KKO:2010:58

Asian käsittely hovioikeudessa

Helsingin hovioikeuden tuomio 19.2.2009

Palvelusrikoksia koskevat syyksilukemiset

Virallisen syyttäjän syytteestä hovioikeus katsoi Suomenlahden Meripuolustusalueen henkilöstöpäällikkönä toimineen komentajakapteeni A:n, komentotoimiston toimialapäällikkönä toimineen yliluutnantti B:n, mainitun toimiston osastoupseerin virassa toimineen luutnantti C:n sekä mainitun toimiston osastoupseerin virassa ja sittemmin esikunta-alan toimialapäällikkönä toimineen luutnantti D:n syyllistyneen rikoslain 45 luvun 1 §:n 1 momentin mukaiseen palvelusrikokseen. Hovioikeuden mukaan A oli laiminlyönyt alaistensa valvontaa koskevia virkavelvollisuuksiaan, B oli rikkonut palvelusta koskevia määräyksiä päättämällä omista ylitöistään ja hyväksymällä omat työaikatoteumansa sekä laiminlyömällä työajanseurantalaitteiston käyttöä, C oli rikkonut virkavelvollisuuttaan tai asianomaisia määräyksiä hyväksymällä B:n sijaisena omia ja esimiehensä työaikatoteumia ja laiminlyönyt käyttää työajanseurantalaitteistoa sekä D oli rikkonut virkavelvollisuuttaan tai asianomaisia määräyksiä hyväksymällä B:n sijaisena omia ja esimiehensä työaikatoteumia.

Noudatettavat ylityömääräykset

Vuodelta 2000 olevien puolustusvoimien virkamiesten työaikoja koskevien sopimusmääräysten III osion "Korvaukset ja lisät" johdantona olevan soveltamisohjeen mukaan työvuoroluettelot tuli periaatteessa suunnitella siten, ettei ylityötä muodostunut. Korvauksia voitiin suorittaa vain työstä, joka perustui esimiehen ennalta antamaan, nimenomaiseen ylityömääräykseen. Määräyksestä tuli ilmetä määräyksen antajan tarkoittaneen, että virkamies teki korvauksiin oikeuttavaa lisä- ja ylityötä. Ylityömääräys tuli olla ajallisesti rajoitettu. Ylityön muodostumista ei voitu todeta työjakson jälkeen, mikäli virkamiehelle ei ollut ennalta annettu ylityömääräystä. Edellä selostettua vastaava määräys sisältyi pääesikunnan päätöksen 1.3.2004 käsittämään tekniseen koonnokseen puolustusvoimien virkamiesten työajoista tehdystä sopimuksesta, yksipuolisista päätöksistä ja soveltamisohjeesta.

Suomenlahden Meripuolustusalueen antaman työaikapankkisopimuksia Suomenlahden Meripuolustusalueella koskevan käskyn 18.1.1999 mukaan Suomenlahden Meripuolustusalueella otettiin käyttöön yhteinen käsky erilaisista työaikapankkisopimuksista. Käskyn mukaan keskijohdon osalta ylityömääräys oli annettava ennalta ja yksilöitävä ainakin ajallisesti ja tehtävän mukaan ja ylityömääräys oli liitettävä henkilön työaikataulukon liitteeksi. Työaikalain alaisten virkamiesten osalta oli määrätty, että 18 ensimmäistä tuntia siirrettiin pankkiin eikä ylitöitä maksettu rahana, muuta kuin korotusosuus. Ylityöt oli aina esimiehen käskettävä etukäteen. Ylityömääräys oli laitettava työaikataulukon liitteeksi. Käskyyn liittyvän asianomaisen komentajan allekirjoituksen oli varmentanut B.

Hovioikeus totesi asiassa esitettyä näyttöä ensin selostettuaan johtopäätöksenä, että asiassa ei ollut kysymys siitä, oliko ylityöt sinänsä tehty tai mistä syistä ylitöitä oli ollut, vaan siitä, oliko ylitöihin määrätty asianmukaisesti.
Suomenlahden Meripuolustusalueen ylitöitä koskevista ohjeista, jotka B oli tuntenut, ilmeni, että ylityömääräyksessä tuli yksilöidä tehtävän aika ja sisältö. Ohjeissa ei suoranaisesti todettu, että esimiehen tuli antaa määräys ylityöstä alaiselleen kirjallisesti, mutta kun ohjeen mukaan ylityömääräys oli liitettävä henkilön työaikataulukon liitteeksi, oli selvää, että ohjeessa oli tarkoitettu ylityömääräys annettavaksi kirjallisesti. Vähintäänkin työaikakirjanpitoa varten oli tullut antaa kirjallisesti tieto määräämisestä ylityöhön. Suomenlahden Meripuolustusalueella olikin ollut käytäntönä, että työaikakirjanpitoa varten ylityömääräyksistä laadittiin kirjallinen dokumentti.

Ylitöitä koskevien ohjeiden mukaan ylityöhön määrääminen oli kuulunut esimiehelle, mitä voitiin pitää muutoinkin selvänä jokaisen tiedossa olevana seikkana. B:n esimiesten ei ollut näytetty olleen tietoisia B:n jatkuvista ylitöistä. Vaikka B:n mukaan hänen esimiehensä eivät olleet olleet halukkaita puuttumaan komentoalan töiden järjestelyihin, hänellä ei ollut ollut perusteita vastoin selviä määräyksiä ja muutoinkin itsestään selvää vaadittavaa menettelytapaa päättää omista ylitöistään. B:llä oli ollut velvollisuus omien ylitöidensä ollessa kysymyksessä kääntyä esimiestensä puoleen ja varmistaa oikeus ylitöiden suorittamiseen. Vain siltä osin kuin ylityöt olivat liittyneet Hangon Rannikkopatteriston lakkauttamisesta johtuviin tehtäviin, B:llä oli ollut hänen esimiehensä A:n lupa ylitöiden suorittamiseen. Hovioikeus totesi, että sillä seikalla, että A:n antama määräys oli ollut varsin yleisluonteinen ja epämääräinen ei ollut merkitystä asian arvioinnissa B:n osalta vaan vastuu määräyksestä oli kuulunut A:lle. Sanotusta tehtäväkokonaisuudesta johtuvien ylitöiden osuutta B:n kaikista ylitöistä ei ollut tarkemmin selvitetty. Muilta osin jättämällä hankkimatta esimiehen ylityömääräyksen B oli menettelyllään rikkonut edellä selostettuja ylitöiden tekemistä koskevia määräyksiä ja siten virkavelvollisuuttaan ja syyllistynyt palvelusrikoksen täyttävään menettelyyn.

Hovioikeus totesi C:n ja D:n osalta, että siltä osin kuin he olivat toimineet B:n alaisina, heillä oli ollut A:n tai B:n suullisesti antamat ylityömääräykset. C:n ja D:n kannalta oli ollut riittävää, että asianomainen esimies oli kulloinkin päättämällään tavalla hyväksynyt ylityöt, eivätkä he olleet vastanneet mahdollisista ylityömääräysten muodollisista puutteista. C:n ja D:n ei ollut B:n alaisina toimiessaan näytetty miltään osin tehneen ylitöitä ja saaneen niistä korvauksia ilman asianmukaisia esimiehen määräyksiä. Siten C ja D eivät olleet tältä osin syyllistyneet määräysten ja virkavelvollisuutensa vastaiseen menettelyyn.

Hovioikeus totesi edelleen, että siltä osin kuin kysymys oli D:n ylitöistä ajalta, jolloin hän oli toiminut esikunta-alan päällikkönä ja hänen ylitöistään päättäminen oli kuulunut henkilöstöosaston päällikölle, sanotuille ylitöille ei ollut ollut asianmukaisia ylityömääräyksiä. D:n oli täytynyt olla tietoinen siitä, että vain esimiehen tehtävänä oli päättää ylitöiden tekemisestä. D oli tältä osin rikkonut ylitöitä koskevia määräyksiä ja virkavelvollisuuttaan.

Työaikatoteumien maksuunpanon hyväksyntä

B oli toiminut tapaukseen sovellettavissa määräyksissä tarkoitettuna työpisteen päällikkönä. Määräysten mukaan B:n työaikatoteutumien hyväksyminen oli kuulunut joukkoyksikön komentajalle tai vastaavalle. Esitetyn selvityksen mukaan sanottu tehtävä olisi kuitenkin käytännössä kuulunut henkilöstöosaston päällikölle. B oli ollut selvillä näistä määräyksistä ja siitä, että hänen menettelynsä, jonka mukaan hän oli jatkuvasti hyväksynyt itse oman työaikatoteumansa, oli vastoin asianomaisia määräyksiä. Hovioikeus totesi, että esitetyn selvityksen perusteella ei voitu päätellä, että hänen esimiehensä olisivat käskeneet hänet menettelemään siten. Asiassa ei ollut muutoinkaan ilmennyt, että B:llä olisi ollut perusteita uskoa, että hänen esimiehensä olisivat tarkoittaneet valtuuttaa hänet hoitamaan näille määräysten mukaan kuuluvia tehtäviä. Pelkästään sillä perusteella, että B:n esimiehet olisivat ilmoittaneet, että B:n tuli huolehtia kaikista johtamaansa toimialaan kuuluvista tehtävistä, B:llä ei ollut ollut perusteita poiketa joukko-osaston määräysten edellyttämästä menettelytavasta sekä olla saattamatta työaikatoteumansa esimiestensä käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi, että B oli hyväksymällä omia työaikatoteumiaan rikkonut määräyksiä ja oli siltä osin syyllistynyt palvelusrikoksen täyttävään menettelyyn.

C:n ja D:n osalta hovioikeus totesi, että he olivat B:n sijaisina toimiessaan hyväksyneet omia ja esimiehensä B:n työaikatoteumia. Tapaukseen sovellettavista määräyksistä ilmeni, että työaikatoteumien hyväksyminen kuului aina esimiehelle, mitä voitiin pitää myös itsestään selvänä vaatimuksena. Hyväksyessään omia tai esimiehensä työaikatoteumia C:n ja D:n oli katsottava rikkoneen määräyksistä ilmenevää työajan hyväksymisperiaatetta. B:n sijaisina heillä oli ollut velvollisuus ottaa selvää toimialapäällikön tehtävän suorittamiseen kuuluvista velvollisuuksista ja määräysten edellyttämistä menettelytavoista. Heidän oli täytynyt ymmärtää, että heidän menettelynsä oli vastoin asianmukaisia periaatteita. Siten heidän oli katsottava rikkoneen virkavelvollisuuttaan ja syyllistyneen palvelusrikoksen täyttävään menettelyyn.

Hovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että B, C ja D olisivat ylityökorvausten maksatusten hyväksymiseen liittyen toimineet yhteisen suunnitelman mukaan tarkoituksin hyväksikäyttää puuttuvaa valvontaa ja hyötyä siitä taloudellisesti.

Työajanseurantalaitteiston käyttö

Suomenlahden Meripuolustusalueen käskyn 26.4.2002 mukaan käyttöön otettiin uusi työajanseurantalaitteisto. Käskystä ilmeni, että muun muassa esikuntarakennukseen oli sijoitettu työajanseurantapääte. Käskyn mukaan mainituissa toimipaikoissa työskentelevät henkilöt olivat velvollisia käyttämään työajanseurantalaitteistoa (Esmikko).

Hovioikeus totesi, että B ja C eivät olleet käyttäneet työajanseurantalaitteistoa käskyn edellyttämin tavoin jatkuvasti, miltä osin he olivat rikkoneet käskystä ilmenevää määräystä. B ja C olivat tältä osin syyllistyneet palvelusrikoksen täyttävään menettelyyn.

B:n valvontavelvollisuus

B:llä oli ollut velvollisuus huolehtia siitä, että hänen alaisensa toimiessaan hänen sijaisinaan olivat saaneet riittävän perehdytyksen tehtäviinsä ja tiedot oikeista menettelytavoista. Siihen nähden että C ja D olivat hyväksyneet omia ja esimiehensä työaikatoteumia, B:n oli katsottava laiminlyöneen velvollisuutensa perehdyttää C ja D tehtäviensä oikeaan suorittamiseen ja valvoa näiden työtä. B oli sanotulla laiminlyönnillään rikkonut virkavelvollisuuksiaan ja syyllistynyt siten palvelusrikoksen täyttävään menettelyyn.

A:n valvontavelvollisuus

Hovioikeus totesi, että asiassa sovellettavan Suomenlahden Meripuolustusalueen puolustusvoimien työajan toimintatapamallin mukaan työpisteiden työaikavastaavat laativat työpisteensä työaikasuunnitelman, josta otetun tulosteen työpisteen päällikkö varmensi nimikirjoituksellaan ja esitteli sen esimiehelleen hyväksyttäväksi. Työpisteiden päälliköt eivät voineet hyväksyä omia työaikojaan, vaan joukkoyksiköissä tehtiin työpisteiden päälliköistä oma työvuorosuunnitelma, jonka hyväksyi joukkoyksikön komentaja. Epäselväksi oli jäänyt, oliko A tältä osin syyllistynyt joihinkin laiminlyönteihin.

A:n tehtävänä oli ollut johtaa henkilöstöosastoa. Tässä tarkoituksessa hänellä oli ollut velvollisuus selvittää ja seurata osaston toimintatapoja sekä oma-aloitteisesti perehtyä niihin määräyksistä ja ohjeista ilmeneviin tehtäviin, joita osaston johtaminen oli edellyttänyt. Joukko-osaston työajan toimintatapamallin tulkinnan mukaan A:n oli kuulunut hyväksyä B:n työaikatoteumat, mitä voitiin myös pitää itsestäänselvänä menettelytapana. Jos A olisi selvittänyt sanotun hänellä olleen velvollisuuden, hän olisi määräysten edellyttämin tavoin voinut päättää B:n työaikatoteumista ja ollut myös selvillä B:n ylitöistä.

A:n oli kuulunut päättää B:n ylityömääräyksistä. A oli ylityömäärärahan seuraamisen kautta ollut selvillä siitä, että komentoalalla oli tehty ylitöitä, jotka oli korvattu rahalla. A ei ollut kuitenkaan selvittänyt tarkemmin, mistä ylityöt olivat muodostuneet ja keitä ne olivat koskeneet, vaikka tähän olisi ollut tarvetta, kun ylitöiden määrä oli ollut jatkuva ja A:lla olleen käsityksen mukaan linjana oli ollut, että ylitöitä ei yleensä korvattu rahalla. Jos A olisi perehtynyt ylitöihin, hän olisi havainnut, että B oli määräysten vastaisesti päättänyt itse omista ylitöistään.

Hovioikeus totesi, että esitetyn selvityksen mukaan A oli tehnyt selväksi, että hän ei ollut kiinnostunut komentoalaan liittyvistä tehtävistä. A oli vedonnut siihen, että hänellä ei ollut ollut kokemusta eikä koulutusta henkilöstöalalta, hänet oli määrätty vastoin tahtoaan henkilöstöalan tehtäviin eikä hän ollut saanut koulutusta tehtävään. Hovioikeus katsoi, että tultuaan määrätyksi tehtäväänsä A:lla oli kuitenkin ollut velvollisuus perehtyä tehtäväalaansa. Päällikkönä häneltä oli voitu tässä suhteessa edellyttää oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä. A ei ollut selvittänyt päällikön asemaansa kuuluvia velvollisuuksia.

Hovioikeus katsoi, että A oli laiminlyönyt valvoa B:n ja tämän sijaisten työaikatoteumia ja laiminlyönyt hyväksyä B:n ja tämän sijaisten toteutunutta työtä osoittavat asiakirjat maksua varten. A oli siten laiminlyönyt tehtäväänsä kuuluvia velvollisuuksia ja menetellyt näin virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. A:n laiminlyönti oli osaltaan myötävaikuttanut siihen, että työaikatoteumia ja ylitöitä koskevat epäasialliset käytännöt olivat jatkuneet pitkähkön ajan. A:n oli näytetty suhtautuneen tehtäviensä hoitamiseen siinä määrin välinpitämättömästi, että hänen oli katsottava laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan tahallisesti.

Rangaistukset

Hovioikeus totesi B:n osalta, että B:n syyksi luettua palvelusrikosta ei voitu sen haitallisuuteen ja siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä. Edellytyksiä jättää B rangaistukseen tuomitsematta ei ollut.

Sitä seikkaa, että B oli rikoksen selvittämisen alettua komennettu tehtäviin toiseen joukko-osastoon ja hänen tulonsa olivat sen johdosta alentuneet, ei voitu pitää sellaisena rikoslain 6 luvun 7 §:ssä tarkoitettuna rikoksesta johtuneena muuna seurauksena, joka olisi otettava huomioon rangaistuksen kohtuullistamisperusteena.

Hovioikeus tuomitsi B:n häneen syykseen luetusta palvelusrikoksesta 30:een päiväsakkoon.

C:n ja D:n osalta hovioikeus totesi, ettei asiassa ole edellytyksiä jättää heitä rangaistukseen tuomitsematta. Oikeudenmukaisiksi seuraamuksiksi hovioikeus arvioi C:n ja D:n syyksi luetuista palvelusrikoksista varoituksen.

A:n osalta hovioikeus totesi, että A oli tahallaan laiminlyönyt alaistensa valvontaa koskevia virkavelvollisuuksiaan. A oli syyllistynyt palvelusrikokseen eikä hänen syykseen luettua rikosta voitu sen haitallisuuteen ja siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä. Edellytyksiä jättää A rangaistukseen tuomitsematta ei ollut.

Hovioikeus tuomitsi A:n häneen syykseen luetusta palvelusrikoksesta 50:een päiväsakkoon.

Valtion vahingonkorvausvaatimus

Valtio Merivoimien edustamana vaati, että B, C ja D velvoitetaan korvaamaan valtiolle aiheuttamanaan vahinkona B 16 975,43 euroa, C 11 593,24 euroa ja D 10 219,91 euroa. Heille oli maksettu oikeudettomasti mainitut määrät lisä- ja ylityökorvauksina palkan sivukuluineen.

B, C ja D kiistivät valtion korvausvaatimuksen perusteeltaan. Kaikki työ oli tehty ja heillä oli ollut oikeus saada siitä korvaus.

Hovioikeus totesi, että vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Rikosten tekohetkellä voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n (412/1974) mukaan, milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

C:n osalta asiassa oli katsottu, että hänelle ei ollut maksettu määräysten vastaiseen menettelyyn perustuvia lisä- ja ylityökorvauksia.

B:lle ja D:lle oli maksettu korvauksia lisä- ja ylitöistä, joiden osalta asianmukaiset esimiesten määräykset olivat puuttuneet. Huomioon ottaen että kysymyksessä olevat työt oli kuitenkin tehty ja niistä oli sinänsä maksettu säädetyt korvaukset, hovioikeus katsoi, että valtiolle ei ollut tältä osin aiheutunut vahinkoa.

Hovioikeus hylkäsi B:hen, C:hen ja D:hen kohdistetut korvausvaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Juha Paimela ja Veli Hokkanen sekä sotilasjäsenet Jukka Ojala ja Pertti Laatikainen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati valituksessaan, että A:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia korotetaan ja että heidät tuomitaan ankaruudeltaan saman tasoiseen rangaistukseen.

Valtio vaati valituksessaan, että B:n, C:n ja D:n katsotaan palvelusrikoksen tehdessään toimineen yksituumaisesti ja hyötymistarkoituksessa ylitöiden hyväksymisen sekä maksuun hyväksymisen osalta. Edelleen valtio vaati, että A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle tuomittuja rangaistuksia korotetaan ja että A ja B tuomitaan ankaruudeltaan samaa tasoa oleviin rangaistuksiin. Vielä valtio vaati, että valtiolle velvoitetaan korvaamaan rikoksella aiheutettuna vahinkona B 16 975,43 euroa, C 11 593,24 euroa ja D 10 219,91 euroa, kaikki määrät korkoineen.

A vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan palvelusrikoksen asemesta tuottamuksellinen palvelusrikos tai että hänet joka tapauksessa jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai sakkorangaistusta ainakin alennetaan.

B vaati valituksessaan, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai rangaistus ainakin lievennetään varoitukseksi tai että sakkorangaistusta alennetaan.

Vastaukset

A ja B vaativat vastauksissaan syyttäjän ja valtion valitusten hylkäämistä.

C ja D vaativat vastauksissaan valtion valituksen hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä vaati vastauksessaan A:n ja B:n valitusten hylkäämistä.

Valtio vaati vastauksessaan A:n ja B:n valitusten hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, ovatko B, C ja D ylityömääräyksiä hyväksyessään ja työajan toteumia maksuun pannessaan tehneet palvelusrikoksen yhdessä ja onko heillä näiltä osin ollut hyötymistarkoitus. A:n valituksen johdosta kysymys on edelleen siitä, onko hänen katsottava syyllistyneen palvelusrikoksen asemesta tuottamukselliseen palvelusrikokseen.

2. Lisäksi kysymys on rangaistuksen mittaamisesta B:n ja A:n osalta sekä siitä, onko C:n ja D:n rangaistuksia korotettava. Vielä kysymys on siitä, ovatko B, C ja D velvollisia suorittamaan vahingonkorvausta valtiolle.

Yhdessä tekeminen ja hyötymistarkoitus

3. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden yhdessä tekemistä ja hyötymistarkoitusta koskevat perustelut ja lopputuloksen.

A:n palvelusrikos

4. Asiassa esitetyn näytön perusteella hovioikeus on katsonut A:n selvästi ilmaisseen alaisilleen, ettei hän ollut kiinnostunut komentoalaan liittyvistä tehtävistä. A ei ollut perehtynyt tehtäväalaansa eikä ollut ottanut selvää velvollisuuksistaan. Hän ei ollut vahvistanut muun muassa B:n työaikatoteutumia eikä ollut ottanut tarkemmin selvää henkilöstöalalla tehtyjen ylitöiden perusteista ja kohdistumisesta, vaikka hän oli ollut tietoinen, että henkilöstöalalla oli jatkuvasti tehty ylitöitä ja ettei ylitöitä yleensä korvattu rahalla.

5. Henkilöstöpäällikön keskeisiin velvollisuuksiin kuuluu oman toimialansa tehtävien ja siihen liittyvien määräysten hallitseminen. A:n syyksi luetussa menettelyssä on ollut kysymys henkilöstöalan keskeisistä tehtävistä ja henkilöstöpäällikölle selvästi kuuluneiden velvollisuuksien laiminlyönnistä. Näissä olosuhteissa A:n on täytynyt ymmärtää rikkovansa valvontaan liittyviä velvollisuuksiaan koskevia määräyksiä. A on siten menetellyt tahallisesti.

B:lle ja A:lle tuomittava rangaistus

6. Sovellettavaksi tulevan rikoslain 45 luvun 1 §:n 1 momentin (559/2000) mukaan palvelusrikoksesta voidaan tuomita kurinpitorangaistus tai enintään yksi vuosi vankeutta. Sotilaskurinpitolain 4 §:n 2 momentin nojalla kurinpitorangaistuksen asemesta voidaan tuomita sakkorangaistus. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

7. Hovioikeus on katsonut B:n syyllistyneen 24.12.2001 - 5.9.2004 palvelusrikokseen, koska hän oli tahallaan määräysten vastaisesti päättänyt omista ylitöistään, hyväksynyt omat työaikatoteumansa, laiminlyönyt työajanseurantalaitteiston käyttöä ja laiminlyönyt velvollisuutensa perehdyttää C ja D tehtäviensä oikeaan suorittamiseen ja valvoa näiden töitä, jolloin C ja D olivat hyväksyneet omia ja esimiehensä työaikatoteumia.

8. A:n on katsottu syyllistyneen 24.12.2001 - 28.2.2003 palvelusrikokseen, koska hän oli tahallaan laiminlyönyt valvoa B:n tai tämän sijaisten työaikatoteumia ja laiminlyönyt hyväksyä B:n tai tämän sijaisten toteutunutta työtä osoittavat asiakirjat maksua varten. A:n laiminlyönti oli osaltaan myötävaikuttanut siihen, että työaikatoteumia ja ylitöitä koskeneet epäasialliset käytännöt olivat jatkuneet pitkähkön ajan.

9. Korkein oikeus toteaa, että A:n laiminlyönti ei vähennä B:n syyllisyyttä eikä sen perusteella ole aihetta alentaa B:n rangaistusta. Myöskään se, että B oli tapahtumien jälkeen siirretty toisiin tehtäviin, ei ole sellainen seuraus, joka johtaisi kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen ja jonka johdosta rangaistusta siten olisi syytä alentaa.

10. B:n menettely on ollut määräysten vastaista eikä sille ole esitettävissä sellaista toiminnan sujuvuudesta tai muistakaan käytännön tarpeista johtuvaa perustetta, joka vähentäisi teon moitittavuutta. B:n määräysten vastainen menettely on jatkunut verraten pitkän ajan.

11. A on laiminlyönyt suorittaa hänelle henkilöstöosaston päällikkönä työajankäytön valvonnassa ja ylityökorvausten maksatuksessa kuuluvia tehtäviä. Laiminlyönti on johtunut A:n välinpitämättömästä asenteesta työhönsä, mikä on ilmennyt paitsi puutteellisena valvontana myös siten, että hän oli henkilöstöpäällikön tehtävän vastaanotettuaan ilmoittanut alaisilleen, ettei tehtävä häntä kiinnostanut. Tämä välinpitämätön suhtautuminen esimiehelle kuuluneisiin tehtäviin on ollut omiaan luomaan ilmapiirin, jossa myöskään alaiset eivät ole noudattaneet työaikaa ja ylitöiden tekemistä koskeneita määräyksiä. Valvonta olisi helposti paljastanut näin selvän määräysten vastaisen toiminnan. Valvontavelvollisuuden laiminlyönti on jatkunut pitkään.

12. B:n ja A:n tekojen moitittavuutta toisiinsa verrattaessa on otettava huomioon, että B on määräyksiä rikkomalla saanut huomattavia ylityökorvauksia itselleen. A:n syyksi luettuun valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin ei sisälly tällaista vahingollisuutta. A:n asenne työaikamääräysten ja ylitöiden valvomiseen ei ole oikeuttanut B:tä määräysten vastaiseen menettelyyn, eikä A:lla ole myöskään ollut velvollisuutta olettaa B:n tai muiden alaistensa toimivan määräysten vastaisesti. Esimiehen tulee kuitenkin täyttää valvontavelvollisuutensa, mikä sellaisenaan on omiaan ehkäisemään väärinkäytöksiä. B:n ja koko komentoalan ylitöiden määrä on ollut niin suuri, että viimeistään sen olisi tullut kiinnittää A:n huomiota.

13. B:n menettelyssä on ollut kysymys tietoisesta työaikaan ja ylitöiden maksatukseen liittyvien määräysten rikkomisesta. A:n menettelyssä taas on ollut kysymys tietoisesta välinpitämättömyydestä B:n kyseisen menettelyn valvonnassa. A:n määräysten vastainen menettely työajan valvonnassa on mahdollistanut B:n määräysten vastaisen menettelyn työajan ilmoittamisessa ja ylitöiden maksatuksessa. Korkein oikeus katsoo, että B:n ja A:n menettelyä on kokonaisuutena arvioiden pidettävä yhtä moitittavana. B ja A tulee näin ollen tuomita ankaruudeltaan samantasoisiin sakkorangaistuksiin.

14. A:lle tuomittu 50 päiväsakkoa on liian ankara seuraamus työaikaan ja siihen liittyviin menettelytapoihin kohdistuvan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. Oikeudenmukaiseksi sakkorangaistukseksi Korkein oikeus harkitsee B:n ja A:n osalta 30 päiväsakkoa.

C:n ja D:n rangaistukset

15. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen C:lle ja D:lle tuomittujen varoitusten osalta.

Vahingonkorvausvelvollisuus

16. Valtion B:hen, C:hen ja D:hen kohdistamat korvausvaatimukset perustuvat siihen, ettei ole ollut perusteita ylityökorvausten suorittamiseen siltä osin kuin ylitöiden tekemisestä ja maksatuksesta on päätetty määräysten vastaisesti.

17. B, C ja D ovat kiistäneet vaatimuksen perusteeltaan. B on todennut, että korvaukseen oikeutettu työ oli tehty eikä valtiolle ollut aiheutunut vahinkoa. C ja D ovat todenneet, että heillä oli ollut ylitöiden tekemiseen esimiehen määräys eikä vahinkoa ollut aiheutunut. B, C ja D eivät ole kiistäneet korvausvaatimuksen perusteena olevien työtuntien ja palkkojen määrää, mutta D on katsonut, että vaaditusta määrästä tulee vähentää palkan sivukulut, jolloin oikea korvausvaatimuksen määrä olisi 7 450,03 euroa. B on lisäksi katsonut, että korvausta olisi joka tapauksessa soviteltava Merivoimien myötävaikutuksen johdosta.

18. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 ja 2 §:n mukaan virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta. Edelleen vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, vahingonkorvaus käsittää hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

19. Vahingonkorvauslain mukainen korvausvelvollisuus edellyttää aiheutunutta vahinkoa. Asiassa on riidatonta, että B, C ja D olivat sinänsä tehneet työn, jonka perusteella ylityökorvaukset oli suoritettu. Tässä asiassa tulee siten arvioitavaksi se, onko valtiolle aiheutunut taloudellista vahinkoa siltä osin kuin lisä- tai ylityö oli tehty ilman asianmukaista esimiehen yksilöityä määräystä ja hyväksymällä itse lisä- tai ylityö maksuun pantavaksi.

20. Tapahtuma-aikana voimassa olleiden puolustusvoimien virkamiesten työaikoja koskeneiden sopimusmääräysten mukaan työvuoroluettelot on tullut periaatteessa suunnitella niin, ettei ylityötä muodostunut. Korvauksia on voitu suorittaa vain työstä, joka on perustunut esimiehen ennalta antamaan, nimenomaiseen ylityömääräykseen. Ylityömääräyksen on tullut olla ajallisesti rajoitettu. Asiallisesti vastaavat määräykset ovat sisältyneet Suomenlahden Meripuolustusalueen työaikapankkisopimuksia koskevaan käskyyn 18.1.1999.

21. Korkein oikeus toteaa, että ylitöiden teettämiseen Suomenlahden Meripuolustusalueella on kuulunut olennaisena osana esimiehen tekemä arvio siitä, ovatko hänen alaistensa työt olleet järjestettävissä siten, että ne on voitu suorittaa normaalissa työajassa vai onko jonkin tehtävän suorittaminen edellyttänyt ylitöiden teettämistä. Ylitöiden määräämisessä käytettävää menettelyä ja erityisesti ylityön teettämisen ennakkoarviointia koskevat määräykset osoittavat, että tavanomaisen työajan riittämättömyys käsillä olevien työtehtävien suorittamiseen ei sellaisenaan ole ollut ylityön tekemisen peruste, vaan ylityöstä päättämiseen oikeutetun henkilön on tullut aina erikseen arvioida, onko ylityömääräys ollut perusteltu. Onkin selvää, että ylitöiden välttämiseksi on voitu esimerkiksi ajoittaa töitä uudelleen tai jakaa niitä uudella tavalla tai luopua sellaisesta työstä, jota ei ole pidetty tärkeänä. Ylityön määräysten vastaiseen teettämiseen perustuvaa korvausvaatimusta ei voida siten hylätä sillä hovioikeuden toteamalla perusteella, että vahinkoa ei olisi aiheutunut, koska ylityönä tehty työ oli joka tapauksessa tehty.

22. Asiassa onkin ensiksi ratkaistava se, onko korvatuilta ylitöiltä puuttuneet esimiehen antamat ylityömääräykset. Sen jälkeen on arvioitava, onko vahinkoa aiheutunut kaiken sen korvatun ylityön johdosta, jonka osalta ylityömääräystä ei ole ollut.

23. B on tapahtuma-aikana toiminut komentoalan toimialapäällikkönä. B:n esimiehet eivät olleet antaneet ylityömääräystä niihin ylitöihin, joiden osalta valtio on vaatinut vahingonkorvausta.

24. B:n tekemän ylityön määrästä ja ylityön tarpeesta esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, että olennainen osa B:lle korvatusta ylityöstä olisi tullut ylityönä teetettäväksi, vaikka työn tarvetta ja järjestämistä olisi voitu harkita etukäteen. Enää ei kuitenkaan ole vaikeuksitta mahdollista esittää selvitystä siitä, miltä osin B:lle korvattu ylityö olisi ollut muutoin tehtävissä tai järjestettävissä. Sen vuoksi Korkein oikeus joutuu arvioimaan aiheutuneen vahingon kohtuuden mukaan. B:n ylityökorvausten aiheuttamaksi vahingoksi Korkein oikeus arvioi 8 500 euroa eli noin puolet vaaditusta 16 975,43 euron määrästä.

25. B on vaatinut, että vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla sovitellaan, koska valvontavelvollisuuden laiminlyönti on myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. B:n menettely on ollut tahallista, vaikka sen onkin mahdollistanut säännösten edellyttämän valvonnan laiminlyönti. Koska B on menetellyt tahallisesti, tämä valvontavelvollisuuden laiminlyönti ei ole sellainen vahingon aiheutumiseen liittynyt myötävaikuttava seikka, jonka johdosta korvausvelvollisuutta olisi syytä sovitella. Näin ollen B on velvollinen korvaamaan vahingon kokonaisuudessaan. Koronmaksuvelvollisuus tälle arvioidulle 8 500 euron korvausmäärälle alkaa palvelusrikoksen tekoajan päättymisestä 5.9.2004.

26. Kuten hovioikeus on katsonut asiassa näytetyksi, B on antanut C:lle tätä koskevat ylityömääräykset.

27. B on ollut C:n esimies, joten C on tehnyt ylityöt esimiehen antaman määräyksen nojalla. Näin ollen C:n osalta asiassa ei ole perusteita vahingonkorvauksen tuomitsemiseen.

28. D on toiminut B:n alaisena aina 1.4.2004 saakka, jolloin hän on siirtynyt esikunta-alan toimialapäällikön tehtävään. Siltä osin kuin D on toiminut B:n alaisuudessa, B on antanut D:lle tätä koskevat ylityömääräykset. Näiltä osin ei ole perusteita vahingonkorvauksen tuomitsemiseen.

29. D:n on katsottu menetelleen määräysten ja virkavelvollisuuksiensa vastaisesti siltä osin kuin hän oli esikunta-alan toimialapäällikön tehtävässään 1.4.2004 lukien tehnyt lisä- tai ylitöitä ilman esimiehen määräystä. Valtion asiassa esittämän laskelman perusteella ajalla 12.4. - 4.7.2004 D:lle on maksettu lisä- ja ylityökorvauksia noin 1 300 euroa. Valtion esittämän laskelman oikeellisuutta D ei ole riitauttanut.

30. D:n tekemän ylityön määrästä ja ylityön tarpeesta esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, että olennainen osa D:lle korvatusta ylityöstä olisi tullut ylityönä teetettäväksi, vaikka työn tarvetta ja järjestämistä olisi voitu harkita etukäteen. Samoista syistä, jotka on todettu B:n osalta edellä kohdassa 24, Korkein oikeus joutuu arvioimaan D:n menettelystä aiheutuneen vahingon kohtuuden mukaan. D:n aiheuttamaksi vahingoksi Korkein oikeus arvioi 650 euroa eli noin puolet ajalla 12.4. - 4.7.2004 suoritetuista lisä- ja ylityökorvauksista. Koronmaksuvelvollisuus tälle arvioidulle korvausmäärälle alkaa palvelusrikoksen tekoajan päättymisestä 4.7.2004.

Tuomiolauselma

B

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

B velvoitetaan korvaamaan valtiolle aiheuttamanaan vahinkona 8 500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 5.9.2004 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota B:n osalta ei muuteta.

C

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

D

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

D velvoitetaan korvaamaan valtiolle aiheuttamanaan vahinkona 650 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 4.7.2004 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota D:n osalta ei muuteta.

A

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:lle tuomittu sakkorangaistus alennetaan 30:een päiväsakkoon.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota A:n osalta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio (eri mieltä), Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko sekä sotilasjäsenet kenraalimajuri Vesa Tynkkynen ja prikaatikenraali Juha-Pekka Liikola. Esittelijä Timo Ojala (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Ojala: Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1 - 22 osalta Korkeimman oikeuden tuomion mukainen. Edelleen esittelijän mietintö oli C:hen kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen osalta (kohdat 26 - 27) Korkeimman oikeuden tuomion mukainen. B:hen ja D:hen kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen osalta Korkein oikeus lausunee seuraavan.

B:hen kohdistettu korvausvaatimus

B on tapahtuma-aikana toiminut komentotoimiston toimialapäällikkönä. B:n esimiehet eivät olleet antaneet ylityömääräystä niihin ylitöihin, joiden osalta valtio on vaatinut vahingonkorvausta. Jälkikäteen ei ole enää mahdollista esittää luotettavaa selvitystä siitä, olisiko tälle B:n tekemälle työlle ollut saatavissa esimiehen ylityömääräys. Lähtökohtaisesti ylityön teettämiseen on puolustusvoimissa suhtauduttu pidättyväisesti. Ylityöstä on ollut joka tapauksessa oikeus saada korvaus vain silloin, kun ylityön tekeminen on määrätty asianmukaisesti.

B:lle on siten tältä osin maksettu perusteettomia ylityökorvauksia. Valtio on kärsinyt vastaavan vahingon.

B on tahallaan rikkonut ylityön tekemistä koskevia määräyksiä. Hän on sen vuoksi velvollinen korvaamaan valtiolle tästä aiheutuneen vahingon.

B on vaatinut, että vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla sovitellaan, koska valvontavelvollisuuden laiminlyönti on myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. B:n menettely on ollut tahallista, vaikka sen onkin mahdollistanut säännösten edellyttämän valvonnan laiminlyönti. Koska B on menetellyt tahallisesti, tämä valvontavelvollisuuden laiminlyönti ei ole sellainen vahingon aiheutumiseen liittynyt myötävaikuttava seikka, jonka johdosta korvausvelvollisuutta olisi syytä sovitella. Näin ollen B on velvollinen korvaamaan vahingon kokonaisuudessaan.

Korkein oikeus velvoittanee B:n korvaamaan valtiolle sen vaatiman 16 975,43 euroa vaadittuine korkoineen.

D:hen kohdistettu vahingonkorvausvaatimus

Siltä osin kuin D on 1.4.2004 saakka toiminut B:n alaisena asiassa ei ole Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla perusteita vahingonkorvauksen tuomitsemiseen.

D:n on katsottu menetelleen määräysten vastaisesti siltä osin kuin hän oli esikunta-alan toimialapäällikön tehtävässään 1.4.2004 lukien tehnyt lisä- tai ylitöitä ilman esimiehen määräystä. Valtion asiassa esittämän laskelman perusteella ajalla 12.4. - 4.7.2004 D:lle on maksettu lisä- ja ylityökorvauksia noin 1 300 euroa. Valtion esittämän laskelman oikeellisuutta D ei ole riitauttanut.

Jälkikäteen ei ole enää mahdollista esittää luotettavaa selvitystä siitä, olisiko tälle D:n tekemälle työlle ollut saatavissa esimiehen ylityömääräys. Lähtökohtaisesti ylityön teettämiseen on puolustusvoimissa suhtauduttu pidättyväisesti. Ylityöstä on joka tapauksessa ollut oikeus saada korvaus vain silloin, kun ylityön tekeminen on määrätty asianmukaisesti.

D:lle on siten tältä osin maksettu ylityökorvauksia perusteettomasti ja valtio on kärsinyt vastaavan vahingon.

D on toimialapäällikön tehtävässään ajalla 1.4. - 4.7.2004 tahallaan rikkonut ylityön tekemistä koskevia määräyksiä. Hän on sen vuoksi velvollinen korvaamaan valtiolle tästä aiheutuneen vahingon. Näin ollen Korkein oikeus velvoittanee D:n korvaamaan valtiolle 1 300 euroa korkoineen.

Oikeusneuvos Aarnio: Hyväksyn esittelijän mietinnön.