KKO:2010:42

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Lappeenrannan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati Venäjällä asuvalle GK:lle taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin nojalla rangaistusta 25.8.2007 - 5.7.2008 tapahtuneesta luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Syytteen mukaan GK oli harjoittanut ammattimaista henkilöliikennettä ilman taksiliikennelaissa edellytettyä taksilupaa kuljettamalla autossa ainakin 25 eri kertaa maksua vastaan henkilöitä Venäjältä Suomeen.

GK kiisti syytteen. Hän oli kuljettanut henkilöautolla ihmisiä ostosmatkoille Venäjältä Suomeen ja takaisin.

Käräjäoikeuden tuomio 12.11.2008

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli kysymys siitä, oliko Venäjältä Suomeen maksua vastaan suoritettu henkilöliikenne taksiliikennelain vastaista toimintaa, kun henkilöliikenteen harjoittajalla ei ollut taksiliikennelaissa edellytettyä taksilupaa. Taksiliikennelaki oli tarkoitettu turvaamaan laadukkaiden taksiliikennepalveluiden saatavuus Suomessa. Laki oli kansallinen.

Taksilupa oikeutti harjoittamaan tilausliikennettä ja ostoliikennettä yhdellä henkilöautolla koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Taksiluvan myönsi se lääninhallitus, jonka alueella liikenteen pääasiallinen asemapaikka sijaitsi.

Pääasiassa Venäjältä henkilökuljetuspalveluja tarjoavalla ei siten ollut mahdollisuutta saada taksilupaa Suomeen, eikä taksiliikennelaki antanut vastausta nyt esillä olevaan kysymykseen. Laissa ei ollut säännöksiä kansainvälisestä rajat ylittävästä liikenteestä.

Taksien toiminta Venäjältä Suomeen ja päinvastoin edellyttäisi vastaavanlaista sopimusta kuin oli linja-autoliikenteen osalta voimassa Suomen ja Venäjän federaation hallituksen välillä (Sopimus 56/2001). Vastaavaa sopimusta kansainvälisestä rajan ylittävästä taksiliikenteestä Suomen ja Venäjän välillä ei ollut.

Taksiliikennelain kansallisen luonteen johdosta sopimuksettomasta tilasta Suomen ja Venäjän välillä ei voinut tehdä sellaista johtopäätöstä, että venäläisten tarjoamiin henkilöliikennepalveluihin tulisi soveltaa Suomessa taksiliikennelakia. Silloin kun palvelu tarjottiin kokonaisuudessaan Suomen rajojen sisällä, taksiliikennelain sovellettavuus ja taksiluvan edellytys oli selvyys. Asia muuttui toiseksi, kun palvelun lähtöpaikka oli Venäjällä ja päätepiste Suomessa. Taksiliikennelain säännökset eivät tulleet sovellettaviksi.

Syyttäjä oli antanut oikeudelle liikenne- ja viestintäministeriön 25.6.2008 päivätyn ja Kaakkois-Suomen rajavartiostolle osoitetun muistion taksiliikennettä koskevasta käytännöstä Suomen ja Venäjän välillä. Muistion mukaan taksiliikenteestä maiden välillä oli keskusteltu kesäkuussa 2008. Silloin oli sovittu, että henkilöliikennekysymyksiä mukaan lukien taksiliikenne selvitetään.

Ministeriö toisin sanoen jakoi käräjäoikeuden kanssa sen näkemyksen, ettei taksiliikennelakia voinut suoraan soveltaa kansainväliseen liikenteeseen. Ministeriö oli suositellut tässä sopimuksettomassa tilassa noudatettavan joustavuutta siten, että Venäjältä tulevia takseja kohdeltaisiin samoin kuin suomalaisia takseja haluttaisiin kohdeltavan Venäjälle suuntautuvassa liikenteessä.

Rikokseen syylliseksi voitiin rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä oli laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Kyseisessä sääntelemättömässä tilanteessa ei syytteessä kuvattu menettely voinut tälläkään perusteella olla rangaistava.

Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Hallavainio.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 17.2.2009

Hovioikeus, jonne syyttäjä valitti, totesi, että rikoslain keskeinen periaate oli laillisuusperiaate. Tämä oli ilmaistu rikoslain 3 luvun 1 §:ssä. Lainkohdan 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saatiin katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä oli laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi, ja 2 momentin mukaan rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen oli perustuttava lakiin. Lain esitöiden (HE 44/2002 vp s. 28-34) perusteella rangaistussäännöstä, tässä tapauksessa taksiliikennelain 28 §:ää, sovellettaessa ei saanut mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Vaikka käsitteiden tulkinta olikin oikeutettua ja usein välttämätöntä yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa, edellytettiin kuitenkin, että tulos oli sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan kanssa. Lisäksi rangaistussäännöksen soveltamisessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, täyttikö säännös siltä edellytettävän täsmällisyys- ja tarkkuusvaatimuksen sekä että lopputulos oli kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa (vrt. KKO 2005:27, 2007:67 ja 2007:81).

Syyttäjän syytteessä esittämä taksiliikennelain 28 §:n rangaistussäännöksen henkilöllistä ulottuvuutta koskeva tulkinta oli laillisuusperiaatteen vastainen. Kuten käräjäoikeuden tuomiossa mainittiin, Suomen taksiliikennelaki oli kansallinen eikä sitä voitu soveltaa suoraan kansainväliseen liikenteeseen. Tämä vaati maiden välistä sopimusta rajan ylittävästä taksiliikenteestä ja sellaista ei Suomen ja Venäjän välillä ollut. Venäjältä Suomeen suuntautuvaa taksiliikennettä ei ollut säädetty luvanvaraiseksi eikä sen harjoittamista ollut kriminalisoitu muutenkaan.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ikävalko, Pirjo Yli-Kokkila (eri mieltä) ja Markku Almgren. Esittelijä Merja Tuovinen.

Hovioikeudessa oli äänestys. Hovioikeudenneuvos Yli-Kokkila lausui:

GK oli syytteessä kerrottuna aikana kuljettanut kahdeksan matkustajapaikkaa sisältävässä taksiautossaan matkustajia ainakin 25 eri kertaa Venäjältä Suomeen. Matkustajat olivat suorittaneet matkoistaan maksun GK:n tieten eräälle venäläiselle yritykselle. Asiassa oli selvää, että GK oli harjoittanut ammattimaista taksiliikennettä Suomessa ilman taksiliikennelaissa tarkoitettua lupaa. Asiassa oli siten kysymys siitä, voitiinko venäläinen GK tuomita rangaistukseen luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta Suomessa taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin nojalla.

Suomen tai Euroopan yhteisön ja Venäjän välillä ei ollut valtiosopimuksia taksiautolla tapahtuvista henkilökuljetuksista. Taksiliikennelain tarkoituksena oli turvata turvalliset taksipalvelut niitä haluaville. Tästä syystä liiketoiminta oli mainitussa laissa säädetty luvanvaraiseksi ilman poikkeuksia. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan myös ulkomaalaisilla oli oikeus saada lupa taksiliikenteen harjoittamiselle Suomessa. Näin ollen henkilöliikenteen lähtöpaikalla tai liikenteenharjoittajan kansallisuudella ei ollut merkitystä asiaa ratkaistaessa.

Rikoslain 1 luvun mukaan jokainen Suomessa oleskeleva henkilö oli velvollinen noudattamaan Suomessa voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Näin ollen GK oli Suomessa velvollinen noudattamaan taksiliikennelakia, jonka mukaan maan sisäinen liikenne oli ilman lupaa harjoitettuna laitonta. Suomessa noudatetun käytännön mukaan ulkomaalainen taksi sai jättää ulkomailta tuomansa matkustajat Suomen puolella olevalle lähimmälle taksi- tai joukkoliikenneasemalle ja palata ulkomaille ilman matkustajia. Tällaista menettelyä, josta nyt ei ollut kysymys, ei ollut oikeuskäytännössä pidetty luvattomana taksiliikenteen harjoittamisena.

Se seikka, että liikenne- ja viestintäministeriö 25.6.2008 antamassaan lausunnossa toivoi viranomaisten noudattavan joustavuutta siten, että venäläisiä takseja kohdeltaisiin samoin kuin suomalaisia takseja haluttaisiin kohdeltavan Venäjälle suuntautuvassa liikenteessä eli että venäläisiä ei tuomittaisi rangaistukseen luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta Suomessa, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

Näillä perusteilla Yli-Kokkila katsoi, että GK oli syyllistynyt luvattomaan taksiliikenteen harjoittamiseen syytteessä kerrotuin tavoin, ja katsoi, että GK oli tuomittava taksiliikennelain 4 §:n 1 momentin ja 28 §:n 1 momentin nojalla ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että GK tuomitaan rangaistukseen luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta.

GK vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja asiassa sovellettavat säännökset

1. Syyttäjä on vaatinut Venäjällä asuvalle GK:lle rangaistusta luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta Suomessa. Asiassa on kysymys siitä, oliko GK, jolla ei ollut taksilupaa Suomessa, syyllistynyt luvattomaan taksiliikenteen harjoittamiseen, koska hän oli ammattimaisesti tuonut maksua vastaan henkilöautolla matkustajia Venäjältä Suomeen ostoksille.

2. Taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin nojalla rangaistavaa on ammattimaisen henkilöliikenteen harjoittaminen ilman taksiliikennelaissa edellytettyä taksilupaa. Lain 3 §:n 1 momentissa ja 4 §:n 1 momentissa säädetään, että lakia sovelletaan ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä henkilöautolla ja että ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa. Lain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan (217/2007) mukaan taksiluvalla tarkoitetaan hakemuksesta myönnettävää liikennelupaa, joka oikeuttaa luvanhaltijan harjoittamaan tilausliikennettä yhdellä henkilöautolla tai yhdellä esteettömyyttä koskevat vaatimukset täyttävällä henkilöautolla koko maassa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.

3. Korkein oikeus toteaa, ettei taksiliikennelaissa ole nimenomaisia säännöksiä lain soveltamisesta sellaiseen kansainväliseen taksiliikenteeseen, joka alkaa ulkomailta ja jatkuu Suomessa siirtyen täältä edelleen toiseen valtioon tai, kuten tässä tapauksessa, palaten täältä takaisin lähtömaahan. Kansainvälistä liikennettä ei ole tosin rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle, mutta lain esitöissäkään (HE 38/2006 vp, PeVL 31/2006 vp ja LiVM 34/2006 vp) ei ole mitään lausumia lain soveltamisesta kansainväliseen taksiliikenteeseen.

4. Kansainvälistä linja-autoliikennettä ja tavaraliikennettä on säännelty Euroopan unionin alueella. Sen sijaan kansainvälisestä taksiliikenteestä ei ole annettu yhteisöoikeudellisia säännöksiä. Kansainvälisestä henkilöliikenteestä linja-autoilla Euroopan unionin alueella on annettu neuvoston asetus 684/92, jota on sittemmin muutettu asetuksella 11/98. Asetuksessa on säännelty se, millä edellytyksillä kansainvälisessä linja-autoliikenteessä palvelujen tarjoaminen ja liikenteenharjoittajan sijoittautuminen on unionin alueella vapaata, kun liikenteenharjoittajalla on asianmukainen liikennelupa jossakin jäsenvaltiossa. Lisäksi niin sanotusta kabotaasiliikenteestä jäsenvaltioissa on annettu neuvoston asetus 2454/92 ja julkisten palveluiden asemasta linja-autoliikenteessä on Euroopan unionissa annettu useita säännöksiä. Vastaavalla tavalla on säännelty myös kansainvälisen tavaraliikenteen luvanvaraisuutta neuvoston asetuksella 881/92. Tavaraliikenteen osalta myös kotimaisessa lainsäädännössä kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annettu laki sisältää nimenomaisia säännöksiä koskien kansainvälistä, myös Euroopan unionin ulkopuolista tavaraliikennettä.

5. Euroopan unionissa on lisäksi annettu neuvoston direktiivi 96/26/EY maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi. Direktiiviä on muutettu direktiivillä 98/76/EY ja täydennetty direktiivillä 2004/66/EY. Euroopan neuvoston ja parlamentin asetus 1071/2009 tulee korvaamaan kyseisen direktiivin vuonna 2011.

6. Ennen taksiliikennelain säätämistä säännökset taksiliikenteen harjoittamisesta sisältyivät luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annettuun lakiin (343/1991), joka sisälsi säännökset myös linja-autoliikenteestä. Muutettaessa tätä lakia lailla 662/1994 siihen otettiin edellä mainittuihin neuvoston asetuksiin 684/92 ja 2454/92 perustuva säännös kansainvälisestä linja-autoliikenteestä. Aiemmin lakiin sisältyi valtuutus tehdä vastavuoroisuuteen sekä kansainvälisiin sopimuksiin perustuvia poikkeuksia luvanvaraisuudesta. Kyseisessä laissa tai sitä ja sen muuttamista koskevissa esitöissä (HE 175/1990 vp ja HE 52/1994 vp) ei tuolloinkaan ollut lausumia kansainvälisestä taksiliikenteestä.

7. Edellä kuvattu kansainvälisen linja-autoliikenteen ja tavaraliikenteen yhteisöoikeudellinen sääntely tai luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annettuun lakiin sisältynyt kansainvälisen liikenteen sääntely eivät osoita sitä, miten kansainvälisen taksiliikenteen asema on tarkoitettu järjestää. Lain säännökset ja esityöt jättävät kysymyksen avoimeksi.

8. Kuten alempien oikeuksien tuomioissa on todettu, Suomen ja Venäjän välillä ei ole kahdenvälistä sopimusta taksiliikenteestä. Tällaisia sopimuksia ei ole solmittu myöskään muiden Suomen naapurivaltioiden kanssa.

Taksiliikennelain säännösten tulkintaa koskevat periaatteet

9. Kansainvälistä taksiliikennettä koskevan sääntelyn tai kahdenvälisten sopimusten puuttumisesta ei voida suoraan päätellä sitä, onko kansallinen lainsäädäntö tarkoitettu koskemaan ainoastaan Suomen valtion rajojen sisällä tapahtuvaa taksiliikennettä vai myös valtion rajojen yli suuntautuvaa liikennettä. Yleensä laki on sellaisenaan voimassa Suomen valtion alueella, jollei laissa ole soveltamisalasta muuta säädetty.

10. Taksiliikennelain säännösten sanamuodon perusteella myös kansainvälisen ammattimaisen henkilöliikenteen harjoittaminen Suomessa ilman taksilupaa voi olla rangaistavaa. Tällaisen menettelyn syyksi lukeminen ei näin ollen tarkoittaisi lain sanamuodon vastaista tai vastaajan vahingoksi tapahtuvaan analogiaan perustuvaa tulkintaa, eikä se siten olisi rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vastaista.

11. Koska laki ei sisällä säännöksiä kansainvälisestä taksiliikenteestä, tulkintaperusteita voidaan hakea lain tarkoituksesta. Taksiliikennelain esityöt eivät edellä todetuin tavoin sisällä kannanottoja lain tarkoituksesta kansainvälisen liikenteen osalta. Tällöin arvioinnissa joudutaan tukeutumaan lain ja siihen sisältyvän rangaistussäännöksen yleisiin tavoitteisiin.

Taksiliikenteen luvanvaraisuuden tavoitteet

12. Taksiliikennelain perustavoitteena on lain 1 §:n mukaan turvata laadukkaiden taksiliikennepalvelujen saatavuus. Palveluiden laatu on laissa pyritty turvaamaan siten, että taksiluvan haltijalta edellytetään hyvää mainetta, riittävää ammattitaitoa ja kokemusta sekä kykyä vastata taloudellisista velvoitteista. Laissa on myös lukuisia taksipalvelujen laatuvaatimuksia koskevia säännöksiä.

13. Taksiliikenteen lupajärjestelmässä sovelletaan myös tarveharkintaa. Lupaviranomainen pyrkii arvioimaan taksiluvan tarpeellisuuden niin, että markkinoilla saavutetaan kysynnän ja tarjonnan tasapaino paikkakunnalla. Alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (aikaisemmin lääninhallitus) vahvistaa vuosittain kuntakohtaisesti taksilupien enimmäismäärät.

14. Taksiluvan haltija on puolestaan velvollinen pyydettäessä suorittamaan luvan mukaisen henkilökuljetuksen pääasiallisella toiminta-alueellaan, jollei jokin laissa mainittu syy estä kuljetusta. Taksiluvassa vahvistetaan liikenteen asemapaikka, jolla lain 2 §:n 5 kohdan mukaan tarkoitetaan sitä paikkaa tai kuntaa, josta liikennettä harjoitetaan ja jonne liikenteessä käytetty auto viedään ajon tai toimeksiannon päätyttyä.

Johtopäätökset

15. Niin kuin edellä on todettu, taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin rangaistussäännös on tulkinnanvarainen. Rangaistussäännöksen soveltamisen tulkinnanvaraisuutta lisää se, ettei kansainvälisen taksiliikenteen käsitettä ole määritelty kansallisissa tai Euroopan unionin säännöksissä taikka Suomea velvoittavissa valtioiden välisissä sopimuksissa.

16. Taksiliikennelaissa edellytetty alueellinen tarveharkinta ja paikkakuntakohtainen lupajärjestelmä puoltavat tulkintaa, jonka mukaan lailla ei ole tarkoitettu säännellä ulkomailta tulevaa kansainvälistä taksiliikennettä. Taksipalveluiden laadun ja saatavuuden turvaamiseen liittyvät kansalliset tavoitteet eivät lähtökohtaisesti koske tilanteita, joissa taksipalvelu tilataan ulkomailla. Rangaistusuhalla suojattavien etujen kanssa sopusoinnussa ei ole tulkinta, jonka mukaan tällainen ajo muuttuisi rangaistavaksi välittömästi Suomen valtion rajan ylittämisen jälkeen. Viranomaisten valvontakäytännössäkään ei ole puututtu jo pitkään eri naapurivaltioista suuntautuneisiin taksikuljetuksiin.

17. Yksin valtionrajan ylittäminen ei voi olla kuitenkaan peruste, joka estää lain ja siihen sisältyvän rangaistussäännöksen soveltamisen. On selvää, että säännöksiä sovelletaan esimerkiksi Suomessa tarjottavaan taksipalveluun, vaikka matka ulottuisikin toisen valtion alueelle. Myös ulkomaan puolelta alkavalla mutta pääosin Suomen puolella tapahtuvalla henkilökuljetustoiminnalla voisi olla sellaisia taksipalvelujen saatavuuteen Suomessa liittyviä vaikutuksia, joiden johdosta toiminnan tulisi kuulua taksilupajärjestelmän ja myös rangaistussääntelyn piiriin.

18. Tässä asiassa syyte on teonkuvauksen mukaan koskenut taksimatkoja Venäjältä Suomeen 25 eri kerralla. Taksimatkat on tilattu Venäjällä ja ne ovat suuntautuneet rajan yli Suomeen. Syytteessä on rikoksen tekopaikaksi merkitty Lappeenranta. Teonkuvauksessa ei ole muutoin yksilöity kuljetusten yksityiskohtia eikä niiden suoritustapaa. Rikosasioissa noudatettavan syytesidonnaisuuden vuoksi asiassa on kysymys vain tämän menettelyn rangaistavuudesta.

19. Korkein oikeus katsoo, etteivät syytteessä kuvatut, Venäjältä alkaneet taksikuljetukset ole olleet taksipalvelujen saatavuuden ja tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta merkityksellisiä. Taksiliikennelain tavoitteet ja siinä suojattavat edut eivät siten puolla menettelyn katsomista rangaistavaksi. Koska ei ole selvää, että taksiliikennelakia olisi ylipäänsä tarkoitettu sovellettavaksi muussa maassa tarjottavaan ja sieltä alkavaan henkilöliikenteeseen, on lain rangaistussäännöstä perusteltua tulkita suppeasti ja katsoa, ettei syytteen mukainen menettely kuulu lain rangaistussäännöksen piiriin. Tämän vuoksi GK ei ole syyllistynyt rangaistavaan luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Matti Sepponen.