Diaarinumero: R2008/863
Esittelypäivä: 24.9.2009
Taltionumero: 0486
Antopäivä: 9.3.2010
Rattijuopumuksesta epäilty A, jota poliisimies yritti pysäyttää, jatkoi pysäytysmerkistä piittaamatta ajoaan. Hyppäämällä viime hetkellä syrjään poliisimies onnistui välttämään yliajetuksi joutumisen. Kysymys siitä, oliko A syyllistynyt murhan tai törkeän pahoinpitelyn yritykseen.
RL 21 luku 2 § 2 mom
Syyttäjän ensisijainen syyte murhan yrityksestä
Syytteen mukaan Mikko N oli yrittänyt tappaa virkatehtävässä olleen poliisimies Ove W:n menettelemällä seuraavasti:
Mikko N oli lähtenyt ajoon Hangon satama-alueelta, josta merivartioston siviiliautopartio oli seurannut häntä liikennejuopumusepäilyn vuoksi. Partio oli ilmoittanut asiasta myös poliisille. Mikko N oli ajanut Hangon keskustan läpi kohti Tammisaarta valtatie 25 pitkin. Hänen ajonsa oli ollut epävarmaa eikä hän ollut pysynyt ajokaistallaan, minkä lisäksi hän oli ajanut jatkuvasti ylinopeutta merivartiostoa pakoon. Lappohjassa Mikko N oli saapunut pitkälle suoralle valaistulle tieosuudelle, jolle poliisipartio oli pystyttänyt pysäytysratsian siten, että vanhempi konstaapeli Ove W oli seissyt liikenneohjausliiveissä keskellä Mikko N:n ajokaistaa ja näyttänyt punaisella pysäytysvalolla pysäytysmerkkiä. Vanhempi konstaapeli Pekka K oli seissyt Ove W:stä takavasemmalla ja poliisiauto oli ollut sijoitettuna ajovalot kytkettynä poikittain tien varteen.
Mikko N:n edessä ajanut auto oli pysähtynyt poliisin antamasta pysäytysmerkistä, mutta Mikko N oli tahallaan jatkanut ajoaan vähintään 100 kilometrin tuntinopeudella lainkaan hidastamatta suoraan kohti hänen ajokaistallaan seissyttä Ove W:tä selvästi päättäen ajaa ratsian läpi. Ove W oli viimetingassa ehtinyt hypätä tieltä sivuun, minkä vuoksi rikos oli jäänyt yritykseksi.
Vaara rikoksen täyttymisestä oli ollut suuri, koska Mikko N oli ajanut vähintään 100 kilometrin tuntinopeudella suoraan kohti keskellä ajokaistaa seissyttä Ove W:tä. Ellei Ove W olisi viimetingassa ehtinyt hypätä sivuun, olisi Mikko N:n kuljettama auto suurella todennäköisyydellä törmännyt Ove W:hen, jolloin Ove W:n menehtyminen olisi ollut törmäyksen varsin todennäköinen seuraus. Mikko N oli tiennyt, minkälaiseen vaaraan hän asetti Ove W:n. Mikko N oli siten tarkoittanut tappaa Ove W:n tai ainakin ollut välinpitämätön sen suhteen, menehtyikö Ove W vai ei.
Teon kohteena oli ollut virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä ja turvallisuutta ja tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.
Syyttäjän toissijainen syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä
Toissijaisen syytteen mukaan Mikko N oli, menettelemällä edellä kuvatulla tavalla ja siinä kerrotulla tarkoituksella ja tietoisuudella, yrittänyt tehdä Ove W:lle ruumiillista väkivaltaa. Rikos oli jäänyt yritykseksi, koska Ove W oli viimetingassa ehtinyt hypätä Mikko N:n kuljettaman auton alta pois. Ellei rikos olisi jäänyt yritykseksi, olisi Ove W:lle joka tapauksessa aiheutunut vaikea ruumiinvamma ja sairaus tai hengenvaarallinen tila, mistä syystä tekoa oli pidettävä törkeänä. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Käräjäoikeus totesi, että Mikko N oli kertonut, ettei hänellä missään tapauksessa ollut ollut tarkoitus tappaa Ove W:tä tai edes vahingoittaa häntä. Mikko N oli kertonut, ettei hän ollut havainnut Ove W:tä.
Mikko N oli tekohetkellä ollut 2,49 promillen humalassa. Vaikka Mikko N:n alentunut kyky havainnointiin olisi johtunut humalatilasta, itsehankittu humalatila ei poistanut rikosoikeudellista vastuuta ellei siihen ollut olemassa jokin erityinen syy. Asiassa ei ollut esitetty tällaista syytä.
Mikko N oli lähtenyt ajamaan Hangosta Tammisaaren suuntaan tarkoituksenaan välttää kiinnijoutuminen rattijuopumuksesta. Hän oli koko matkan määrätietoisesti pyrkinyt pääsemään eroon häntä autolla seuranneista rajavartijoista. Hän oli ajon aikana rikkonut useita liikennesääntöjä sekä käyttänyt paikkapaikoin tuntuvaakin ylinopeutta. Käräjäoikeus piti epäuskottavana, etteikö Mikko N olisi havainnut pysäyttämässä ollutta poliisia.
Mikko N ei todistajakertomusten mukaan ollut ainakaan jarruttamalla hiljentänyt autonsa nopeutta pysäytyspaikkaa lähestyessään. Käräjäoikeus katsoi todistajalausunnoista selvitetyksi, että Mikko N:n käyttämä nopeus pysäytyspaikalla oli ollut ainakin 80 km/h.
Käräjäoikeus katsoi, että Mikko N oli suhtautunut mahdolliseen yliajoon täysin piittaamattomasti.
Käräjäoikeus totesi, että 80 kilometrin tuntinopeutta käyttävä auto eteni sekunnin aikana noin 22 metriä. Kun lähestyvä auto oli ollut noin 100 metrin päässä pysäytyspaikasta, oli pysäyttämistä suorittavalla Ove W:llä ollut noin neljä sekuntia aikaa tehdä päätös poistua asemastaan ja myös tehdä se. Pienikin virhearviointi tilanteessa olisi johtanut siihen, ettei Ove W olisi kyennyt selviytymään tilanteesta. Rikosoikeudellinen yritys, jotta se toteutuisi, edellytti, että kohde, jota lailla suojataan, oli ollut vaaravyöhykkeessä. Käräjäoikeus katsoi edellä kerrotun perusteella, että Ove W oli ollut todellisessa hengenvaarassa.
Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan oikeusohjeen mukaan tappoa oli pidettävä murhana, jos teko kohdistuu virkamieheen hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta tai virkatoimen vuoksi. Ove W oli ollut pysäyttämässä henkilöä, jonka oli epäilty syyllistyneen rattijuopumukseen ja joka oli vaarantanut liikenneturvallisuutta. Tämän vuoksi pysäytystoimi oli ollut ehdottoman välttämätön. Käräjäoikeus katsoi, että Mikko N:n edellä kerrotun toiminnan vuoksi tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.
Käräjäoikeus tuomitsi Mikko N:n 20.8.2007 tehdyistä murhan yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteiseen viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Henry Pomell ja lautamiehet.
Mikko N valitti hovioikeuteen vaatien muun muassa, että syyte murhan yrityksestä hylätään.
Hovioikeus katsoi, että Mikko N:n ajon tarkoituksena oli ollut välttää kiinnijoutuminen rattijuopumuksesta.
Hovioikeus totesi Mikko N:n kertoneen, ettei hän ollut havainnut Ove W:tä, koska hänen edellään ajanut auto oli estänyt näkyvyyttä ja paikalla oli ollut myös vastaantulevaa liikennettä. Tien viereen pysäköidyn poliisiauton ja sen vierellä olleen poliisimiehen Mikko N oli havainnut.
Selostettuaan näyttöä siitä, oliko Mikko N havainnut Ove W:n hovioikeus päätyi lausumaan, että Ove W oli hypännyt sivuun viime tingassa. Silloin ei Mikko N:n edessä enää ollut ollut muita ajoneuvoja, joten ainakin tuolloin hänen oli tullut havaita Ove W.
Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Mikko N oli ajaessaan kovaa vauhtia läpi poliisiratsian käyttänyt väkivallan uhkaa pakottaakseen poliisimies Ove W:n jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen. Mikko N:n menettely ei kuitenkaan osoittanut hänen tarkoittaneen tappaa Ove W tai välinpitämättömyyttä sen suhteen, menehtyikö Ove W vai ei, tai hänen tarkoittaneen tehdä Ove W:lle ruumiillista väkivaltaa.
Hovioikeus hylkäsi syytteen murhan yrityksestä ja toissijaisen syytteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä tuomiten Mikko N:n muista käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista 2 vuoden 6 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Aarola, Elise Suvanto ja Seija Uitto.
Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan syyttäjä vaati, että Mikko N tuomitaan murhan yrityksestä tai toissijaisesti törkeän pahoinpitelyn yrityksestä vähintään viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
Mikko N vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.
Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.
Kysymyksenasettelu
1. Syyttäjä on vaatinut Mikko N:lle rangaistusta murhan yrityksestä ja toissijaisesti törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Syyttäjä on katsonut, että Ove W:n kuolema tai vakava vammautuminen on ollut Mikko N:n menettelyn varsin todennäköinen seuraus. Syyttäjän valituksesta kysymys on asiassa siitä, onko Mikko N menettelyllään yrittänyt tahallaan aiheuttaa Ove W:n kuoleman tai vakavan vammautumisen.
2. Mikko N on vastauksessaan kiistänyt tahallisuuden. Hän on lisäksi väittänyt, että hänen autonsa ajonopeus oli ollut pysäytyspaikalla enintään 70 kilometriä tunnissa ja ettei hän ollut havainnut pysäyttämässä ollutta poliisimiestä. Näiden ja muiden tahallisuuden arvioimisen kannalta merkityksellisten seikkojen osalta asiassa on kysymys näytön arvioinnista.
Mikko N:n kuljettaman auton nopeutta koskeva näyttö ja sen arviointi
3. Tieosuudella, jossa poliisin pysäytysratsia oli ollut, nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Mikko N on kertonut, että hänen autonsa nopeus maantiellä oli nopeusmittarin mukaan ollut 70 kilometriä tunnissa. Mikko N:n autoa pysäyttämässä ollut konstaapeli Ove W on Korkeimmassa oikeudessa arvioinut Mikko N:n ajaneen häntä kohti huomattavaa ylinopeutta. Ove W:n kanssa pysäytyspartiossa ollut Pekka K on arvioinut Mikko N:n ajonopeudeksi 80 - 100 kilometriä tunnissa. Mikko N:ää seuranneet merivartijat L ja S ovat kertoneet, että heidän autonsa ajonopeus oli ennen pysäytysratsiaa ollut nopeusmittarin mukaan noin 80 kilometriä tunnissa ja että heidän välimatkansa edessä ajaneeseen Mikko N:ään oli ennen pysäytysratsiaa pysynyt samana.
4. Poliisimiesten näkemys heitä edestä päin lähestyneen Mikko N:n ajonopeudesta on perustunut arvioon. Mikko N:ää seuranneiden merivartijoiden nopeusmittarihavaintoon perustuvasta kertomuksesta on pääteltävissä, että Mikko N:n nopeus on ollut suunnilleen sama kuin merivartijoiden eli noin 80 kilometriä tunnissa.
Pysäytysmerkkiä näyttäneen poliisimiehen havaitsemista koskeva näyttö ja sen arviointi
5. Mikko N on väittänyt, ettei hän ollut havainnut pysäyttämässä ollut poliisimiestä, koska hän oli tarkkaillut taustapeilistä häntä seuranneita merivartijoita, hänen edessään oli ajanut toinen auto ja koska vastaantulevien ajoneuvojen ajovalot ja tievalaistus olivat häikäisseet häntä. Mikko N:n huomio oli kiinnittynyt tienvarressa olleeseen poliisiautoon ja hän oli ollut 2,49 promillen humalassa.
6. Korkein oikeus toteaa, että tapahtumahetkellä oli vallinnut poutainen loppukesän iltahämärä. Asiassa on selvitetty, että Mikko N:ää pysäyttämässä olleella Ove W:llä oli ollut yllään heijastusliivit ja että hän oli pysäytysmerkkinä näyttänyt punaista valoa heiluttaen sitä laajassa kaaressa alhaalta ylös. Pysäytysratsia oli sijainnut pitkällä suoralla tieosuudella hyvin valaistussa risteyksessä. Mikko N:ää ennen pysäytysratsian paikalle tulleen auton kuljettaja oli havainnut pysäytysmerkin ja pysähtynyt poliisin osoittamaan paikkaan. Myös Mikko N:ää seuranneet merivartijat ovat kertoneet havainneensa pysäytysmerkin usean sadan metrin päästä. Poliisin tapahtumista jälkikäteen samanlaisissa olosuhteissa tekemän DVD-tallenteen perusteella pysäyttämässä ollut poliisi pysäytysmerkkeineen on ollut selvästi havaittavissa. Poliisimiesten ja merivartijoiden kertomuksilla on edelleen selvitetty, että Mikko N:n edessä lähietäisyydellä ei ollut kulkenut autoa, joka olisi vaikeuttanut pysäyttämässä olleen Ove W:n havaitsemista.
7. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Ove W on ollut Mikko N:n havaittavissa usean sadan metrin etäisyydeltä. Mikko N:n havaintokykyyn mahdollisesti hetkellisesti vaikuttaneet vastaan tulevien autojen ajovalot ja merivartijoiden tarkkailu taustapeilistä eivät ole estäneet häntä havaitsemasta Ove W:tä hyvissä ajoin ennen pysäyttämispaikkaa. Kun otetaan huomioon, että Mikko N on kyennyt ajamaan Hangon keskustassa ja maantiellä melko pitkän matkan sekä samalla tarkkailemaan häntä seuranneita merivartijoita, Mikko N:n humalatilakaan ei ole vaikuttanut hänen havaintokykyynsä siten, ettei hän ole riittävän ajoissa havainnut pysäyttämässä ollutta poliisia.
Kysymys tahallisuudesta
8. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan muun muassa silloin, kun hän on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä. Tekijän käsitystä seurauksen todennäköisyydestä arvioidaan ottaen huomioon tapahtumaolosuhteet sellaisina kuin tekijä on ne havainnut.
9. Mikko N on ajanut henkilöautolla noin 80 kilometrin tuntinopeudella Ove W:tä kohti. Mikko N:n on täytynyt käsittää, että jos hän törmää autollaan Ove W:hen, seurauksena on varsin todennäköisesti Ove W:n kuolema tai vakava vammautuminen. Asiassa on kuitenkin vielä ratkaistava, miten todennäköisenä Mikko N on voinut pitää auton törmäämistä Ove W:hen.
10. Käsillä olevan kaltaisessa pysäytystilanteessa voidaan lähtökohtana pitää sitä, että poliisimies pyrkii väistämään, jos hän havaitsee, ettei pysäytysmerkkiä tulla noudattamaan. Tämä edellyttää kuitenkin sellaisia olosuhteita, joiden vallitessa on mahdollista ajoissa havaita kuljettajan aikomukset ja onnistua väistämisessä. Läpiajoon liittyy aina huomattavia vahinkoriskejä.
11. Pysäytysratsian paikka on ollut pitkällä suoralla valaistulla tieosuudella. Ove W:llä on ollut hyvin aikaa tehdä havaintoja lähestyvästä Mikko N:n autosta ja sen liikkeistä. Ove W on havainnut, että Mikko N:n auto on lähestynyt pysäytyspaikkaa kohtalaisella tasaisella vauhdilla jarruttamatta ja reagoimatta pysäytysmerkkiin.
12. Pysäytysmerkin näyttämisestä Mikko N saattoi päätellä, että Ove W oli jo etäältä havainnut hänet. Tapahtumaolosuhteisiin ei liittynyt mitään sellaista seikkaa, joka Mikko N:n tieten olisi vaikeuttanut Ove W:n mahdollisuuksia väistää Mikko N:n kuljettamaa autoa. Mahdollista olisi silti ollut, että Ove W olisi tulkinnut tilanteen väärin ja myöhästynyt väistämisessä tai esimerkiksi kompastunut jääden auton alle. Näissä olosuhteissa selvästi todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin ollut se, että Ove W selviäisi vahingoittumattomana uhkaavasta tilanteesta.
13. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, etteivät Mikko N:n kuljettaman auton törmääminen Ove W:hen ja Ove W:n kuolema tai vakava vammautuminen ole olleet niin todennäköisiä seurauksia Mikko N:n menettelystä, että hänen syykseen voitaisiin lukea murhan tai törkeän pahoinpitelyn yritys. Mikko N:n menettely täyttää sen sijaan virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistöt, jotka jo onkin luettu hänen syykseen.
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Timo Esko. Esittelijä Petteri Mikkola.
08.03.2010