Arvoisat puhemiehet, arvoisat Ruotsin ja Suomen kansanedustajat,
hyvät kutsuvieraat
Kansalaisen näkökulmasta oikeusvaltiolle on tunnusomaista, että ihmisillä on demokraattisessa järjestyksessä ennalta asetetuin normein määritellyt oikeudet, velvollisuudet ja vastuut, joita toteutetaan tehokkaasti ja yhtäläisesti.Oikeusvaltion ytimenä on mielivallan ehkäiseminen. Esittämääni luonnehdintaan sisältyy myös päivän toinen avainsana, eli tässä ajattelussa oikeusvaltio rakentuu demokratian pohjalle.
Oikeusvaltion keskeiset rakenneosat voidaan kiteyttää seuraavasti:
Ensimmäinen pilari on lakisidonnaisuus. Oikeusvaltion organisaatio perustuu lakiin, ja sen asettamat aineelliset normit eli yksilöitä ja yhteisöjä koskevat oikeudet, velvollisuudet ja vastuut perustuvat niin ikään lakiin ja laista johdettaviin oikeussääntöihin.
Toinen pilari liittyy valtiolliseen vallanjakoon: oikeussuojan antaminen yksittäistapauksissa kuuluu tuomioistuimille, ja tuomioistuinten riippumattomuus muodostaa takeen vallankäytön kontrollille sekä tehokkaalle ja yhtäläiselle lain soveltamiselle oikeuksien ja vastuiden toteuttamiseksi. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden julkisivuun kirjatut sanat ”equal justice under law” kiteyttävät tämän hienosti.
Kolmannen pilarin muodostavat ylimmällä normitasolla turvatut yksilön perusoikeudet, jotka yhtäältä asettavat rajoja lainsäädäntö- ja toimeenpanovallalle ja ohjaavat myös lain soveltajaa, sekä toisaalta asettavat näille myös positiivisia velvollisuuksia. Tässä on oikeusvaltiokäsitteen aineellinen elementti.
Neljänneksi pilariksi tähän voi ottaa oikeuksiin pääsyn edellytykset. Alussa mainituin tavoin oikeusvaltion periolemukseen kuuluu oikeuksien tehokas ja yhtäläinen toteuttaminen: sen turvaamiseen tähtäävät kaikki edellä luetellut oikeusvaltion peruspilarit. Oikeuksiin pääsy rajatummassa mielessä viittaa oikeuksien valvomisen käytännöllisiin edellytyksiin, kuten tiedon ja oikeudellisen avun saatavuuteen sekä oikeuksiin pääsyn taloudellisiin ehtoihin.
Toimiva oikeusvaltiollinen järjestelmä on edellytys oikeusvarmuudelle, joka puolestaan luo perustan sille, että ihmiset, yritykset ja yhteisöt voivat käyttää taitojaan ja resurssejaan sekä järjestää toimintansa luottaen lain ja sopimusten mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutumiseen. Siten oikeusvaltio palvelee yhteiskunnan muita päämääriä ja on niiden kannalta avainasemassa.
Samalla on olennaista korostaa, että tuomioistuinten ratkaisuilla ei ole eikä saa olla välineellistä arvoa valtiovallan politiikkatavoitteiden edistämisessä. Ratkaisutoiminta on sidottu lakiin ja muihin vakiintuneisiin oikeuslähteisiin. Välineellinen arvo kytkeytyy siihen, että ihmisillä ja yhteisöillä on käytettävissään riippumaton ja toimiva oikeussuojajärjestelmä, joka turvaa oikeuksien ja vastuiden toteutumista sekä julkisen ja yksityisen vallankäytön kontrollia.
Oikeusvaltion tilaa ja haasteita arvioitaessa ei riitä teorian tarkastelu - se miltä asiat näyttävät paperilla - vaan olennaista on katsoa, miten asiat ovat käytännössä. Paperilla eli normitasolla asiat ovat meillä Pohjolassa kyllä suurin piirtein kunnossa. Parantamisen varaakin silti löytyy.
Suunnattaessa lyhyt katse teoriasta käytäntöön voidaan suomalaisesta perspektiivistä nostaa esiin ainakin seuraavanlaisia asioita:
Lakisidonnaisuuden periaate on meillä vanhastaan perustuslakiin ankkuroitu. Mutta siihen voidaan ja pitääkin liittää myös sisällöllisiä vaatimuksia, jotka koskevat oikeusjärjestyksen koherenssia eli sitä, että säädännäisen oikeuden tulee olla sisäisesti ristiriidatonta. Tämä liittyy sekä vertikaaliseen että horisontaaliseen ulottuvuuteen: normien tulee olla sopusoinnussa hierarkkisesti ylemmän asteisten normien kanssa, ja toisaalta normien tulisi muodostaa johdonmukainen kokonaisuus myös niin, että tiettyä tilannetta sääntelevät samanasteiset normit ovat keskenään yhteensopivia tai ainakin vaikeuksitta yhteen sovitettavissa. Tähän kuuluu lisäksi normien tekninen laatu ja selkeys.
Oikeusjärjestyksen koherenssi ja laatu on meillä varmaan kansainvälisessä katsannossa kohtuullisen hyvä. Kuten eduskunnassa hyvin tiedetään, ongelmia kuitenkin ilmenee liiankin usein. Nykyisin etenkin EU:n jäsenyydestä johtuva oikeusjärjestyksen monikerroksisuus tuo jatkuvia haasteita, samoin kuin lainsäädännön yhteensovittaminen kansallisen perustuslain vaatimusten kanssa. Myös lain soveltajille oikeusjärjestyksen hierarkkinen kerrostuneisuus ja kompleksisuus asettavat yhä suuremmat vaatimukset.
Nyky-yhteiskunnan lainsäädännölle on eräänä leimallisena piirteenä eräänlainen kaksijakoisuus. Meillä on yhtäältä sellaista lainsäädäntöä, joka järjestää kansalaisten välisiä suhteita ja on tehty kansalaisten noudatettavaksi, ja toisaalta runsaasti sellaista, muun muassa taloudellista ja sosiaalista lainsäädäntöä, joka on tehty joko valtion itsensä noudatettavaksi taikka kuntien ja muiden julkisyhteisöjen noudatettavaksi. Jälkimmäisessä on paljolti kysymys hyvinvointiyhteiskuntaa palvelevasta sääntelystä. Etenkin tällä alalla on kuitenkin havaittavissa huolta herättävä ilmiö, joka pelkistyy ilmaisuun ”lailla säädetään, budjetilla vesitetään”. Olisi tärkeää pystyä pitämään kiinni siitä, että se mitä säädetään, se myös rahoitetaan. Valitettavasti asiat eivät aina näytä toimivan näin. Esimerkkinä voi mainita vankeuslain ja lastensuojelulain, jotka hiljattain uudistettiin hyvään kuosiin mutta joiden toimeenpano riutuu rahapulassa. Kumpi lopulta pätee, laki vai budjetti? Dilemma on monissa toiminnoissa todellinen. Lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttö näyttävät irtautuneen toisistaan erillisiksi prosesseiksi, jotka eivät välttämättä kulje käsi kädessä samaan suuntaan. Jos yhdellä toimella annetaan ja toisella viedään, on vaarana, että syntyy fasadilainsäädäntöä, mikä tuskin voi olla nakertamatta koko demokraattisen järjestelmän uskottavuutta.
Mitä sitten tulee toiseen pilariin eli lainkäytön riippumattomuuteen, meillä perusta on siinäkin kunnossa. Vallitsevat heikkoudet liittyvät riippumattomuuden rakenteelliseen puoleen eli siihen, että tuomioistuinten keskushallinto mm. muista pohjoismaista poiketen kuuluu oikeusministeriölle ja siis suoraan valtioneuvoston yhteyteen. Etenkään hallinto-oikeudellisissa asioissa hallitus ei ole ulkopuolinen, vaan sillä on niissä suoria ja epäsuoria intressejä. Kun hallitus suoraan vaikuttaa määräävällä tavalla tuomioistuinten rahoitukseen ja resurssien jakoon, tämän vallan käyttöön voi sisältyä harkintaa, joka ei ole läpinäkyvää ja johon ei ulotu objektiivista kontrollia. Lainkäytön tulee sekä olla riippumatonta että näyttää siltä. Meillä tästä rakenteesta puuttuu sellaisia väliseiniä, joita muualla on.
Perusoikeuksien eli oikeusvaltion kolmannen rakennuspilarin osalta tilanne on meillä kansainvälisessä katsannossa suhteellisen hyvä. Monia ongelmia kuitenkin on. Perusoikeudet eivät toteudu itsestään, vaan niiden toteuttaminen vaatii yhteiskunnalta monenlaisia investointeja. Oivana esimerkkinä tästä on oikeusvaltion ytimeen kuuluva perusoikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jonka toteuttamisessa Suomella on edelleenkin vaikeuksia erityisesti rikosoikeudenhoidossa, jossa instanssiketju on pitkä ja käsiteltäväksi tulee etenkin talousrikosten alalla hyvin vaativia, laajoja ja työläitä juttuja. Prosesseilla on taipumus pitkittyä liikaa, jollei koko ketjun toimintakyky ole kunnossa.
Perimmältään ongelmana on, että perusoikeuksien asema oikeudellisessa normihierarkiassa ja niiden asema poliittisessa etusijajärjestyksessä eivät oikein täsmää keskenään. Euroopan ihmisoikeussopimus velvoittaa järjestämään oikeuslaitoksen siten, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset kyetään täyttämään, kaikissa oloissa. Poliittisesti tällä asialla ei näytä olevan samaa prioriteettiarvoa. Ongelma näkyy meillä selvästi. Poliittisessa päätöksenteossa valtioneuvoston budjettikehykset ja tuottavuusohjelmat ovat tosiasiassa muodostuneet vahvemmiksi asiakirjoiksi kuin perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on kansainvälisesti velvoittava ihmisoikeus juuri siksi, että poliittisilla vallanpitäjillä ei välttämättä ole intressiä sen turvaamiseen – historia ja nykypäiväkin tarjoavat tästä maailmalta paljon esimerkkejä. Perustuslailla turvattujen oikeuksien ja käytännön välinen ristiriita näissä asioissa on omiaan ikävällä tavalla rapauttamaan oikeusvaltion uskottavuutta.
Oikeuksiin pääsyssä meillä on niin ikään ongelmia. Jonkinlainen paradoksi on, että lain ja perusoikeuksien mukainen prosessi on vaativa ja edellyttää oikeudellista apua, mikä taas maksaa ja asettaa taloudellisia esteitä oikeuksiin pääsemiselle.
Hyvät kuulijat. Tällaisia ongelmia meillä on hyvinä aikoina. Sitoutuneisuus ja investoinnit perusoikeuksien toteuttamiseen ovat vajaita. Kuinka sitten käy huonoina aikoina?
Historia – myös sangen tuore historia - opettaa selvästi, että kansalaisten perusoikeuksien kunnioittaminen joutuu erityiselle koetukselle kriisiaikoina. Sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden kriisi aikaansaavat vallanpitäjille paineita, joiden alla perusoikeudet helposti joutuvat uhanalaisiksi. Edellä todetuin tavoin perusoikeudet eivät toteudu itsestään, vaan niiden toimeenpano vaatii yhteiskunnalta monenlaista panostusta. Parhaillaan meneillään oleva talouskriisi onkin tältä kannalta huolestuttava.
Maailmanlaajuinen talouskriisi on myös herättänyt pohdintoja siitä, minkälaisia seurauksia kriisillä on talous- ja yhteiskuntajärjestelmien keskinäisiin menestysnäkymiin tästä eteenpäin. Aiemmin vakiintuneen käsityksen mukaan markkinatalous ja oikeusvaltio kuuluvat yhteen. Pohjolassa tähän on onnistuttu yhdistämään myös hyvinvointivaltio. Mutta lupaako tulevaisuus suurinta menestystä sellaiselle aasialaisperäiselle autoritääriselle kapitalismille, jossa oikeusvaltio, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, ei ole vahva? Meillä Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on esittänyt vaihtoehtoisia skenaarioita, joista yksi on tämän suuntainen.
Kysymys palautunee siihen, minkälainen järjestelmä parhaiten ja kestävällä tavalla kykenee saamaan esiin ja hyödyntämään sen potentiaalin, joka ihmisissä on. Uskon, ja haluankin uskoa, että myös tulevaisuudessa demokraattinen oikeusvaltio on tässä suhteessa yhteiskunnan ja myös talouden elinkelpoinen ja olennainen perusta. En usko, että koulutusta ja sivistystä saaneet ihmiset meillä tai muualla myöskään tyytyisivät muuhun.
Arvoisat juhlaseminaarin osanottajat! Oikeusvaltio vaatii paitsi puolesta puhumista ennen muuta ahkeraa, pitkäjänteistä ja sitoutunutta puolesta tekemistä. Eteenpäin menon edellytys on, että ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan ja katsotaan niitä rehellisesti. Suuntautukaamme tulevaisuuteen siinä hengessä.
01.12.2011