KKO:2009:88

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati 4.4.2005 vireille tulleessa syytteessä S:lle rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syytteen mukaan S oli 26.6.2002 - 30.10.2002 nettikirjassa "Minne hävisivät Soneran rahat" ja sen englanninkielisessä versiossa "Where did Sonera loose it´s money?" joko kirjoittamalla kirjan yksin tai toisten henkilöiden kanssa tai auttamalla sen kirjoittajaa taikka kirjoittajia tietoja antamalla esittänyt R:sta valheellisia tietoja ja vihjauksia siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä R:lle sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Syyttäjä nimesi todisteiksi asiassa muun ohella "kirjeet 23.6. ja 2.7.2003". Todistusteemaksi ilmoitettiin "kirjoittajan nimi".

R yhtyi syytteeseen ja nimesi todisteiksi asiassa muun muassa mainitut kirjeet.

S kiisti syytteen.

Todistelua koskeva väliintulo

H ja A Oy vaativat käräjäoikeudelle 19.10.2005 toimittamassaan hakemuksessa määrättäväksi, ettei yllä mainittuja kirjeitä saanut käyttää todisteina asiassa. H oli A Oy:n toimitusjohtaja. A Oy oli kustantanut kirjan, joka liittyi oikeudessa nyt käsiteltävään syyteasiaan. H oli poliisin painostuksen vuoksi joutunut antamaan todisteiksi nimetyt kirjeet Korkeimmalle oikeudelle puolustaessaan oikeuttaan salata lähteensä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n mukaisesti. Keskusrikospoliisi oli saanut aineiston haltuunsa, kun siltä oli pyydetty vastausta muutoksenhakemukseen. Julkisuuslain 23 §:ssä säädetyn hyväksikäyttökiellon vastaisesti poliisi oli hyödyntänyt kirjeitä rikosasian esitutkinnassa, missä H ei ollut ollut asianosainen. Todisteet oli hankittu lakia rikkoen.

Syyttäjä ja R vastustivat hyödyntämiskiellon määräämistä.

Käräjäoikeuden päätökset 20.10.2005 ja 25.11.2005

Käräjäoikeus hyväksyi 20.10.2005 julistamallaan päätöksellä väliintulohakemuksen ja totesi 25.11.2005 antamassaan päätöksessä, että H oli esittänyt kirjeet Korkeimmassa oikeudessa hakiessaan muutosta asiassa, jossa keskusrikospoliisi oli pyytänyt tuomioistuinta velvoittamaan H:n esitutkintalain 28 §:n nojalla kertomaan internet-kirjoituksen eli niin sanotun nettikirjan laatijan. Korkein oikeus oli määrännyt kirjeet pidettäviksi salassa, mutta toimittanut tiedon niistä poliisille asianosaisjulkisuuden perusteella.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 23 §:n 2 momentin mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. Edelleen saman lainkohdan 3 momentin mukaan asianosainen ei saa käyttää salassa pidettäviä tietoja omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Poikkeuksena edellä mainitusta oli, että asianosainen sai käyttää muita kuin asianosaista itseään koskevia tietoja, kun kysymys oli sen oikeuden, edun tai velvollisuuden hoitamisesta koskevasta asiasta, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus oli perustunut.

Julkisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp) mukaan tietoja sai käyttää paitsi samaa asiaa eri muutoksenhakuasteissa käsiteltäessä myös muussa viranomaisessa vireille pantavassa asiassa, jos tässä oli kysymys saman oikeuden, velvollisuuden tai edun hoitamisesta.

Käräjäoikeus lausui, että asiassa, jossa H oli esittänyt kirjeet oikeudelle, oli kysymys todistajan todistamisvelvollisuudesta ja kieltäytymisoikeudesta, ja asianosaisina siinä olivat olleet keskusrikospoliisi ja H, eivät syyttäjä ja R. Nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa, jossa syyttäjä ja R olivat nimenneet kirjeet todisteiksi, kysymys ei ollut saman oikeuden, etuuden tai velvollisuuden hoitamisesta kuin H:n ja poliisin välisessä asiassa oli ollut. Nyt oli kysymys törkeää kunnianloukkausta koskevasta asiasta, jossa H oli nimetty todistajaksi.

Koska keskusrikospoliisin tiedonsaantioikeus kirjeistä oli perustunut sen asianosaisasemaan todistajan kieltäytymistä koskevassa asiassa, keskusrikospoliisi ei olisi saanut ilmaista syyttäjälle eikä asianomistajalle kirjeitä eikä käyttää niitä S:ää koskevan syyteasian esitutkinnassa. Kirjeet oli ilmaistu ja niitä oli käytetty julkisuuslain 23 §:n vastaisesti.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että Korkein oikeus oli 26.3.2004 (KKO 2004:30) antamassaan päätöksessä todennut, että H:lla oli oikeus kieltäytyä vastaavasta kysymyksiin, joihin hän ei voinut vastata paljastamatta niin sanotun nettikirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen antajaa. Koska kirjeet oli lähetetty lähdesuojan piirissä olevalle henkilölle, niiden käyttäminen kirjallisina todisteina syyteasiassa merkitsisi tosiasiassa todistajan kieltäytymisoikeuden murtamista.

Käräjäoikeus määräsi näillä perusteilla, että syyttäjä ja R eivät saaneet S:ää vastaan ajetussa syyteasiassa käyttää kirjallisina todisteina haastehakemuksessa mainittuja, esitutkintapöytäkirjan liitteinä olevia kirjeitä.

Käräjäoikeuden tuomio 4.5.2007

Käräjäoikeus lausui mainitsemillaan perusteilla, ettei riittävää näyttöä S:n syyllisyydestä ollut, ja hylkäsi syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta.

Asiat ovat ratkaisseet 20.10.2005 ja 25.11.2005 käräjätuomari Marja Leppisaari sekä 4.5.2007 käräjätuomarit Marja Leppisaari ja Jukka Jaakkola sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden päätökset 27.6.2008

Syyttäjä ja R valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden päätökset ja tuomio kumotaan, että kirjeiden käyttäminen todisteena sallitaan ja törkeää kunnianloukkausta koskeva asia joko palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi tai heille varataan tilaisuus täydentää valitustaan sanottuja todisteita koskevilta osin.

Kirjeiden käyttäminen todisteina

Hovioikeus lausui, että H:lla ja A Oy:llä oli ollut oikeus esittää todisteiden hyödyntämiskieltoa koskeva väliintuloon rinnastettava vaatimus asiassa.

Hovioikeus totesi, että Korkein oikeus oli 21.1.2004 määrännyt kirjeet pidettäviksi salassa. H:n ja keskusrikospoliisin välinen todistajan vaitiolo-oikeuden murtamista koskenut oikeudenkäynti oli ollut osa esitutkintaa ja liittynyt kunnianloukkausrikoksen selvittämiseen. Asianosaiset saivat hyödyntää esitutkinnan aikana tietoon saatua, salassa pidettävää tietoa koko rikosasian käsittelyn ajan. R:llä oli asianomistajana ollut oikeus saada poliisilta H:n Korkeimmalle oikeudelle esittämät kirjeet käyttöönsä ja hänellä oli oikeus hyödyntää niitä todisteina rikosasian oikeudenkäynnissä. Syyttäjällä oli sama oikeus. Keskusrikospoliisi ei ollut menetellyt julkisuuslain 23 §:n 2 momentin vastaisesti luovuttaessaan kirjeet syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa.

Korkein oikeus oli ratkaisussaan KKO 2004:30 katsonut, että H:lla oli oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, johon hän ei voinut vastata paljastamatta A Oy:n julkaiseman kirjan kirjoittajaa tai sen sisältämien tietojen antajaa. Nyt kysymys oli siitä, merkitseekö todistajan sanottu vaitiolo-oikeus kieltoa hyödyntää jatkomenettelyssä aineistoa, joka on esitetty tuomioistuimelle vaitiolo-oikeuden tueksi.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n mukaan joka kieltäytyy todistamasta tai vastaamasta johonkin kysymykseen, mainitkoon samalla kieltäytymisensä perusteen ja tukekoon sitä todennäköisin syin. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että käytännössä usein on pakko tyytyä siihen, että todistaja vain viittaa vaitiolo-oikeuteensa, kun salassa pidettävä seikka muutoin voisi paljastua. H ei tähän nähden ole ollut pakotettu luovuttamaan Korkeimmalle oikeudelle edellä mainittuja kirjeitä, vaan hän olisi voinut vain esittää yleispiirteisen ilmoituksen kieltäytymisoikeutensa perusteista. H oli kuitenkin oma-aloitteisesti päättänyt esittää kirjeet todisteeksi kieltäytymisoikeudestaan.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa on kysymys todistajan oikeudesta, josta hän voi halutessaan luopua. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos todistaja päättää ilmaista tietonsa, lausuma on aina hyödyntämiskelpoinen. Oikeudelle annetussa asiantuntijalausunnossa oli katsottu, että myös se aineisto, jonka todistaja esitti tuomioistuimelle vaitiolo-oikeutensa tueksi, tuli lailliseksi jutussa hyödynnettäväksi oikeudenkäyntiaineistoksi.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei H:n Korkeimmalle oikeudelle esittämiä kirjeitä tullut määrätä hyödyntämiskieltoon.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden todisteiden hyödyntämiskieltoa koskevan päätöksen ja vahvisti, että syyttäjä ja R saivat käyttää syytteessä mainittuja kirjeitä kirjallisina todisteina törkeää kunnianloukkausta koskevassa syyteasiassa.

Törkeä kunnianloukkaus

Edellä mainittuun päätökseensä viitaten hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Asiat ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Risto Hänninen ja Riitta Virolainen. Esittelijä Anna-Maria Kangas.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

H:lle, A Oy:lle ja S:lle myönnettiin valitusluvat.

H ja A Oy vaativat yhteisessä valituksessaan, että hovioikeuden todisteiden käyttöä koskeva päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

S vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös rikosasian palauttamisesta käräjäoikeuteen kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Virallinen syyttäjä ja R vaativat vastauksissaan valitusten hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Korkein oikeus on päättänyt käsitellä H:n ja A Oy:n todisteiden käytön kieltämistä koskevassa asiassa (R2008/830) tekemän yhteisen muutoksenhakemuksen ja S:n törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa (R2008/829) tekemän muutoksenhakemuksen yhdessä.

Pääasiaratkaisu

Todistelua koskeva asia

Tausta

1. Internetissä julkaistiin kesäkuussa 2002 kirjoitus "Minne hävisivät Soneran rahat?". Kirjoituksessa ei mainittu sen laatijaa. R pyysi keskusrikospoliisille tekemässään tutkintapyynnössä tutkittavaksi, kuka tai ketkä olivat laatineet internet-kirjoituksen ja olivatko nämä syyllistyneet törkeään kunnianloukkaukseen tai muuhun rikokseen.

2. A Oy, jonka toimitusjohtaja on H, julkaisi helmikuussa 2003 internet-kirjoituksen pohjalta muokatun kirjan "Miten hävisivät Soneran miljardit?". Kirja julkaistiin nimimerkillä.

3. H:ta kuultiin esitutkinnassa todistajana. H kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin siitä, kuka tai ketkä ovat internetissä levitetyn kirjoituksen laatijoita. Tämän vuoksi keskusrikospoliisi vaati Helsingin käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa, että käräjäoikeus velvoittaa H:n kertomaan ilmeisesti tiedossaan olevan internet-kirjoituksen laatijan. H vastusti hakemusta eri perustein.

4. Käräjäoikeus velvoitti H:n kertomaan internet-kirjoituksen laatijan. Kun H edelleen kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin, käräjäoikeus asetti hänelle 5 000 euron uhkasakon. Hovioikeus ei muuttanut ratkaisua.

5. H haki asiassa valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakemuksella, johon oli liitetty todisteiksi 23.6.2003 ja 2.7.2003 päivätyt kirjeet. Kirjeistä oli peitetty vastaanottajatiedot. Vastauspyynnön yhteydessä kirjeet toimitettiin keskusrikospoliisille. Korkein oikeus määräsi asiaa 21.1.2004 käsitellessään, että asiakirjat on pidettävä salassa syyteasian käsittelyyn saakka taikka kunnes asia on jätetty sillensä.

6. Korkein oikeus kumosi 26.3.2004 antamallaan päätöksellä (KKO 2004:30) alempien oikeuksien ratkaisut ja vahvisti, että H:lla on oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, johon hän ei voi vastata paljastamatta A Oy:n julkaiseman kirjan laatijaa tai kirjan sisältämien tietojen antajaa. Asia palautettiin käräjäoikeuteen, missä H:n kuulemista tuli jatkaa sikäli kuin keskusrikospoliisi katsoi siihen vielä olevan aihetta.

7. Esitutkinnassa H kieltäytyi edelleen vastaamasta kysymyksiin. Keskusrikospoliisi ilmoitti 7.12.2004 käräjäoikeudelle, ettei H:n kuulustelua jatketa. Edellä kohdassa 5 mainitut kirjeet on liitetty esitutkintapöytäkirjaan.

8. Syyttäjä nosti 4.4.2005 syytteen, jossa hän vaati S:lle rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syyttäjä ja R, joka yhtyi syytteeseen, esittivät edellä mainitut kirjeet kirjallisina todisteina, joilla he aikovat näyttää toteen internet-kirjoituksen kirjoittajan nimen. H:ta ei ole kuultu syyteasiassa todistajana.

9. Käräjäoikeus määräsi H:n ja A Oy:n syyteasian yhteydessä tekemästä hakemuksesta, ettei kirjeitä saanut käyttää asiassa todisteina. Hovioikeus on päättänyt, että kirjeitä saa käyttää todisteina.

Kysymyksenasettelu

10. Lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Kiellolla tarkoitetaan niitä rajoituksia, joita oikeudenkäynnissä esitetyn aineiston käyttämiselle todisteena ja hyödyntämiselle todistusharkinnassa mahdollisesti voidaan asettaa. Voimassa olevassa lainsäädännössä on yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin seikasta tai joissa todistaja oikeutetaan vaikenemaan jostakin. Tällaiseen tilanteeseen liittyen Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1995:66 katsonut, että vastaajan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä tarkoitetun lähiomaisen kieltäydyttyä todistamasta oikeudenkäynnissä ei häntä puhutelleen poliisimiehen kertomukseen voitu nojautua näyttönä jutussa, koska se olisi tosiasiallisesti merkinnyt mainitussa lainkohdassa lähisukulaisuuden suojaksi säädetyn vaitiolo-oikeuden murtamista.

11. Niin sanottuun lähdesuojaan perustuvasta todistajan vaitiolo-oikeudesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 ja 3 momentissa. Ensiksi mainitun säännöksen mukaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa. Lähdesuojassa on kysymys perusoikeutena suojattuun sananvapauteen keskeisesti liittyvästä oikeudesta.

12. Korkein oikeus on edellä kohdassa 6 todetuin tavoin esitutkintalain 28 §:n mukaisen todistajankuulemismenettelyn yhteydessä katsonut H:lla olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttiin perustuva vaitiolo-oikeus todistajana eli oikeus kieltäytyä tutkinnan kohteena olleessa asiassa vastaamasta kysymyksiin, jotka paljastaisivat A Oy:n julkaiseman kirjan laatijan tai sen sisältämien tietojen antajan. Asiassa on kysymys siitä, voidaanko kuitenkin niitä kirjeitä, jotka H oli todistajana kuulemisensa yhteydessä antanut Korkeimmalle oikeudelle osoittaakseen vaitiolo-oikeuttaan todistajana, käyttää todisteena asianomaisessa internet-kirjoituksen johdosta vireillä olevassa rikosasiassa.

Julkisuuslain 23 §:n merkityksestä

13. H ja A Oy ovat perustelleet muutoksenhakemustaan ensinnäkin sillä, että syyttäjällä ja R:llä, jotka eivät olleet olleet asianosaisia Korkeimmassa oikeudessa H:n vaitiolo-oikeutta koskeneessa asiassa, ei ollut ollut oikeutta saada Korkeimman oikeuden salassapidettäviksi määräämiä kirjeitä sen paremmin asianosaisena olleen keskusrikospoliisin välityksin kuin muutakaan kautta. Kirjeet koskivat yksityistä liike- tai ammattisalaisuutta eikä niitä saanut käyttää todisteena jo viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 23 §:n nojalla.

14. Korkein oikeus toteaa, että julkisuuslain 23 §:n säännös koskee muun muassa asiakirjan salassa pidettäviä tietoja koskevaa viranomaisen vaitiolovelvollisuutta, niiden hyväksikäyttökieltoa sekä toisaalta asianosaisen oikeutta poiketa tällaisesta kiellosta. Säännös ei sitä vastoin koske sitä, voidaanko salassa pidettäväksi määrättyä tai suoraan lain nojalla salaisena pidettävää asiakirjaa käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Kysymystä siitä, voidaanko kirjeitä käyttää todisteina nyt vireillä olevassa syyteasiassa, ei siten voida ratkaista julkisuuslain 23 §:n nojalla.

Kirjeiden tuomioistuimelle esittämiseen liittyneen menettelyn merkityksestä

15. Hovioikeus on katsonut, että kun H oli oma-aloitteisesti päättänyt esittää kirjeet todisteeksi kieltäytymisoikeudestaan, H:n vaitiolo-oikeus ei törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa ulottunut siihen aineistoon, jonka hän oli esittänyt tuomioistuimelle vaitiolo-oikeutensa tueksi. H ja A Oy ovat puolestaan vedonneet asiassa siihen, että kysymyksessä olevat kirjeet oli jouduttu antamaan oikeudelle H:n puolustaessa vaitiolo-oikeuttaan, eikä mistään vapaaehtoisesta tai oma-aloitteisesta lähdesuojasta luopumisesta ollut ollut kysymys.

16. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n mukaan sen, joka kieltäytyy todistamasta tai vastaamasta johonkin kysymykseen, tulee samalla mainita kieltäytymisensä peruste ja tukea sitä todennäköisin syin. Käytännössä todistaja usein vain viittaa vaitiolo-oikeuteensa, kun salassa pidettävä seikka muutoin voisi paljastua.

17. Korkein oikeus toteaa, että H on kieltäytyessään vastaamasta kysymyksiin menestyksettä eri perustein vedonnut vaitiolo-oikeuteensa esitutkinnassa ja siihen liittyneessä menettelyssä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Kun H on muutoksenhakemuksessaan Korkeimmalle oikeudelle esittänyt riidanalaiset kirjeet osoittaakseen nimenomaan vaitiolo-oikeutensa asiassa, kirjeiden esittäminen ei osoita, että H olisi tarkoittanut missään suhteessa luopua vaitiolo-oikeudestaan.

18. Syyttäjä ja asianomistaja ovat vastauksissaan esittäneet, että H on vedonnut nyt kysymyksessä oleviin kirjeisiin ainoastaan tukena väitteelleen salassapitosopimuksesta, joka puolestaan liittyi väitteeseen liikesalaisuudesta vaitioloperusteena. Korkein oikeus toteaa, että se on edellä mainitussa ennakkopäätöksessään KKO 2004:30 lausunut muun muassa (kohta 7), että H:n voitiin päätellä tarkoittavan viittauksillaan liikesalaisuuteen samoja tietoja, joiden hän katsoi nauttivan lähdesuojaa. Korkein oikeus katsoi lähdesuojaan liittyvin perustein H:lla olevan oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, johon hän ei voinut vastata paljastamatta kyseisen kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen antajaa. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ole merkitystä sillä, millä tavoin H on aikaisemmin perustellut vaatimuksiaan vaitiolo-oikeudesta.

Kannanotto kirjeiden käyttämiseen todisteina

19. Kuten edeltä kohdasta 8 ilmenee, syyttäjä ja asianomistaja ovat esittäneet kysymyksessä olevat kirjeet kirjallisina todisteina, joilla he aikovat näyttää toteen internet-kirjoituksen kirjoittajan nimen. Kirjeillä on siten tarkoitus todistella seikkoja, jotka kuuluvat H:lle lähdesuojan perusteella vahvistetun vaitiolo-oikeuden piiriin. Vastaavalla tavalla kuin edellä kohdassa 10 mainitussa Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 1995:66, merkitsisi kirjeiden todisteina käyttämisen salliminen H:n vaitiolo-oikeuden sellaista murtamista, joka ei ole hyväksyttävää.

Törkeää kunnianloukkausta koskeva asia

20. Hovioikeus on ottamatta näyttöä vastaan kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut syyteasian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen käsittelyn tulee jatkua hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös 27.6.2008 nro 1951 kumotaan.

Korkein oikeus vahvistaa, että törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa ei saa käyttää todisteina esitutkintapöytäkirjan (2400/R/499/02) liitteenä 6 olevia 23.6.2003 ja 2.7.2003 päivättyjä kirjeitä.

Hovioikeuden päätös 27.6.2008 nro 1950 kumotaan ja törkeää kunnianloukkausta koskeva syyteasia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Timo Esko ja Jukka Sippo. Esittelijä Timo Ojala.