Tiedote 29.6.2010 - Päätös veronkorotuksesta voi estää veropetossyytteen käsittelyn

Korkein oikeus (KKO) on antanut kaksi ratkaisua siitä, muodostiko luonnolliselle henkilölle hallinnollisessa menettelyssä määrätty veronkorotus esteen veropetossyytteen käsittelemiselle. Kummassakin ratkaisussaan KKO katsoi, että luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus on rikosoikeudelliseen seuraamukseen rinnastettava seuraamus. Tällöin sovellettavaksi tulee Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan artikla, joka sisältää kahteen kertaan syyttämistä ja tuomitsemista koskevan kiellon (”ne bis in idem”, ”ei kahdesti samassa asiassa”). KKO katsoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön nojalla, että kielto käsitellä samaa asiaa kahdesti tulee sovellettavaksi veronkorotusasian ja samaa tekoa koskevan veropetosasian kesken. Kielto edellyttää kuitenkin sitä, että veronkorotus on määrätty lopullisella päätöksellä ennen syytteen vireilletuloa.

Toisessa ratkaisuista Lapissa yritystoimintaa harjoittaneelle norjalaismiehelle oli määrätty vuonna 2001 tehdyllä jälkiverotuspäätöksellä verovuosilta 1995 – 1998 jälkiveroja ja yli 100 000 euron veronkorotukset. Henkilö oli tehnyt jälkiverotuspäätöksistä oikaisuvaatimuksen mutta peruuttanut sen vuoden 2001 joulukuussa ja maksanut vuoden 2002 aikana verot ja veronkorotukset. Syyte törkeästä veropetoksesta tuli vireille helmikuussa 2004. KKO katsoi, että veronkorotukset oli kaikilta osin määrätty lopullisilla päätöksillä ennen kuin syyte oli tullut vireille. Tästä syystä määrätyt veronkorotukset muodostivat esteen veropetossyytteen käsittelemiselle ja syyte veropetoksesta jätettiin tutkimatta. Samaan lopputulokseen oli päätynyt Rovaniemen hovioikeus, jonka antamaa tuomiota syyttäjän ja Verohallinnon valitukset koskivat.

Toisessa ratkaisussa puolestaan helsinkiläismiehelle oli määrätty maaliskuussa, toukokuussa ja marraskuussa 2007 tehdyillä jälkiverotuspäätöksillä verovuosilta 2004 ja 2005 jälkiveroja ja noin 28 000 euron veronkorotukset. Syyte törkeästä veropetoksesta tuli vireille huhtikuussa 2008. Veronkorotuksiin oli mahdollista edelleen hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. KKO totesi, ettei veronkorotuksia ollut määrätty lopullisilla päätöksillä siinä vaiheessa, kun syyte veropetoksesta tuli vireille. Tämän johdosta ihmisoikeussopimuksen perusteella ei ollut estettä veropetossyytteen käsittelemiselle.

KKO katsoi edelleen, ettei vireillä oleva veronkorotusasia muodosta estettä veropetossyytteen käsittelemiselle. Kansallisesti rikosasioiden kesken voimassa oleva oppi siitä, että vireillä oleva rikossyyte estää samaa asiaa koskevan toisen syytteen käsittelemisen, ei sovellu vireillä olevan veronkorotusasian ja varsinaisen rikosasian välillä. KKO totesi, että kansallisella lainkäyttöratkaisulla ei ollut perusteltua omaksua sellaista laajentavaa tulkintaa, jonka mukaan veronkorotuksesta annettuun lopulliseen ratkaisuun rinnastettaisiin vireilläoleva tai muuten lopullista ratkaisua vailla oleva asia. Koska estettä veropetossyytteen käsittelemiselle ei ollut, hyväksyi KKO Helsingin hovioikeuden tuomion, jossa henkilö oli tuomittu törkeästä veropetoksesta.

Molemmissa ratkaisuissaan KKO totesi, että kansalaisten aseman kannalta ei ollut ongelmatonta, että mahdollisuus joutua syytteeseen riippuu siitä, onko veronkorotuspäätös lopullinen. KKO katsoi, että lainkäyttöratkaisulla seuraamusjärjestelmien suhdetta ei ole mahdollista järjestää kattavasti ja tyydyttävästi. Tällaisen yhteensovittamisen katsottiin ratkaisuissa kuuluvan toimeenpano- ja lainsäädäntövallan piiriin.

Lisätiedot: Esittelijäneuvos Timo Ojala, p. 01036 40073.

Ratkaisut (dnrot R2010/304 ja R2010/323, 29.6.2010) ovat tilattavissa kirjaamosta,
p. 01036 40050 tai korkein.oikeus@oikeus.fi.