Diaarinumero: S2006/321
Esittelypäivä: 15.5.2007
Taltio: 1926
Antopäivä: 14.9.2007
Käräjäoikeus oli työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa ratkaissut osatuomiolla kysymyksen siitä, sovelletaanko asiaan Suomen vai Belgian lakia. Sanottuun ratkaisuun oli annettu valitusosoitus.
Kysymys siitä, oliko hovioikeus voinut tutkia ratkaisusta tehdyn valituksen.
A kertoi valtioon kohdistamassaan kanteessa, että opetusministeriö oli 1.7.1996 tehdyllä määräaikaisella työsopimuksella palkannut A:n luokanopettajaksi Eurooppa-kouluun Brysseliin. Työsuhteen kestoksi oli sovittu 1.9.1996 - 31.8.1998, ja sitä oli 18.8.1998 jatkettu 31.8.2001 saakka. Tämän jälkeen työsopimusta ei enää jatkettu.
Kanteessaan A, jonka kotipaikka oli Belgiassa, vaati vahvistettavaksi, että hänen solmimansa määräaikaiset työsopimukset muodostivat toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen ja että valtio velvoitetaan suorittamaan korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavan määrän korkoineen. A katsoi, että asiaan tuli soveltaa työsopimuksen tekohetkellä voimassa olleen työsopimuslain 51 a §:n nojalla Suomen lakia. A kuitenkin varasi oikeuden esittää selvitystä asiaan liittyvästä Belgian lain sisällöstä, jos asiaan sovellettaisiin Belgian lakia.
Valtio vastusti kannetta perusteettomana ja katsoi, että työsopimukseen oli sovellettava Belgian lakia.
Käräjäoikeus ratkaisi erikseen kysymyksen asiaan sovellettavasta laista osatuomiolla ja päätyi katsomaan, että asiaan oli sovellettava Belgian lakia. Lisäksi käräjäoikeus lausui, että pääasian käsittelyä jatkettiin osapuolten suostumuksin, kun osatuomio oli saanut lainvoiman.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Merja Vainio.
Saamansa muutoksenhakuosoituksen mukaisesti A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja sen päätöstä muutetaan siten, että asiaan sovelletaan Suomen lakia.
Hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan, ettei käräjäoikeuden tuomio ollut oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 5 §:ssä tarkoitettu osatuomio vaan oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu kanteen sisäinen välituomio. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden menettelyn antaa asianosaisten suostumuksin tai pyynnöstä ensin ratkaisu siitä, minkä maan lakia asiaan on sovellettava. Ratkaisun merkitys pääasian kannalta huomioon ottaen hovioikeus edelleen hyväksyi käräjäoikeuden menettelyn siltä osin kuin asiassa oli annettu valitusosoitus.
Sovellettavaa lakia koskevassa pääasiaratkaisussaan hovioikeus päätyi katsomaan, että asiaan tuli soveltaa Suomen lakia.
Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Jukka Kontio (eri mieltä) ja Åsa Holmström. Esittelijä Liisa Lehikoinen.
Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kontio katsoi, että korvauskanteen ratkaisemiseen liittyvää lainvalintaa voitiin pitää sellaisena seikkana, joka voitiin oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla välituomiolla ottaa erikseen ratkaistavaksi. Sillä ratkaisulla, kumman valtion lakia asiaan sovellettiin, ei asiaa kuitenkaan ollut lopullisesti ratkaistu. Käräjäoikeuden ratkaisu oli siten ollut sellainen mainitussa lainkohdassa tarkoitettu välituomio, johon sai hakea muutosta ainoastaan haettaessa muutosta asian lopulliseen ratkaisuun. Sen vuoksi Kontio poisti valitusosoituksen, jätti A:n valituksen tutkimatta ja määräsi käräjäoikeuden jatkamaan asian käsittelyä. Äänestyksen johdosta velvollisena lausumaan A:n valituksen johdosta Kontio katsoi, että A:n työsopimukseen oli sovellettava kanteessa tarkoitetulta osalta Belgian lakia.
Valtiolle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan valtio vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja todetaan, että hovioikeuden olisi tullut jättää A:n valitus tutkimatta sekä että asia palautetaan käräjäoikeuteen käsittelyn jatkamiseksi Belgian lain mukaan.
A vastasi valitukseen ja katsoi, että hovioikeuden tuomio oli oikea.
1. Asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeus saanut tutkia A:n valituksen Helsingin käräjäoikeuden 14.6.2004 antamasta osatuomiosta, jolla käräjäoikeus on pääasiaa ratkaisematta ratkaissut kysymyksen siitä, minkä valtion lakia on sovellettava asiassa, joka on koskenut A:n oikeutta vahingonkorvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.
2. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saa oikeudenkäynnin aikana ratkaista erikseen osatuomiolla itsenäisen vaatimuksen asiassa, jossa on esitetty useita vaatimuksia, sekä myös ratkaista erikseen vaatimuksen sen osan, joka on myönnetty. Saman luvun 6 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin saa asianosaisen pyynnöstä riita-asiassa ratkaista erikseen välituomiolla sellaisen asiassa esitettyä samaa vaatimusta koskevan kysymyksen, jonka selvittämisestä vaatimuksen ratkaiseminen muilta osin riippuu. Käräjäoikeuden osatuomiosta saa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:ssä säädetyin tavoin hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen. Välituomioon saa oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan hakea erikseen muutosta ainoastaan, jos asian käsittely muilta osin välituomion antamisen johdosta on tarpeetonta. Muussa tapauksessa muutosta saa hakea vain haettaessa muutosta asian lopulliseen ratkaisuun.
3. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan katsonut, ettei käräjäoikeuden ratkaisua ole pidettävä osatuomiona. Sen sijaan hovioikeus on todennut ratkaisun olevan oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu välituomio. Ottaen huomioon ratkaisun merkityksen pääasian kannalta hovioikeus on kuitenkin hyväksynyt käräjäoikeuden menettelyn siltä osin kuin käräjäoikeus oli ratkaissut lainvalintakysymyksen asian muusta osasta erillisenä ja antanut osoituksen muutoksen hakemisesta ratkaisuun erikseen valittamalla.
4. Korkein oikeus toteaa, että kun osatuomiolla voidaan ratkaista vain asian muusta osasta erotettavissa oleva asian osa, niin osatuomiolla ratkaistavan asian osan tulee olla itsenäinen eikä asiassa myöhemmin esitettävä selvitys saa ulottaa vaikutustaan osatuomiolla ratkaistuun asian osaan (HE 154/1990 vp s. 31). Kuten hovioikeus on katsonut, asiassa sovellettavaa lakia koskeva kysymys ei ole sanotunlainen itsenäinen vaatimus asiassa taikka itsenäinen asian osa suhteessa asian muuhun osaan. Käräjäoikeuden ei olisi siten pitänyt ratkaista lainvalintakysymystä osatuomiolla, kuten nyt on tapahtunut.
5. Välituomiota koskevassa sääntelyssä on lähtökohtana ollut mahdollistaa asian sellaisen osan ratkaiseminen erikseen, jonka johdosta asian muun osan käsittely voi osoittautua tarpeettomaksi. Säännöksen esitöissä on esimerkkeinä säännöksen soveltamistilanteista mainittu vahingonkorvauksen perusteen ratkaiseminen välituomiolla ennen korvauksen määrää koskevaa kysymystä ja saamisen vanhentumisväitteen ratkaiseminen ennen maksuväitettä (HE 154/1990 vp s. 33). Periaate ilmenee myös Korkeimman oikeuden julkaistusta ratkaisusta KKO 2003:111.
6. Kysymykseen siitä, minkä valtion lakia asiassa sovelletaan, joudutaan oikeudenkäynnissä ottamaan kantaa yleensä jo asian valmisteluvaiheessa ennen pääkäsittelyä. Lainvalintakysymykseen tuomioistuin voi ottaa kantaa asian valmistelussa prosessinjohtoon kuuluvana toimena taikka ratkaisemalla kysymyksen sitä koskevalla päätöksellään. Tällöin ei ole kysymys välituomiosta, vaan oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetusta oikeudenkäynnin aikana tehdystä ratkaisusta, johon ei saa hakea erikseen muutosta, koska sitä ei ole nimenomaisesti sallittu.
7. Riitakysymykseen sovellettavan lain valinta ei ole luontevasti rinnastettavissa kohdassa 5 mainittuihin asioihin, jotka voivat olla välituomion kohteena. On kuitenkin ajateltavissa tilanteita, joissa asian ratkaisemisesta erikseen lain valintaa koskevilta osin johtuisi, että asian muun osan käsittely osoittautuisi tarpeettomaksi. Tällöin lainvalintakysymys voitaisiin ratkaista välituomiolla ja siihen voisi hakea erikseen valittamalla muutosta.
8. Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa käräjäoikeuden ratkaistua oikeudenkäynnin aikana erikseen kysymyksen siitä, minkä valtion lakia asiassa sovelletaan, asian muun osan käsittely ei ollut sen vuoksi tullut tarpeettomaksi, vaan käräjäoikeuden olisi pitänyt jatkaa oikeudenkäyntiä mainituilta osin. Kysymyksessä olevasta käräjäoikeuden 14.6.2004 antamasta ratkaisusta ei ole ollut erikseen valitusoikeutta. Näin ollen hovioikeus ei olisi saanut ottaa sanottua ratkaisua koskevaa A:n valitusta tutkittavakseen.
Hovioikeuden tuomio kumotaan. Käräjäoikeuden antama muutoksenhakuosoitus poistetaan.
Asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se edelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Käräjäoikeuden on asian ratkaistessaan annettava lausunto asiassa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos, Juha Häyhä, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijä Jukka Sippo.
25.09.2007