Diaarinumero: S2006/818
Esittelypäivä: 6.2.2008
Taltionumero: 879
Antopäivä: 15.5.2008
Osakeyhtiön entinen toimitusjohtaja A oli asetettu konkurssiin. Konkurssin alkamisen jälkeen yhtiö oli maksanut A:n konkurssipesälle A:lle tulevan palkanluontoisen suorituksen, joka oli perustunut jo ennen konkurssin alkamista voimassa olleeseen sopimukseen. Yhtiö oli toimittanut suorituksesta ennakonpidätyksen, joka oli käytetty A:n maksuvuoden tuloveron suoritukseksi.
Valtion ei katsottu ennakonpidätyksen valtiolle tilittämisen johdosta saaneen perusteetonta etua konkurssipesän muiden velkojien kustannuksella.
KS 25 § (1027/1993)
KS 45 § 1 mom (110/1995)
A oli omistanut X Oy:n osakkeet ja ollut sen toimitusjohtaja. Yhtiön ja A:n välisen sopimuksen mukaan työsuhteen päättyessä ennen sovittua määräaikaa A:lla oli oikeus sovittuun palkkaan sopimuskauden loppuun saakka ja erilliseen vahingonkorvaukseen. Yhtiön osakkeet oli myyty pakkohuutokaupassa ja yhtiön uusi omistaja oli irtisanonut A:n toimitusjohtajan tehtävästä. A oli asetettu konkurssiin 21.4.1998. Konkurssituomio oli annettu 28.9.1999.
A:n konkurssipesä vaati X Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa yhtiöltä toimitusjohtajasopimukseen perustuvaa palkkaa ja vahingonkorvausta. Asia sovittiin 13.6.2001 siten, että yhtiö maksoi A:n konkurssipesälle kertakaikkisena suorituksena 500 000 markkaa, josta 155 000 markkaa oli A:n palkkasaatavia, 325 000 markkaa toimitusjohtajan tehtävän ennenaikaisesta päättymisestä aiheutunutta vahingonkorvausta ja 20 000 markkaa oikeudenkäyntikulujen korvausta. Yhtiö pidätti maksamastaan määrästä ennakonpidätyksen 288 000 markkaa tilittäen sen valtiolle sekä pidätti eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja 8 060 markkaa. Palkka ja vahingonkorvaus luettiin A:n vuoden 2001 veronalaiseksi tuloksi ja ennakonpidätys käytettiin verovuoden verojen suoritukseksi.
A:n konkurssipesä vaati kanteessaan, että valtio velvoitetaan palauttamaan konkurssipesälle palkasta ja vahingonkorvauksesta maksettua ennakonpidätystä sekä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua vastaavat määrät yhteensä 49 793,71 euroa korkoineen.
Konkurssipesän mukaan valtio oli saanut suoritukset perusteettomasti. Palkka- ja korvaussaatavan peruste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista, joten se luettiin tuolloin voimassa olleen konkurssisäännön 45 §:n mukaan konkurssipesän omaisuuteen, vaikka saatava vero-oikeudellisesti oli A:n verovuoden 2001 ansiotuloa. Konkurssin alkamisen jälkeen valtiolle tilitetyt suoritukset oli maksettu konkurssipesän varoilla ikään kuin ne olisivat olleet massavelkaa. Verosaatava olisi ollut konkurssissa valvottava saatava ja valtion olisi pitänyt tyytyä jako-osuuteen. Valtio oli saanut täyden suorituksen verovelalle ja päässyt perusteettomasti muita konkurssivelkojia parempaan asemaan.
Sisä-Suomen verovirasto vaati ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta. Kysymys oli ennakonpidätyksen oikeellisuudesta, joka kuului ratkaistavaksi hallinnollisessa menettelyssä.
Toissijaisesti valtio vaati kanteen hylkäämistä.
X Oy:llä oli ollut ennakonperintälakiin perustuva velvollisuus toimittaa ennakonpidätys yhtiön A:n konkurssipesälle maksamasta A:n palkanluonteisesta suorituksesta. Ennakonpidätys oli toimitettu lain mukaan eikä valtio ollut saanut perusteetonta etua.
Konkurssipesä ei ollut erillinen verovelvollinen eikä konkurssi ollut muuttanut A:n verotuksellista asemaa. A:lla ei olisi ollut oikeutta saada palkkaa ja korvausta bruttomääräisenä, joten tällaista oikeutta ei voinut olla konkurssipesälläkään.
Verovirastolla oli ollut joka tapauksessa oikeus käyttää saamansa ennakonpidätys veronkantolain 2 luvun tarkoittamalla tavalla A:n verovuoden 2001 tuloveron kuittaukseen.
Yleisen tuomioistuimen toimivalta
Käräjäoikeus lausui, että asiassa oli kysymys siitä, oliko valtio saanut ennakonpidätyksen sekä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut perusteettomasti konkurssipesälle kuuluvasta omaisuudesta. Yleinen tuomioistuin oli toimivaltainen tutkimaan kanteen. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen tutkimatta jättämistä koskevan väitteen.
Pääasia
A oli konkurssin jälkeenkin verovelvollinen. Suoritettu palkka ja vahingonkorvaussaatava oli ollut A:n vuoden 2001 veronalaista ansiotuloa. Yhtiö oli ollut velvollinen pidättämään kanteessa tarkoitetut verot ja maksut sekä tilittämään ne valtiolle. Valtiolla oli puolestaan ollut oikeus lukea tilitetyt määrät A:lle verovuodelta 2001 maksuunpannun veron suoritukseksi.
Yleisten oikeusperiaatteiden mukaan konkurssipesä ei voinut saada parempaa oikeutta kuin konkurssivelallisella olisi ollut. Kun A ei olisi ollut itsekään oikeutettu saamaan palkkaa ja vahingonkorvausta bruttomääräisenä, ei konkurssipesälläkään voinut olla parempaa oikeutta.
Yhtiö ei ollut tilittänyt ennakonpidätystä erehdyksessä eikä veroa ollut suoritettu jako-osuutena konkurssipesästä. Verovirastolla oli ollut siten veronkantolain 2 luvun mukainen oikeus käyttää ennakonpidätys konkurssin alkamisen jälkeen maksettavaksi tulleen veron kuittaukseen.
Näin ollen valtio ei ollut saanut suoritusta perusteettomasti eikä ollut velvollinen palauttamaan sitä konkurssipesälle.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Harri Lintumäki.
Konkurssipesä valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.
Sisä-Suomen verovirasto vastasi valitukseen vaatien ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta ja toissijaisesti, että valitus hylätään.
Yleisen tuomioistuimen toimivalta
Kanne ei perustunut siihen, että verotus olisi toimitettu virheellisesti vaan siihen, että valtio oli saanut perusteetonta etua konkurssipesän ja muiden konkurssivelkojien kustannuksella. Tällaisen vaatimuksen tutkiminen kuului yleiselle tuomioistuimelle.
Pääasia
Yhtiön A:lle suorittaman palkkaan rinnastettavan saatavan peruste oli syntynyt ennen A:n konkurssia. Kun kysymys oli luonnolliselle henkilölle suoritetusta palkasta, veronsaajan saatavan peruste oli syntynyt vasta vuonna 2001, jolloin saatava oli maksettu. Valtio ei ollut voinut valvoa saatavaansa konkurssissa eikä se ollut tältä osin konkurssivelkoja. Konkurssi ei vaikuttanut henkilön verotukseen. Yhtiöllä oli ollut velvollisuus tilittää ennakonpidätys valtiolle. Valtiolla oli ollut oikeus käyttää suoritettu ennakonpidätys verovuoden 2001 verojen suoritukseksi.
Konkurssihetkellä voimassa olleen konkurssisäännön 45 §:n 2 momentin mukaan velalliselle maksettavasta palkasta tuli konkurssipesälle niin suuri osa kuin siitä voitiin ulosmitata lapselle suoritettavan elatusavun jälkeen. Ulosottolain 4 luvun 6 b §:n 2 momentin mukaan ulosmittaamatta jätettävä palkan osa lasketaan siitä määrästä, joka on jäänyt jäljelle, kun laissa säädetty pidätys ennakonperintää varten on toimitettu. Suoritetun ennakonpidätyksen käyttäminen verovelvollisen A:n hyväksi oli perustunut verotusmenettelystä annetun lain 34 §:ään eikä kysymys ollut veronkantolain 2 luvun mukaisesta kuittauksesta. Valtio ei ollut saanut perusteetonta etua konkurssipesän kustannuksella.
Hovioikeus hylkäsi valituksen ja jätti käräjäoikeuden tuomiolauselman pysyväksi.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Kari Hirvonen ja Riitta Santo. Esittelijä Marianne Salonen.
Valituslupa myönnettiin.
A:n konkurssipesä vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että valtio kanteen mukaisesti velvoitetaan suorittamaan konkurssipesälle A:n saamasta palkasta ja vahingonkorvauksesta valtiolle maksettua ennakonpidätystä sekä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua vastaavat määrät korkoineen.
Verovirasto vaati vastauksessaan ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta, ja toissijaisesti, että valitus hylätään.
Tuomioistuimen toimivallan osalta Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomiosta ilmenevät perustelut.
1. Asiassa on kysymys siitä, onko valtio saanut perusteetonta etua sen vuoksi, että X Oy oli toimittanut A:n konkurssipesälle maksamastaan, A:lle tulevasta palkanluontoisesta suorituksesta ennakonpidätyksen sekä pidättänyt tästä suorituksesta myös työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja.
2. Korkein oikeus toteaa, että palkasta pidätettäviä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja ei tilitetä valtiolle. Selvää siten on, ettei valtio ole voinut näiden maksujen osalta saada perusteetonta etua.
3. Asiassa sovellettavan, 1.9.2004 saakka voimassa olleen konkurssisäännön 45 §:n 1 momentin (110/1995) mukaan konkurssipesään kuului kaikki se ulosmittauskelpoinen omaisuus, joka velallisella konkurssin alkaessa oli tai joka ennen konkurssin päättymistä velalliselle tuli. Puheena oleva suoritus on perustunut jo ennen konkurssin alkamista voimassa olleeseen sopimukseen. Mainitun säännöksen nojalla se kuuluu siten ulosmittauskelpoiselta osaltaan konkurssipesään.
4. Konkurssipesä on katsonut, että verosaatava olisi tullut valvoa A:n konkurssissa, vaikka veron maksuunpanopäätös olikin tehty vasta konkurssin alkamisen jälkeen. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että konkurssiasiaa käsiteltäessä voimassa olleen konkurssisäännön 25 §:n (1027/1993) mukaan velkoja sai valvoa konkurssissa vain sellaisen saatavan, jonka oikeusperuste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista.
5. Palkansaajalle palkkatulo on, jollei verotuksessa muuta katsota, sen vuoden tuloa, jona palkka maksetaan. Palkanmaksajan ennakonpidätysvelvollisuus puolestaan syntyy palkan maksuhetkellä. Verotusmenettelystä annetun lain 34 §:n 1 momentin mukaan ennakonpidätys käytetään verovuoden verojen suoritukseksi. Koska velvollisuus ennakonpidätyksen tilittämiseen on syntynyt vasta A:n 21.4.1998 alkaneen konkurssin jälkeen eli vuonna 2001, kysymys ei ole sellaisesta saatavasta, jonka oikeusperuste olisi syntynyt ennen A:n konkurssia ja joka olisi siten ollut valvottavissa tämän konkurssissa.
6. Valtio ei siten ole myöskään ennakonpidätyksen tilityksen johdosta saanut perusteetonta etua konkurssivelkojien kustannuksella.
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.
14.05.2008