KKO:2010:56

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 6.6.2008

Syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli X Oy:n omistajana ja liikenteestä vastaavana henkilönä syyllistynyt 15.6. ja 11.11.2006 välisenä aikana Helsingissä luvattomaan henkilöliikenteen harjoittamiseen, koska yhtiössä oli tahallisesti menetelty joukkoliikenneluvan lupaehtojen vastaisesti seuraavalla tavalla:

a) Yhtiön pienoislinja-autot olivat 15.6., 19.6, 20.6. ja 7.9.2006 ottaneet kyytiin matkustajia eri hotellien edustoilta.

b) Yhtiön pienoislinja-auto oli 23.6.2006 ollut Hernesaaren risteilylaiturilla odottamassa kyytiä taksiaseman välittömässä läheisyydessä.

c) Yhtiön pienoislinja-auto oli 27.7.2006 Länsiterminaalin pääoven edessä ottanut kyytiin kaksi matkustajaa.

d) Erään henkilön tilattua 4.9.2006 kaksi taksia osoitteeseen Puusepäntie 4 paikalle oli saapunut yhtiön kaksi pienoislinja-autoa. Kumpaankin autoon oli mennyt yksi henkilö ilman matkatavaroita.

e) Erään henkilön tilattua 6.9.2006 taksikyydin yhdelle henkilölle ilman matkatavaroita paikalle oli saapunut yhtiön pienoislinja-auto.

f) Yhtiön autonkuljettaja oli 21.10.2006 Olympiaterminaalin edustalla tiedustellut kahdelta terminaalista tulleelta matkustajalta taksikyydin tarvetta, jolloin matkustajat olivat nousseet yhtiön pienoislinja-autoon.

g) Yhtiön pienoislinja-autoissa oli ollut taksamittari.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain 2 §:n 7 kohdan, 5 §:n, 6 a §:n 1 ja 2 momentin ja 27 §:n 1 momentin nojalla luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta ja lisäksi eräästä muusta rikoksesta 50 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen. Lisäksi yhtiön luvattomassa taksiliikenteessä käyttämät ja pienoislinja-autoihin asennetut taksamittarit tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Leena Pettinen ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.5.2009

Hovioikeus, jonne A valitti, totesi, että luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain 6 a §:n 2 momentin (888/1998) mukaan joukkoliikennelupa oikeutti harjoittamaan tilaus- ja ostoliikennettä linja-autolla koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tilausliikennettä harjoitettaessa ei saanut kuitenkaan ottaa ajoja taksiasemilta. Jos liikennettä harjoitettiin linja-autolla, jossa oli istumapaikkoja matkustajille enintään 16, tilausliikenteen harjoittamisen oikeutta voitiin rajoittaa sellaisilla liikennelupaan otettavilla ehdoilla, jotka selvensivät työnjakoa taksiluvan nojalla harjoitettavaan tilausliikenteeseen nähden. Saman lain 27 §:n 1 momentin (343/1991) mukaan muun muassa se, joka harjoitti luvanvaraista henkilöliikennettä ilman asianmukaista liikennelupaa, oli tuomittava luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta.

X Oy:lle 4.10.2001 myönnetyn joukkoliikenneluvan lupaehdoissa yhtiön oikeutta harjoittaa tilausliikennettä pienoislinja-autoilla oli rajoitettu muun muassa seuraavasti:
"Luvan mukaisessa ajoneuvossa ei saa olla taksamittaria. Jos tilaajana on yksityinen henkilö, ajo on sallittu edellyttäen, että taksamittaria ei käytetä ja että kuljetukseen tulee mukaan vähintään viisi henkilöä. Pienemmänkin ryhmän kuljettaminen on sallittua siinä tapauksessa, että matkatavaroiden määrä edellyttää suurikokoista autoa tai matkustajan tarvitsema pyörätuoli vaatii runsaasti tilaa. Jos tilaajana on yhteisö, esimerkiksi kunta tai järjestö, ajo on sallittu myös silloin kun matkustajia on vähemmän kuin viisi."

Hovioikeus katsoi mainitsemillaan perusteilla, ettei kohdassa a mainittuja tapauksia voitu lukea A:n syyksi luvattomana henkilöliikenteen harjoittamisena. Hovioikeus päätyi kohtien b - g osalta syyksilukemisessa samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomiossa selostetussa yhtiön toiminnassa oli ollut kysymys sellaisesta luvanvaraisen henkilöliikenteen harjoittamisesta, johon yhtiöllä ei sille 4.10.2001 myönnetyn joukkoliikenneluvan nojalla ollut oikeutta. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla X Oy:n liikenteestä vastaava A oli siten syyllistynyt luvattomaan henkilöliikenteen harjoittamiseen.

Hovioikeus pysytti päiväsakkojen lukumäärän, mutta alensi päiväsakon rahamäärää.

Koska oli jäänyt epäselväksi, omistiko käräjäoikeuden valtiolle menetetyksi tuomitsemat taksamittarit A vaiko X Oy, A tuomittiin rikoslain 10 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla mittareiden sijasta menettämään valtiolle mittareiden arvon 1 800 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Sunila, Petri Leskinen ja Liisa Lehtimäki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa siten rajoitettuna kuin jäljempänä Korkeimman oikeuden tuomiossa on kerrottu. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan syytteen hylkäämistä ja hovioikeuden tuomion kumoamista.

Syyttäjä vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Myönnetty valituslupa ja valituslupahakemusta koskeva ratkaisu

A:lle on myönnetty valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti rajoitettuna koskemaan sitä kysymystä, onko hovioikeuden selvitetyksi katsoma joukkoliikenneluvan lupaehtoja rikkoen tapahtunut henkilöliikenteen harjoittaminen rangaistava luvattomana henkilöliikenteen harjoittamisena.

Muilta osin valituslupaa ei myönnetä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Syytteestä

1. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta (syytekohta 1) sillä perusteella, että A oli X Oy:n (jäljempänä yhtiö) omistajana ja liikenteestä vastaavana henkilönä harjoittanut yhtiön lukuun luvatonta taksiluvan nojalla harjoitettavaa henkilöliikennettä korvausta vastaan Helsingissä 15.6.2006 ja 11.11.2006 välisenä aikana useilla yhtiön käyttämillä pienoislinja-autoilla ilman asianmukaista taksilupaa. A oli mahdollistaakseen pienoislinja-autojen lainvastaisen käytön taksiliikenteeseen varustanut autot yhtiön saaman joukkoliikenneluvan vastaisesti taksiluvalla toimivien autojen taksamittareilla.

Alempien oikeuksien ratkaisuista

2. Käräjäoikeus on lukenut syytekohdassa tarkoitetun menettelyn A:n syyksi syytteen mukaisesti.

3. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut asiassa selvitetyksi, että syytteessä ilmoitettuna tekoaikana yhtiön pienoislinja-auto oli ollut yhtenä kertana odottamassa Hernesaaren risteilylaiturilla kyytiä heti kohta taksiaseman jälkeen, toisena kertana ottanut kyytiin Länsiterminaalin pääoven edessä kaksi matkustajaa ja vielä eri kertana yhtiön autonkuljettaja oli Olympiaterminaalin edustalla tiedustellut kahdelta terminaalista tulleelta matkustajalta taksikyydin tarvetta, jonka jälkeen nämä olivat nousseet yhtiön pienoislinja-autoon. Edelleen yhtiön kaksi pienoislinja-autoa oli yksityishenkilön tilauksesta mennyt paikalle, jolloin kumpaankin autoon oli noussut yksi henkilö ilman matkatavaroita, ja vastaavalla tavalla toisenakin kertana yksityishenkilön tilattua kyydin nimenomaan ilman matkatavaroita yhtiön pienoislinja-auto oli mennyt paikalle. Lisäksi asiassa on selvitetty, että yhtiön pienoislinja-autoissa oli ollut taksamittarit.

4. Hovioikeus on katsonut, että yhtiön edellä kuvatussa toiminnassa oli ollut kyse sellaisesta luvanvaraisen henkilöliikenteen harjoittamisesta, johon yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta sille 4.10.2001 myönnetyn joukkoliikenneluvan nojalla. Sen sijaan hovioikeus on katsonut, ettei A ollut syyllistynyt luvattomaan henkilöliikenteen harjoittamiseen yhtiön pienoislinja-auton otettua asiakkaan kyytiin hotellin edustalta, kun kyydin tilaamisen voitiin päätellä tapahtuneen hotellin toimesta. Tässä kohdin hovioikeus on poikennut käräjäoikeuden syyksilukemisesta, mutta muulta osalta hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion, jolla yhtiön harjoittamasta liikenteestä vastanneen A:n syyksi on luettu luvattoman henkilöliikenteen harjoittaminen. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen siltä osin kuin A on tuomittu kohdassa 1 luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta ja hänen syykseen käräjäoikeuden tuomion kohdassa 2 luetusta rikoksesta yhteiseen sakkorangaistukseen.

Kysymyksenasettelu

5. Asiassa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt hänen syykseen hovioikeudessa kohdassa 1 luettuun luvattomaan henkilöliikenteen harjoittamiseen.

Sovellettavasta rangaistussäännöksestä

6. Syytteen mukaisena tekoaikana voimassa olleen, asiassa sovellettavan luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain (343/1991; jäljempänä henkilöliikennelaki) 27 §:n 1 momentin mukaan luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta tuomitaan se, joka harjoittaa luvanvaraista henkilöliikennettä ilman asianmukaista liikennelupaa tai kansainvälisten maantieliikennesopimusten edellyttämää kuljetuslupaa.

7. Henkilöliikennelaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen on kumottu 3.12.2009 voimaan tulleella joukkoliikennelailla (869/2009). Taksiliikennepalveluista säädetään nykyisin 1.8.2007 voimaan tulleessa taksiliikennelaissa (217/2007). Uusilla laeilla säännellään ammattimaista henkilöiden kuljettamista tiellä yhtäältä linja-autolla ja toisaalta henkilöautolla. Joukkoliikennelain 56 §:n 1 momentin mukaan luvattomasta linja-autoliikenteen harjoittamisesta tuomitaan se, joka harjoittaa ammattimaista henkilöliikennettä tiellä linja-autolla ilman joukkoliikennelupaa. Vastaavasti taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin nojalla tuomitaan luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta se, joka harjoittaa henkilöautolla ammattimaista henkilöliikennettä ilman sanotussa laissa edellytettyä taksilupaa. Nämä uudet lait eivät tule kuitenkaan tässä tapauksessa sovellettavaksi.

Liikenneluvasta

8. Henkilöliikennelain 5 §:n (1092/2002) mukaan liikennelupa tarvitaan henkilöiden kuljettamiseen tiellä autolla korvausta vastaan. Lain 6 a §:n 1 momentista (662/1994) ilmenee, että lain tarkoittamia liikennelupia ovat muun muassa joukkoliikennelupa ja taksilupa. Pykälän 2 momentin (888/1998) mukaan joukkoliikennelupa oikeuttaa harjoittamaan tilausliikennettä linja-autolla, jolloin ajoja ei kuitenkaan saa ottaa taksiasemilta. Jos liikennettä harjoitetaan linja-autolla, jossa on istumapaikkoja matkustajille enintään 16, tilausliikenteen harjoittamisoikeutta voidaan lisäksi rajoittaa sellaisilla liikennelupaan otettavilla ehdoilla, jotka selventävät työnjakoa taksiluvan nojalla harjoitettavaan tilausliikenteeseen nähden. Pykälän 3 momentin (662/1994) mukaan taksilupa oikeuttaa harjoittamaan tilausliikennettä yhdellä henkilöautolla.

9. Yhtiölle on 4.10.2001 myönnetty joukkoliikennelupa, jonka nojalla yhtiö on sinänsä saanut harjoittaa tilausliikennettä henkilöliikennelain 6 a §:n 2 momentissa tarkoitetuilla pienoislinja-autoilla. Tätä oikeutta ovat kuitenkin rajoittaneet lupaan sisällytetyt ehdot, kuten ehtokohdassa 5 mainitut seuraavat kiellot ja rajoitukset: Ajoja ei saa odotella taksiasemilla eikä muuallakaan julkisilla paikoilla, kuten hotellien tai ravintoloiden edustalla. Jos tilaajana on yksityinen henkilö, ajo on sallittu edellyttäen, että taksamittaria ei käytetä ja että kuljetukseen tulee mukaan vähintään viisi henkilöä. Pienemmänkin ryhmän kuljettaminen on sallittua siinä tapauksessa, että matkatavaroiden määrä edellyttää suurikokoista autoa tai matkustajan tarvitsema pyörätuoli vaatii runsaasti tilaa. Jos tilaajana on yhteisö, esimerkiksi kunta tai järjestö, ajo on sallittu myös silloin, kun matkustajia on vähemmän kuin viisi.

Korkeimman oikeuden kannanotto

10. Korkein oikeus toteaa, että henkilöliikennelain 27 §:n 1 momentin (343/1991) rangaistussäännös koskee sanamuotonsa mukaan vain ilman asianmukaista lupaa tapahtunutta henkilöliikenteen harjoittamista. Korkein oikeus katsoo, että säännöksessä mainitulla asianmukaisella luvalla tarkoitetaan jotakin niistä liikenneluvista, jotka on tyhjentävästi lueteltu henkilöliikennelain 6 a §:n 1 momentissa (662/1994). Kussakin yksittäistapauksessa liikenteenharjoittajalta edellytetään sellaista lupaa, joka oikeuttaa suorittamaan henkilökuljetuksia toiminnassa käytetyllä ajoneuvotyypillä. Tässä tapauksessa yhtiö on harjoittanut tilausliikennettä joukkoliikenneluvalla, joka sellaisenaan antaa laajat liikennöintioikeudet linja-autolla. Tällaisen luvan nojalla yhtiöllä on ollut oikeus harjoittaa henkilöliikennettä pienoislinja-autolla, kuten on tapahtunutkin. Näin ollen asiassa ei ole kyse siitä, että yhtiö olisi toiminut ilman vaadittavaa lupaa. A:n menettelyn rangaistavuutta onkin arvioitava sen mukaan, koskeeko kysymyksessä oleva rangaistussäännös myös sellaista liikenteen harjoittamista, jossa asianmukaisen luvan haltija ei ole noudattanut lupaehtoja.

11. Henkilöliikennelain 27 §:n 1 momentin (343/1991) rangaistussäännös ei sanamuotonsa mukaan koske tilannetta, jossa on kysymys liikenteen harjoittamisesta asianmukaisen luvan lupaehtojen vastaisesti. Sama koskee vastaavia rangaistussäännöksiä nykyisin voimassa olevassa muodossaan joukkoliikennelaissa (869/2009) ja taksiliikennelaissa (217/2007). Henkilöliikennelakia uudistettaessa vuonna 1998 tehtiin lainmuutoksella (888/1998) mahdolliseksi lupaehtojen lisääminen joukkoliikennelupaan, kuten edeltä kohdasta 8 ilmenee. Uudistuksen esitöiden (HE 112/1998 vp s. 1 - 3) mukaan tavoitteena oli selventää joukkoliikenneluvan ja taksiliikenneluvan nojalla harjoitettavan tilausliikenteen välistä työnjakoa, koska oli ilmennyt, että osa joukkoliikenneluvan nojalla toimivista oli ryhtynyt harjoittamaan tilausliikennettä tavalla, joka oli aikaisemmin tyypillistä vain takseille. Samalla kiinnitettiin huomiota myös siihen, että uuden lupaehdon lisäämisen jälkeen tulisi mahdolliseksi lain 20 §:n 1 momentin (662/1994) nojalla joukkoliikenneluvan peruuttaminen rikkomustilanteessa ja todettiin, että tämä saattaisi olla osassa tapauksia liian ankara seuraamus. Sen vuoksi uudistuksen yhteydessä muutettiin lain 21 §:n 1 momentin säännös (888/1998) kuulumaan siten, että lupaehtojen rikkomustilanteessa joukkoliikenneluvan harjoittajaa voidaan luvan peruuttamisen sijasta ainoastaan kieltää harjoittamasta tilausliikennettä määräajaksi tai toistaiseksi. Sen sijaan lain 27 §:n 1 momentin (343/1991) rangaistussäännös jäi tässä yhteydessä entiselleen.

12. Se, mitä kohdassa 11 on lausuttu henkilöliikennelain 27 §:n 1 momentista (340/1991) ja laissa lupaehtojen rikkomisesta säädetyistä seuraamuksista, viittaa siihen, ettei lupaehtojen vastaista toimintaa liikenteen harjoittamisessa ole tarkoitettu säännellä rangaistavaksi henkilöliikennelain 27 §:n 1 momentin nojalla. Tällaisen toiminnan rangaistavuus ei myöskään ilmene laista laillisuusperiaatteen edellyttämällä riittävän täsmällisellä tavalla. Korkein oikeus katsoo, ettei lupaehtoja rikkoen tapahtunut liikenteen harjoittaminen täytä henkilöliikennelain 27 §:n 1 momentissa säädettyä tunnusmerkistöä eikä A yhtiön liikenteestä vastaavana ole siten syyllistynyt luvattomaan henkilöliikenteen harjoittamiseen.

Rangaistuksen määrääminen

13. Korkein oikeus toteaa, että alemmat oikeudet ovat tuominneet A:n henkilöliikenteen luvattomasta harjoittamisesta ja hänen syykseen kohdassa 2 luetusta rikoksesta yhteiseen 50 päiväsakon sakkorangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n viaksi jäävästä rikoksesta on 20 päiväsakkoa.

Menettämisseuraamus

14. Koska syyte luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta tulee hylättäväksi, on alempien oikeuksien A:lle tuomitsema taksamittareita taikka niiden arvoa koskeva menettämisseuraamus perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyte luvattomasta henkilöliikenteen harjoittamisesta hylätään. A tuomitaan hänen syykseen jäävästä rikoksesta 20 päiväsakkoon. Muilta osin A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan menettämisseuraamuksesta kokonaan ja siis velvollisuudesta korvata valtiolle taksamittareiden arvo 1 800 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Matti Sepponen.