Korkein oikeus
Lausunto OH2008/33
19.8.2008
Oikeusministeriölle
Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 22.2.2008 (OM 14/41/2007)
Lausunto oikeusministeriön työryhmämietinnöstä 2007:20 (IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittäminen)
Työryhmän tehtävä ja ehdotukset
Työryhmän tehtävänä on ollut selvittää, miten ja missä laajuudessa immateriaalioikeuksia koskevien asioiden kä-sittelyn keskittäminen voitaisiin toteuttaa tarkoituksen-mukaisella ja asiantuntemuksen turvaavalla tavalla. Työ-ryhmän toimeksiannon mukaan keskittämisen vaihtoehtoina ovat olleet Helsingin käräjäoikeus tai markkinaoikeus.
Työryhmä on päätynyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon eli eh-dottamaan, että markkinaoikeuden käsiteltäväksi siirret-täisiin lähinnä seuraavat immateriaalioikeusasiat:
– Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) valituslauta-kunnassa käsiteltävistä asioista valitukset teollisoike-uksia koskevista rekisteröintiratkaisuista siltä osin kuin kysymys on väitteisiin ja mitättömäksi julistamis-vaatimuksiin annetuista ratkaisuista,
– Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävistä asioista teollisoikeuksia koskevat riita-asiat ja turvaamistoimiasiat sekä teollisoikeuksien rekisteröinnin kumoamista koskevat asiat,
– yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävistä asioista tekijänoikeuksia koskevat riita- ja turvaamistoimiasiat.
Muutosta markkinaoikeuden ratkaisuun haettaisiin yleisistä tuomioistuimista siirrettävissä asioissa korkeimmalta oikeudelta ja Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnasta siirrettävissä asioissa korkeimmalta hallinto-oikeudelta
Sitä vastoin asiaa aiemmin pohtinut oikeusministeriön työryhmä (työryhmämietintö 2005:2) oli, eri keskittämisvaihtoehtoja harkittuaan, päätynyt ehdottamaan, että immateriaalioikeusasiat olisi keskitetty patenttituomioistuimeen, jona toimisi Helsingin käräjäoikeus erityiskokoonpanossa. Tämä ratkaisu on siis kuitenkin työryhmämietinnössä 2007:20 torjuttu, ilmeisesti lähinnä siksi, että saadun lausuntopalautteen pohjalta on epäilty, että PRH:n päätöksiä koskevan muutoksenhaun siirtämiseen yleiseen tuomioistuimeen liittyisi siirrettävien asioiden laadusta johtuvia perustuslaillisia ongelmia.
Ehdotusten arviointia
Keskittämisen tarpeesta
Työryhmän toimeksiannon mukaiselle lähtökohdalle, immateriaalioikeusasioiden keskittämiselle, on sinänsä painavat perusteet. Niin kuin mietinnössä on todettu, samaa immateriaalioikeutta koskevia riitakysymyksiä saatetaan nykyisin käsitellä hallintolainkäyttöasioina PRH:n valituslautakunnassa ja yleisissä tuomioistuimissa riita- tai rikosasioina. Oikeussuojakeinosta ja prosessuaalisesta asiayhteydestä riippumatta immateriaalioikeudellisten juttujen keskiössä ovat usein samat, oikeuksien sisältöä ja keskinäisiä suhteita koskevat kysymykset, joiden arviointi edellyttää alan juridiikan vahvaa hallintaa. Immateriaalioikeudellisten asioiden kokonaismäärät eivät meillä ole suuria, mutta samalla niiden käsittelyyn liittyy immateriaalioikeudellisen erityisosaamisen ja eräissä asiaryhmissä myös teknisen asiantuntemuksen tarvetta.
Immateriaalioikeudellisen oikeussuojajärjestelmän tehokkuus ja toimivuus sekä asianosaisten kannalta että oikeusturvan antamisesta vastuussa olevan julkisen vallan näkökulmasta edellyttävät immateriaalioikeudellisten asioiden käsittelyn järjestämistä tavalla, joka mahdollisimman kattavasti turvaa näihin asioihin liittyvät erityistarpeet. Selvää onkin, että riitaisten immateriaalioikeusasioiden keskittäminen mahdollisimman kattavasti samaan oikeuspaikkaan ja käsiteltäväksi mahdollisimman yhdenmukaisten mutta kuitenkin samalla riittävän joustavien menettelysääntöjen pohjalta olisi omiaan tehostamaan näiden asian käsittelyä nykyisestä ja luomaan paremmat edellytykset niihin liittyvän asiantuntemuksen turvaamiselle.
Ehdotuksen perusongelmat ja parempi vaihtoehto
Työryhmän ehdotukset eivät kuitenkaan merkitse immateriaalioikeusasioiden keskittämistä, vaan niiden hajauttamista toisella tavalla kuin nykyisin. Oikeussuojakeinosta riippuva oikeussuojateiden eriytyminen ei poistuisi, vaan muuttaisi muotoaan. Tällaista ratkaisua ei voida pitää onnistuneena eikä työryhmälle asetetun tavoitteen mukaisena. Muutoksenhaun osalta immateriaalioikeudellisten riita- ja rikosasioiden käsittelyn eriyttäminen ehdotetuin tavoin jopa lisäisi hajanaisuutta nykyisestä. Perusteita, joilla ehdotuksen mukaiseen tulokseen on päädytty, on vaikea pitää kaikilta osin vakuuttavina.
Nyt esitettyä parempaan ratkaisuun voidaan päästä siten, että immateriaalioikeudellisten asioiden käsitteleminen keskitetään markkinaoikeuden sijasta Helsingin käräjäoikeuteen. Tällaiselle ratkaisulle ei myöskään näyttäisi olevan sellaisia mietinnössä katsottuja esteitä, joiden vuoksi asioiden keskittäminen Helsingin käräjäoikeuteen ei olisi mahdollista tai tarkoituksenmukaista
Tavoitteena tulisi olla immateriaalioikeudellisten asioiden mahdollisimman kattava keskittäminen. Immateriaalioikeuden tuottamaan suojaan kuuluvat oikeuskeinot ovat oikeudenhaltijan kannalta kokonaisuus, ja tämän tulisi heijastua myös oikeussuojateiden järjestelyssä. Vastaavasti myös oikeussuojan antamisen näkökulmasta eri oikeussuojakeinojen yhteydessä aktualisoituvat pohjimmiltaan samat, suojattavan oikeuden sisältöä koskevat kysymykset. Esimerkiksi tavaramerkin rekisteröinnin edellytyksiä, mitättömäksi julistamisen edellytyksiä ja merkin tuottaman yksinoikeussuojan sisältöä koskevat olennaiselta sisällöltään yhdenmukaiset, Euroopan yhteisön lainsäädännöllä tyhjentävästi harmonisoidut normit, joiden soveltamisen on oltava yhtenäistä sekä kansallisella tasolla että yhteisön tasolla. Kattava keskittäminen tukee sekä lain soveltamisen laatua että sen yhtenäisyyttä. Niin kuin työryhmämietinnössä 2005:2 on todettu, keskittämisen tavoitetta toteuttaa laajimmin ja myös tehokkaimmin ratkaisu keskittää asiat Helsingin käräjäoikeuteen. Tätä yleisen tuomioistuinlinjan varaan rakentuvaa ratkaisua tukee sekin, että immateriaalioikeuksia koskevilla asioilla on hyvin usein liittymiä yleisiin velvoiteoikeudellisiin kysymyksiin, kuten sopimus- ja vahingonkorvausoikeuteen tai työoikeuteen.
Työryhmän ehdottama markkinaoikeuden varaan rakentuva vaihtoehto merkitsisi lisäksi immateriaalioikeuksia koskevien rikosasioiden jäämistä kokonaan keskittämisen ulkopuolelle. Tämä olisi merkittävä epäkohta ja siviili- ja rikosoikeudellisten immateriaalioikeusjuttujen eriytyminen useistakin syistä huono ratkaisu.
Oikeudenhaltijalle rikosoikeudellinen suoja on yksi merkittävä suojamuoto. Oikeudenhaltijalle rikosprosessi tuottaa eräitä merkillepantavia etuja muihin oikeussuojateihin verrattuna. Rikosprosessissa oikeudenloukkauksen ensisijainen selvittämisvastuu on esitutkintaviranomaisilla ja virallisella syyttäjällä, kun taas asianomistaja itse voi pysytellä passiivisempana. Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten kannalta tällä voi olla merkitystä sekä tietotaidon että kustannusten kannalta. Lisäksi rikosprosessuaaliset pakkokeinot voivat tarjota loukkauksen kohteelle siviiliprosessia tehokkaampia suojakeinoja. Oikeudenhoidon laadulla ja tehokkuudella on siten tärkeä merkitys myös rikosoikeudellisten IPR-asioiden kohdalla.
Myös rikosoikeudellisissa asioissa tunnusmerkistöjen soveltaminen edellyttää aineellisen immateriaalioikeuden tuntemusta, ja niiden yhteydessä voi riita-asioiden tavoin tulla arvioitavaksi vaikeitakin immateriaalioikeudellisia kysymyksiä. Samalla rikosasian vastaajan oikeusturvaan kohdistuvat erityisen tiukat vaatimukset korostavat osaltaan tarvetta paitsi yleisen rikos- ja rikosprosessioikeuden hallintaan myös sovellettavien tunnusmerkistöjen pohjana olevan aineellisen immateriaalioikeuden vahvaan osaamiseen.
Erityisasiantuntemuksen turvaaminen laajan yleisen toimivallan omaavan yksikön sisällä on siltä kannalta parempi ratkaisu kuin asioiden ohjaaminen rajatun toimivallan omaavaan erityistuomioistuimeen, että tällöin vältytään toimivallan rajoista johtuvilta oikeussuojateiden eriytymiseltä ja myös toimivaltarajoja koskevilta tulkintaongelmilta ja oikeudenkäynneiltä.
Vaikka immateriaalioikeuksien suoja yrityksen näkökulmasta on osa kilpailullista toimintaympäristöä, immateriaalioikeusasioiden ja kilpailuoikeudellisten asioiden välillä on merkittävä ero siinä, että jälkimmäisissä yritys tyypillisesti hakee oikeussuojaa viranomaisen toimia vastaan, kun taas immateriaalioikeuksia puolustettaessa on kysymys yksinoikeuden suojaamisesta siviili- tai rikosoikeudellisin keinoin toista yksityistä vastaan. Oikeusturvan sisällöllisten ja prosessuaalisten vaatimusten kannalta immateriaalioikeuksia koskevien asioiden liittymät yleisten tuomioistuinten toimialaan ovat siten jo lähtökohtaisesti vahvemmat kuin kilpailuoikeudellisen hallintolainkäytön toimialaan.
Immateriaalioikeuksia koskevien asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen puoltaa myös se, että teollisoikeudelliset riita-, turvaamistoimi- ja rikosasiat käsitellään jo nykyisin Helsingin käräjäoikeudessa, joten siellä on näitä asioita koskevaa asiantuntemusta jo nykyisellään. PRH:n valituslautakunnassa käsiteltävien väiteasioiden ja teollisoikeuden mitättömäksi julistamista koskevien asioiden siirtäminen käräjäoikeuden käsiteltäväksi ei myöskään sellaisenaan merkitsisi merkittävää lisärasitusta tuomioistuimelle. Sen sijaan immateriaalioikeuksia koskevien asioiden siirtäminen markkinaoikeuteen tarkoittaisi paitsi lukumääräisesti suuremman myös aineellisesti uudentyyppisen asiaryhmän siirtymistä tuomioistuimelle. Siten asioiden keskittäminen markkinaoikeuteen merkitsisi selvästi suurempaa haastetta ja tarvetta resurssien uudelleenjärjestelyyn kuin niiden keskittäminen Helsingin käräjäoikeuteen. Selvää on, että markkinaoikeuden nykyinen vaikea juttutilannekin huomioon tällainen ratkaisu edellyttää markkinaoikeuden aseman, tehtävien ja resurssien arvioimista kokonaan uudelta pohjalta, niin kuin työryhmän mietinnössä todetaankin.
Tarvittavan asiantuntemuksen turvaaminen ei edellytä eikä edes puolla asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuden kaltaisen yleisen toimivallan pohjalta toimivan suuren käräjäoikeuden sijasta markkinaoikeuteen. Oikeuden kokoonpanoa tai tuomareiden kelpoisuusvaatimuksia koskevan erityissääntelyn tarpeen tai mahdollisuuksien kannalta on vailla merkitystä, onko kyseessä asiaryhmän käsittelyn järjestämistä koskevien vaatimusten turvaaminen erityistuomioistuimessa vai yleisessä tuomioistuimessa. IPR-asioiden käsittelyn kehittämistä koskevien ratkaisu-jen kannalta merkityksetön on myös se mietinnössä esiin nostettu seikka, että Helsingin käräjäoikeudessa tuomarien siirtyminen verraten lyhyin määräajoin osastoilta toiselle voi muutoin olla tavanomaista. Korkeatasoisen erityisasiantuntemuksen kartuttamisen kannalta riittävän jatkuvuuden turvaaminen on tärkeää, ja siitä huolehtimiseen on jatkossa aihetta kiinnittää asianmukaista huomiota. Tämän kaltaiset, käräjäoikeuden työjärjestyksen varaiset ja sillä hoidettavissa olevat asiat eivät kuitenkaan voi kelvata argumenteiksi pohdittaessa, millä tavoin immateriaalioikeuksia koskevien asioiden käsittely vastaisuudessa on parhaiten järjestettävissä.
Arvioitaessa, mikä on pitkällä tähtäimellä paras ja kestävä ratkaisu toimivallan järjestämiseksi IPR-asioissa on tärkeää kiinnittää huomiota myös siihen, että erityisosaamisen kehittämisen edellytysten ja jatkuvuuden kannalta on pidettävä silmällä uramahdollisuuksien turvaamista ja huolehtimista siitä, ettei erikoistuminen johda liialliseen kapeaalaisuuteen. Iso tuomioistuinyksikkö, jossa oikeudenalan erityiskysymysten ohella voi saada ja säilyttää jatkuvan tuntuman sekä siviili- että rikosprosessiin, antaa hyvät edellytykset yhdistää yhtäältä tarve erityisosaamisen kehittämiseen ja toisaalta tarve siihen, että uramahdollisuudet ja -vaihtoehdot oikeuslaitoksessa säilyvät riittävän laaja-alaisina. Järjestelyt oikeuslaitoksessa on syytä toteuttaa niin, että sekä yksittäisten tuomareiden että tuomioistuinten toimesta tapahtuva panostus erityisosaamisen kehittämiseen voi pitkäjänteisestikin koitua oikeuslaitoksen hyväksi siten, että erikoistumisen kautta saatu kompetenssi voi palvella ja edistää uraa nimenomaan oikeuslaitoksen piirissä. Esimerkiksi puuttuva kosketus rikosasioihin kaventaa osaamista tuomioistuinuraa silmällä pitäen. Oikeuslaitoksen intressissä on koulia sellaisia osaajia, joilla on halutessaan hyvät mahdollisuudet pysyä ja edetä tuomioistuinuralla, sen sijaan, että panostettaisiin osaajiin, joille uranäkymiä on tarjolla pääosin tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella.
PRH:n valituslautakunnassa nykyisin käsiteltävistä asioista
Mietinnössä on asioiden keskittämiseen liittyvänä ydinongelmana pidetty sitä, mihin PRH:n valituslautakunnassa käsiteltävät asiat olisi siirrettävä ja missä laajuudessa. Näiden asioiden käsittelyn siirtämistä käräjäoikeuteen ei ole mietinnössä katsottu toteuttamiskelpoiseksi vaihtoehdoksi. Tämän kannan tueksi esitetyt perustelut eivät kuitenkaan ole vakuuttavia.
Eräistä oikeudenkäyntimenettelyä koskevista kannanotoista
Työryhmä on muun muassa nojautunut eräisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin seikkoihin. Mietinnössä on ensinnäkin katsottu, että PRH:n valituslautakunnasta siirtyvät asiat olisivat tarkoituksenmukaisimmin käsiteltävissä niiden luonteen mukaisesti hallintolainkäyttöjärjestyksessä markkinaoikeudessa. Sitä vastoin oikeudenkäymiskaaren 8 luvun mukaista hakemusasioiden käsittelyjärjestystä on pidetty näiden asioiden käsittelylle sopimattomana, koska sen katsotaan väistämättä johtavan kalliiseen pääkäsittelyyn asianajajan tarpeineen. Työryhmän käsitykset eivät kuitenkaan ole oikeaan osuneita.
Kuten mietinnössäkin todetaan, kysymyksessä olevat asiat ovat asiallisesti riita-asioihin rinnastuvia ja niihin kohdistuu jo oikeusturvasyistä tarve saada ne käsitellyksi oikeudenkäynnille ominaisessa kontradiktorisessa, kaksiasianosaissuhteelle perustuvassa menettelyssä. Tällaisten asioiden käsittelylle juuri riita-asioiden käsittelyjärjestys on omiaan tarjoamaan asianmukaiset oikeusturvan takeet.
Toisin kuin mietinnössä annetaan ymmärtää, voimassa olevan, vuonna 2002 uudistetun lainsäädännön mukaan hakemusasian siirtäminen käsiteltäväksi riita-asian käsittelystä säädetyssä järjestyksessä ei ole oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 4 § mukaan välttämätöntä eikä edes tarpeen silloin, kun se ei ole tarkoituksenmukaista. Toisaalta asian käsitteleminen riita-asian käsittelyjärjestyksessä ei sekään sellaisenaan välttämättä merkitse esimerkiksi pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta, vaan asian käsittelyn laajuus ja menettelymuodot ovat nykyisin sekä hakemusasioiden että riita-asioiden osalta varsin pitkälti sopeutettavissa sen mukaan, mitä asiassa ratkaistavina olevat kysymykset edellyttävät. Käytettävissä olevien menettelytapavaihtoehtojen monipuolisuutta ja joustavuutta onkin pidettävä pikemminkin käräjäoikeusmenettelyn etuna hallintolainkäyttöön verrattuna, kun arvioidaan eri tuomioistuinten edellytyksiä käsitellä PRH:n valituslautakunnasta siirrettäväksi ehdotettuja asioita.
On myös pidettävä mielessä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johtuvat menettelylliset vaatimukset on täytettävä missä tahansa asiassa, jossa konvention mukaisen autonomisen tulkinnan mukaan on kysymys artiklan soveltamisalaan kuuluvasta riitaisuudesta, riippumatta siitä, millä tavoin menettely on kansallisesti luokiteltu tai säännelty. Suullista käsittelyä taikka kontradiktorista ja tasapuolista menettelyä koskevia 6 artiklasta johtuvia vaatimuksia ei voida sivuuttaa, olipa toimivaltainen tuomioistuin tai sovellettava kansallinen normisto mikä tahansa. Nyt puheena olevan kaltaisissa asioissa esimerkiksi kirjallisen prosessin edellytykset tai suullisen käsittelyn tarve määräytyvät siten joka tapauksessa paljolti yhtäläisin perustein riippumatta siitä, olisiko pohjana hallintolainkäytön tai oikeudenkäymiskaaren menettelysäännöstö. Asioiden ohjaaminen hallintolainkäyttölain varaan rakentuvaan menettelyyn ei mahdollista poikkeamista EIS 6 artiklan mukaisista menettelyllisten oikeusturvan takeista asian laadun vaatiessa niiden noudattamista. Toisaalta, kuten yllä on todettu, oikeudenkäymiskaaren nykyiset säännökset eivät pakota noudattamaan sellaisia menettelymuotoja, jotka eivät ole tarpeen ratkaistavana olevien kysymysten selvittämiseksi.
Muutoksenhaun ohjautumista koskevista kannanotoista
Työryhmä on ehdotuksissaan nojautunut myös muutoksenhaun ohjautumista koskeviin rajoituksiin, joita se on olettanut seuraavan perustuslain säännöksistä toimivallan jakautumisesta yleisten ja hallintotuomioistuinten välillä. Tältäkään osin työryhmän esittämät perusteet eivät ole vakuuttavia.
Työryhmän näkemyksessä näyttää olevan ristiriitaisuutta ja epäloogisuutta jo perusoletusten suhteen. Yhtäältä lähdetään siitä, että muutoksenhakutien mahdollista järjestämistä sitoisi määräävästi perustuslain 98 ja 99 §:stä yleisluontoisesti ilmenevä tuomioistuinten rakenteellinen kahtiajako yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten kesken. Toisaalta nojaudutaan ratkaisevasti siihen, että koska markkinatuomioistuin on erityistuomioistuin, muutoksenhakuinstanssina voi tulla kysymykseen sekä korkein oikeus että korkein hallinto-oikeus. Jälkimmäinen asiaintila näyttää kuitenkin jo sinänsä edellyttävän perustuslain rakentuvan viime kädessä sille periaatteelle, että muutoksenhakutie voi järjestyä nimenomaan asian laadun mukaan eikä tuomioistuinorganisaation yleisen rakenteellisen kahtiajaon mukaan.
Työryhmä viittaa myös eräisiin perustuslakivaliokunnan kannanottoihin muista asiayhteyksistä. Perustuslakivaliokunnan tähänastinen käytäntö ei kuitenkaan anna selvää eikä riittävää pohjaa sellaisille johtopäätöksille, joita työryhmä on tehnyt. Sen sijaan, että työryhmä olisi pyrkinyt tarkastelemaan niitä asiaperusteita, joille tässä yhteydessä olisi annettava merkitystä perustuslain järkevässä tulkinnassa, työryhmä on ennakoinut perustuslakivaliokunnan kantaa sellaisessa kysymyksessä, jota valiokunnalla ei ole ollut tilaisuutta arvioida ja jonka arvioimisen edellyttämät argumentit eivät ole olleet valiokunnan punnittavina. Tätä on vaikea pitää perusteltuna lähestymistapana.
Vahvat perusteet puhuvat sen puolesta, että perustuslaista johtuvia muutoksenhaun ohjautumista koskevia vaatimuksia tulkittaessa olennaisempi merkitys annetaan kysymyksessä olevien oikeussuhteiden laatua ja oikeussuojatarpeita koskeville näkökohdille kuin tuomioistuinten yleistä toimialaa koskevalle luokittelulle, joka ylipäänsä ei ole yksiselitteinen. Kuten edellä ja työryhmän mietinnössäkin on todettu, teollisoikeuksien rekisteröintiin liittyvät väite- sekä rekisteröinnin mitätöintimenettelyt koskevat yksityisen tahon yksityisoikeudellista oikeusasemaa suhteessa toiseen yksityiseen tahoon. Samat tai olennaisesti samat oikeuskysymykset voivat aktualisoitua oikeuden loukkausta koskevassa riita- tai rikosasiassa. Arvostelulle alttiina voitaisiin pitää tilannetta, jossa tuomioistuinlaitoksen rakenteellista organisointia koskevien perustuslain säännösten katsottaisiin olevan esteenä muutoksenhaun järjestämiselle asioiden kohteena olevien oikeussuhteiden ja oikeussuojatarpeiden laadun mukaan ja yhtenäisellä tavalla, etenkin kun perusoikeusnäkökulmasta nimenomaan oikeusturvan sisällöllistä puolta koskevilla näkökohdilla olettaisi olevan erityistä painoarvoa myös muutoksenhaun järjestämisen organisatorisia edellytyksiä arvioitaessa. Ainakaan työryhmän esittämillä perusteilla ei ole syytä tehdä tällaista johtopäätöstä perustuslain tulkinnasta kysymyksessä, jota tai jonka kaltaista perustuslakivaliokunta ei edes ole saanut tilaisuutta tarkastella.
Pian tulee joka tapauksessa järjestettäväksi toinen asiakokonaisuus, jossa ei perustellusti voida lähteä siitä, että muutoksenhakutien määräytymisessä ratkaiseva merkitys olisi sillä, että muodollisena kohteena on hallintoviranomaisen ratkaisu: kiinteistöä koskevien kirjaamisasioiden siirtäminen käräjäoikeuksista maanmittauslaitokseen merkitsee kirjaamisratkaisun siirtymistä yleisestä tuomioistuimesta hallintoviranomaisen tehtäväksi. Siitä huolimatta ei ole järkevästi ajateltavissa, että kysymyksessä olevien yksityisoikeudellisten saantojen, kiinnitysten taikka vuokra-, tai muiden erityisten oikeuksien kirjaamista koskeva muutoksenhaku ohjattaisiin hallintolainkäyttöön ottamatta huomioon sitä, että kirjaamisen kohteena olevat saannot ja muut oikeudet perustuvat yksityisoikeudelliseen lainsäädäntöön, joka siis määrää kirjaamisen edellytykset, ja että toimivalta itse saannon tai muun kirjattavan oikeuden pätevyyttä tai sisältöä tai oikeuden tuottamaa velvoiteoikeudellista tai sivullissuojaa koskevissa riidoissa kuuluu yleisille tuomioistuimille. (Tältä osin ks. luonnos 16.6.2008 hallituksen esitykseksi eduskunnalle kiinteistöjen kirjaamisasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta maanmittauslaitokselle koskevaksi lainsäädännöksi.) Vastaavasti kiinteistötoimituksissa tehtyjä ratkaisuja koskeva muutoksenhaku on jo vanhastaan ohjautunut maaoikeuden kautta korkeimpaan oikeuteen asioiden sisällöllisen laadun vuoksi ja riippumatta siitä, että toimitus sinänsä on erityistyyppistä hallintomenettelyä.
Perustuslakivaliokunnan tähänastisesta tulkintakäytännöstä on pääteltävissä, että muutoksenhaku hallintopäätöksestä voidaan ohjata yleiseen tuomioistuimeen ainakin silloin, kun se liittyy tai voi vaikuttaa yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävään asiaan. Kuten edellä on todettu, teollisoikeuden rekisteröintiä koskeva ratkaisu voi sisällöllisesti liittyä yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävään riita tai rikosasiaan.
PRH:n valituslautakunnassa nykyisin ratkaistavien asioiden käsittelyn joutuisuuden varmistamiseksi niitä koskevaa muutoksenhakuoikeutta saattaa sinänsä olla aiheellista rajoittaa, jos asiat siirtyvät käräjäoikeuden käsiteltäviksi. Esimerkiksi kiinteistötoimituksissa tehtyjen ratkaisujen osalta on voimassa järjestelmä, jossa muutoksenhaku suoralla valituksella tapahtuu yhteen tuomioistuinasteeseen (käräjäoikeus maaoikeutena) ja jossa jatkovalitus korkeimpaan oikeuteen edellyttää valituslupaa. Vastaavaa järjestelyä ehdotetaan kiinteistöjä koskeviin kirjaamisasioihin niiden siirtyessä maanmittauslaitoksen käsiteltäviksi. Mahdollista on sekin, että näiden asioiden osalta myös oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusvaatimuksia on tarvetta tarkistaa, niin kuin työryhmämietinnössä 2005:2 onkin ehdotettu, jos asiat siirrettäisiin käräjäoikeuteen. Näillä seikoilla ei sellaisenaan ole merkitystä arvioitaessa perusratkaisua siitä, miten asioiden käsittelyn keskittäminen on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa.
TRIPS-sopimuksen muutoksenhakua koskevista määräyksistä
Työryhmä on esittänyt TRIPS-sopimuksen muutoksenhakua koskevista määräyksistä (41 artiklan 4 kohta ) käsityksiä, joita on vaikea pitää oikeina. Työryhmä katsoo, että jos työryhmän ehdotus IPR-asioiden siirtämisestä markkinaoikeuden toimivaltaan toteutuisi, mainitusta TRIPS-sopimuksen määräyksestä johtuvat velvollisuudet edellyttäisivät markkinaoikeuden päätöksistä korkeimpaan oikeuteen valitettaessa nykyisin noudatettavan, oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n mukaisen valituslupajärjestelmän tarkistamista. Edellä on katsottu, että IPR-asioiden keskittämistä ei tule rakentaa markkinaoikeusvaihtoehdon varaan, vaan keskittämällä asiat Helsingin käräjäoikeuteen, jolloin nyt puheena oleva kysymys ei ylipäänsä tule ajankohtaiseksi. Työryhmän esittämä tulkinta mainitusta TRIPS-sopimuksen määräyksestä näyttää kuitenkin siinä määrin perusteettomalta, että asiaa on kuitenkin aihetta tarkastella.
Toisin kuin työryhmä näyttää olettaneen, TRIPS-sopimuksen 41 artiklan 4 kohdan sanamuoto ei edellytä, että ensimmäisen asteen ratkaisu (initial judicial decision on the merits of the case) olisi edes oikeuskysymysten osalta voitava saattaa sellaisen muutoksenhaun kohteeksi, jossa ylempi oikeus tutkii asian uudelleen ja antaa siinä uuden asiaratkaisun. Määräys edellyttää ainoastaan, että käytettävissä on “opportunity for review by a judicial authority”. Yleisen kielenkäytön mukaan termi “review” ei viittaa ns. suoraan valitukseen, joka johtaa asian uudelleen tutkimiseen ja ratkaisemiseen, vaan erilaiset valituslupajärjestelmät täyttävät asetetun vaatimuksen. Esimerkiksi Englannissa - missä jo ensimmäinen muutoksenhaku on valituslupaa edellyttävä - tämä on oikeuskäytännössä todettu nimenomaisesti. Voitaisiinkin pitää melko yllättävänä, jos TRIPS-sopimus olisi tässä suhteessa saanut sisällön, joka olisi ristiriidassa mm. sikäläisen muutoksenhakujärjestelmän kanssa. Lisäksi 41 artiklan 4 kohdassa on myös nimenomainen viittaus “subject to jurisdictional provisions concerning the importance of a case”.
Johtopäätös
Edellä tarkastelluista syistä asian jatkovalmistelua ei tulisi jatkaa työryhmän ehdotuksen pohjalta, vaan sellaisen vaihtoehdon pohjalta, jossa IPR-asioiden käsittely keskitetään Helsingin käräjäoikeuteen.
13.11.2008