B:n äiti Pirjo K yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja toissijaisesti vaati Nora A:lle rangaistusta pelastustoimen laiminlyönnistä seuraavasti:

Pelastustoimen laiminlyönti

Nora A oli tietäen Jarkko B:n olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa ollut antamatta tai hankkimatta tälle sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voitiin häneltä edellyttää. Nora A oli saattanut voimakkaassa humalatilassa olevan Jarkko B:n kuumaan saunaan ja poistuttuaan itse saunasta jättänyt Jarkko B:n saunatiloihin seurauksin, että lähimmän 12 tunnin kuluessa Jarkko B oli menehtynyt. Nora A:lla olisi ollut mahdollisuus auttaa itsekin Jarkko B:tä, mutta sen lisäksi hänellä olisi ollut mahdollisuus saada joutuisaa ulkopuolista apua.

Nora A kiisti rangaistusvaatimukset ja vaati niiden hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 29.11.2006

Käräjäoikeus, asiassa esitettyä näyttöä ensin selostettuaan, totesi johtopäätöksenään, että Nora A:n lähtiessä saunasta asuntoonsa Jarkko B oli jäänyt saunan löylyhuoneeseen. Jarkko B oli istunut tuolloin lauteiden alimmalla askelmalla. Jarkko B ei ollut ollut liikunta- tai toimintakyvytön. Jarkko B oli itse vetänyt saunan oven kiinni. Nora A:n tarkoituksena oli ollut tulla hakemaan Jarkko B saunasta ilmeisesti sen vuoksi, ettei tämä loukkaisi itseään saunatiloissa tai portaissa. Nora A ei ollut näissä olosuhteissa jättänyt Jarkko B:tä avuttomaan tilaan. Jarkko B:llä oli ollut mitä ilmeisemmin mahdollisuus poistua löylyhuoneesta pesu- tai pukuhuoneeseen. Asiassa ei ollut perusteita lähteä siitä, että Jarkko B ei humalatilastaan huolimatta olisi voinut tai kyennyt poistumaan löylyhuoneesta.

Saunan kiuas oli mennyt pois päältä kello 22. Yleisen elämänkokemuksen perusteella oli arvioitavissa, että saunan löylyhuone jäähtyi varsin nopeasti kiukaan sulkemisen jälkeen. Jarkko B oli jäänyt saunan löylyhuoneeseen suhteellisen lyhyeksi aikaa kiukaan olleessa vielä toiminnassa. Näissä olosuhteissa Jarkko B:n menehtyminen oli varsin ennalta arvaamaton seuraus. Nora A:n voitiin katsoa mieltäneen Jarkko B:lle aiheutuvan vaaran niin vähäiseksi, ettei tahallisuuskynnyksen voitu katsoa ylittyneen.

Nora A:n ei voitu katsoa suhtautuneen tilanteeseen myöskään välinpitämättömästi. Nora A oli selvästikin punninnut mielessään vaaran olemassaoloa ja tullut siihen tulokseen, ettei vähäistä suurempaa vaaraa ollut. Nora A:n asunnossa ollut Jarkko B:n eno Jukka K oli myös todennut Nora A:lle, ettei Jarkko B:llä ollut hätää. Saunatiloja ei voitu pitää sillä tavoin vaarallisena paikkana, jossa henkilön voitaisiin katsoa olevan avuttomassa tilassa. Nora A ei myöskään ollut ollut tietoinen siitä, että Jarkko B oli ollut hengenvaarassa tai vakavassa terveydenvaarassa.

Asiassa oli näin ollen jäänyt näyttämättä, että Nora A olisi syyllistynyt heitteillepanoon tai kuolemantuottamukseen taikka toissijaisesti pelastustoimen laiminlyöntiin. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Martti Paavola ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 15.11.2007

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Pirjo K valittamalla saattoi jutun, pääkäsittelyn toimitettuaan arvioi asiassa esitettyä näyttöä samalla tavoin kuin käräjäoikeus eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Helena Lindgren ja Sisko Heimonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Pirjo K:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan Pirjo K vaati, että Nora A tuomitaan rangaistukseen ensisijaisesti heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta sekä toissijaisesti pelastustoimen laiminlyönnistä.

Nora A antoi valituksen johdosta häneltä pyydetyn vastauksen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tapahtumatiedot

1. Jarkko B on ollut 3.9.2005 Nora A:n asunnossa yhdessä enonsa kanssa. Kaikki kolme ovat päivän aikana nauttineet alkoholia, Nora A vähemmän kuin muut. Illalla Jarkko B on Nora A:n mukaan halunnut välttämättä lähteä saunomaan Nora A:n saunavuorolla taloyhtiön saunaan. Nora A ja Jarkko B ovat lähteneet noin kello 20.30 yhdessä saunomaan. Nora A on käräjäoikeudessa kertonut, että Jarkko B oli ollut saunaan mentäessä alkoholin vaikutuksen alainen ja että hän oli joutunut jonkin verran tukemaan Jarkko B:tä talon portaikossa, mutta että Jarkko B oli kuitenkin itse kävellyt saunatiloihin.

2. Nora A:n mukaan saunomiseen ja peseytymiseen on kulunut aikaa runsas tunti. Peseytymisen jälkeen Jarkko B on istunut löylyhuoneessa lauteiden alimmalla osalla ja vetänyt löylyhuoneen oven kiinni. Nora A on tuolloin kellon ollessa jonkin verran vajaa 22 vienyt saunomisvälineet asuntoonsa ja palannut hieman kello 22:n jälkeen hakemaan Jarkko B:tä. Saunatiloihin johtava ovi on ollut tällöin lukossa, eikä Nora A ole päässyt sisään. Nora A on käynyt saunatilojen ovella usean kerran yöllä ja seuraavana aamuna. Nora A on kertonut koputelleensa käynneillään saunatilojen oveen ja ikkunaan, mutta Jarkko B ei ollut reagoinut koputteluun eikä Nora A ollut saanut häneen yhteyttä. Noin kello 10 Nora A on mennyt talonmieheltä saamansa avaimen avulla saunatiloihin. Jarkko B on tuolloin maannut kuolleena löylyhuoneen keskimmäisellä lauteella. Löylyhuoneen ovi on ollut raollaan.

3. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauslausunnon mukaan Jarkko B:n veressä on ollut alkoholia 3,0 promillea ja virtsassa 4,9 promillea. Jarkko B:n kuolemaan ovat vaikuttaneet saunan ulkoinen kuumuus ja hänen humalatilansa. Jarkko B on kuollut laskuhumalan vaiheessa. Lausunnossa on pidetty todennäköisimpänä sitä, että Jarkko B on nukahtanut saunan lauteille ja että hän on kuollut ulkoisen kuumuuden aiheuttaman kehon lämpötilan nousun eli lämpöhalvauksen johdosta.

4. Nora A:n saunavuoro on ollut illan viimeinen. Saunan kiuas on ollut päällä kello 22:een saakka, jolloin saunatiloihin johtava ovi on lukkiutunut aikalukituksella ja samalla kiuas on mennyt päältä pois. Saunatiloihin johtavan oven lukon on kuitenkin voinut avata tilojen sisäpuolelta.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa on asianomistaja Pirjo K:n rangaistusvaatimuksen johdosta kysymys ensisijaisesti siitä, onko Nora A menettelyllään saattanut Jarkko B:n avuttomaan tilaan tai jättänyt tämän avuttomaan tilaan, vaikka Nora A on ollut velvollinen huolehtimaan Jarkko B:stä, ja onko Nora A näin syyllistynyt heitteillepanoon. Kysymys on edelleen siitä, onko Nora A menettelyllään syyllistynyt kuolemantuottamukseen. Toissijaisesti ratkaistavana on kysymys siitä, voidaanko Nora A:n menettely lukea hänen syykseen pelastustoimen laiminlyöntinä.

Rangaistusvaatimus heitteillepanosta

6. Rikoslain 21 luvun 14 §:n mukaan heitteillepanosta on tuomittava se, joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle.

7. Asiassa ei mikään seikka viittaa siihen, että Nora A olisi toiminnallaan saattanut Jarkko B:n avuttomaan tilaan. Kysymys on siten siitä, onko Nora A ollut velvollinen huolehtimaan Jarkko B:stä ja onko hän tästä velvollisuudestaan huolimatta jättänyt Jarkko B:n avuttomaan tilaan, ja siis näissä olosuhteissa Nora A:n laiminlyönnistä huolehtia Jarkko B:n turvallisuudesta.

8. Laiminlyönnin rangaistavuudesta säädetään rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa. Sen mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. Tässä tapauksessa heitteillepanon tunnusmerkistön täyttymistä on arvioitava 2, 4 ja 5 kohdissa mainittujen edellytysten perusteella.

9. Tekijän ja uhrin välinen suhde voisi tulla kysymykseen laiminlyöntivastuun perustavana tekijänä esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on sellainen läheinen yhteiselämään perustuva suhde, johon liittyy erityinen huolenpitovelvollisuus suhteen toisesta osapuolesta. Tyypillisesti tällainen laissa tarkoitettu suhde vallitsee vanhemman ja lapsen välillä. Sen sijaan aviopuolisoillakaan ei lähtökohtaisesti ole tällaista velvollisuutta, mutta se voi syntyä puolisoiden olosuhteiden kuten toisen puolison sairauden, vamman tai iän taikka muun sellaisen seikan perusteella. Tässä tapauksessa kysymys on aikuisista ihmisistä, joiden välillä on vallinnut jonkin asteinen seurustelusuhde. Nora A ja Jarkko B eivät kuitenkaan ole olleet avioliitossa eivätkä ole edes asuneet yhdessä eikä ole esitetty selvitystä, jonka perusteella Nora A:lla voitaisiin katsoa vakiintuneen käytännön perusteella olevan erityinen huolenpitovelvollisuus Jarkko B:stä. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että Nora A:n ja Jarkko B:n välillä olisi vallinnut sellainen laissa tarkoitettu suhde, jonka vuoksi Nora A:lla olisi ollut erityinen velvollisuus huolehtia Jarkko B:stä.

10. Kysymys on näin ollen siitä, onko Nora A:n toiminnasta edellä mainituissa olosuhteissa ollut odotettavissa sellaista vaaraa, että hänelle on sen vuoksi syntynyt velvollisuus huolehtia Jarkko B:n selviytymisestä. Huomiota on tällöin kiinnitettävä myös Jarkko B:n humalatilaan saunaan mentäessä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1981 II 97 katsonut syytettyjen syyllistyneen heitteillepanoon ja kuolemantuottamukseen tilanteessa, jossa nämä olivat tietoisina ryyppytoverinsa vakavasta humalatilasta jättäneet tämän selviytymään yksin ulkona pimeydessä ja koleudessa. Tällä tavoin avuttomaan tilaan saatettu oli olosuhteet huomioon ottaen sinänsä epätavallisella, mutta kuitenkin ennalta arvattavissa olevalla tavalla hukkunut.

11. Tässä tapauksessa Korkein oikeus kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin. Jarkko B on lähtenyt saunomaan omasta aloitteestaan. Jarkko B on ollut vahvasti juovuksissa, mistä myös Nora A:n on täytynyt olla tietoinen. Nora A on saunomisen aikana auttanut Jarkko B:tä peseytymisessä. Jarkko B:n käyttäytymiseen saunomisen aikana ei kuitenkaan hänen humalatilastaan huolimatta ole liittynyt sellaisia tavanomaisesta käyttäytymisestä poikkeavia piirteitä, joiden perusteella Nora A:n edes olisi pitänyt havaita, ettei Jarkko B pääsisi ulos löylyhuoneesta esimerkiksi pesutilojen puolelle ilman Nora A:n apua. Jarkko B:n toiminnan perusteella Nora A on voinut jäädä saunatiloista poistuessaan siihen käsitykseen, että Jarkko B pystyi huolehtimaan itsestään. Nora A ei ole kello 22:n jälkeen päässyt saunatiloihin, mutta hän on tiennyt, että löylyhuoneen ovi ei ollut lukkiutunut, että kiuas oli mennyt pois päältä ja että saunatiloista pääsi ulos.

12. Ottaen huomioon edellä kerrotut olosuhteet kokonaisuudessaan Korkein oikeus katsoo, ettei Nora A:lle ole syntynyt sellaista huolenpitovelvollisuutta, jonka perusteella hänen olisi tullut varmistua siitä, ettei humalatilastaan huolimatta toimintakykyinen Jarkko B jäisi omasta tahdostaan löylyhuoneeseen niin pitkäksi aikaa, että seurauksena olisi kiukaan pois päältä menemiseenkin nähden vaara kuolla lämpöhalvaukseen, tai että Nora A:n vastuun perustaksi olisi olemassa muutakaan siihen verrattavaa syytä.

13. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Nora A ole syyllistynyt menettelyllään heitteillepanoon.

Rangaistusvaatimus kuolemantuottamuksesta

14. Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman.

15. Tässä tapauksessa myös kysymystä syyllistymisestä kuolemantuottamukseen on arvioitava siltä pohjalta, onko Nora A:lla ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää Jarkko B:n kuolema ja onko kuolema aiheutunut Nora A:n laiminlyönnin seurauksena. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Nora A:lla ole ollut hänen ja Jarkko B:n väliseen suhteeseen, toimintaansa tai muuhunkaan syyhyn nähden mainitunlaista velvollisuutta. Nora A ei ole siten huolimattomuudellaan aiheuttanut Jarkko B:n kuolemaa.

Rangaistusvaatimus pelastustoimen laiminlyönnistä

16. Rikoslain 21 luvun 15 §:n mukaan pelastustoimen laiminlyönnistä on tuomittava se, joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää.

17. Edellä lausutuilla perusteilla Nora A ei ole ollut tietoinen Jarkko B:n hengenvaarasta. Tämän vuoksi Nora A ei ole syyllistynyt myöskään pelastustoimen laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki ja Ilkka Rautio. Esittelijä Timo Ojala.